Miten meni noin niinku omasta mielestä.. 2016

Mitä tuli tehtyä vuonna 2016.
Oli pakko selata facebook ja instagram ja pilvipalvelu (kirjotin eka pilipalvelu ja nauroin niin pahasti et tukehduin melkein omaan kuolaan) läpi et muistaisin mitä tapahtu.

Mulla oli oikeestaan hyvä vuosi ja nyt kun sitä muistelee ni nousee hymy huulille ja tulee omaa perhettä ja kavereita ikävä.

Pahoittelen kuvien laatua, se on vieläkin surkeempi ku yleensä. Meni hermot pilvivalvelun kanssa ja päädyin ottamaan vaan Print Screenejä. hehe.

Eilatin delfut, mun ja Maurin viimenen yhteinen selfie lumiukko Mortyn kanssa, kasvi jonka nimesin Mauriksi Maurin tilalle, Tädin kalavoilepäkakku ja kesän muikkuja.

Tammikuussa mentiin mun parhaista parhaimman kaverin kanssa käymään Israelissa. Säät ei ehkä ollu ihan parhaita, mut mikä tahansa voittaa tammikuisen Suomen.
Päällimmäisenä mieleen on jääny delfiiniranta missä pääs kurkkaa delfuja ilman aitoja.

Mun komea ja erikoinen "pikkuveli" vanhojentanssipuvussaan. Mukana äiti.

Helmikuussa Mauri lähti käymään kotonaan perhettään moikkaamassa ja lievittämässä ikävää. Kolme kuukautta oli reissun tarkotus kestää, mutta se vaihtuki sitten puoleen vuoteen ja mun muuttoon Brasiliaan elokuussa.
Helmikuussa mun pikkuveli tanssi vanhat ja oltiin niitä ihailemassa.

Pientä angstia

Ihan pari sanaa siitä fiiliksestä, kun heität toisen lentokentälle etkä oikeestaan tiedä seuraavaa kertaa millon näätte.
Mä mietin joskus et miten mä kuvailisin sitä tunnetta jollekin. Ja voisin kuvitella et siinä käydään samoja luopumisen fiiliksiä läpi, kun että joku tuttu kuolisi. Kuulostaa joo ehkä vähän extremeltä ja en todellakaan vähättele rakkaiden ihmisten viimestä henkäystä et älkää pliis kukaan loukkaantuko.

Viette sen rakkaanne sinne lentokentälle ja automatka on aika hiljanen, koska molemmat tietää et viimeset hetket on käsillä ja seuraavista yhteisistä hetkistä ei mitään tietoa.
Lentokentällä halaatte ja pussaatte, mut mikään ei riitä. Ei oo sellasta elettä mikä pitäis olon onnellisena seuraavat kuluvat kuukaudet. Ei siihen "moikka nähään.. joskus?" -sanomiseen voi varautua mitenkään.

Kaikista naurettavinta on mennä läpi laukuntarkastuksen ja porteista sisään ja odottaa sitä lentokonetta vielä ainakin tunnin. Ja tietää et toinen on edelleen siellä toisella puolella, mutta ette voi toisianne nähä. Ette voi koskea. Ette pitkään aikaan.
Sä tavallaan luovut siitä ihmisestä ja jatkat elämää siitä mihin se jäi ennen, ku kyseinen tyyppi tuli sun elämään.

Ekan kerran ku tulin takas Suomeen itkin varmaan neljä viikkoa putkeen. Mut sit oli helppo mennä niihin omiin rutiineihin.
Sovitte Skype treffejä ja whatsappi huutaa olemassaolollaan. Aikaero on 6 tuntia ja usein ei ees keretä moita sanomaan päivän aikana, ku mä oon töissä ja meen nukkumaan ennen, ku Mauri kerkee omilta toimiltaan koneen tai puhelimen ääreen.
Mä vihaan Skypeä. Sitä sen soittoääntä ja sinistä väriä.
Ei tekstata Maurin kanssa juuri ollenkaan täällä Brasiliassa vaikka oltais kokopäivä erossa, koska kumpikaan ei haluu enää kirjotella viestejä ellei oo ihan pakko.

Maurilla oli hankalampi tottua mun poissaoloon Brasiliassa, koska kaikki entinen ei tuntunu enää samalta. Mä olin ollu sen kotona ja nukkunu samassa sängyssä. Nähtiin yhessä sen kaverit ja mentiin jokapaikkaan yhessä ja yhtäkkiä en ollukkaa siinä. Oli vaa tyhjä paikka ja liikaa tilaa sängyssä ja tyynyliina tuoksu multa.

Muistan aina sen Maurin ilmeen, ku lähin ekan kerran Brasiliasta Suomeen etkä sä voi tehä sille mitään. Et voi lohduttaa.
Ei voida kumpikaan vieläkään kattoa meiän ensimmäisiä yhteisiä kuvia ilman et molemmilla tulee itku ja ikävä. Vaikka se toinen olis ihan siinä vieressä. Niin vahvana se ikävä vieläkin on siellä takaraivossa.

En voi kattoo elokuvia, missä on lentokenttä hyvästejä.

Ku Mauri lähti Suomesta helmikuussa ni koin samat fiilikset ku Mauri sillon ku mä lähin ekaa kertaa pois Brasiliasta.
Ajoin kotiin autolla silmät huurussa ja kyyneliä täynnä.
Koti tuntu tyhjältä. En voinu enää nukkua mun omassa sängyssä vaan nukuin sohvalla.
Kukaan ei ollu mua kotona vastassa ku tulin töistä.
Kukaan ei pussaillu ja halaillu tai koskenu hiuksia.
Ihan ku Mauria ei olis ollukkaan. Onneks mulla oli paljon töitä ni ei kerenny paljon miettimään. Olin aina illalla niin väsyny ettei kerenny olla nukahtamatta tai miettimään et mitähän Mauri nyt tekee.

No mut joo. Tämmöseltä se tuntu. Sitku kuuden kuukauden jälkeen nähtiin toisemme ni tuntu ettei aikaa olis ollu välissä ollenkaan. Jatkettiin siitä mihin jäätiin.

Vuosi meni mulla aikamoisessa sumussa. Näin kavereita ja sukulaisia, leivoin hääkakkuja ja synttärikakkuja. Vietin aika paljon aikaa mun tädin luona. Siitä tuli muutama vuosi sit sellanen henkireikä.
Rupesin olee tosi väsyny ja kesä oli taas vaihteeks ihan surkee säittensä puolesta. Vapaalla sato ja töissä paisto aurinko.

Serkkupoika sai kuulla tulevansa isäksi ja salakavalasti menivät naimisiin maistraatissa ja kävin vihkimistä todistamassa.
Mehän mentiin Maurin kanssa myös vähän salaa naimisiin, ni mua nauratti et tämmönenkö tää meiän suku nyt sit on :D!

Loppukesästä käytiin taas mun parhaistaparhaimman kaverin kanssa reissussa. Zakyntoksella.

Kroatia on edelleen paras löhöreissu missä ollaan käyty. Suosittelen Makarskan Rivieraa ja Villa Lara "hotellia".

Käytiin kesäteatterissa Äitin, tädin, mummon ja vaarin kanssa kattomassa, että missähän roolissa mummi tälläkertaa vaikuttaa. Rosvo-Roope oli esityksen nimi. Mummi oli humalainen.

Mun toinen parhaistaparaskaveri pyys mut ekstemporeen ilosaarirockiin. En oo ikinä ennen käyny missään festareilla ni en eka ollu kauheen innoissani, ku en oo mikään musamimmi enkä oikein tienny miten festareilla kuuluu olla. Onneks menin. Oli ihan super kivaa kiitos siitä.
Oikeestaan muistan kuinka havahduin tuolla festareilla et mulla ei oo koko vuonna ollu näin hyvää fiilistä.
Kaikki tuntuu vaan niin tyhjältä ja mitättömältä, ku toinen puoli susta asuu 12 000 kilometrin päässä toisella puolella Atlanttia.

Kiitti teille pojat

Pidin läksiäiset parhaille kavereille ja sain lahjaks kirjan mihin jokainen oli kirjottanu ensimmäisen muiston musta sen kanssa ja mun piti sit arvata et kuka on kirjottanu minkäki tekstin. Itkuhan siinä tuli, ku kirja oli täynnä kauniita ja rohkasevia sanoja.

Mulla tais olla kolmet läksärit. En oo mikään bilemuija ja ennen ekoja läksäreitä olin viimeks alkoholilla elämää juhlistanu 2014 joulukuussa et oli vähä rankka sit toi viimenen kuukausi Suomessa :D

No. Sitte tuli se hetki ku astuin lentokoneeseen ja muutin pois ja alotin sopeutumisen.

Ihan kivasti on menny ja paremmaks muuttuu, ku kaikkeen tottuu.

Loppuvuosi löytyyki sit tästä blogista!

Vihdoin Brasiliassa, selkä palo ja mun ainut joululahja minkä tänäjouluna ostin. Tein paketin tulostuspaperista ja ruusukkeen mehustimen ohjeista :'D

Hyvää uuttavuotta vuodelle 2017! Mulla on jotenkin kauheen toiveikas olo seuraavasta vuodesta. Tuntuu et nyt tulee muutoksen vuosi.

Ainoo lupaus seuraavalle vuodelle on et opin tän ***** kielen..

Tämmönen pulla serkkupojalle sit tupsahti. Pari viikkoa sen jälkeen, kun olin tänne saapunu.

En malta odottaa, et huhtikuussa pääsee morjenstaa tätä palloa.