maanantai 22. toukokuuta 2017

Ihmiset haisee

Ku ekaa kertaa ikinä menin Brasiliaan ni multa jatkuvasti kyseltiin et miten usein käyn suihkussa.
"Monta kertaa viikossa käyt suihkussa?" Siis melkein jokainen joka kuuli et oon Euroopasta tätä kysy kunnes lopulta ärähdin yhelle Maurin kaverille et MIKÄ TÄÄ JUTTU ON MIKS KAIKKI HALUU TIETÄÄ KUINKA USEIN KÄYN SUIHKUSSA??
"No ollaan kuultu et eurooppalaiset haisee, eikä käy suihkussa?"

Ja muistan kans nyt etäisesti jonkun huhun kuulleen et ranskalaiset ja italialaiset ei pahemmin peseydy. En tiedä mikä juttu tää on.

Nyt sit ku oon taas Suomessa töissä ni. Ihmiset haisee.

Ihan oikeesti Suomessa asutaan ja jos sulla on varaa käydä kaupassa niin luultavasti asut jossain paikassa missä on suihku. Mut silti IHMISET HAISEE!
Henki haisee, pistävä hiki haisee, krapula haisee, kusi haisee.
Nyt ku täällä on ollu pari hellepäivää niin voi pyhä paavali ihmiset haisee.
Kyllä te nyt tiedätte sellasen oikein pistävän hienhajun, joka saa haukkomaan henkeä ja hengittämään suun kautta.

Brasiliassa ei KUKAAN IKINÄ haissu. Vaikka asteita oli 40 ja märät kainalot monella kaverina, mut ei haissu. Ja kenenkään henki ei haissu ikinä. Siellä pidetään huolta hygieniasta ihan kunnolla.

Joten nyt ymmärrän mistä tää "Eurooppalaiset ei peseydy" -huhu on lähtösin.
Hygienia ihan hukassa.

Ihmiset, peskää hampaat, ettei tuu tulehdusta. Peskää kainalot ja käyttäkää dödöä ja jos paidan kainalot haisee vaikka se olis pesty niin heitä se paita roskiin, koska se haju ei siitä mihinkään enää häviä.


Hajusta herkkuihin.

Meillä juhlittiin äitienpäivää sunnuntain sijasta tiistaina, koska meikäläinen ja pari muutakin oli sunnuntaina töissä.

Juhlittiin samalla mun synttäreitä, äitin synttäreitä ja sitä äitienpäivää. Tästä huolimatta äiti tänään ilmotti, että haluu kyllä kakun omille synttäreilleen ettei tarvi muuta lahjaa sit hankkia.

Yhen kakun kerkesin tilauksesta sutasta mummon siskolle.

Ei mulla muuta! Kämppään purkasin yhen matkalaukun ja yhen ison sohvan sain sinne ostettua ja sukulaisten avulla kotiin kannettua. Vielä en oo sitä purkanu kun päivät on ollu niin täyteen buukattuja.
Pari kakkua on tullu taas tilaukseen ja kesäkuussa meen juhlimaan häitä. Tänään Bruno Mars.

Halusin oikeestaan tulla vaan avautumaan siitä miten ihmiset haisee.

Ainiin unohin melkein kuitenki kertoa.
Kerran mun tullessa bussilla Florianopoliksen keskustasta kotiin, istu mun viereen lihava ja ällöttävä mies kuka veti melkein vertoja Suomen ällöttäville lihaville Karhupaitasille miehille. Tiiättehän sen olutmerkki karhun niitä T-paitoja mitkä on ihan kuluneita ja reikäsiä.
No tää mies istu siis mun viereen bussissa vaikka tilaa oli ihan reilusti istua yksinäänkin.
Ei siinä muuta, mutta se haju oli niin kamala ja en sitä päässy karkuun ja miehen käsi ikäänkuin "vahingossa" jatkuvasti eksy mun reidelle. Todella todella kuvottavaa.
Tää on kuitenki ainoo kerta ku on Brasiliassa tullu vastaan haiseva ällöttävä ihminen.

Pitäkää huolta hygieniastanne!

Bonarina saatte nähä meikäläisen vuosien varrelta! Lihava possun näkönen poika mun sylissä on meikäläisen pikkuveli.

torstai 11. toukokuuta 2017

Eka viikko takasin Suomessa

Suomessa ollaan ja on oltu nyt vähän reilu viikko. Mauriciolle ostin just liput heinäkuun lopulle, joten meikäläisellä on lähinnä työarkea tässä seuraavat pari kuukautta.

Viimeset viikot Brasiliassa meni aika nopeesti tavaroita myyden ja satunnaisia aurinkoisia hetkiä hyväkskäyttäen.

Sumua

Meikäläinen unohti miltä aurinko tuntuu ja unohettiin aurinkovarjo kotiin, joten housut päässä ettei tuu pistosta. 
Tuulisena päivänä oli ranta täynnä näitä leijasurffareita



Siinä tavaroita myydessä ja Suomeen muuttoa miettiessä ei tullu ollenkaan sellasta oloa, että inhottavaa lähteä tai harmi ku Mauria taas pitää Suomessa odotella. Ei ollu iskeny jotenki tajuntaan koko lähtö.
Sitte viimesenä kokonaisena päivänä, kun pakkasin loput kamat ja talossa ei ollu yhtäkään mun tavaraa, iski ikävä. Mauri oli töissä ja mä itkin ja pakkasin, itkin ja pakkasin.

Mut se meni sit siinä aika nopeesti ohi. Olin Maurinki saanu jotenki ylipuhuttua et hyvä ettet tuu mun kanssa samaan aikaan, ku pitää kaikkia juttuja hoitaa ja rahaa olis kiva saada säästöön, eikä pari kuukautta tunnu missään ku yleensä ollaan se puolivuotta erossa.
Jotenki Mauriki oli ihan ok.
Syötiin vikat pizzat.



No sitte. Mähän olin ollu laittomasti puolisen vuotta maassa, kun en ikinä sitä oleskelulupaa saanu.
Joten mun piti maksaa sitten sakkoja yliajasta. Mun olis jokatapauksessa pitäny maksaa niitä sakkoja yliajalta vaikka olisin oleskeluluvan saanu. Tää tuli mulle ja Maurille ihan yllärinä.
Mauri soitti etukäteen poliisille, että miten mun pitää tän sakkojutun kanssa toimia. Kuulemma lentokentälle mennä vähän aikasemmin ja sen poliisiasemalta hakea sitten tää sakko. Saan sakon mukana leiman passiin, että sakko haettu ja yliaika on hoidossa. Mauri sitten sakon maksaa ja tuo kuitin mukanaan Suomeen, joten seuraavalla kerralla mulla ei tuu ongelmia rajalla, kun Brasiliaan matkustan. Maksimi sakko on 830 realia, ei väliä kuinka kauan oot maassa yliaikaa ollu. Eli joku 250 euroa öbaut.
Näin meille kerrottiin.

No lähtöpäivä sitten koitti ja sakkoa mentiin hakemaan. Poliisisetä sano ettei oikein  nyt ymmärrä miks mun pitäis jotain sakkoa maksaa, kun ollaan naimisissa. Oli oleskelulupaa tai ei. Poliisimies sit soitteli ympäri kyliä, että mikä läppä tää nyt on, mutta ylläri ylläri kukaan ei vastannu hälle puhelimeen, joten lykkäs sit sakon kouraan ja leiman passiin ja sano Maurille, että nyt vähän kyllä kyseenalaistan tän, että selvitä tää juttu pitääks tätä ees maksaa. Saatte nyt tän sakon ni ei tuu missään ainakaan mitään ongelmia.

Sitte vaa tiputtamaan laukut hihnalle ja tsekkaamaan itteni sisään, turvatarkastuksesta sisään ja porttia ettimään.
Maurin kanssa siinä nopeesti halattiin ja vähän meikällä tippa tuli linssiin, mutta Mauri ei siihen jääny venailemaan vaan käänty 180 astetta ja käveli kentältä pihalle. Ei jääny pitkittämään niitä nähään kolmen kuukauden päästä hyvästejä. Ihan hyvä. Hirveimpiä hetkiä ikinä. Nyt meni ihan sutjakkaasti.

Lento Sao Pauloon meni minuutissa. Kone nousi ja laski ja se oli siinä.

Sao Paulossa passintarkastuksessa mut otettiin sitte syyniin ja kyseltiin, että miks oon ollu yliaikaa ja näytin, että homma hoidossa ja leima on passissa. Tarkastaja otti passin ja lipun ja meni toiseen huoneeseen. Puolisen tuntia siellä viihty ja toi mulle nipun papereita allekirjotettavaks.
Siinä niitä allekirjottaessa tarkastaja kysy multa: "Jos oot Brasilialaisen kanssa naimisissa, niin miksette hommannu sulle Brasilialaisia henkkareita ni ei olis näitä yliaika ongelmia?"
Teki mieli lyödä sitä kengällä päähän ja huutaa, että ME YRITETTIIN HITTO MELKEIN TÄÄ 9 KUUKAUTTA!
Sanoin vaan, että mä YRITIN, se ei ihan noin vaan täällä onnistunukkaa!
Tarkastaja sano, että "Isso e Brasil" -Tämä on Brasilia.

Sao Paulosta Madridiin lento oli yhtä helvettiä. Mun vieressä istu lapsi joka oksens koko matkan. Itki ja oksens. En sitte nukkunu ollenkaan ja edellisenä yönä heräsin 2 aamulla, ku ahdisti enkä saanu unta.

Madridissa piti tsekata itteni uusiks sisään ja odottelin kolme tuntia ennen ku tsekkauspiste aukes.
Aina tsekkauksessa virkailijat ääneen voivottelee, kun mulla on ollu pitkä matka. "Florianopolis Brasil, wow!"

Toisella puolella menin StarBucksiin ja ostin amerikkalaisen kahvin, eli kahvia maidolla. Ei ollu Unicorn hottöjuomaa tällä lentokentällä. Mut kahvia kyllä tarttin. Ostin itelleni palkinnoks kalliita meikkejä ja tuijotin kaks tuntia skriiniä, että miltä portilta lento lähtee.



Portti, kun selvisi ja sinne löysin niin törmäsin siihen, että Suomalaiset on kovia poikia jonottamaan vaikka ei edes tarttis.

Tunti ennen koneeseen nousua oli portilla suomalaisten pitkä jono vaikka jokaisella matkustajalla on lipussa ryhmänumero ja sen mukaan kutsutaan koneeseen. Ihan turhaan siis jonottivat, kun näin tosiaan sitten kävi ja pitkään jonottajat näyttivät hapanta naamaa.

Lento Madridista Suomeen kesti viissataavuotta. Siis ikuisuuden. 4 tuntia muistaakseni. Ihan liian kauan ilman ruokaa ja omia telkkariscreenejä. Mut liian vähän et ruokaa ja screenejä sais.
Yritin nukkua, mut ei tullu mitään.

Suomessa kaveri oli kentällä vastassa ja mul oli ihan epätodellinen olo, ku väsytti niin saatanasti ja ekat kommentit oli moi mitä kuuluu et oo kyllä yhtään ruskee. Hahahahha.
No vikan kuukauden olin melkein kokonaan vaan sisällä ku sato jokapäivä. Väri tuli väri meni. Kuvia on todisteena.

Räntäsade oli mut toivottamassa tervetulleeks. Kiitos Suomi. On kiva olla kotona.



Mun toisen kaverin lapsella oli seuraavana päivänä ristiäiset ja olin sinne luvannu leipoa voileipäkakut, joten kun kyyti vei mut äidille, niin äidiltä lähettiin heti kauppaan aineksia ostamaan.
Ostin kahta kalaa, tuorejuustoja, vihanneksia, leipää, lihaleikkeleitä ja mitä kaikkea nyt voileipäkakkuihin meneekään. Hirvee kasa kaikkea. Olin varautunu johonki 120 euron laskuun ja siinä vaiheessa, kun kassaleidi sano, että 45 euroa meinasin kysyä et ottiko nyt kaikki tuotteet.
Siinä sit tuijotin sitä summaa ja mun ruokamäärää ja äitiä ja sanoin et voiks nää oikeesti maksaa näin vähän?? Kyllä voi. Väkisin vertaa Brasiliaan. Se olis ollu monta monta sataa realia se kasa ruokaa.

Autolle kävellessä vieläki ääneen pohdin et miten voi olla noin halpaa.

Kakut tein.



Frendut muijan ristiäisissä.

Fancy Ronjalla ei oo hiki, eikä hiekkaa päänahassa.

Kakut tein ja pääsin vihdoin nukkumaan 40 tunnin valveillaolon jälkeen ja nukuin helkkarin hyvin.

Myöhästyin vähän ristiäisistä ja siellä mua odoteltiin. Mä olin ihan syväjäässä ja kädet tärisi, ku juoksentelin kappelia eestaas, kun otin päivänsankarista kuvia.

Oli kiva nähä pitkästä aikaa kavereita, vaikka en oikein muista siitä päivästä mitään.

Olin unohtanu miten ankeita suomalaiset tämmöset jeesusjuhlat on.
Ei taustamusiikkia ja kaikki omassa pöydässään hiljaa syö ja hörppii kahvia.
Se hiljasuus oli kyllä niin äänekästä et rupes ihan naurattaa. Ei ollu ketään soittamassa kitaraa ja laulamassa, tai laittamassa sambaa soimaan. Suomalainen hiljasuus. Hahah.
Mulla ei oo mitään hajua ketä ne kutsutut vieraat siellä oli, kun ei täällä tutustuteta ihmisiä toisiinsa niinku Brasiliassa. Jokaiselle poskipusua ja pieni tarina et ketä just pussasin.

Mutta juhlapaikka oli kyllä kaunis ja ruoka hyvää.

Töihin menin kakspäivää suomeen palaamisen jälkeen. Tunsin itteni ihan kesätyöntekijäks ku mitään en oikein osaa kunnolla enää ja kokoajan mokailen. Yks työkaveri sano, että mua pitää vahtia, kun lasta konsanaan ja monelle oon jo sanonu et potkuja odotellessa. Hahah.
Suomeaki sönkötän miten sattuu ja sanat katoaa. Retiisit on nauriita ja mun uuteen kämppään pääsee suoraan mutkitellen. Pilkatkaa vaan, ei tunnu missään!
Kyllä se siitä.

Ekalla viikolla tuntu siltä et kokoajan kävelen vähän ku liukkaalla jäällä. Tai et yritän liikkua eteenpäin mut jalat ei vaan ota tarttuakseen mihinkään. Varmaan johtuu ihan siitä, kun mulla ei oo mitään tukikohtaa. Asun äitillä ja mummolla ja mun tädillä. Reppu kulkee mukana.
Autossa ku ajelen töihin tulee usein se fiilis et mitä mä täällä teen. Tuntuu etten osaa olla.
Ihan odottamatonta, koska ei reilu 8 kuukautta kuitenkaa nyt niin kauaa oo, mut silti on sellanen epätodellinen olo.
Kaikki kysyy et miltä nyt tuntuu olla Suomessa.
Mä en oikein tiedä miltä musta tuntuu. On ihan kivaa, mut omituista. Mua ei kylmä haittaa vaikka vähän vituttaa et toukokuussa sataa viel päivittäin lunta, mut jotenki koko tän maan fiilis on niin erilainen et menee hetki et muokkaudun takas tähän. Vaikka en ees haluu muokkautua tähän kokonaan, koska mä tykkäsin enemmän siitä Ronjasta, joka oli Brasiliassa.

Mut tää on jo reippaasti parempaan päin ja tattadaa mä muutan ensviikolla!

Ihan tyhjästä tuli hyvä kämppä eteen hyvällä paikalla ja hyvällä hinnalla. Tarkotus oli muuttaa vasta elokuussa ja kerätä siihen asti rahaa ja olla reppureissari, mut kyl mä tarviin sen oman kodin ja oman tukikohdan.

Että ETEENPÄIN! Sano mummo lumessa.


keskiviikko 19. huhtikuuta 2017

Pohdiskeluja Maurin ollessa töissä

Mä menin blogit.fi sivulle tarkotuksena muokata blogin kuvausta. Ja vaihtaa blogin aihealuetta, koska matkailuunhan tää ei enää tuu liittymään.

Mut mihin laatikkoon mä sit sovin.
Lifestyle? Eiks lifestyle tyypit oo niitä trendimuijia jotka syö avocadopastaa Arabian astioilta valkoharmaassa kodissa, sohvalla, eikun siis naulakossa maiköl korssin laukku ja jalassa vitivalkoset tennarit. Eiku ei Suomessa sisällä käytetä kenkiä. Ronja.
Ja sit nää trendimuijat on viel jotenki onnistunut sommittelemaan lapset tähän samaan trenditaloon. Miten. Nii ja miehenki onnistunu saamaan siihen samaan sommittelmaan. Miten.

Lifestyle. Kuulostaa niin hienolta et pikkurilli nousee väkisin ylös kahvia juodessa.

Terveys?
Perhe?
Urheilu?

Miksei oo sellasta enemmän realistista kategoriaa.

Vaikka periaatteessa onhan seki elämäntapa eli siis lifestyle jos ruokana syödään tonnikalaa purkista leivän päällä ja vaatteet on ne mitä kaapista sattuu kouraan tulemaan ja joskus ne vaatteet nyt sattuu olemaan päällä väärinpäin. Mitä sitte.
Tai onhan seki lifestyle että yrittää viherkasveja kasvattaa ja järjestelmällisesti ne kaikki kuolee ykskerrallaan.
Tai onhan seki lifestylee et urheilu tapahtuu jääkaapilta sohvalle.
Joo ei ton oon päättäny jo et se muuttuu et oon täs nyt miettiny et mikä olis se mun laji ku en niin kuntosalista ja sen masiinoista välitä.
Sellanen pari kertaa viikossa oleva kunnon hyvä hikitreeni et oksat pois. Ja joku super pirtee ohjaaja joka huutaa et VIELÄ JAKSAA ja jotain discomusaa soi taustalla.
Mut hirveen hintasia kaikki tommoset.
Kyl mä jotain keksin.

Sit mietin kans et perhe olis hyvä kategoria, koska onhan tää meidän pieni perhe. Minä ja Mauri. Ja Maurin kitarat. Ja mun tuleva auto.
Mua harmittaa ku myin mun auton tänne muuttaessa, koska se auto oli ihan mun lemppari vaikka se söiki öljyä enemmän ku oli tarpeellista ja yli kaheksaakymppiä sillä ei voinu ajaa ku rupes auto hyytymään. Pari kertaa pyyhkijän moottorinki siihen kerkesin vaihtaa mut ainaki tiesin mun auton heikkoudet.
Mut ehkä mun uudesta autosta tulee kans ihan kelpo kaveri.

Ja oleskelulupaa haetaan perhesyiden takia, joten vaihdoin blogin kategoriaan perhe.

Ja sano Mauri mulle tänään, että: "I have absolutely no idea why I love you so much. You are so ridiculous and stupid."

Muistaakseni valitin et haluisin mieluummin vaan sytyttää meiän tiskialtaan tuleen ku tiskata. Ja kumpa tää koko talo syttyis tuleen ni eipä tarttis tavaroitten myyntiäkää miettiä ja kalleimmat elektroniikat ja tavarat menis matkavakuutuksessa et olispa helppoa.

Ainiin meinasin unohtaa! Maurin iskä on ihan superinnoissaan ku muutetaan Suomeen ja on jo päättäny et tulee tammi- helmikuun vaihteessa meille vierailulle! Ja ottaa ehkä Maurin vanhemman pikkuveljen Rafaelin mukaan.
Etukäteen on kaverit luvannu et mennään kattoo kimpassa lätkää ja ennakkoon on luistimiaki jo luvattu lainaa, että pääsee kokeilemaan luistelua!

Puhuin kans mun tädin kanssa, että niitten talviasuttavalle mökille olis niin siistiä mennä porukalla viikonlopuks.
Miettikää nyt jos on kylmä ja järvi jäätyny ja ihan lumessa. Kyllä on siinä brasilialaisille eksotiikkaa.

Ja sit kaikki pulkkamäet ja vaara et kuolee ku kävelee liukkaalla kadulla. Ai että.

tiistai 18. huhtikuuta 2017

Maailman laiskin aikuinen

Minä. Minä olen maailman laiskin aikuinen.

Sen jälkeen ku päätettiin et muutetaan takas Suomeen ni ollaan vaa laskettu sekunteja et millon mun lento lähtee, koska 2 viikkoa sen jälkeen Mauri lähtee Pelotakseen ja siitä kuukauden päästä lähtee lento Suomeen.

Meiän kämppä näyttää ihan perseeltä. Tää on niin sekasin, ku oon osan kamoista jo pakannu ja osa on myyty ja osa vietiin pääsiäisenä Pelotakseen ja sit loput myymättömät tavarat on nosteltu sinne tänne ku niitten omia paikkoja ei oo enää olemassa, kun ne on myyty.
Mua ei vois vähempää kiinnostaa siivota ja imuroida tai tehä ruokaa. Jos kaapissa ei oo valmiina ruokaa ni en syö. Me joko syödään ulkona tai tilataan ruokaa tai Mauri tekee ruokaa.
Mä oon niiiiiin valmis jättää tän kämpän taakseni.

Plus pääsin muurahaisista eroon. Tai niin luulin. Ne vaan muutti reittiä ja nyt tulee sisälle poratuista rei'istä seinässä. Ihan sama mistä ne saan hävitettyy ni aina löytyy uus reitti ja nyt ne on vallottanu ton meiän tiskipöydän missä kaikki ruokaan liittyvä valmistus tapahtuu ja MÄ EN ENÄÄ TAHDO TULLA TOIMEEN NIITTEN KANSSA! En ees oikeesti jaksa yrittää enää tsempata et kyllä tää tästä, koska ei enää tarvii.

Ja tää sade. Täällä sataa K O K O A J A N. Ihan jatkuvalla syötöllä. Ulos on ihan turha ees yrittää mennä joten mun päivät menee netissä roikkuen ja sohvalla maaten kärsien migreeneistä ja odottelen Mauria töistä kotiin.

Molemmilla on asenne et IHAN SAMA. Enää ei tarvii tsempata. Tekis mieli vaan tuikata kaikki tavarat tuleen ja samalla vahingossa polttaa koko talo.

Pari mielettömän positiivista asiaa mitä oon tästä oppinu.

Suomessa pääsen mihin vaan ja millon vaan, koska mulla on auto. Ihan sama vaikka mummoja ja vaareja satais taivaalta ni jos tulee kotona sellanen et puhelin on vaan kädessä hetki ni oli keli mikä tahansa ni mä lähen ulos talosta. Ihan sama vaikka kukaan ei olis tavotettavissa (Mauri kyl varmaan on melkein aina) ni voin mennä vaikka yksin kahville ja pullalle. Tai leffaan tai SHOPPAILEMAAN. Mä voin tehä ihan mitä mä ikinä haluun. Vaikka ajaa vaan ympyrää ja huudattaa radiosta suomipoppia.
Mä voin ajaa vaikka hesen autokaistalle ja syödä autossa majoneesissa uitetun hampparin.
Tai mä voin mennä ihan kelle vaan kotona olevalle sukulaiselle tai kaverille kylään! Tosta noin vaan huihais!

Toinen ihan uskomaton juttu on et ihan sama mitä kämppiä oon Suomesta kattonu ni kaikki näyttää luksukselta! Ihan kaikki.
On parveke ja pesutupa, tiskikone ja keittiössä kaikki kaapit. Vaatekaapit ja jossain vaatehuone. Monessa kuuluu soppariin netti ja vesi. Autotolppa. Ja ihan sama missäpäin omaa kaupunkiani tuun asumaan niin kaikki on 15minuutin pyöräilyn päässä! Tai yhen bussin päässä.
Niin uskomattoman helppoa.
Mut siis saat kaiken ton vuokra-asunnossa pelkällä vuokran hinnalla!
Plus ei muurahaisia, termiittejä, ampiaisia, kylmää suihkua ja keittiötä mikä on ihan hirviö.

Joo tää ikuinen sade on saanu mut kattomaan Suomen luksusta ihan eri tavalla.
Oikeesti miten voi sataa koko ajan!

Okei sit vähän Brasilialaisesta pääsiäisestä.

Pääsiäisenä ei syödä muuta lihaa kun kalaa. Liittyy jotenkin jeesuksen vereen.
Joten pääsiäisenä oli ruokana pannulla friteerattua kalaa. Kalasalaattia sardiinista, mikä ei ollu ihan mun herkkua. Papuja ja riisiä. Eli ihan perusruokaa. Ja nää oli siis perjantain ja sunnuntain ruoat.

Lauantaina käytiin grillaamassa Maurin iskällä ja sillon oli grillikanaa tarjolla.
Maurin iskä naureskeli miten oon taas yhtä valkonen ku Suomesta tullessa. No sitä se ikuinen sade teettää! Puolivuotta mä sitä rusketusta keräsin ja kuukaudessa se hävis! Hahaha.

Suklaamunat kuuluu kans Brasilian pääsiäiseen mut siis. Ai jumalauta.

Kaikki kauppojen käytävät ihan pääsiäisenä.


Täällä syödään sellasia isoja laatikoita suklaakarkkeja tai sit isoja suklaamunia.

Pedro ja Pedron munat
Arvatkaa paljon tollanen 250g suklaamuna maksaa? No 49 realia?? Maksaisitteko Suomessa 49 euroa tai jopa vähän enemmän SUKLAAMUNASTA! Toi 250g on siis suklaalevynä 6-8 realia. Aika hemmetin hyvät katteet. Mut joo on siel kolme jotain suklaakonvehtia sisällä.
Siis mä oon kauhulla katellu näitä munien hintoja et MIKS ihmiset ostaa näitä!

Sanoin Maurille et jos ikinä tullaan asumaan Brasiliassa sillain et meillä on lapsi ni pääsiäisenä ei todellakaan päästetä sitä kauppaan koska munan munaa ei meiän lapsi noilla hinnoilla saa.
Miettikää jos perheessä on neljä lasta! Sinne menee 200 realia et jokaiselle saadaan yks muna.
Ihan järkyttävää.

Haha muutenki jos ikinä lapsi hommataan ni se on tehty ihan vaan sen takia, että Ronjan ei tarvii siivota eikä kokata. Mä käyttäisin siis mun ajan mieluummin siihen et treenaan lapsesta henkilökohtasen palvelijan, kun ite teen ruokaa ja siivoon. Senhän takia niitä lapsia tehään. "Paavo haehan äitille lasi vettä ja nyt ku oot siinä liikkeessä ni teetkö samalla illallisen kiitos ja tuoppa vielä se viinipullo siitä keittiön pöydältä, hyvä kiltti poika Paavo!"

Täällä ei oo kyllä yhtään ymmärretty tota lapsen hyötykäyttöä.
Pääsiäisenä todistin tilanteen missä Maurin veli Pedro halus riisipyöryköitä lisää ja huus äitilleen, että äiti lisää ruokaa ja siis. Ne riisipallot oli 5cm päässä siitä Pedron lautaselta, mutta äiti tuli makuuhuoneesta ihan vaan sen takia että otti kaksi palloa siitä Pedron lautasen vierestä ja laitto lautaselle.

Niinku.
MITÄ.

Muutenki musta on tosi huolestuttavaa miten lihava Pedrosta on tullu ja Mauriki on ihan samaa mieltä. Eli jopa Mauri ei enää pidä Pedroa vaan pyöreenä vaan lihavana. Saas nähä.

Nyt tää maailman laiskimmat aikuiset pariskunta tilaa sairaan hyvää pizzaa ja jälkkäriä.
Migreeniki on jo tältä päivältä hoidettu.

Enää 10 päivää ja lento lähtee.

Onneks kaikki on ollu vaan innoissaan et tullaan takasin ni ei harmita niin paljoa vaikka kaunis meri ja ranta jää taakse. Kyllähän sitä lomailemaan aina pääsee.

keskiviikko 12. huhtikuuta 2017

Tarina sokeasta ja aasista

Tuli tässä bussissa mieleen tarina muutaman vuoden takaa.

Olin Citymarketissa töissä ja toimistosta soitettiin, että lähdetkö sokealle naiselle kauppa-avuksi jouluostoksia tekemään ja minähän lähdin.

Tarkat oli ohjeet ja löyty tuoresillit ja muut kalat, kinkku ja hedelmät. Juteltiin samalla niitä näitä ja viihdytin mukana ollutta lasta. Joululimppua ei kuitenkaan löytyny. Sellasta sopivaa.

Mentiin sit leivontaosastolle ettimään joululimppuun aineksia ja mun piti löytää hyllystä korintti. Mulla ei ollu mitään hajua et mikä hitto on korintti ja yritin paketin löytää missä tämmönen teksti luki kunnes kysyin tältä sokealta naiselta: "Mä en kyl nyt nää missään korinttia, minkä näköstä se on?"

Nainen nopeesti vastas, että :"En kyllä tiedä miltä korintti näyttää, mutta tuntuu rusinalta."

Ei oo IKINÄ hävettäny niin paljoo.

torstai 6. huhtikuuta 2017

Pohdiskeluja Maurin työpaikalla.

Oon saanu ihan hirveesti tsemppejä ja rohkasuja Suomeen muuton osalta, oon niistä tosi kiitollinen.
Aattelin lopettaa tän blogin kirjottelun, koska ketä nyt meidän tylsä Suomielämä kiinnostaa? Sehän olis ihan perushuttua. Mutta kyllä yllättävän moni haluaa mun jatkavan, mikä on ihan huippua ja ihmeellistä ja ihanaa ja kivaa ja eihän meidän elämä tuu mitään perushuttua olemaan mitenkään. Viimeks Suomessa Mauri pelkäs et karhu tulee lenkillä vastaan ja orava hyökkää kimppuun ja repii silmät päästä.
Ja ei me olla käyty vielä luistelemassa tai hiihtämässä tai laskettelemassa ja mitä näitä Suomijuttuja nyt on. Nakkikioskillakaan ei olla vielä tappeluita nähty. Kesäfestarit on kokematta ja kesän terdekelit kylmällä oluella.
Olis kans kiva mennä Maurin kanssa perinteiselle viikon kesälomalle jonnekki ihanaan kauniiseen paikkaan ja nukkua hotellissa. Sitä ku ei oo Mauri ikinä kokenu.
Et onhan niitä tarinoita varmasti paljon tulossa ja Mauri sano et rupee kuvaamaan vlogeja kun Suomeen astuu ni niitäki halutessa voi seurailla. Vlogi on siis videoblogi missä kuvataan omaa elämää ja laitetaan youtuubiin kaikkien pällisteltäväks jos et mummo tienny.

Mä oon kerenny tätä Suomijuttua nyt miettimään ja oon mä jo vähän innoissani. Se helppous on niin helppoa. Pääsen taas askartelemaan kortteja ja kaupasta voi ostaa mitä vaan ilman et menee pankkitili miinukselle. Kohtuudella tietenkin.
Ja sieltä kaupasta saa ihan mitä vaan. Ei tarvi kiroilla et eikö tässä maassa tätäkään myydä. Fetan kilohinta tais olla 130realia täällä mikä on palkkatason takia verrattavissa johonkin 140 euroon kilo. Must se kertoo jo aika paljon.
Leipominenki tulee olemaan helppoa eikä haastavaa uunin ja raaka-aineiden takia.

Byrokratian kanssa jos joutuu tappelemaan ni yleensä asiat selviää yhdellä puhelinsoitolla ja harvemmin tulee mitään vääriä vastauksia eikä ihmiset vaan sano että en minä tiedä soita jonnekki muualle.
Paljon hyviä asioita.

Mut nyt ongelmana on et miten saan mun elämän täältä kahteen matkalaukkuun. Maurin elämän pitäis mahtua yhteen. Oon aika reippaalla kädellä heittäny tavaraa pois ja pistäny myyntiin. Yks laukku on jo pakattuna ja enää pitäis vaatteet ja pyyhkeet ja sellaset pakata.
Onneks en oo hirveesti täällä shoppaillu, muuten saattais tehä tiukkaa.
Mut menin silti tänään shoppailemaan kenkiä, koska kengät on täällä NIIIN MAGEITA! Kannan ne vaikka käsissä jos ei mahu matkalaukkuun.

Onneks Maurin yks työkaveri on just muuttanu ja tarvii paljon huonekaluja ja sellasia. Myös meidän naapurit on ollu harakkana paikalla ja niille myydään osa tavaroista. Keittiövälineet tuon tänne Maurin koululle, kun pitävät kokkaustunteja oppilaille ja näillä nyt ei mulle mitään rahallista arvoa pahemmin ole.
Facebookin kirppariryhmät ja nettikirpparit on käyny kuumina ja puhelin piippailee kokoajan.

Näitten meiän myynti-ilmotusten kautta oon huomannu et suurinosa brasseista ei ihan oikeesti osaa lukea eikä kirjoittaa. Ilmoituksen alla on 20 kysymystä et paljon tuote maksaa vaikka hinta on ilmotuksessa. Samat 20 kysyy et voidaanko kuljettaa vaikka ilmotuksessa lukee vain nouto. Seuraavat 20 kirjottaa portugaliks jotain mut niin väärin et Maurikaan ei ymmärrä et mitä oman maan ihmiset kirjottelee. Mauri on ollu ihan raivona et MITEN VAIKEETA VOI OLLA? Hahahah.
Loput ihmiset sit sanoo et tänään tullaan hakemaan sillon ja sillon ja koko päivään ei tyyppiä näy ja viesteihin ei vastata.
Haluisin vaa myydä kaikki nyt heti ja nukkua sit lattialla laskeskellen muurahaisia, ettei sit vaan tuu kiire myydä yhtään mitään.

Pitää ehkä ostaa neljäs matkalaukku ni Maurillaki olis kaks.

Paljonkohan mun sakko tulee kentällä olemaan ku oon ollu täällä nyt 5kk laittomasti. Ihan vaan koska poliisille ei saanu ku yhen ajan oleskelulupaa varten ja seki meni pieleen. Ajatelkaa jos täällä vois jonottaa heti aamusta ni oltais varmaan kahdessa kuukaudessa saatu kaikki paperit ja oleskelulupa vaikka oliski ollu nää samat mokailut ja sähläämiset ja sit ei sakkoja pitäis maksaa. Kaikkea sitä.

Noni kohta Maurin tunti päättyy ja lähetään ostaa bussilippuja Pelotakseen.

tiistai 4. huhtikuuta 2017

Me muutetaan takas Suomeen



Tää ei oo klikkiotsikko.

Me ollaan Maurin kanssa tässä viimeaikoina käyty välillä kiivaitakin keskusteluita siitä, että mihin meiän elämä on menossa ja mitä halutaan ja mitä pitää tehä et päästään siihen mitä halutaan. Ollaan oltu molemmat asioista samaa mieltä.

Eilen Mauri istutti mut sohvalle ja kerto et haluu muuttaa takasin Suomeen. Et on tätä miettiny jo monta kuukautta ja miettiny et miten tän voi mulle kertoa. Koska täähän on mun unelma asua etelässä, merenrannalla ja nauttia auringosta. Ja minä halusin pois Suomesta ja elää jotain muuta elämää. Maurin unelma on tehä musiikkia, täällä se ei onnistukkaan, koska Maurin on niin vaikee luoda suhteita ja tutustua ihmisiin. Ja nyt kun mä lähtisin Suomeen töihin neljäks kuukaudeks ni Mauri jäis tänne ihan yksin. Ku mun Suomikaveri ja sen mies lähtivät myös kesäks Suomeen.
Ja Maurilla on ikävä sen perhettä ja mun perhettä ja vaikka miten täällä pyristelee niin ei liikuta eteenpäin ja nyt on mieheltä patterit loppu ja ei vaan jaksa, koska takaraivo huutaa et EI TÄSSÄ OLE MITÄÄN JÄRKEÄ! Mun perhe Suomessa ja Maurin 10 tunnin ajomatkan päässä. Ja lomaa kerran vuodessa ja sillon pitäis päättää et meneekö Suomeen vai Pelotakseen. Ja mä en Pelotakseen ammuttavaks ja murhattavaks muuta joten Mauri haluu muuttaa takasin Suomeen.

Kerto et sillon ku Suomessa asuttiin niin ei osannu sitä elämän helppoutta arvostaa, koska muutti Suomeen suoraan äidin helmoista ja katuu kaikkea mitä ei tullut tehtyä.
Suomessa olis valmiina kavereita ja mun sukulaisia, joista on tullu Maurille ystäviä.

Tajusin sit et jäbä on oikeesti ihan tosissaan et tää ei oo mikään vitsi.

No hetken mietin ja sanoin sille et ymmärrätkö et sä meet sit suomenkielen kurssille. Ja sä hommaat ammatin ja et meillä tulee olee rahallisesti tiukkaa ainaki jonku aikaa. Mun pitää löytää vakkariduuni. Ehkä haluunki mennä opiskelemaan, ehkä perustan oman firman. Ihan mitä tahansa mut mä haluun sit juurtaa itteni Suomeen ainaki noin viideks vuodeks. Et sä et voi tulla mulle vuodenpäästä sanomaan, että haluut takasin Brasiliaan et sit saat luvan lähtee yksin.
Ja joo ymmärtää ja sitä just haluaa.

Sit rupes tulee sellanen pieni viha. Koska mulla oli kaikki Suomessa jo valmiina. Käsiraha asuntoon, auto ja vakkariduuni, huonekaluja ja säästöt. Nyt mulla on vaan rippeitä.
Mut sit toisaalta jos ei oltais lähetty ku mahollisuus oli ni mä olisin aina katunu sitä. Enkä olis oppinu itestäni niin paljon asioita ja oppinu arvostamaan tiettyjä asioita Suomesta. En olis ehkä miettiny tekeväni semmosia asioita tulevaisuudessa mitä nyt mietin.
Tavallaan mua surettaa. En ollu valmis siihen et tän kuun lopussa mä lähen enkä tuu takasin. En nähny niitä kaikkia rantoja, olisin nauttinu auringosta ihan eritavalla. Uinu enemmän.
Mut tavallaan mä oon innoissani ja helpottunu. Nyt mä pääsen mun reviirille. Mä pääsen hoitaa asioita ja nyt Maurin täytyy vaan luottaa muhun ja siihen et mä hoidan. Tai voi Mauriki sen tehä koska Suomessa puhutaan englantia.
Yleinen fiilis on tyhmä. Mulla on tyhmä olo, sellanen uskomatonta et oon nyt tässä tilanteessa. Et vuotavasta katosta, termiiteista, ampiaisista, kulttuurishokeista ja kielimuurista huolimatta se on Mauri joka haluu takas Suomeen. Kylmään pimeeseen Suomeen.

Mä oon koko eilisen yön ja tän päivän suunnitellu ja selvittäny asioita ja mä tiedän mitä mä haluan ja Mauri tietää mitä se haluaa ja me tiedetään miten siihen tulokseen päästään. Koska Suomessa asiat toimii.

Joten kirjottelen ehkä blogia vielä kuukauden verran. Ehkä vähän fiiliksiä Suomesta ja sit loppu. Alotan tavallaan uuden jakson elämässä vaikka en kauaa ookkaa ollu poissa. Mut fiilis on ihan eri.

No katotaan sitku Marraskuun loskasateet iskee maahan et mikä on fiilis.

Ja mun viimevuodet on ollu kyllä sellasta riemunkirjoa, että mistä sitä tietää vaikka vuoden päästä oltais muuttamassa Kiinaan. Elämä yllättää.

Nyt meen meiän kylmään suihkuun, koska se on rikki ja lämmintä vettä ei tule.