sunnuntai 1. heinäkuuta 2018

Miten suututtaa brasilialainen

Kyllä, tämä idea tuli mieleeni kesken pienen erimielisyyden minun brasilialaisen mieheni kanssa.

1. "HÄ?!" "MITÄ?!" "TÄ?!"

Nää saa brasilialaisen miehen raivon partaalle. Viaton suomalainen tapa ilmoittaa oman hämmennyksensä tai sen, että ei kuullut mitä toinen osapuoli sinulle sanoi.
Kuulemma tämä kuulostaa todella aggressiiviselta ja vain sana "Hä?" saa brasilialaisen triggeröitymään ja menettämään hermot. 

Esimerkki lauseita:
A: Could you give me the remote?
B: Mitä? (kun et kuule mitä A sanoo)
A: MITÄ?!?!?! Jesus so hostile.
Sama keskustelu pätee sanomalla TÄ.

Tai

A: My instagram doesn't let me add a picture to my stories from the gallery.
B: Hä? (kun ihmettelet mikä instagramissa on vikana)
A: HÄ?! Why do you treat me like I'm stupid?!?

Kyllä, yllä oleva keskustelu oli viimeisin pienen erimielisyyden aihe. Koska kuulemma mun HÄ = Mitä helvettiä, etkö sä osaa yhtään mitään, anna tänne se puhelin.
Mauricion puolustuksesi sanottakoon se, että kun se stressaa niin mikä tahansa saa sen raivon partaalle. Vaikka se kovasti väittää, ettei se mitään ikinä stressaa. Please.

2. Kun nainen tienaa miestä enemmän

Meillähän on semmonen tilanne, että Mauri on suomenkielenkurssilla ja saa työttömyystukea joka on vajaa 800 euroa verojen jälkeen. Silti aika hyvin mun mielestä.
Mä oon ihan normi duunissa ja pärjätään oikein hyvin. Käydään syömässä ulkona ja nyt ollaan menossa Amsterdamiin ja sen jälkeen Kreikkaan. Eli säästöönkin jää.
Ongelma on se, että Mauri siivoaa ja laittaa ruokaa ja pesee pyykit, koska MINÄ käyn töissä.
En vaadi mitään kiiltävän puhdasta enkä oo mitään nalkuttavaa tyyppiä ollenkaan, eli en vahdi Mauria piiskan kanssa, että koti olisi 24/7 täydellinen.
Mua ei haittaa maksaa laskuja ja hoitaa meidän pienen perheen raha-asioita, koska mä nyt vaan oon aina ne hoitanu nuoresta asti ja tämmönen tietynlainen paperi järjestelmällisyys on musta mukavaa.
Siis mua ei haittaa, mut Mauria haittas kun minä hoidan raha-asiat ja minä vien meidät syömään ja minä ostan hänelle synttärilahjaks kuulokkeet ja vien hääpäivänä kylpylään.
Tämä kun olisi kuulemma miesten hommaa hemmotella omaa vaimoa eikä toisinpäin.
Tästä sit Maukka perusjätkä hankkii itselleen stressin ja ollaan tilanteessa et kaikki ärsyttää.
Ja Mauri tietää kyllä että tämä tilanne on vaan väliaikainen ja kaikki päätökset mitä herra on elämänsä aikana tehnyt ovat johtaneet tähän elämäntilanteeseen, mutta pää ei aina kulje tunteiden kanssa käsikädessä.

3. Älä mainitse herra Latinon egosta

Ego. Ai saatana olis helppoa jos Mauri olis semmonen jeesmies. Helppoa, mutta tylsää.
Yleistän nyt todella törkeästi sanomalla, että jokaisella latinomiehellä on hyvin vahva ego.
Kesken erimielisyyden (joka johtuu herra Latinon egosta esim. ylläolevat raha-asiat) ei kannata sanoa, että "Baby, drop the Ego and calm down."
Totaalinen virhe. Koska eihän herra Latinolla mitään egoa ole. Minä vaan olen ottanut elämäntehtäväkseni rangaista Maurin elossa oloa. Voi olla totta sekin tietysti. Ehkä Mauri on aikasemmassa elämässä ollu sarjamurhaaja sai salametsästäjä ja nyt on karman aika antaa hänelle takaisin laittamalla meikäläinen Maurin elämän tielle. Semmonen se karma on.

4. Kun vaimo ärsyyntyy jostain

Jos sinä itse menetät hermot esimerkiksi teknologian, myöhästyneen lennon tai epäammattimaisuuden takia (mun pahimmat ärsykkeet) voit olla varma, että brassimies vetää herneet nenään koska sinä pilaat hänen päivän tämmösen tyhmän asian takia. Ja tästähän saa varman erimielisyyden aikaiseksi, joka loppupeleissä on se oikea syy päivän pilaamiseksi.

5. Valittaminen

Jos harrastat jatkuvaa valittamista (suomalaisten pahin synti) voit olla varma, että brassimies laittaa sut mustalle listalle.
"Why do you always complain about the weather and assume it's gonna rain?? The weather is beautiful ENJOY!"
Mauri ei vaan ymmärrä sitä, että säästä valittaminen on maanlaajuinen tapa harrastaa small talkkia. Kokeilkaapa ihan huvikseen miten vaikeeta small talk on jos ette valita mistään. Ja laskekaa montako sekuntia menee, että vastapuoli valittaa miten joku on huonosti.
("miksi aina kaiken pitää muuttuaaaa...")
Mun valittaminen on ihan minimissä nykyään, koska aina voi oppia uuden tavan kohdata asiat. Mutta mun on myös hyvin hankala pysyä hyvällä tuulella kun nykyään huomaan miten valittaminen on maan tapa ja sitten alkaa mun valittaminen miten ihmiset on perseestä.

6. "Kuinka monta makkaraa luulet, että syöt?"

Kysyin Maurilta mökillä, että montako makkaraa herra Latino mahtaa syödä (eli miten kova nälkä herralla on eli montako makkarapakettia otetaan esille ja avataan).
Niin Mauri kysyi että ai miten niin miks kysyt. Ja kertoi, että Brasiliassa on todella epäkohteliasta kysyä paljonko joku meinaa syödä. Tuntuu siltä, että vahditaan jokaista suupalaa.

Tää kannattaa ehkä muistaa, jos tulee vaikka brassivieraita kylään joskus. Ihan hyvä vinkki.

7. Negatiivisuus ja ikuinen "pessimisti ei pety" -ajattelu

Kaikki brasilialaiset jotka oon tavannu ovat ihan ylimääräisen iloisia ja positiivisia ja energisia ja aurinkoisia.
Negatiivinen asenne ei ole ollut kenenkään osa persoonallisuutta.
Kaikki aina tulee onnistumaan eikä siitä ole mitään epävarmuutta.
Jos kerrot brassille, että: "hain töihin yhteen kivaan firmaan, mutta tuskin mä pääsen ees haastatteluun."
Brasilialainen vastaa ihan varmasti: "Ei vaan todellaki pääset ja sit oot paras ja coolein ja magein ja oot niin fiksu ja kaunis ja rohkea ja sit saat ylennyksen ja susta tulee paras ja rikas!"
Mikä on tarvittaessa ihan todella ihanaa.  Tukea ja rakkautta tulee paljon ja usein.
Itse koen olevani realisti ja mulla on miljoona suunnitelmaa ja suunnitelman suunnitelmaa jos eka suunnitelma ei onnistukaan. En voi itse kertoa itselleni, että joku onnistuu 100% varmuudella vaan olen enemmänkin "let's see what happens" -ihminen. Jos ajattelisin aina, että kyllä tämä tulee onnistumaan ihan varmasti, olisi mahdollinen epäonnistuminen sen jälkeen pahin tunne minkä tiedän. Joten siksi mahdollisen iskun pehmittävä "let's see" -asenne.
Mutta brasilialaiselle myös tämä on negatiivisuutta.


Ja pahin on se, että mä veden herneet nenään melkein kaikista samoista asioista.
Et siinähän mietitte tilannetta missä Mauri suuttuu ku sanon HÄ?? Ja sit mä suutun sille siitä ku se suuttu mulle ja sit ku Mauri suuttuu enkä saa selvää mitä se sanoo ni sanon TÄ????? Ja sit se vasta hermostuuki ja ei tiedä enää mitä sanoo ja lähtee ulos kävelylle. Kerran Mauri käveli sateessa Keravalle (junan kautta) ja unohti puhelimen ja avaimet kotiin ja eksy.
Äiti ehdotti et pitäis hommata semmonen raivoreppu minkä vaan nappaa mukaan ovensuusta ku kiukuttaa.


Mutta erimielisyydet on aina voitettavissa

perjantai 30. maaliskuuta 2018

On vain yksi tapa olla täydellinen ja täydellinen pitää olla

Lyhyesti: Hyvää kuuluu kiitos, ikuisuuden kestävä talvi on kohta ohi. Kiitos Jeesus.

Mauricion isä ja veli oli meillä joulun ja uudenvuoden. Voisin kirjottaa siitä postauksen erikseen, mutta jos jonkun ulkomaalainen kaveri tai sukulainen on tulossa Suomeen vierailulle niin pari tärppiä: Kota ja grillimakkara, puusauna ja Helsinki. Varsinkin jos vieraat ei oo ihan heti mistään Euroopasta, niin Helsinki on kyllä mahtimesta. Ihan vaan katsottavaksi, mitään ei ees tarvi tehdä.

Mauricio käy edelleen suomenkielenkurssia, jonka TE on järjestänyt osana helpompaa työllistymistä.
Kurssi menee Maurilla aika vaihdellen. Kieli on vaikea ja ainakin mun mielestä opetusmetodi on vähän väärä Maurin kaltaisille sosiaalisille ulkomaalaisillle. Koska me suomalaisethan ollaan ihan uniikkeja syrjäytyneisyyden, arkuuden ja ujouden kanssa. Hiljaisuuden kanssa. Tän mä oon oppinu. Ei ole toista niin suomalaista maata, kun Suomi. Muunmaalaiset on yleensä sitten niitä sosiaalisia. Ainakin meihin verrattuna.

Oppiminen on siis ainoastaan kirjaan tuijottamista ja kielioppia. Tunnit pidetään suomeksi, koska moni opiskelija tunnilta ei osaa englantia.
Sitä Mauri aina kiroileekin, kun ne helkkarin virolaiset on niin hyviä ja ymmärtää aina kaiken ja heidän mukaan tunnit käydään. Opettaja kysyy ymmärrätkö ja virolaiset aina kovaan ääneen sanoo että juu juu me ymmärretään. Muilla meneekin sitten koko tunti ohi.
Mä sitte Maurille sanoin, että hei rohkeesti vaan sanot ettet ymmärrä niin kyllä sua autetaan.
"Joo no sit pitäis kaikki tunnit aina alottaa ihan alusta ja ahdistaa olla se joka sitä vauhtia sitten hidastais." Sano Mauri. No mä kyllä ymmärrän tän, kun itse muistan ne matematiikantunnit ja  varmasti olisin kiinaakin ymmärtänyt paremmin, kun niitä yhtälöitä. Pääsin sitten pienryhmään.

Mutta miksei suomea voi opetella PUHUMALLA. Eikä hitto sitä kirjaa ja kielioppia tuijottamalla. Koska ei kukaan välitä jos kielioppi on ihan päin helvettiä, kunhan jotenkin ymmärretään mistä puhutaan ja mitä halutaan. Kyllä se kielioppi tulee sitten sieltä, kun oppii ymmärtämään sanoja. Mulla ainakin englantia kuuntelemalla se kielen osaaminen parani, eikä niitä grammareita opetellessa.

No sitten toinen mikä mua ärsyttää.

Maurilla oli kotitehtävävänä ammatit. Oli pitkä selitys ammatista ja sitten piti kääntää se selitys ja yhdistää se ammattiin.

Ammatit: Lähihoitaja, hoitaja-apulainen, bussikuski, siivooja, raksamies, taksikuski, hyllyköijä jne, ymmärrätte varmaan linjan.

Kaikki hei hyviä ja tärkeitä ammatteja, mutta ei yhen yhtä ammattia, kuten; lääkäri, kätilö, kirjailija, lentäjä, kirjanpitäjä, insinööri.

Onhan se fakta, että moni maahanmuuttaja on siivooja tai bussikuski. Mutta onko se ihme jos edes TE kielen kurssilla ei opeteta muita ammatteja, kun näitä "tyypillisiä" ulkomaalaisille. Ei hitto mua sieppas ihan hulluna.

No seuraavana päivänä sieppas vielä enemmän, kun kuulin mikä oli ollu Maurin päivän homma.

Piti valita ammatti ja etsiä ammatista tietoa ja ammatille työpaikka. Mauricio sanoi opettajalle, että hän haluaa tietää muusikon ammatista ja valitsee ammatikseen muusikko. Mauricion opettaja sanoi, että ei se ole realistinen ammatti, VALITSE JOKU MUU.

Mitä helvettiä.

Eli siis te kaikki muusikot ympäri maapalloa. Ei teitä oo olemassa. Mitä valehtelette. Missä yksisarvismaailmassa elätte.

Mitähän se Mauricion luokkalainen (joka on omassa maassaan lääkäri) valitsi. Varmaan siivoojan, koska ei siitä kuitenkaan oo mihinkään muuhun.

Tää mua niin inhottaa Suomessa. Turhaa sä unelmoit mistään, ellet unelmoi olevas lääkäri tai asianajaja. Kaikki muut on turhaa.
Plus mua raivostuttaa se miten sä saat aina puolustella sun unelmia, jos ne ei oo "normeja".

Ole täydellinen. Mene lukioon ja sen jälkeen yliopistoon ja saa hyvä ammatti. Se on ainoa oikea hyväksyttävä tapa. Muistakaa se. Tähän ajatusmaailmaan mäki kasvoin ja mulla on kestäny kauan oppia, että mä teen asiat niinku MINÄ haluan ja se on täysin OKEI!

Joten kaikki te lukijat. Ihan sama mikä sun ammatti on. Mitä sä teet elääkses ja mitä muut susta ajattelee, kunhan sä oot onnellinen ja sä tykkäät sun elämästä. Ole opettaja, kassatyöntekijä, siivooja, kampaaja, toimistotäti, lääkäri, MUUSIKKO, KIRJAILIJA tai ihan kuka vaan ikinä. Kenelläkään ei ole siihen mitään sanomista, koska se on SUN elämä.

Ps. Mauricio sai lopulta valita ammatikseen muusikko ja löysi hirveesti alasta tietoa ja seuraavana etappina onkin musiikin opiskelu englanniksi. Tänkin asian kanssa Mauri sai tapella oman oponsa kanssa. Koska musiikki on niin vaikea ala. Vaikea kyllä ehdottomasti, mutta ei mahdoton ja unelmien eteen pitää aina tehdä töitä.

Siinä teille kevääseen kakku!

keskiviikko 22. marraskuuta 2017

Olen kaksikymentäkusi

Makaan tässä sohvalla ja yritän kattoa mun sarjoja netflixistä, kun yhtäkkiä jotain ihan ihmeellistä asettuu mun näkökenttään. Auringonvalo. Vitsi miten ärsyttävää, ku ei nää telkkaria.
Sit rupesin miettii et ei oo muuten aurinkoo vähään aikaa näkyny. Kello on nyt vähän yli yks niin onks aurinko laskemassa vai nousemassa, koska se on melkein puolivälissä taivasta ja maata?
On se varmaan laskemassa, mut millon se muka nousi. Elokuussa vissiin. Ei oo sen jälkeen paljoon näkyny tuolta sadepilvien takaa.

Hinkkasin myös koko kämpän puhtaaks tiski- ja hammasharjalla. Pesin lattiat, imuroin, viikkasin vaatteet ja tein ruokaa. Ekaa kertaa siivosin tässä kämpässä ja ehkä kolmatta kertaa kokkasin.
Aatelkaa, niin hyvin oon ton mun ukon kouluttanu, ettei ite tartte mitään kotihommia tehä.

Maurilla alko viikko sit maanantaina suomenkielenkurssi ja tässä nyt osataan laskee suomeks yhteenlaskuja. "Kuusi plus neljä?" -Kymenen.. "No it's kyMMenen. Two M letters in the middle" -Kymmenen? "YES!"

-Mun nimi on Mauri, olen kaksikymentäkusi. "No, it's kUUsi. Kusi is like piss, or pee."
-Ridiculous.

Tää ruoka mitä tein maistuu riisipuurolta. Laitoin kanaa ja riisiä uuniin ja riisin sekaan kookosmaitoa ja ananaksia. Ja sit kaveriks viel bataattia. Maistuu vähän riisipuurolta hedelmäkiisselillä. Ihan hyvää silti.

Maurin kaveri on tulossa kylään ja just sain viestin et he menee kahestaan kauppaan ostaa ruokatarvikkeita. Oon kouluttanu Maurin niin hyvin ettei se ees odota et kotona vois olla ruokaa. 
Vuoden vaimo.
Viimeks vein meiät syömään mummolle, kun vaari oli kokannu ankkaa. Ei kai sillä oo väliä mitä kautta se vaimo sen ruuan hankkii?

No tuolla olis nyt sitä riisipuurokanaa vaikka armeijalle, ku kävi klassiset ja en osannu ajatella paljon riisiä on tarpeeks. Riittääpä hetkeks.

Jännä juttu miten sitä ihminen muuttuu. Sillon ku Mauri ekan kerran asu mun kanssa Suomessa, mua ahdisti ihan hirveesti et aina, ku tulin kotiin ni siellä se oli sohvalla ja mä en ikinä saanu omaa aikaa. Sanoin joskus et mene JOHONKIN pliiiiis vaikka lenkille et saan puolituntia aikaa itelleni. 
Olin niin tottunu siihen omaan tilaan ja siihen, et omaa aikaa oli aina tarjolla. Että ei tarvinnu miettiä, kun omasta olosta ja viihtyvyydestä.

Sit mun jokapäiväinen ajatusmaailma yhtäkkiä Maurin muuttaessa Suomeen oli tämä: Ahdistaa miks toi on AINA kotona, miks se hengittää noin kovaa, miks se PURSKUTTAA suussa jotain ku juo, mihin mä työnnän sen et voin vaan olla. 
Mut sit mietin kans kokoajan et miten hirveetä on olla täällä Suomessa ilman perhettä ja ystäviä. Mäki oon kokoajan töissä. Asutaan jossain helvetin perähikiällä ja täältä ei pääse autotta mihinkään. Ja yritin tehä kaikkeni et Maurilla olis tekemistä ja kivaa ja sit stressasin kaikkea ja kaikkia ja se oli ihan kamalaa. Ja Maurillaki oli kamalaa. Molemmilla oli kamalaa. Kaikki oli kamalaa.

Sit muutettiin pois maasta ja sit muutettiin takas tänne ja asutaan eri alueella, kun viimeks, mutta samassa kaupungissa. Kävellen pääsee jokapaikkaan. Tai pyörällä. Ja nopeesti.
En enää kaipaa sitä omaa aikaa ollenkaan. Varmaan sain sitä ihan tarpeeks Brasiliassa. Mut sitä kyllä kaipasinki ja nyt mulla on sellanen hyvä tasapaino itteni kanssa. Kauheen kivaa, ku kaikki on kaikilla hyvin.

Nyt mun suurin ongelma on, että kuka laittaa mulle aamupalaa arkipäivisin nyt ku Mauri on aamusta heti koulussa. No ei kukaan. Ite joudun laittaa. Ja kuka tekee mulle ruuan valmiiks kotiin ku tuun töistä. No ei kukaan, hitto ite tarvii kaikki tehä. Pyykitki pestä. Mut on niin lellitty pilalle.

Eilen kysyin Maurilta, et mitä se haluu joululahjaks. "Few kisses, please".

Mut on niin lellitty pilalle.

Joulusta puheenollen. Se vietetään tänävuonna meillä. Mä oon lokakuusta asti ruvennu lisäämään valoja ympärikämppää. Ja kynttilöitä. Alotin tekee piparkakkutaloa, joka varmaan jää kesken. Alotin joulukortteja, jotka varmaan jää kesken. MUTTA! Sain aikaseks kirjotettua salainen joulupukki kortit niille jotka tähän tapahtumaan osallistuu. Varastettu suoraan Maurin perheen joulutavoista. Tänävuonna meillä on joulupöydässä myös brassiruokia. Jotka Mauri varmaan polttaa pohjaan tai vaihtoehtoisesti sulattaa papusopassa lojuvan muovikauhan. Meil on jokainen kattila jollaistavalla pilalla, kun ukko kokkaa vähän turhan kuumalla levyllä. Sitä kiroili yks päivä et lopettaa kokkailut kokonaan ku aina palaa pohjaan! Yritin ehdottaa että jos sitä levyä ei ihan täysillä huudattais niin ei ruokakaan palais pohjaan. "Joo joo".

Kerroin Maurille tästä mun ongelmasta et mistä mä kirjotan. Hän sit ehdotti et mun pitää ruveta tekemään ja kokemaan kaikkea ihan vaan et olis jotain mistä kirjottaa. Ai et mun pitäis mennä mun mukavuusalueen ulkopuolelle? Kokeilla jotain uutta?

No ehkä tän takia nyt sit eilen suostuin lähteä juhlimaan kiitospäivää Maurin amerikkalaisen luokkakaverin siskon luokse. Yllätin ihan itteniki tällä.

Ootteko ikinä tullu ajatelleeks miten omituista on nähä oikee amerikkalainen livenä. Niitähän kuulee ja näkee elokuvissa ja sarjoissa kokoajan mut et oikeen livenä juttelee jonku jenkkiläisen kanssa, jolla on se oikee amerikan aksentti. Mua rupes jotenki naurattaa tää ihan hirveesti.
Ja miten outoa on yhtäkkiä olla kiitospäivän pöydässä kaikkien niitten ruokien keskellä mitä näkee elokuvissa. Kertoa ihmisille ympärillä mistä on kiitollinen ja kuunnella huudahduksia: "More the merrier!" Mauri kans huomas et vaan se kenen äidinkieli on englanti sanoo ääneen "wow", kun jotain siistiä tai hämmentävää tapahtuu.

Oli pakko kans kysyä tältä amerikkalaiselta, et onks high schoolit oikeesti semmosia, ku elokuvissa.
"Yeah, my school was like in High School Musical, it's exactly like that." Kysyin et oikeesti nörtit, suositut, urheilijat, taidenörtit; kaikki istuu omissa pöydissään lounaalla? Kuulemma kyllä. Hälle oli oikein kouluun mennessä sanottu et "Tää siipi on taidenörttien siipi, et älä hengaa täällä jos et haluu olla outo". 

Anyway meillä oli kivaa, ruoka oli hyvää ja oli kaikinpuolin hyvä ensimmäinen thanksgiving.

Mä tiputin puhelimen parkkipaikalla maahan ja nyt on kamera rikki.


perjantai 3. marraskuuta 2017

Mistä mä kirjotan?

Mun sydäntä lämmittää, kun facebook ilmottaa miten te mun ihanat lukijat vaan jaksatte päivä toisensa jälkeen käydä kurkkaamassa josko mä olisin kirjotellu jotain.

No en ole kirjotellu mitään.

Mulla sormet syyhyää, mut tuntuu siltä et aivot olis ihan kuollu ja mielikuvitus kadonnu. Mistä mä kirjotan? Mä toivoin et tää meiän sopeutuminen (tai lähinnä Maurin sopeutuminen) olis ollu jotenki dramaattista ja hauskaa, et olis ollu paljon mokia, kokemuksia ja ongelmia ja ratkasuja ja helpotuksia. Jotain mistä kirjottaa. Mut ei mitään. Meil on menny kaikki putkeen. Siis aivan putkeen. Ei mitään ongelmia Maurin sopeutumisessa eikä byrokratian kanssa olla jouduttu tappelee ollenkaan.

Oleskelulupa oli menny jo viimevuonna läpi ja siellä se poliisiasemalla odotteli, kelakortin voimaantuloa jouduttiin vähän odottelemaan, mutta sitte tajusin ettei sillä oikein mitään edes tee, kun kotikunta on kuitenkin Suomessa, eikä astmalääkkeistä korvausta saa ennen kun se omavastuu raja on rikottu.

Joten tän hetkinen tilanne on tämä: Maurilla menee hyvin. Sil on ihan hirveesti kavereita täällä. Naapuriin muutti suomalais-brasilialainen pariskunta. Tai no samaan kaupunkiin. Mä en oo niitä nähny kertaakaan, ku oon tämmönen helkkarin erakko.
En tiedä mikä hitto mua vaivaa. Mä käyn töissä ja meen kotiin makaa sohvalle, katon Netflixiä ja mietin et mun ehkä pitäis tehä jotain muuta ku maata tässä mut en haluu eikä huvita. Mul on varmaan joku Brasilia krapula.
Oon kehittäny jonkun hirveen ongelman siitä et mun pitäis mennä johonkin ja nähä jotain tai vielä pahempaa, jos MEILLE tulee joku MUN kotiin.
Mauri aina välillä kiroilee et tää on senki koti, et hän saa kyllä kutsua tänne kavereita ilman et akka kiukuttelee ku pitää laittaa housut jalkaan ja JUTELLA MUKAVIA!

Älkäähän nyt ruvetko siellä miettimään, että mulla on ihan ranteetauki- meininki. Ei suinkaan. Mä nautin todella paljon mun tän hetkisestä tilanteesta. Mä tykkään mun duunista, ku en oo siihen vielä kerinny leipääntymään ja mun työkaverit on ihan huippuja. Meillä menee Maurin kanssa paremmin, ku ikinä. Elämä on tasasta, mukavaa ja helppoo. Enkä muista millon viimeks mun elämä olis ollu tasasta, mukavaa ja helppoo. Joten nyt mä nautin tästä, ennen ku taas tuuliviirinä päätän laittaa kaiken mullin mallin.

Mulla on ikävä Brasiliaan. Sitä rantaa ja sitä lämpöä. Tottakai kaikki perseenreikäasiat on vielä tiukasti muistissa, mutta mä elin hetken sitä mun unelmaa. En voi esimerkiks vielä kattoa mitään kuvia Florianopoliksesta. En oo voinu avata tätä blogia, enkä varsinkaan lukee mitään aikasempia tekstejä. Tai miettiä pahemmin mitään mitä siellä tuli tehtyä. Että sillätavalla en ollu valmis vielä muuttamaan pois. Mutta. Nyt on hyvä näin.

Maurilla alkaa muuten nyt marraskuussa suomenkielen kurssit!

Maurin isä ja veli on myös kovaa vauhtia tulossa Suomeen.
Hirveesti tästä Suomen reissusta on puhuttu mut lippuja ei oo ostettu. Siitä oon pari kertaa sanonu, et lippujen hinnat vaan nousee ja nousee, kannattais varmaan jo ostaa ne liput.
Ongelmana on et kummallakaan ei ole passia ja Mauricion osavaltiolla oli vähän aika sitten rahallisia ongelmia, eikä tilattuja passeja voitu tehdä! Joten tästä syystä Maurin isä ja veli odottaa ensin, että passit on kourassa ennen lippujen hankkimista.

Käytiin Heurekassa varalapsen kanssa

Siivosin Maurin laatikot ja nauratti ne monet passikuvat mitä ollaan kaikenmaailman papereihin otettu. Oli pakko kehystää ne kaikki.



Käytiin kesällä moikkaamassa vähän pohjosemmassa suomea meidän Floripan naapureita.

Kakkujuttuja, kakkujuttuja.

Ei valu meikki naamalla, kun ei täällä tule hiki.

Ongelmana on edelleen et mitä mä kirjotan? On monta asiaa mistä mä haluun teille kertoa. Mistä mä haluun puhua ja mitä mä mietin. Monesti näihin asioihin liittyy mulle läheisiä ihmisiä, enkä mä haluu liittää niitä tähän hommaan. Asia oli vähän eri Brasiliassa. Asioista oli helppo puhua, kun ei siellä kukaan mun suomalaista blogia lue tai ymmärrä ja Suomessa ei kukaan näitä brasilialaisia tunne kenestä mä puhun. No kokeillaan. Josko tää tästä lähtis luonnistumaan ja nää omat kirjotteluestot pikkuhiljaa avautumaan. On tää kuitenkin niin kivaa.

sunnuntai 2. heinäkuuta 2017

Onko se jo heinäkuu... hups

What the hell on heinäkuu??

Mihin tää aika on oikein menny. Mä oon nähny mun kavereita KERRAN sen jälkeen ku oon tullu Suomeen! Miten niin työholisti? Ja jos olisin menny Brasiliaan suunnitellusti, niin olisin lähteny takas jos ens kuussa. Mitä saamaria.

Mauriki on Suomessa jo 26 päivän päästä. Siis mitkä kolme kuukautta? Ei täs oo ees kerenny tulla ikävä. Mauri suunnilleen herää sillon ku mä meen nukkumaan, niin ei tuu paljoo ees juteltua. Välillä on menny viikko ja tajuun et holy balls mitähän Maurille kuuluu.
No yleensä sille ei kuulu mitään ja kuulemma kaipaa aikuisten elämää, eikä jaksa sitä, että kaverit vaan tulee ja menee miten sattuu ja pitää kukkua ja grillailla yömyöhään (sanookohan se noin vaan et mulle tulis onnistunu fiilis).
Kattokaahan ku meikäläinen on koulinu Mauriciosta ihan miähen. En malta odottaa et se on mulle tekemässä täällä ruokaa. Mulle ja mun tädille siis. Niin on Mauricio luvannu.

Mulla on kämppä. Se löyty heti toukokuussa ja oon siitä jo yhen vuokranki kerenny maksaa, mut kuinka monta yötä oon nukkunu siellä kämpässä? Öö.. nolla. Hahah.
Oon loisinu mun tädin isossa kämpässä ja käyny aina välillä satunnaisilla vapaapäivillä (vapaapäivät tuppaa olla enemmän tekemistä täynnä ku työpäivät) ostamassa huonekaluja ja raivaamassa mummon autotallia. On mulla siellä asunnossa jo sänky ja sohva. Ja leipomistarvikkeita. Ja muutamia valokuvia. Ja tv-taso sekä keittiönpöytä mut ne pitäis vielä koota. Ei tässä mikään kiire.
Ainii ja mikro.
Mut eiks tossa nyt oo melkein kaikki mitä ihminen voi tarvita? Kyl siellä vähän kaikuu.
No kyllä sitä kerkee.

Mut en oo ihan tosissaan tehny muuta ku ottanu kaikki työvuorot mitä irtoo, et saisin kaikki isoimmat menot heti ostettua altapois, eikä tartte niitä enää miettiä. Auto ja huonekalut ja semmoset.

Nii ja leiponu kakkuja..

Äitienpäivään

Valmistujaisiin

Valmistujaisiin

Töihin

Ihanan Aatupojan synttäreille

Häihin


Niin tosiaan mähän kävin mun kaverin häissä kuukaus takaperin. Olin niin hemmetin yliväsyny et menin 11 nukkumaan ja sain kumottua kurkusta alas kokonaiset 3 siideriä. Mulla taitaa olla alkoholiongelma. Ei edes kotitekoinen pontikka herättäny kiinnostusta.


Ainii. Siel meiän  kämpässä on yhellä seinällä kunnon epilepsiatapetti. Rupee päässä huimaa ku sitä tarpeeks tuijottaa. Taitaa tulla meikäläiselle riemunkirjava tapetti. Oottakaa vaan kuule ku pääsen vauhtiin.

Melkein onnistu kotivärjäys

Mä en tiedä mikä mun tädin koiraa vaivaa, kun se nukku noin.

Maurin oleskeluluvasta semmosta asiaa, että se on ollu herralla jo viimevuodesta asti voimassa. Voi kyllä.

Maurillahan on ollu jo 1. vuoden oleskelulupa ja haettiin jatkolupaa viimevuoden helmikuussa. Mauricio kuitenkin lähti Brasiliaan muistaakseni huhtikuussa, eikä koskaan palannu Suomeen takasin, joten se oleskelulupa asia vaan sitten jäi, eikä siitä kummemmin mitään kuulunutkaan. Ajattelin et jäi varmaan lupa saamatta, tai katkolle kun maasta paettiin.
Joten olin jo valmistautunu henkisesti siihen, että kaikki syntymätodistukset ja paperit pitää taas hankkia uusiksi ja kääntää ja leimata ja noitua ja manata. Kun on tuo oleskelulupahomma siirtynyt tässä vielä kokonaan poliisilta Migriin.
Muutamaan numeroon pitikin soitella ja selvitellä, että mikä meidän tilanne on ja lopulta selvisi, että siellä se oleskelulupa Mauria on odotellut, poliisiasemalla jo vuoden päivät.

Mutta tiiättekö kun näitten kanssa on niin tapeltu, niin oon aivan varma, että joku kivi heitetään meikäläistä vielä otsaan ja Mauri karkotetaan maasta, kun ei mitään lupia olekaan ja joku on vaan katsonut koneelta väärän Mauricion tiedot.

Tää vois ihan hyvin tapahtua, koska saan omaan sähköpostiin toisen Ronjan sähköpostia, Ronjan joka sattuu olemaan vielä vähän enemmän media tunnettu, kun meikäläinen. Aatelkaa jos olisin joku rontti ja ryöväri niin ei olisi henkilöllisyyden varastaminen vaikeaa.

Mun elämässä ei oo siis tapahtunu mitään mullistavaa. Mun lähipiirissä taas on elämä menny ihan mullinmallin ja sitä sivusta seurailen.

Mulla on itseasiassa muutama pyydetty blogikirjotus tallessa tuolla korvien välissä (just joo, yks päivä täti tuli hakee mut mun vierashuoneesta ja kysy et miks auton ovi on sepposen selällään. Mulla pysy mikään korvien välissä), jotka kirjotan kyllä, kun Mauri tulee kotiin ja elämässä on jotain muutaki ku töitä ja pinaattilättyjä. Mansikkahillolla.
Jatkoa tulee muunmuassa tarinaan miten Maurin kanssa tavattiin ja miten kaukosuhteesta selvitään.
Ykkös vinkkinä, että keksi niin paljon tekemistä, että päivät menee siivillä ja kun sänkyyn kaatuu niin uuvuksissa nukahtaa heti. Ei kerkeä ihmetellä ja miettiä.

Mun naapurissa asuu muuten tosi utelias mummeli, joka äkkiä kävi kurkkaamassa kuka sen naapuriin on oikein muuttanu ku juoksin portaita ylös ja alas. Kerkesin sanoo "Moi!", kun mummo äkkiä pamautti oven kiinni. En tiedä. Mulla on sellanen fiilis, että naapurista tulee vielä tarinoita.

Noniin kiitos hei, nähdään taas, ennemmin tai myöhemmin.

Ainiin tähän väliin pitää vielä sanoa, miten on OUTOA, kun juttelet jonkun vanhan tutun, tutun tai tuntemattoman kanssa ja sieltä lipsahtaa, että "Hei niin mähän luen sun blogia! Tiedän kaikesta kaiken!" Apua.

maanantai 22. toukokuuta 2017

Ihmiset haisee

Ku ekaa kertaa ikinä menin Brasiliaan ni multa jatkuvasti kyseltiin et miten usein käyn suihkussa.
"Monta kertaa viikossa käyt suihkussa?" Siis melkein jokainen joka kuuli et oon Euroopasta tätä kysy kunnes lopulta ärähdin yhelle Maurin kaverille et MIKÄ TÄÄ JUTTU ON MIKS KAIKKI HALUU TIETÄÄ KUINKA USEIN KÄYN SUIHKUSSA??
"No ollaan kuultu et eurooppalaiset haisee, eikä käy suihkussa?"

Ja muistan kans nyt etäisesti jonkun huhun kuulleen et ranskalaiset ja italialaiset ei pahemmin peseydy. En tiedä mikä juttu tää on.

Nyt sit ku oon taas Suomessa töissä ni. Ihmiset haisee.

Ihan oikeesti Suomessa asutaan ja jos sulla on varaa käydä kaupassa niin luultavasti asut jossain paikassa missä on suihku. Mut silti IHMISET HAISEE!
Henki haisee, pistävä hiki haisee, krapula haisee, kusi haisee.
Nyt ku täällä on ollu pari hellepäivää niin voi pyhä paavali ihmiset haisee.
Kyllä te nyt tiedätte sellasen oikein pistävän hienhajun, joka saa haukkomaan henkeä ja hengittämään suun kautta.

Brasiliassa ei KUKAAN IKINÄ haissu. Vaikka asteita oli 40 ja märät kainalot monella kaverina, mut ei haissu. Ja kenenkään henki ei haissu ikinä. Siellä pidetään huolta hygieniasta ihan kunnolla.

Joten nyt ymmärrän mistä tää "Eurooppalaiset ei peseydy" -huhu on lähtösin.
Hygienia ihan hukassa.

Ihmiset, peskää hampaat, ettei tuu tulehdusta. Peskää kainalot ja käyttäkää dödöä ja jos paidan kainalot haisee vaikka se olis pesty niin heitä se paita roskiin, koska se haju ei siitä mihinkään enää häviä.


Hajusta herkkuihin.

Meillä juhlittiin äitienpäivää sunnuntain sijasta tiistaina, koska meikäläinen ja pari muutakin oli sunnuntaina töissä.

Juhlittiin samalla mun synttäreitä, äitin synttäreitä ja sitä äitienpäivää. Tästä huolimatta äiti tänään ilmotti, että haluu kyllä kakun omille synttäreilleen ettei tarvi muuta lahjaa sit hankkia.

Yhen kakun kerkesin tilauksesta sutasta mummon siskolle.

Ei mulla muuta! Kämppään purkasin yhen matkalaukun ja yhen ison sohvan sain sinne ostettua ja sukulaisten avulla kotiin kannettua. Vielä en oo sitä purkanu kun päivät on ollu niin täyteen buukattuja.
Pari kakkua on tullu taas tilaukseen ja kesäkuussa meen juhlimaan häitä. Tänään Bruno Mars.

Halusin oikeestaan tulla vaan avautumaan siitä miten ihmiset haisee.

Ainiin unohin melkein kuitenki kertoa.
Kerran mun tullessa bussilla Florianopoliksen keskustasta kotiin, istu mun viereen lihava ja ällöttävä mies kuka veti melkein vertoja Suomen ällöttäville lihaville Karhupaitasille miehille. Tiiättehän sen olutmerkki karhun niitä T-paitoja mitkä on ihan kuluneita ja reikäsiä.
No tää mies istu siis mun viereen bussissa vaikka tilaa oli ihan reilusti istua yksinäänkin.
Ei siinä muuta, mutta se haju oli niin kamala ja en sitä päässy karkuun ja miehen käsi ikäänkuin "vahingossa" jatkuvasti eksy mun reidelle. Todella todella kuvottavaa.
Tää on kuitenki ainoo kerta ku on Brasiliassa tullu vastaan haiseva ällöttävä ihminen.

Pitäkää huolta hygieniastanne!

Bonarina saatte nähä meikäläisen vuosien varrelta! Lihava possun näkönen poika mun sylissä on meikäläisen pikkuveli.

torstai 11. toukokuuta 2017

Eka viikko takasin Suomessa

Suomessa ollaan ja on oltu nyt vähän reilu viikko. Mauriciolle ostin just liput heinäkuun lopulle, joten meikäläisellä on lähinnä työarkea tässä seuraavat pari kuukautta.

Viimeset viikot Brasiliassa meni aika nopeesti tavaroita myyden ja satunnaisia aurinkoisia hetkiä hyväkskäyttäen.

Sumua

Meikäläinen unohti miltä aurinko tuntuu ja unohettiin aurinkovarjo kotiin, joten housut päässä ettei tuu pistosta. 
Tuulisena päivänä oli ranta täynnä näitä leijasurffareita



Siinä tavaroita myydessä ja Suomeen muuttoa miettiessä ei tullu ollenkaan sellasta oloa, että inhottavaa lähteä tai harmi ku Mauria taas pitää Suomessa odotella. Ei ollu iskeny jotenki tajuntaan koko lähtö.
Sitte viimesenä kokonaisena päivänä, kun pakkasin loput kamat ja talossa ei ollu yhtäkään mun tavaraa, iski ikävä. Mauri oli töissä ja mä itkin ja pakkasin, itkin ja pakkasin.

Mut se meni sit siinä aika nopeesti ohi. Olin Maurinki saanu jotenki ylipuhuttua et hyvä ettet tuu mun kanssa samaan aikaan, ku pitää kaikkia juttuja hoitaa ja rahaa olis kiva saada säästöön, eikä pari kuukautta tunnu missään ku yleensä ollaan se puolivuotta erossa.
Jotenki Mauriki oli ihan ok.
Syötiin vikat pizzat.



No sitte. Mähän olin ollu laittomasti puolisen vuotta maassa, kun en ikinä sitä oleskelulupaa saanu.
Joten mun piti maksaa sitten sakkoja yliajasta. Mun olis jokatapauksessa pitäny maksaa niitä sakkoja yliajalta vaikka olisin oleskeluluvan saanu. Tää tuli mulle ja Maurille ihan yllärinä.
Mauri soitti etukäteen poliisille, että miten mun pitää tän sakkojutun kanssa toimia. Kuulemma lentokentälle mennä vähän aikasemmin ja sen poliisiasemalta hakea sitten tää sakko. Saan sakon mukana leiman passiin, että sakko haettu ja yliaika on hoidossa. Mauri sitten sakon maksaa ja tuo kuitin mukanaan Suomeen, joten seuraavalla kerralla mulla ei tuu ongelmia rajalla, kun Brasiliaan matkustan. Maksimi sakko on 830 realia, ei väliä kuinka kauan oot maassa yliaikaa ollu. Eli joku 250 euroa öbaut.
Näin meille kerrottiin.

No lähtöpäivä sitten koitti ja sakkoa mentiin hakemaan. Poliisisetä sano ettei oikein  nyt ymmärrä miks mun pitäis jotain sakkoa maksaa, kun ollaan naimisissa. Oli oleskelulupaa tai ei. Poliisimies sit soitteli ympäri kyliä, että mikä läppä tää nyt on, mutta ylläri ylläri kukaan ei vastannu hälle puhelimeen, joten lykkäs sit sakon kouraan ja leiman passiin ja sano Maurille, että nyt vähän kyllä kyseenalaistan tän, että selvitä tää juttu pitääks tätä ees maksaa. Saatte nyt tän sakon ni ei tuu missään ainakaan mitään ongelmia.

Sitte vaa tiputtamaan laukut hihnalle ja tsekkaamaan itteni sisään, turvatarkastuksesta sisään ja porttia ettimään.
Maurin kanssa siinä nopeesti halattiin ja vähän meikällä tippa tuli linssiin, mutta Mauri ei siihen jääny venailemaan vaan käänty 180 astetta ja käveli kentältä pihalle. Ei jääny pitkittämään niitä nähään kolmen kuukauden päästä hyvästejä. Ihan hyvä. Hirveimpiä hetkiä ikinä. Nyt meni ihan sutjakkaasti.

Lento Sao Pauloon meni minuutissa. Kone nousi ja laski ja se oli siinä.

Sao Paulossa passintarkastuksessa mut otettiin sitte syyniin ja kyseltiin, että miks oon ollu yliaikaa ja näytin, että homma hoidossa ja leima on passissa. Tarkastaja otti passin ja lipun ja meni toiseen huoneeseen. Puolisen tuntia siellä viihty ja toi mulle nipun papereita allekirjotettavaks.
Siinä niitä allekirjottaessa tarkastaja kysy multa: "Jos oot Brasilialaisen kanssa naimisissa, niin miksette hommannu sulle Brasilialaisia henkkareita ni ei olis näitä yliaika ongelmia?"
Teki mieli lyödä sitä kengällä päähän ja huutaa, että ME YRITETTIIN HITTO MELKEIN TÄÄ 9 KUUKAUTTA!
Sanoin vaan, että mä YRITIN, se ei ihan noin vaan täällä onnistunukkaa!
Tarkastaja sano, että "Isso e Brasil" -Tämä on Brasilia.

Sao Paulosta Madridiin lento oli yhtä helvettiä. Mun vieressä istu lapsi joka oksens koko matkan. Itki ja oksens. En sitte nukkunu ollenkaan ja edellisenä yönä heräsin 2 aamulla, ku ahdisti enkä saanu unta.

Madridissa piti tsekata itteni uusiks sisään ja odottelin kolme tuntia ennen ku tsekkauspiste aukes.
Aina tsekkauksessa virkailijat ääneen voivottelee, kun mulla on ollu pitkä matka. "Florianopolis Brasil, wow!"

Toisella puolella menin StarBucksiin ja ostin amerikkalaisen kahvin, eli kahvia maidolla. Ei ollu Unicorn hottöjuomaa tällä lentokentällä. Mut kahvia kyllä tarttin. Ostin itelleni palkinnoks kalliita meikkejä ja tuijotin kaks tuntia skriiniä, että miltä portilta lento lähtee.



Portti, kun selvisi ja sinne löysin niin törmäsin siihen, että Suomalaiset on kovia poikia jonottamaan vaikka ei edes tarttis.

Tunti ennen koneeseen nousua oli portilla suomalaisten pitkä jono vaikka jokaisella matkustajalla on lipussa ryhmänumero ja sen mukaan kutsutaan koneeseen. Ihan turhaan siis jonottivat, kun näin tosiaan sitten kävi ja pitkään jonottajat näyttivät hapanta naamaa.

Lento Madridista Suomeen kesti viissataavuotta. Siis ikuisuuden. 4 tuntia muistaakseni. Ihan liian kauan ilman ruokaa ja omia telkkariscreenejä. Mut liian vähän et ruokaa ja screenejä sais.
Yritin nukkua, mut ei tullu mitään.

Suomessa kaveri oli kentällä vastassa ja mul oli ihan epätodellinen olo, ku väsytti niin saatanasti ja ekat kommentit oli moi mitä kuuluu et oo kyllä yhtään ruskee. Hahahahha.
No vikan kuukauden olin melkein kokonaan vaan sisällä ku sato jokapäivä. Väri tuli väri meni. Kuvia on todisteena.

Räntäsade oli mut toivottamassa tervetulleeks. Kiitos Suomi. On kiva olla kotona.



Mun toisen kaverin lapsella oli seuraavana päivänä ristiäiset ja olin sinne luvannu leipoa voileipäkakut, joten kun kyyti vei mut äidille, niin äidiltä lähettiin heti kauppaan aineksia ostamaan.
Ostin kahta kalaa, tuorejuustoja, vihanneksia, leipää, lihaleikkeleitä ja mitä kaikkea nyt voileipäkakkuihin meneekään. Hirvee kasa kaikkea. Olin varautunu johonki 120 euron laskuun ja siinä vaiheessa, kun kassaleidi sano, että 45 euroa meinasin kysyä et ottiko nyt kaikki tuotteet.
Siinä sit tuijotin sitä summaa ja mun ruokamäärää ja äitiä ja sanoin et voiks nää oikeesti maksaa näin vähän?? Kyllä voi. Väkisin vertaa Brasiliaan. Se olis ollu monta monta sataa realia se kasa ruokaa.

Autolle kävellessä vieläki ääneen pohdin et miten voi olla noin halpaa.

Kakut tein.



Frendut muijan ristiäisissä.

Fancy Ronjalla ei oo hiki, eikä hiekkaa päänahassa.

Kakut tein ja pääsin vihdoin nukkumaan 40 tunnin valveillaolon jälkeen ja nukuin helkkarin hyvin.

Myöhästyin vähän ristiäisistä ja siellä mua odoteltiin. Mä olin ihan syväjäässä ja kädet tärisi, ku juoksentelin kappelia eestaas, kun otin päivänsankarista kuvia.

Oli kiva nähä pitkästä aikaa kavereita, vaikka en oikein muista siitä päivästä mitään.

Olin unohtanu miten ankeita suomalaiset tämmöset jeesusjuhlat on.
Ei taustamusiikkia ja kaikki omassa pöydässään hiljaa syö ja hörppii kahvia.
Se hiljasuus oli kyllä niin äänekästä et rupes ihan naurattaa. Ei ollu ketään soittamassa kitaraa ja laulamassa, tai laittamassa sambaa soimaan. Suomalainen hiljasuus. Hahah.
Mulla ei oo mitään hajua ketä ne kutsutut vieraat siellä oli, kun ei täällä tutustuteta ihmisiä toisiinsa niinku Brasiliassa. Jokaiselle poskipusua ja pieni tarina et ketä just pussasin.

Mutta juhlapaikka oli kyllä kaunis ja ruoka hyvää.

Töihin menin kakspäivää suomeen palaamisen jälkeen. Tunsin itteni ihan kesätyöntekijäks ku mitään en oikein osaa kunnolla enää ja kokoajan mokailen. Yks työkaveri sano, että mua pitää vahtia, kun lasta konsanaan ja monelle oon jo sanonu et potkuja odotellessa. Hahah.
Suomeaki sönkötän miten sattuu ja sanat katoaa. Retiisit on nauriita ja mun uuteen kämppään pääsee suoraan mutkitellen. Pilkatkaa vaan, ei tunnu missään!
Kyllä se siitä.

Ekalla viikolla tuntu siltä et kokoajan kävelen vähän ku liukkaalla jäällä. Tai et yritän liikkua eteenpäin mut jalat ei vaan ota tarttuakseen mihinkään. Varmaan johtuu ihan siitä, kun mulla ei oo mitään tukikohtaa. Asun äitillä ja mummolla ja mun tädillä. Reppu kulkee mukana.
Autossa ku ajelen töihin tulee usein se fiilis et mitä mä täällä teen. Tuntuu etten osaa olla.
Ihan odottamatonta, koska ei reilu 8 kuukautta kuitenkaa nyt niin kauaa oo, mut silti on sellanen epätodellinen olo.
Kaikki kysyy et miltä nyt tuntuu olla Suomessa.
Mä en oikein tiedä miltä musta tuntuu. On ihan kivaa, mut omituista. Mua ei kylmä haittaa vaikka vähän vituttaa et toukokuussa sataa viel päivittäin lunta, mut jotenki koko tän maan fiilis on niin erilainen et menee hetki et muokkaudun takas tähän. Vaikka en ees haluu muokkautua tähän kokonaan, koska mä tykkäsin enemmän siitä Ronjasta, joka oli Brasiliassa.

Mut tää on jo reippaasti parempaan päin ja tattadaa mä muutan ensviikolla!

Ihan tyhjästä tuli hyvä kämppä eteen hyvällä paikalla ja hyvällä hinnalla. Tarkotus oli muuttaa vasta elokuussa ja kerätä siihen asti rahaa ja olla reppureissari, mut kyl mä tarviin sen oman kodin ja oman tukikohdan.

Että ETEENPÄIN! Sano mummo lumessa.