keskiviikko 14. joulukuuta 2016

BURNED

Täl saarella on joku kirous päällä. Viikonloput sataa ja arjet paistaa aurinko.
Sillon kans sataa, ku Mauril on aamuvuoro ja loppupäivä olis sitä vapaata.

Tottakai viime lauantaina sato kans ku meil oli suunnitelmana mennä suomikaverin ja sen miehen luokse ja ehkä vähän grillailla ja juoda olutta. No grillailut jäi mut olutta juotiin parvekkeella.

Yllättäen sit sunnuntaina aurinko paisto heti aamusta, joten juostiin äkkiä rannalle ja päätettiin et otetaan ilo irti sunnuntain auringosta eikä mennä sisälle ennen ku on vasta pakko.

Mä palan tosi herkästi, joten oon oppinu olemaan auringon kanssa varovainen. Rasvaan itteni kunnolla ja lisäilen rasvaa sillontällön, hattu pysyy päässä ja tää on toiminu tähän asti täälläkin hyvin ja palamisilta ollaan vältytty. Mitä nyt kerran selkä palo, ihan vaan kun tuli joku aivopieru enkä rasvaillu, koska "ei me nyt kauaa ulkona olla." Kyllähän mä nyt tiedän et seki riittää mun iholle.

Mut nyt tän sunnuntain jälkeen. Aurinko ei ees tuntunu iholla mitenkään polttavalta, mulla ei ollu mikään hirvee hiki. Oli vaan mukavaa.

Kotiin palatessa huomasin et jääkaapin ovi on auki. Koska meil ei oo vieläkään sitä vesifiltteriä (kolme viimesintä kertaa sitä ostaessa on kaupasta ollu korttikoneet rikki, eikä käteistä mukana) niin joudutaan ostamaan isoja vesitonkkia. Ne ei hirveen helposti mahu jääkaappiin, mut ku asettelee oikein ja laittaa kaapin oven hyvin kiinni ni homma toimii. Nyt jääkaapin ovi oli imeisesti pongahtanu auki ja tietty sulanu. Meil on pakastimen alla sellanen laatikko mihin sulanu vesi menee, jos vaikka tulee sähkökatko. Viime sähkökatkon jälkeen sulavesi oli sinne valunu ja sit yöllä sähköjen tullessa takasin jäätyny, joten revin väkivalloin sen laatikon pois ja heitin jäät pois, mut en saanu sitä laatikkoa enää takasin, koska meiän pakastimessa ei oo luukkua, (on ollu joskus ilmeisesti mut ei meidän aikana) se lokero jäätyy ympäriinsä ja jää tukki mun tien et olisin saanu sen laatikon takas paikalleen. JOTEN. Tällä sunnuntain sulamiskerralla sitä helvetin laatikkoa ei ollu ja koko keittiön lattia oli vedessä. Hymyillen kuivasin lattian ja menin rutistamaan vedet pois pyyhkeestä vessan lavuaariin ja mitä mä nään.

Vessassa kattoessa peiliin totuus tuli esiin. Mun maha oli ihan kirkkaan punanen. Ja en nyt liiottele mitenkään, ku sanon et kirkkaan punanen. Ei vaaleenpunanen vaan kirkkaanpunanen.
En oo ikinä palanu näin pahasti.

Nopeesti lattia kuivaks ja sit ihoa hoitamaan. Kosteutusta, kosteutusta, kosteutusta, vettä naamariin ja lisää rasvaa. Tiesin et seuraava yö tulee olemaan ihan tuskaa. 
Onneks palo vaan maha ja vähän kaulaa. Ei selkä. Pysty jossain asennossa olemaan ilman et sattu.
Tai siis niinhän mä luulin. Paloin niin pahasti et pelkkä oleminen särki iholla.

Jos yritin vähän kyljellä maata ni sen tunsi miten iho liikku siihen kylkiasentoon. Lisää rasvaa. Rasva vaan suli tohon mahan päälle. Eka yö meni sit särkylääkkeiden voimalla.

Seuraavana aamuna uus särkkäri naamaan ja rasvaa rasvaa rasvaa. Sit muistin et ei helvetti meil on tänään jotkut Maurin koulun syömingit jossain ravintolassa ja ollaan maksettu jo omat ruuat etukäteen ku saatiin ryhmäalea, joten tottakai me mennään. Rahaa ei heitetä hukkaan ruoan kanssa.

Mauri lähti aamulla töihin ja mä rupesin hiplailemaan mun vaatteiden kankaita et mikä sattuis ehkä vähiten. Päädyin sit trikoomekkoon, ei saumoja, ei mitään tiukkaa, tää on hyvä.

Mauri oli koko aamun sairaalassa sen kipsin takia, ku haluis ottaa sen jo pois. Hylky tuli ja kaksviikkoo vielä kipsi kädessä. Mut sit saa kuulemma ottaa sen ite pois suihkussa ni ei tarvi sairaaloissa odotella enempää.

Särkylääkkeet autto ihan sikana tän ihon kanssa ja mekko ei sattunu ollenkaan. Bussissa istuessa töyssyt tuntu vähän ikävältä, mut tän kans voin elää.

Pyörittiin keskustassa, ettimässä pikkujoululahjaa torstaille ja yritin ettii jotain superkosteuttavaa rasvaa mun iholle ja löysin suojakerroin 60 aurinkorasvaa. Semmosia lähti pari tötsää mukaan.

Kesken shoppailun rupes ihoon sattumaan, onneks otin särkkäriä mukaan. Vaikka en kauheen rivakasti voinu kävellä ettei kangas heilu ja hankaa mahaa (:'D)

Illalla mentiin sit sinne syömingeihin. 

Paikka oli sellanen rustiikki hamppariravintola. Ei vieläkään ees yhtä hyvää ku Chicosissa, mut kelpas nälkäselle.
Yks jännä tän palaneen mahan kanssa on et ku tää iho kiristää niin paljon, ni on melkein mahoton sanoa onks nälkä vai ei. Särky ottaa kans ison osan siitä huomiosta.

Ilta meni tosi kivasti, bonarina tietty et kaikki puhu englantia, kun engalnnin kurssilaisista on kysymys, varsinki parin olueen jälkeen juttu luisti helposti.

Tottakai mulle naurettiin, ku kerroin et oon ihan tuskissa, koska paloin. Kaikki sano et jokainen jossain vaiheessa elämäänsä tekee tällä saarella saman mokan ja oppii sen jälkeen miten tän auringon kanssa eletään.

Maurin oppilaita ja me


Ei tarvinnu miettiä onneks bussiaikatauluja, ku Maurin yks oppilas sattuu asumaan täällä Campechella ja lupas meille kyydin.

Yks mikä mua hirvittää täällä on et ihmiset ei välitä ajaaks ne humalassa vai ei. Okei täällä ei kukaan oo niin kännissä ku suomalaiset keskiviikkona mut ollaan sellasessa surinassa ja siinä surinassa ajetaan. Plus ku tähän lisätään et vaan etupenkkiläiset käyttää turvavöitä ni en oikeesti tiiä miten paljon näitä kännikolareita sattuu. Ei mitään hajua. 
Tääl on viel alkoholiraja ajaessa 0. Ku Suomessa se taitaa olla 0,5?
Mut ilmeisesti sitä ei ihan hirveesti täällä valvota.
Jotenki must tuntuu et täällä nää kuskit on varautunu sellasiin äkkiliikkeisiin, ku ajaminen on muutenki normaalisti aika holtitonta. Et osataan ennalta ehkästä. Suomessa vissiin kukaan ei ajattele et vaikka mä osaan ajaa ni toi mun edessä oleva ei välttämättä oo yhtä varovainen. Täällä se on ehkä enempi sellanen itsestäänselvyys et kaikki ajaa miten sattuu aina, ni sit kai se reaktionopeuski on ihan eriluokkaa. EN TIEDÄ, kuhan pohdiskelen.

Nyt sit tottakai tää viikko on ollu ihan pelkkää aurinkoo, ku mä en ulos mene tän mun palaneen mahan kanssa. Tänään on eka päivä ku sunnuntain jälkeen ihoon ei satu, muuten kun koskiessa.
Mut tästä opin et auringon alle ei oo mitään asiaa 11-15 ajalla, vaan lämmöstä nautitaan varjossa, ihan sama miten on suojakertoimet päällä.

Paitsi eilen illalla alko sataa.
Äitin kanssa ku juttelin puhelimessa ni se sano et jos olisin täällä töissä yhtäpaljon, ku olin Suomessa ni voi olla et kaikki nää vastoinkäymiset olis ehkä katkassu kamelinkaulan ja hymy olis haihtunu aikoja sitte :D Oon kyllä ihan samaa mieltä.

Byrokratiat, vesifiltteri, myrsky, vuotava katto, palanu iho, sulanu jääkaappi, Maurin kipsi, jatkuvasti tippuva verhotanko, sähkökatkokset joka sateella, termiitit, telkkarihuijaus ja niin edelleen.

Meil oli eilen taas sähköt poikki, koska sato ja tuuli. Ei paljon, mut riittävästi.
Mauri tuijotti silmäkovana meiän makkarin kattolamppua.
Sanoin sille et ihan sama miten paljon sä tuijotat, jos katto vuotaa ni se vuotaa. Et sä sitä tolla tuijottamisella pelota pois. 
Jatko tuijottamista. Mut ei katto vuotanu! Hyvin korjattu! -koputan puuta-

En viitti laittaa kuvaa tästä mun palaneesta ruhosta, koska oon merkannu blogin kaikille ikäluokille sopivaks ja kuva olis K18 materiaalia. Onneks perjantaina mennään Pelotakseen ja siel ei oo rantoja ni saa parannella rauhassa.

Ainii perjantainaki olis jotkut allasbileet mihin olis tarkotus mennä, mut mä pysyn ruuan lähellä varjossa ja syön ärsytykseen. Sen on salettivarma.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Lähetä nyt edes vaikka terveisiä! :)