perjantai 24. maaliskuuta 2017

Bussipohdintoja

Mä istun tällähetkellä Maurin kanssa bussissa. Ollaan menossa Lagoalle meiän kavereita moikkaamaan vielä ennen ku lähtevät tän kuun lopussa kesäks Suomeen.

Bussit on kyllä parhaita paikkoja vaan mietiskellä.

Sanoin Maurille et pitäisköhän meiän juhlia joulua tälleen syksyllä? Ilma pysyy jo alle 30 asteen. Sisällä ei oo kylmä vaan sopivat 20 astetta tai vähän enemmän. Hämärällä laitan meiän jouluvalot päälle ettei tarvii pitää epätunnelmallista kattovaloa päällä. Oon meinaa ettinu jalkalamppua. Sellasta kivaa minkä voi laittaa johonki nurkkaan seisomaan ja siitä tulis sit sellanen hyvä tunnelmavalo. En oo missään sellasia vielä nähny, joten ei olla otettu jouluvaloja pois.

No anyway siis viilenemään ilmat on ja se toi mulle kaikkia fiiliksiä. Joulufiiliksiä.
Haluisin nyt leipoo torttuja, ku sisälämpötila on siedettävä ja keittää glögiä ja laittaa sen hirveen räikeen joulupöytäliinan pöydälle.

Mauri rupes nauraa mun idealle mut ehkä silti viel toteutan tän. Yks sellanen joulunen viilee ilta ja joululeffoja telkkarista.
Tätä joulua mä tässä bussissa mietin.

Sit mietin kans et ku nyt tääl sataa ja on pimeetä ni vitsi tuntuu kotosalta. Sade imee kaiken valon ja fläbäreissä tulee kylmä. Tosi kotonen olo. Villasukkia en kyllä vielä laatikosta kaiva. Mut flanelliyökkärit on jo iltasin jalassa.

Toisaalta tää bussi kaahailee ihan hirveesti ja oon jo kerran meinannu liukua mun istumapaikalta kurvissa pois et ei nyt ihan mihinkään rauhalliseen tunnelmaan täällä pääse. Ei tosiaan.

Joskus kans mietin et mitä jos bussin ovesta sisään tulee ryöstäjä. Et kyl sillain voi käydä ja vähänkö olis kätevä semmonen lentopussukka mikä laitetaan kaulaan ja paidan alle ja siellä pidetään passit ja rahat. Et olisinkohan mä enemmän pulassa jos mul ei olis mitään annettavaa vai et jos ryöstäjä löytäis mun salapiilon.

Tämmösiä mä mietin bussissa.

Nyt tultiin terminaaliin.

torstai 23. maaliskuuta 2017

Kohti ääretöntä ja sen yli!

Meillä oli eilen tosiaan mun oleskelulupahakemukseen liittyvä aika varattu poliisille.
Oltiin miljoona kertaa tarkistettu kaikki paperit ja et onhan meil nyt kaikki. Silti olin 99% varma et joku menee pieleen ja ei saada vieläkään laitettua papereita eteenpäin.

Me käytiin kuuskuukautta aikasemmin jo yrittämässä laittaa papereita eteenpäin ja käveltiin vaan policia Federaliin sisään, kun ei mistään oikein löytyny mitään infoa, että miten pitäisi toimia.
No meille sanottiin, että pitää varata aika ja hän voi varata ajan meille nyt heti ja se aika meni maaliskuulle, eli puolenvuoden päähän.

Mua ärsyttää tämmöset asiat ihan sikana, koska jos netistä tai puhelimessa täällä päässä asiat pystyis selvittää ni mehän oltais aikoja sitte selvitetty et ahaa netistä aika pitää varata ja oltais saatu aika paljon aikasemmalla aikataululla.
Alunperinhän meille siis sanottiin, että mun pitää mennä Argentiinaan hakemaan itelleni viisumi..
Toi kertoo aikapaljon siitä et täällä ei oikeestaan kukaan tiedä mistään yhtään mitään.

No se puolvuotta me ollaan sit odoteltu. Vaikka toi oleskelulupa ei mun elämää tällähetkellä mitenkään pahemmin muuta ni jotenki se on silti ollu sellanen et ennen ku mä sen saan ni oon vähän jumissa sen kanssa et mitähän täällä nyt tekis. Joten siitä jumista olis kiva päästä eroon.

Nyt ku meillä oli toi aika ni meille selvis, että toimisto jonka kanssa ollaan aikasemminki tapeltu, unohti meiän virallisesta vihkitodistuksesta meiän vanhempien nimet. Ja tää mies joka otti meiät poliisiasemalla vastaan ei voinu uskoa et miten on voitu tehä tommonen moka. Se sano monta kertaa Maurille et ei voi uskoa et näin on nyt käyny.

Tiiättekö sen fiiliksen ku sä oot puolvuotta venannu jotain ja sul on siitä kokoajan sellanen pieni stressi päällä. Ihan huomaamatta sä siitä stressaat ja sit ku se hetki tulee mikä vois pyyhkii sen stressin pois ja sitku se hetki meneeki pieleen eikä onnistu.

No ei saatu siis mun papereita eteenpäin ja seuraava vapaa aika poliisilaitokselle on vasta elokuussa ja mä oon sillon Suomessa, joten odotus menee vielä kauemmas. Ellei saada peruutusaikoja. Mitä ei ainakaan edellistä aikaa odotellessa tapahtunu. Täähän tarkottaa nyt sitä et oon ollu täällä siis laittomasti ja en tiedä miten paljon lentokentällä siitä pitää sakkoa nyt sit maksaa, enkä tiedä vaikuttaaks se mun takasintuloon jotenki. Poliisi sano et ei pitäis vaikuttaa takasintuloon, koska oon yli 3kk Suomessa, "mutta ei sitä ikinä tiedä."

Mä oon niin helvetin kyllästyny tähän hyppyyttämiseen ja pompottamiseen ja MAKSAMISEEN. Sanoin Maurille et sun maa elää mun rahoilla, ku oon niin paljon maksanu kaikenmaailman lipuista ja lapuista.

Lähin sit poliisiasemalta kyyneleet silmissä raivokävelee kohti keskustaa. Kaikki mitä oli sylissä ni lens ties minne puskaan. Mä en olis nyt jaksanu yhtään mitään tämmöstä. Muutenki on kokoajan vähän sellanen haikee olo ku tietää et kuukauden päästä on TAAS lentokenttähyvästien aika ja TAAS jätän Maurin yksin ja sit menee 4 kuukautta ennen ku taas nähään toisemme. No 4 kuukautta taitaa olla tähän mennessä lyhkäsin erossa olo aika.
Ja molemmilla on ollu tästä meiän vuokrakämpästä stressiä ja normaalia elämä ja rahastressiä ja sit must tuntuu et kokoajan tulee joku uus este minkä yli pitäis kävellä ja tän oleskeluluvan piti olla yks pois alta hoidettu asia, et voidaan keskittyä enemmän sit muihin. MUT EI VÄKISIN.



Söin raivooni vähän kallista ja pientä Burger Kingin hampparia ni ei enää ärsyttäny niin paljoo. Nyt vaan odotellaan taas. Ei voi mitään.

Eilen Maurilla oli kaikenlisäks viel synttärit. Mut päätettiin siirtää ne tälle päivälle. Tänään on pyhä eli ei töitä ja ilma on viilee ja kohta ehkä sataa, joten täydellinen päivä luoda jotain herkkua uunissa ja kattoa leffoja ja istua sohvalla. Ehkä jopa innostun kokkaamaan jotain sairaan hyvää ruokaa.
Tai no mitä mä valehtelen, en kuitenkaan mitään kokkaa, kun Mauri siitä tykkää ja on mua parempi kokki. Mut jotain herkullisuutta varmasti leivon.

Eilen ku raivoitkun puuskassa sit viimein pysähdyin mun raivokävelyltä ja istuin penkille kiroilemaan sitä toimistovirkailijaa alimpaan helvettiin, istu Mauri mun viereen ja siinä sit valitin et miks mä edes yritän asuu tämmösessä maassa joka ei haluu mua tänne, et miksen vaa jääny Suomeen, siellä kaikki on niin helppoa ja asioista ei tarvii tapella.
Ni Mauri sit sano et ei ongelma oo siinä, että tää maa ei sua haluais tänne vaan tää ongelma on siinä et tää maa ei osaa pitää sua täällä. Kiroiltiin siinä penkillä sit vähänaikaa molemmat.

Käveltiin sit viel Maurin koululle ja rupesin juttelee Maurin pomon kanssa ja kerroin meiän ongelmasta ja Maurin pomo sano et sen sisko on sellanen viilipytty et hän saa asiat hoidettua jämäkästi mutta rauhallisesti, kun taas tää pomo ite on sellanen räjähtävä raivopommi jos joku menee pieleen tai joku mokaa jotain. Niinku minäki. Pitää ihailla sellasia ihmisiä, jotka pystyy pitää melut mahassaan eikä oo sitä tarvetta päästellä höyryjä.

Viikko takaperin meiät kutsuttiin Maurin entisen oppilaan Mauron vaimon synttäreille. Mulle ei kukaan kertonu et kyseessä oli synttärit, joten luulin et tavallinen sunnuntailounas tiedossa. Oli aikamoinen yllätys sit mennäkki keskelle 40 hengen sukulaisjuhlia. Mauri väittää et kyllä mulle kerto... Kyllä mä muistaisin. Olisin hommannu lahjan ja sanonu Maurille ettei laita fläbäreitä jalkaan.
Ruoka oli hyvää ja juhlat oli kivat. Mauro ja sen vaimo on kyllä sellanen pariskunta et niistä pitäis kaikkien kattoa mallia. Aidosti onnellisia ja se onnellisuus levitty koko taloon.
Kun vaimo puhals 50v kakustaan kynttilät ja Mauro käski toivoa, sano vaimo, että:
"Toivoisin, että jos pystyisin niin menisin Mauron kanssa uudelleen naimisiin!"

Saatiin kutsu veneilemään ja syömään katkarapuja joku kaunis purjehduspäivä

Mauro, joku nainen, vaimon sisko, vaimo, Mauri ja minä


Saatiin kutsu myös vauvasuihkuun. Hahah. Ei vaan mikä se on suomeks? Vauvakutsut?
Maurin työkaveri on viimesillään raskaana ja käytiin sit vauvakutsuilla vähän syömässä ja kattomassa mikä meininki.

Aimee tulee tytön nimeks


Vauvakutsut oli täynnä lapsia ja ihmisiä ja juhlakalua ei pahemmin kerenny jututtaa, kun ihmisiä oli niin paljon. Ei haitannu, ruoka oli hyvää ja muut vieraat mukavia.
Kun saatiin kutsu tonne juhliin niin lahjaksi piti viedä vaippoja. Paketti per juhlija. Vietiin kaks pakettia. Kaks pakettia vaippoja makso melkein 100 realia ! Ei ihme et toivoivat lahjaks pelkästään vaippoja. Vauvajutut on täällä ihan hirveen kalliita. Pilttipurkit on 5 realia kappale. Kysyin Maurilta et syötetääks täällä vauvoille kaupasta ostettua vauvan ruokaa, ku noi on niin kalliita ni kuulemma välillä joo mut yleensä ihan perusruoka kotona vaan muussataan ja tehään ilman suolaa. Näin vähän aattelinki.

Mut nyt lähen käymään kaupassa ennen ku Mauri herää ja teen täydellisen synttäriaamiaisen!


keskiviikko 22. maaliskuuta 2017

Mehiläistarina

Hyi helvetti.

Mä oon nyt läpieläny yhen mun pahimmista painajaisista.

Muutama viikko takaperin, ku meikäläisen kaveri oli vielä kylässä, mä kirjottelin makkarissa edellistä blogikirjotusta, ku huomasin et pään ohi lens amppari.
Mua ei saa mikään muu niin nopeesti liikkeelle, kun nää pienet pörriäiset saatanasta. Kaikki rakkaus amppareille, tai no mehiläisille, jotka tätä maapalloa pyörittää mut ei oo hirveempää, kun ampiainen mun lähellä.

Mun rohkeaakin rohkeampi kaveri otti juomalasin ja Akkarin kouraan ja haki ampparin makkarista ja päästi vapauteen. Tai siis kaks ampparia. Sitä toista en onneks ollu huomannu.

Jatkoin kirjottelua keittiössä ja yhtäkkiä keittiössä oli uus ampiainen.
Okei yks bonari tässä maassa on et täällä ei ampiaisia näy. Ne ei tuu ovista ja ikkunoista sisään. Auton ikkunoita voi pitää auki ilman amppareitten pelkoa ja loppukesästä ei oo ampiaisia yrittämässä tunkeutua ruokalautaselle ja mehulasiin. Ja tätä olin Heidillekki hehkuttanu et täällä ampiaiset pysyy omissa oloissaan ja tekee sitä omaa tärkeetä työtään. Joten kolme ampiaista sisällä yhen aamun aikana oli aikamoinen what the hell hetki mulle.

Heidi pelasti ja nirhasi amppareita vuoronperään. Meillä oli ovi auki, joten ajateltiin et niitä pölähtää ovesta sisään. Neljännen ampparin jälkeen laitettiin ovi kiinni ja laitoin viestiä Annelle, mun kaverille joka asuu Lagoalla, et tuleeks tässäkin maassan kesän lopulla ampiaiset sisälle? Et onks niitten kesän tehtävä täytetty ja nyt ne sekoilee tuolla taivaalla ja eksyy sisälle. Ei kuulemma oo sellasta tässä maassa.

Ulko-oven ollessa kiinni sisälle ilmesty silti lisää ampiaisia, joten tultiin siihen tulokseen et ne tulee sisään jostain muualta. MISTÄ??
Heidi sai yhen ampparin kiinni yrittäessä luikahtaa hyttysverkon nurkasta takasin ulos. Mä oon siis tunkenu nastoilla meiän ikkunaan hyttysverkon ja pienestä kolosta ampparit meni ulos. Joten pääteltiin et okei sieltä ne tulee myös sisälle mut miks??

Mä sain Suomesta irtokarkkeja tuliaiseks ja piilotin ne mun sukkalaatikkoon. Se oli ainoo uus asia meiän makkarissa, joten mietin et voiks ampparit tulla mun karkkien perässä sisälle? Ei voi olla, mut se on ainoo mikä meillä oli makkarissa muuttunu.
Joten varmuudeks vein karkit pois makkarista ja lähettiin kauppaan.
Kotiin päästyä oli makkariin tullu lisää amppareita.

Ulkona ku kurkittiin et olisko jossain pesää ja pörräiskö jossain amppareita ni ei näkyny missään. Mut minä en makuuhuoneessa nuku mihin jostain tupsahtelee ampiaisia.
Heidi viel oikein lisäs nastoja meiän hyttysverkkoon ettei varmasti pääse mistään koloista kukaan sisään mut ei auttanu.

Mauri soitti isännöitsijälle. Joka on yhtä hyödytön, ku tän maan poliitikot eli siis mitään ei tapahdu vaikka kansa vaatii tai no tässä tapauksessa vaikka me vaaditaan.
Soitti isännöitsijälle ja sano et luultavasti ullakolla on ampiaistenpesä ja sieltä jostain katon kolosta ampiaisia eksyy meille sisälle. Saatiin vastaukseks et eii eiieiii ne ampiaset tulee luultavasti jostain takapihalta, ei meillä mitään pesää oo. Sulkekaa vaan ikkunat ja ovet.
Puhelun jälkeen huomattiin et suihkun päältä kuulu selkeetä surinaa ja laitettiin vielä perään viestiä, että pesä on jossain suihkun päällä. Et tee asialle jotain, me ei voida asua asunnossa, joka on näin pieni ja ampiaisia tupsahtelee makkariin ja vessaan. Varsinkaan, ku minä oon todellinen hermoheikko näitten ötököitten kanssa plus meillä oli vieraita lomalla.
"Joo no katotaan huomenna" oli vastaus.

Raahattiin meiän iso patja keittiöön, joka oli muutenki jo täynnä ihmisiä.

Aamulla päätettiin et nyt tälläkertaa me hoidetaan ite tää asia. Ei täällä voi nukkua. Ja vuokranantaja ei saa ikinä tätä hoidettua. Ei ikinä.
Aamulla makkarin ja vessan lattialla oli kuolleita ampiaisia.
Soitettiin ampiaismiehelle, 150 realia olis pesän tuhoominen ja siinä menis kolmisen tuntia. Ampiaismies tuli bermuda shortseissaan, fläbäreissään ja t-paidassaan.
Kurkkas ullakolle ja sano et joo siellä on 15 000 yksilön pesä afrikan mehiläsiä. (Jotka myös tappajamehiläisinä tunnetaan) ja pesä on niin iso et hinta on 250 realia. Mut ei mee kauaa. Hän tulee illalla takasin, kun kaikki mehiläiset on pesässä ja savustaa ne ulos eukalyptuksen lehdillä. Laittaa kuningattaren orjineen laatikkoon ja ottaa laatikon mukaansa. Simppeli homma.

Vuokranantaja oli vähän närkästyny ku hoidettiin homma itse, mutta sano, että huomioidaa vuokran hinnassa.

Illalla ampiaismies tuli ampiaispuvussaan ja varusteineen.
Aikasemmin päivällä oli sanonu et voidaan olla keittiössä ihan hyvin. Et pörräys kohdistuu makuuhuoneeseen.

Jotenki tää simppeli keissi vaihtu siihen et meiän makuuhuoneessa oli tuhansia TUHANSIA vihasia ampiaisia. Sisällä ei voinu olla. Vessan katonraja oli mustanaan savua pakenevia amppareita ja parvekkeella istuessa yhtäkkiä katolta tuli musta ampiaisPILVI liian lähelle meitä, joten minä, Heidi ja heidin muksuhan juostiin. Mauri oli vielä töissä.

Tosta pienestä kulmasta oikeella ne ampiaset lens ulos edellisenä päivänä ja siitä ne yritti savuakin pakoon.

Mikään kuva ei näytä sitä miten TÄYNNÄ toi huone oli noita pieniä hirviöitä.



Koko ilta meni sisäpihalla istuessa. Vuokranantaja lähetti Maurille viestin, että asunnosta 16 tuli valitus, kun ampiaisia tulee sisälle.
..
... Ei paljon meitä kiinnostanu siinä vaiheessa ku makkari oli mustana ampiaisia.
Mut Mauri meni kiltisti selittää tilanteen muille asukkaille. Vaikka koko tää homma olis pitäny alusta asti hoitua vuokranantajan toimesta. Mut herra lähti lätkimään kolmelta iltapäivällä ilman mitään uteliaisuutta tai kysymyksiä ampiaismiehelle. Kiinnostus omaa omaisuutta kohtaan ja asiakkaitaan kohtaan oli nolla. Eipä yllättäny.

Ampparimies sano et pesä oli ollu siellä ainaki vuoden. Ja ampiaisia oli yli 20 000. Ja kahen viikon päästä pesä olis levinny muuallekin asuntoihin ja ullakoille. Että OLE HYVÄ HERRA VUOKRANANTAJA!

Siinä tota pörinää kuunnellessa ja omaa sänkyä tuijotellessa mietin vaan et miksei ampparimies sanonu et tyhjentäkää makuuhuone. Siel oli kuitenki meiän kaikki vaatteet ja petivaatteet.
Mä vaan mietin sitä miten laitan jonku paidan päälle ja paidan sisältä löytyy kuollu ampiainen. Hyi hyi hyi hyi hyi.

Lopulta ampiaismies oli valmis. Sano, että makuuhuoneeseen ei mitään asiaa. Pesän otti mukaan itelleen hunajanvalmistukseen ja pesästä karanneet tappo alkoholilla.
Aamulla viimesetkin ampparit olis kuollu makuuhuoneessa ja vessan siivos ja sinne pysty kuulemma mennä. Nukkua voi olohuoneessa.

Siinä sit ku kävelin sisään iski kokopäivän mun sisällä jyllänny fobia ja rupesin vaa itkee enkä saanu happee ja siis mua vaan ahdisti ihan sikana.

Mä hyppään ylös suunnilleen jos nään kärpäsenki liian lähellä koska se vois ihan hyvin olla amppari. Mun pahin pelko on et ampiainen lentää liian lähelle ja osuu mua naamaa, menee mun suuhun tai sotkeutuu hiuksiin. Miettikää sitä. Hyi saamari.

Joten siinä sit itkeskelin ja panikoin ja Mauri Heidin kanssa etti vikoja ruumiita ja tuhos elossa olevia.

Seuraavana päivänä pystyin mennä vessaan ilman paniikkia.

Heidi ja Mauri siivos makuuhuoneen raadoista. Lattia oli niitä ihan täynnä.

Et sellasta. Yks maailman hirveimmistä päivistä ikinä. IKINÄ.

Mut saipa Heidi ja hänen muksu kokee tosielämää. Muurahaisia, sateella vuotavan katon ja nyt ampiaisten karkotuksen.

Mut uskokaa tai älkää meiän katto on korjattu!! Se ei enää vuoda! Joten 2/3 hoidettu ja muurahaiset ei mua häiritse, kuha muistan pitää kämpän pinnat sokerittomana ja sulkea kaikki herkkupussit tiiviisti.

Tänään on Maurin synttärit ja me mennään 5 illalla mun oleskelulupatapaamiseen. Katotaan mitä käy.

Ja googlasin Afrikan mehiläisistä sen verran et 1900-luvun alussa brasilialainen tutkija toi Afrikasta kymmenisen afrikkalaista mehiläiskuningatarta ja tarkotuksena oli sekottaa euroopan ja afrikan rotu keskenään. Sillä olis saatu mehiläisiä, jotka kestää paremmin tauteja ja tuottaa paremmin hunajaa. Tutkija kuitenki unohti jotkut luukut pesistä auki ja mehiläiset karkas ja risteyty luonnossa eurooppalaisten kanssa. Tuli vahvempi uusi laji mut aggressiivisuus afrikkalaisilta periyty eurooppalaisen lauhkeuden sijaan ja tällä hetkellä Brasilia on ainoo maa Etelä Amerikasta joka osaa tätä lajiketta käsitella ilman ongelmia.
Tappajamehiläisiä, koska jos meet liian lähelle pesää niin mehiläiset saattaa sua ruveta jahtaamaan, koska ovat aggressiivisia. Myrkkyä kuitenkin on kuulemma näissä vähemmän kun eurooppalaisissa.

torstai 9. maaliskuuta 2017

Suomalaisena Brasiliassa


Käytiin Matadeirolla. Nyt ei tuullu ja kaikki oli hyvin. Lue teksi Matadeirosta TÄSTÄ

Täällä kun on nyt tän 7 kuukautta asunu ni on väkisinki luonu jo vähän sitä Suomi nahkaansa ja ruvennu kasvattamaan uutta nahkaa mikä sopeutuu paremmin tänne. Tän eron ja kontrastin huomaa varsinki nyt hirveen hyvin, kun mun kaveri on täällä kylässä ja joka on aika pitkälle luonteeltaan niin suomalainen kun voi vaan olla.
Tiedän et Heidi sä luet tän, joten älä ota mitään mitä sanon loukkauksena, se ei todellakaan oo mun tarkotus!

Niinan (joka löys mut blogin kautta) kanssa kun tavattiin viikko taaksepäin sunnuntaina kerto hän törmänneensä vahingossa mun blogiin ja ajatelleen, että kylläpä mä valitan paljon. Et aika negatiivista tekstiä. Kunnes muutti ite tähän samaan maahan ja törmäs kaikkiin samoihin valituksen aiheisiin, kun minä ja ymmärs tasan mistä kirjotin. Mua rupes naurattaa, koska muistan miten rankkaa KAIKKI mulle oli ja miten hirveetä se kaikkeen tottumisen prosessi oli. Nyt voin sanoo et ei oo montaa asiaa enää mistä mulla oikeesti menee tän maan kanssa hermot. Yks on se et sade tulee EDELLEEN katosta läpi ja toinen se et muurahaisten takia kaikki ruoka pitää laittaa heti rasioihin ja roskia ei vois pahemmin yönyli keittiöön jättää saman ongelman takia. 

Se miks jotenki hiffasin et hei mulhan menee ihan hyvin on Heidi ja hänen muksu.

Keskustan aamu"vilinä"


Tässä maassa pitää olla lehmän hermot. Niinku Heidi sano.

Meillä ei oo autoa, joten mennään jokapaikkaan bussilla. Ja se bussimatka saattaa kestää pariki tuntia, koska ruuhkat tukkii täällä tiet melkeinpä mihin kellon aikaan vaan ja ihan sama mihin suuntaan mennään.
Onki yleinen vitsi et ne jotka ei asu Florianopoliksessa luulee et meiän elämä on pelkkää surffausta ja rantaa ja aurinkoa, vaikka todellisuudessa suurinosa päivästä menee aina ruuhkassa jumittaessa.
Joten ihan sama mihin mennään, vaikka vaan käymään niin siinä menee koko päivä.
Heidin muksun vakiosanastoon täällä kuuluu: Millon se meiän bussi oikein tulee? Millon me oikein ollaan perillä? Onko vielä pitkämatka? Kestääkö vielä kauan? ja Miks me aina mennään rannalle?
Onneks on toi ranta tossa vieressä ni ei tarvii busseilla mennä eestaas parituntia. Se on kyl luksusta. Mauri sanooki et aina töitten ja bussihelvetin jälkeen ku astuu tohon rantahiekalle se muistaa et on se sen vaivan arvosta rannalla asua.



Kaupassa menee aina kauan. Siinä et sinne pääsee, kävellen tai bussilla ja sit se et jonottaminen kestää. Jonottaminen kestää lihajonossa ja leipäjonossa. Ei oo mitään pikakassoja (tai on mut ei ne sen nopeempia oo) tai tutkita mitään tehoja, eikä asiakkaat valita et ompa kassat hitaita. Kassat on mukavia. Ne rupattelee asiakkaille niitänäitä ja samalla pakkaa asiakkaiden ostoksia ja näpyttelee kassalle banaanien koodeja. Joskus sitä ruvetaan rupattelemaan muiden jonossa olevien asiakkaiden kanssa. Ja sen jälkeen mennään sinne bussipysäkille bussia odottelemaan: Äiti, onko toi se meiän bussi? ei oo.

Käsintekijöiden halli. Täältä lähti mukaan pari sormusta.


Täällä ei oo mitenkään hirveen halpaa ees euroissa. Ulkona syöminen on musta laadukkaampaa ja halvempaa, kun Suomessa, mutta poikkeuksiaki on. 
Käytiin paripäivää sit ostoskeskuksessa missä Heidin muksu halus mäkkiin ja kerettiin se jo luvata ennen ku tajuttiin et happy meal oli 20 realia eli joku 7euroa. Annos oli surkeen pieni. Ranskalaiset pierun kokoset. Mut se oli jo luvattu. Mut ostoskeskuksissa melkein kaikkeen lisätään aina muutama ylimääränen reali lisää ihan vaan koska ostoskeskus, missä käy vaan rikkaat.
Perusruoka on edullisempaa, mut on sit paljon juttuja mitkä on täällä kalliimpia. Laadukkaat vaatteet, elektroniikka, hygieniatuotteet kaikki mikä on muualta tänne tuotua. Maitotuotteet ja suklaa. 
Mauri sanoki et ihan sama mitä sä Suomessa ostat ni se on AINA laadukasta. Ihan aina. Täällä laadusta joutuu aina erikseen maksamaan. Ja tän mäki oon nyt tajunnu. Heidiki sano et on ruvennu arvostamaan Suomen hintoja ja sano jopa et Suomihan on aika halpa maa mihin Mauri isolla äänellä sano et "EXACTLY!!"
Mut näihin hintoihinki oon jo tottunu enkä enää jaksa niitä kauhistella. Välillä toivon et olispa sitä Pirkkaa.

Lagoalla, kun tuli yhtäkkiä hiljasuus ja keskustan möykkä jäi taakse ja korviin pelkkä tinninys.


Noin kolme kuukautta taaksepäin Mauri hermostu mulle rannalla ku astuin kiveen ja siitä tuli haava jalkaan ja sanoin et au mun jalka. Mauri sano et LOPETA SE VALITTAMINEN! SÄ VALITAT KOKOAJAN! Mä vedin herneet nenään ja huusin takas et vittu jos mua sattuu ja kaikki on paskaa ni saahan sitä saatana valittaa. Käännyin 180 astetta ja lähin raivolla kävelee takasin kotiin.
Se oli Maurin vuorenhuippu ja vasta nyt mä ymmärrän et mitennii valitin kokoajan.

Kirjotin joskus tekstin Valittaminen vituttaa ja linkkaan sen TÄHÄN.

Lyhyesti: Mua vituttaa ku kaikesta valitetaan, mut sit toisaalta must on kiva istuu alas kaverinkaa ja vaan valittaa.

Must ei oo enää kivaa istua alas kaverinkaa ja vaan valittaa. Mä en enää valita. Se on kynitty musta huomaamatta pois. Ainakin tässä maassa. Täällä en tykkää valittaa ja sitä on outo kuunnella. Luultavasti vanhat tavat ainaki osittain palaa takasin, kun Suomeen lähen käymään noin kuukauden päästä. Mut kukaan täällä ei valita vaikka kaikki on ihan päin helvettiä. Sillon vituttaa ja valitan ja kiroilen ku katto vuotaa tai jos Mauri on ääliö. En muuten.

Tää mun kaveri valittaa tosipaljon. Ei varmaan ees huomaa miten paljon. Koska en mäkää huomannu sillon ku mulle se valittaminen oli ihan normaalia. Se kuulu olla osana small talkkia. Ihan normaalia. Nyt ku oon 7 kuukautta asunu ympäristössä missä kukaan ei valita ja rupesin huomaamaan miten mun kaveri pienistäki asioista mainitsee negatiivisesti tai valittaa ni olin ihan ihmeissäni et oon varmaan kuulostanu ihan perseeltä Maurin korvissa tosikauan. Varsinki ku Maurille mun kulttuuri on ollu aina ihan tuntematon käsite ennen ku nyt. Ja sitä omaa valitusta Maurille puolustelin. En mä tajunnu miten karulta se sen korvaan oikeesti kuulosti.
Siis oon edelleen suomalainen eikä mua oikeesti haittaa jos valitetaan, koska tiedän mistä oon kotosin ja mistä tää valitus on lähtösin. Mut oli ihan uskomattoman valasevaa nähä itteni Maurin silmistä Heidin kautta. Oikee ahaa elämys. Joten älä Heidi loukkaannu, kukaan ei ajattele et vihaat kaikkea ja kaikkia täällä vaan tiedetään molemmat et sä oot suomalainen ja sä oot ihan normaali ihminen :D!

Käveltiin kohti Annen kotia Lagoalla.

Tiiättekö ku joillain ihmisillä on resting bitch face? Eli jotkut ihmiset kun niitten naama on peruslukemilla ni näyttää siltä et vihaa kaikkia ja kaikkea ja naamasta vaan näkee et ei jumalauta mikä bitch! Vaikka sit oliski luonteeltaan ihana ja herttanen ja bitchnaama on vaan se kaikkein syyttömin rentona oleva lepäävä ilme. Ja saattaa ajatella päänsä sisällä vaikka mitä syntyjä ja syviä, esimerkiks miten uskomatonta on se miten lapsi kehittyy mahan sisällä. (Mä mietin tätä välillä, et ihan uskomaton luonto). Sen sijaan, että miettis miten vihaa ton edessä olevan naamaa.

Musta suomalaisilla on resting angry face. Mä näytän vihaselta, ku kävelen kaupungilla. Sama mun sukulaisilla ja varmaan suurimmalla osalla suomalaisista on tää ilme.
Myös Heidillä ja sille bussissa Maurin kanssa naurettiinki, että Heidi kun sä näytät niin vihaselta. Mut se on vaan se resting angry face. Mauri sano et nii tolta säki Ronja näytät kokoajan.
Pitää varmaan ruveta tiedostaa omaa ilmettä ja ruveta muuttaa sitä pikkuhiljaa hahahaha.

Mut kaikkein parasta on musta huomata miten erilainen Heidin muksu on. Miten niin todella erilainen se on kun kukaan muu täällä.

Meillä ei oo täällä jalkakäytäviä, joten aluks muksulla oli hirveen vaikee hahmottaa, etä missä voi kävellä ja piti vähän niinku koko autotietä omana kävelytienään ja kokoajan sai olla huutamassa et EI, ÄLÄ, VARO, KATO ETEES!, ÄLÄ TEE NOIN!, SIELLÄ ON AUTOJA!, KUUNTELE NYT!, ÄLÄ JUOKSE!
Ekan viikon jälkeen muksu on musta ihan hyvin ruvennu handlaa et missä voi kävellä ja missä ei.
Rannalla jokainen aalto iski naamaan ja suu oli täynnä suolaa ja sieltä juostiin nopeesti pois. Nyt osaa jo varoa ja leikkiä ja suolavesikään suussa tai silmissä ei haittaa.


Käytiin "pienessä" lelukaupassa. Kerroksia 5. Mukaan lähti onneks vaan auto.


Täällä otetaan lapset hirveen hyvin huomioon ja lapsista tykätään. Ravintolassa tarjoilijat puristelee Heidin muksun poskia ja käsivarsia ja kehuvat kun on niin kaunis ja ihanat silmät, kun on valkonen tukka ja kirkkaan siniset silmät. Tarjoilijat heittelee ylävitosia ja fistpumppeja muksulle ja peukkua heilutellaan jokapaikassa ja kokoajan. Ostoskeskuksessa saa juosta ja riehua ja kaupoissa jos lapsi on villi niin sille hymyillään ja nauretaan. Ei tarvii vanhempien hävetä, ihan sama mitä lapsi tekee. Tässä olis Suomella opittavaa.
Oltiin Supermarketissa ja syötiin kahvilassa välipalat. Silläaikaa, kun minä ja Heidi maksettiin ostoksia, oli yks tarjoilija löytäny Heidin muksun ja puristeli onnellisena sen käsivarsia ja höpötteli mukavia samalla ku muksun hymy oli herkässä ja vähän ujostutti. 
Mietittiin et ei näin ikinä tapahtuis Suomessa. Heti leimattais pedariks tai ainaki jonkinsortin sekopääks ja sanottais joko lapselle tai puristelijalle, että tuu pois sieltä. Täällä ei ees mietitä sitä mahdollisuutta, ettö onkohan tämmönen nyt epäsopivaa.

Käytiin illalla rannalla kävelemässä ja voi sitä riemua, ku Heidin muksu sai juosta täysii PIMEESSÄ ja ILMAN KENKIÄ rantahietikolla samalla ku aallot osu varpaisiin. Nähtiin kans tähdenlento.


Ollaan käyty myös tän mun toisen Suomikaverin Annen luona kerran ja nähty parikertaa. Annella ja hänen miehellä on tyttö, joka on tottakai saanu osaksi brasilialaisen kasvatuksen ja on villi sekä kovaääninen. Mauri tykkää tästä lapsesta ihan hirveesti ja ne riehuu aina kahestaan ku mahollisuus on. 

Heidin muksulle tää oli ensin ihan liikaa. Tyttö oli Heidin muksun mielestä Hullu Täti kun halaili ja halus pitää kädestä kiinni ja säikytteli puluja ja kilju ja juoksi samaanaikaan ja yritti kutittaa Heidin muksua. Jossain vaiheessa kesken leikkien Heidin muksu sano tälle tytölle, että ei tarvi huutaa.. Hahahahahah. Sitku oli tästäkin kulttuurishokista selvitty ja yhteinen sävel löytyny ni sit oli kivaa. Hakuilla kaivettiin kuoppaa takapihalla ja yritettiin löytää kultasia suklaakolikoita puun sisältä. Leikkivät kauppaa vähän kahen kielen sekotuksella ja yhteinen riehuminen alko ja Heidin muksuki on täällä vähän jo jotenki villiintyny ja oppinu puhumaan kovempaa. En sit tiiä onko kotiin mentäessä hyvä vai huono juttu.

Ei olla muuten näitten puolentoista viikon aikana tehty mitään ihmeellistä. Käyty siellä täällä, nautittu rannoista ja auringosta. Nyt on pari sateisempaa päivää takana, mut kyllä me jotain keksitään!

Eilen käytiin riehumassa jättipallomeressä!

Ja loppukevennykseksi valkosuklaa-mansikka pizza. 

torstai 2. maaliskuuta 2017

Matkalaisten ensimmäinen maanantai

Siis johan on ollu haipakkaa!

Mun kaveri ja hänen muksu tulivat kylään maanantaina. Lento oli täällä ennen puoltapäivää ja mentiin matkalaisia bussilla vastaan. Myöhästyttiin yhestä välibussista, joten reissaajat odottelikin meitä valmiiks jo parkkipaikalla.

Näitten matkalaisten lomamatka ei kyllä alkanu ilman sydämentykytyksiä.

Sao Paulossa Heidi (mun kaveri) hävitti mustan pikkulaukkunsa joka sisäls kaikki matkarahat. Myös pankkikortit ja henkkarit. Oli jäänyt luultavasti penkille missä istuivat, kun lähtivät käymään vessassa.
Mä olin ihan varma et noni siinä oli se laukku. Onneks on matkavakuutus. Harmi vaan et pitää kaikki kortit pistää nyt uusiks.
Pienessä itkupaniikissa Heidi sit kyseli ympärilläolijoiltaan josko laukkua olis näkyny ja muutama mukava ihminen tätä panikoivaa suomalaista auttoivat ja uskokaa tai älkää mut joku ihana rehellinen ihminen oli vieny laukun sille portille mistä Heidin ja hänen muksun lento lähti. Lippuleidi oli jo lompakosta kaivamassa henkkareita, että kenelle omaisuus kuuluu.
Onni potkas kyllä tässä tapauksessa. Muuten oli kuulemma reissu menny ihan mukavasti ja muksu ei ollu kiukutellu eikä muutenkaan valittanu mistään koko reissun aikana. Loistavaa.

Kaveri tuli tänne kesken karnevaalien. Ei oltu Maurin kanssa mitenkään mietitty, että mentäis näitä isompia rientoja kattomaan, mut jotain äksöniä meikäläinen halus nähä, joten päätettiin et mennään tänä samana maanantaina Lagoalle kattomaan niitten karnevaalikulkuetta. Yritin reissaajille vähän ehdotella et nukkuisivat vähän, mutta Heidi sano, että ei väsytä ja muksu sano, että ei väsytä.
Ei edes vaikka oltiin koko aamupäivä rannalla. Varmaan molempien kropat vielä vähän shokissa kaikesta matkaamisesta, muutoksista ja aikaerosta.

Rannalle mentiin heti taksin saapuessa kotiovelle. Paksut kerrokset rasvaa iholle, aurinkovarjo ja kangat mukaan. Eiku menoks.


Ei kauaan keretty siinä rannassa olla, kun huomattiin että Heidin lapsi on hävinny. Hävis ihan niinkin pitkälle, että moni rannalta liitty meiän mukaan etsintäjoukkoihin ja menin rantavalvojalle kertomaan kadonneesta todella valkoisesta suomalaisesta pojasta. 6-vuotias, valkonen tukka, siniset silmät, supersankari flipflopit.

Poika onneks löyty nopeesti ja kerrattiin miten toimitaan jos eksyy. Raukka ei ollu enää tunnistanu meiän aurinkovarjoa varjomerestä, vaikka oli leikkimässä melkein vieressä.
Säikähdyksellä selvittiin.

Illalla oltiin sit lähössä bussilla Lagoalle ja kysyin vielä et onks reissaajat varmoja, että haluavat mukaan. Lähetään kyllä pois ennen keskiyötä bussien takia, mutta ootteko varmoja. Juu juu me lähetään.

Odoteltiin bussia puolisen tuntia, karnevaaleilla on omat hitaat bussiaikataulut. Heidi ja muksu puhisivat, että johan kestää ja siinä vaiheessa tajusin, että hahaa! Meikäläistä ei enää ärsytä et busseilla aina kestää. Oon siihen tottunu!

Bussissa huomasin, että oon tottunu myös bussien ryminään. Siihen, että täysiä mennään kunnes tulee tiukka jarrutus ja töyssyihin ei hidasteta. On ihan normaalia, että bussin oven ikkunasta puuttuu lasi. Ompahan parempi ilmastointi.

Oon tottunu siihen et bussimatkaan saattaa mennä 2 tuntia toiseen kaupunginosaan, kuten meiltä nyt Lagoalle.
Tätä matkaa ei meiän reissaajat osannu arvata, miten olisivatkaan. En jotenki tajunnu et matka onki ehkä suomalaiselle väsyneenä ilta-aikaan aika raskas ja pitkä. Kun ollaan Suomessa totuttu, että kaikki on omassa kaupungissa n. 10 minuutin automatkan päässä. Ainakin etelässä Suomea.

Saavuttiin karnevaaleille melkein yheksän aikaan. Yheksältä piti kulkueen lähteä liikkeelle, mutta koska ollaan Brasiliassa niin aikataulu myöhästy melkein tunnilla. Heidi kanto muksua sylissä joka nukahti bussissa jo yöunille. 6-vuotias ei oo enään mikää pieni kannettava. Tavattiin Lagoalla mun Suomikaveri miehineen, jotka asuvat täällä Lagoalla ja tavattiin Niina, joka on Floripassa lomalla ja vietti meiän kanssa lomapäivää viime sunnuntaina. Ryhmällä lähettiin sit paikkaan josta kulkueen oli tarkotus alottaa. Heidin muksuki heräs aika nopeesti, kun samba ja rummut kajahti ilmaan. Varmaan oli aikamoinen herätys väsyneellä.

Seisoskeltiin tosiaan aika hyvän tovin siinä kadun vieressä ennen ku sambaajat alottivat. Meteliä oli enemmän, ku osasin arvata. Kovaääniset raikas rekasta, kun juontaja piti yllä karnevalistien fiilistä.
Vastaan tuli miehiä naisiksi pukeutuneita. Pienet lapset oli prinsessoja ja panttereita. Glitteriä oli naamat täynnä ja viina virtasi. Ei örvellystyyliin niin kun Suomessa vaan ilojuomana.

Matkalaisten silmät oli punaset väsymyksestä ja vaan toivoin, että voikun tää nyt alkais niin päästäis lähtemään kotiin. Ei viiti toisia kauaa kiduttaa.

Samba alkoi ja meikälläkin jalka vipatti. Olis sitä voinu kauemminkin fiilistellä. Sain jopa yhen kuvan napattua.

Nainen kauniissa mekossaan tanssahteli ketterästi

Ei lähetty seuraamaan rekkaa kulkueen kanssa muiden tavoin, koska bussi odotti. 
Jouduttiin rynnimään kuitenkin ryysiksen läpi terminaaliin, kun kulkue tanssahteli juuri siihen suuntaan.
Heidi mainitsi miten hyvin ihmiset anto tilaa ja pyytelivät anteeksi jos olivat edessä. Ei ollut kiukkusia raivosuomalaisia liikenteessä ja kaikki juhlijat olivat aidosti iloisia.

Muut mun suomikaverit jatkoivat juhlimista ja me oltiin kotona yhdeltä yöllä. Muksukin näki jopa ilotulitukset ja sai molemmat matkaajat hyvän vaikkakin väsyneen kokemuksen Brasilian yöstä.

perjantai 24. helmikuuta 2017

Höpönpöppöä ja liibalaabaa

Mitä me ollaan viikko tehty. Ei paljon mitään.
Päivät on ollu kuumia, joten ne vietetään rannalla ja illalla mietitään et mitä ruokia vois kokata ilman et tarttis uunia tai hellaa. Salaatit on ollu kovassa huudossa ja eilen tein vahingossa kaks kattilaa keittoa. Siitä riittäis vaikka armeijalle.

Täällä on ollu niin kuuma, et meriki on lämmenny hujauksessa, jonka seurauksena rannalta ja merestä löytyy meduusoja. Tai no lähinnä meduusalapsosia kuolleina rannalta, joilla ei ees lonkeroita oo. Isoja en oo vielä nähny ja rantavalvojat sanoo, ettei niitä meiän rannalla oo. Mut aina ku on aaltonen päivä ni meduusat häviää. Ällöttävää silti. Saa nähä kauan ne tuolla viihtyy. Nyt toivoisin niitä sateita, kuulemma karkottavat näitä ällötyksiä.
Kuolleita on kiva tökkiä ja tänään mun Suomikaverin tyttö keräs sylin täyteen näitä löllyköitä ja huuteli: "Agua viva morte!" Mikä tarkottaa elävä vesi kuollut. Hahah. Hauska lapsi.

Näyttää lähinnä silikoonitisseiltä
Välillä meitä viihdyttää myös ravut rannalla.

Tää juoksi täysii mun kangaa kohti kunnes huomasin kaverin ja kiljasin. Lähti kaveri juoksee takasin omaan koloonsa. Hittolaine.


Mut salaateilla ja hedelmillä ei kyllä ikuisuutta elä. Eikä juustopalloilla.
Käyn aamusin ostamassa juustopalloja meiän lähikaupasta. En oo ikinä ollu juustosten leivottujen leipien ystävä mut nää juustopallot. Ja just uunista tulleina. Ai juma.

Juustopallo
Mua aina jännittää ostaa näitä palluroita tiskin takaa, kun pelkään vahingossa ostavani kuusi kikkeliä enkä leipää. Joskus mulle on naurettu joten oon varmaan vahingossa sanonu leivän tilalla sanan kikkeli. Pão de queijo on juustoleipä ja Pau de queijo on juustosta tehty kikkeli. Julmaa.

Tääl on karnevaaliaika. Lauantaina keskustassa on top 5 sambakoulujen esitykset ja siitä alkaa kulkue mikä ilmeisesti menee keskustan katuja pitkin. En oo ihan varma en oo kauheesti siihen perehtyny. Karnevaalit kestää kuulemma tiistaihin asti ja sunnuntaina meiän Campechellakin on ilmeisesti nähtävissä karnevaalien loistoa. Se mennään kyl kurkkaamaan. Toi keskustan hulina ei vaan ihan hirveesti innosta.
Maanantaille on luvattu Lagoaan vaikka mitä karnevaalihärdelleitä. Esimerkiks joku sambaesitys surffilautojen päällä Lagoan järvellä! Ensimmäinen laatuaan. Ihan pakko nähä miten se onnistuu.

Mut kaikkein eniten oon oikeestaan miettiny sitä et mun kaveri ja sen lapsi tulee tänne maanantaina!
Oon pitkin kuukausia antanu vinkkejä lentokenttien suhteen ja mitä tehdä jos lento myöhästyy ja että mä oon kokoajan puhelimenpäässä ja Mauri tulkkaa puhelimessa tarvittaessa ja ottakaa lupalappu pojan reissuun isältä mukaan ettei käännytetä takasin kidnappauksen pelossa. Näitäki tarinoita oon kuullu. Kertonu mitä rokotteita kannattaa ottaa ja paljon rahaa riittää kaheks viikoks ja oon ollu vaan niin superinnoissani et kohta mul on täällä joku joka juo mun kanssa aamukahvia ja rupattelee suomea ja oon miettiny miltä kaikki täällä näyttää tuorein silmin ja mitähän mun kummipoika tykkää pavuista. Ja se et mulle on tulossa kilokaupalla karkkia tuliaisena on vaan kirsikkana kakun päällä!

Tein myös ykspäivä juustokakkua, kun tuorejuusto oli tarjouksessa ja löysin kerman mikä jopa vaahtoutuu, mutta ei ole kermavaahdoks alunperin ollenkaan tarkotettu. Selvis et 5kpl liivatelehtiä maksaa täällä 20 realia joten ostin hyytelöön tarkotettua hyytymisainetta ja sehän hyydytti mun kakun! Heiluminen oli vähän hyytelömäistä, mutta maku erinomainen.
Nyt odottelen jos joku päivä olis vähän viileempi niin voisin leipoo laskiaispullia. Mun on tehny voisilmäpullia mieli nyt niin kauan et sais joku kylmä päivä tulla esiin. Mansikkahillon sijasta laitan sisälle tuoreita mansikoita.

Tuoreista mansikoista tuli mieleen meiän Campechen oma tuoretori. Se on joka perjantainen aamu ala-asteen edessä olevalla parkkipaikalla ja kertaakaan ei olla sielä vielä käyty. Joko ollaan nukuttu liian pitkään tai sit ollaan menty heti aamusta seikkailemaan muulle rannalle. Mut nyt tänään vihdoinki päästiin siellä käymään.
Hinnat on paljon edullisemmat, kun kaupoissa ja valikoima näyttää paljon herkullisemmalta.
Ostettiin reppu täyteen hedelmiä. Ei vihanneksia tälläkertaa

Meiän oma hedelmätori


Vihanneksista tuli mieleen, et suolakurkut tai maustekurkut on täällä hirveen kalliita, joten ostin kurkun ja koska meillä on Maurin chilikastikkeen teosta jääny melkein litra etikkaa jääkaappiin ni päätin et Mauri saa ite tehä nyt omat etikkaiset kurkkunsa ni ei tarvii odotella millon kaupan kurkut tulee alennukseen. Nyt on kaapissa purkillinen valkosipuli-etikkakurkkuja. Chilikastike on melkein lopuillaan, joten sitäki pitäis tehä lisää. Chilikastike on täällä kans hullun kallista, joten parasta on täällä ollessa opetella jutut tekemään ite.

Hedelmätorin lisäks oli paikalle ilmaantunu keksikiska. En ohikävellessä ollu sitä ennen siellä nähny.
Kiska oli täynnä erilaisia kotitekosia keksejä, hunajaa, savukypsennettyä makkaraa, itetehtyä hilloa, marenkeja, kotijuustoa ja pähkinöitä.
Valkkasin pussin täyteen irtokarkkityyliin keksejä, kaikilla sama kilohinta ja Mauri osti Feijoadaan savukypsennettyä ja kuivattua makkaraa.

Mauri miettii mitä makkaraa ostais
Kotiin kävellessa mussutin onnellisena mun ostamia keksejä ja mietin et miten hyviä nää on dipata aamukahviin.

Mauri lähti hedelmäseikkailun jälkeen töihin. Sil on nyt ollu tämmönen 24h kestävä nettikoulutus mitä on käyny tekemässä 5 tuntii päivässä ja tänään oli jäljellä vaan oman tunnin kuvaaminen ja lähettäminen koulutuksen tekijöille. Opiskelijat on lomalla ja koulu alkaa vasta 2.3, mutta video pitää olla jo sillon kouluttajien käsissä. Joten Mauri joutu tekemään opettajista oppilaita ja saman joutu tekee muut opettajat joten päivä, jonka piti kestää pari tuntia venyki koko päiväks.
Mikä ei onneks haitannu, koska viestiä tuli Suomikaverilta, että ovat tulossa Campecheen, ollaanko kotona? Siinähän se meikäläisen päivä heilahti ennen ku Mauri liitty seuraan.

Oon ruvennu pikkuhiljaa tottumaan tähän et täällä juodaan olutta ja nykyään aika usein ostan itelleniki yhen oluen.

Mut sä oot kuulemma brasilialainen jos olut maistuu ja kieli taipuu ja jalkapallosta jotain tietää. Kaikki sopeutumisen eteen vai kuinka.

Meiän oli tarkotus tänään mennä naapurin synttäreille, mut ne alko niin aikasin ja Mauri pääski myöhään töistä niin jouduttiin perumaan.
Mistä tuli mieleen et meiän naapurilla on vieraita ja tänään pyykkejä ripustellessa jouduin keskusteluun ja yks näistä vieraista kysy multa missä olis hyvä paikka syödä ruokaa, liharuokaa, illallista. Kerroin sit pari vinkkiä ja sujuvasti vieras sujautti rivien väliin josko lähtisin hänen kanssaan illalliselle. Ei paljoa kiinnostanu ku aikasemmin kerroin et asun täällä mun brasilialaisen miehen kanssa. Mauri otti vähän kierrosta ku sille myöhemmin kerroin. Näitä harvemmin sattuu ku en oikein kulje missään yksin.

Ah ja sunnuntaina tapaan yhen tytön joka on työharjottelussa Brasiliassa ja löys mun blogin ja on nyt ite täällä Floripassa lomalla. Uskomatonta et tää on jo toinen suomalainen kuka on löytäny mut blogin kautta. Uskomatonta.

sunnuntai 19. helmikuuta 2017

Kutsumattomia vieraita


 Maurilla ei oo tällä saarella läheisiä kavereita, koska ei oo täältä kotosin ja omalle kotipaikkakunnalle on 10 tunnin ajomatka, joten kavereita ei täällä kauheen usein näy.

Valitettavasti tällä saarella asuu kuitenki yks kaveri ja kaverin tyttöystävä. Valitettavasti, koska tää kaveri ei oo Maurin mikään parhaista paras kaveri ja valitettavasti, koska mä en tästä kaverista tykkää.
En oikeesti edes tiedä miksen tästä kaverista tykkää. Joku sen naamassa ja käyttäytymisessä ja puhetyylissä vaan tökkii. Ja tän kaverin tyttöystävä vaikuttaa ihan mukavalta, mut se on NIIN hiljanen ja vaan hymyilee hiljaa aina tässä sohvalla tehden mulle tosi epämukavan olon ja siks näiden ilmaantuessa paikalle meen aina karkuun makuuhuoneeseen. Tää pariskunta on muuten se joka aina vaan ilmaantuu paikalle ja viipyy koko päivän. Ollaan pari kertaa peruttu suunnitelmat näitten kahen takia ihan ku en vaan haluu olla se joka sanoo et nyt ei käy.
Tää tulee niin muuttumaan.

Nyt torstaina oltiin siellä Costa da Lagoalla kokopäivä ja oltiin bussissa tulossa kotiin, kun huomattiin et Maurin kaveri oli laittanu meille molemmille whatsappissa ja facebookissa viestiä. Ensimmäinen viesti oli tullu neljältä iltapäivällä ja me oltiin perillä kotona vasta 11 illalla. "Missä ootte? Me ollaan teiän pihassa, meneeks vielä kauan, missä ootte nyt, moi Ronja ootko Mauricion kanssa?" Varmaan yli kymmenen viestiä.

No 11 illalla, ku väsyneenä käveltiin kotiin bussipysäkiltä ja saavuttiin omalle pihalle niin ketä siellä onkaan meitä vastassa. Maurin kaveri ja sen tyttöystävä.. Olivat oottaneen meitä kokopäivän.

Aikasemmin noin viikko sitte tää pariskunta tuli meille kymmenen aikaa illalla, toi mukanaan laatikon astioita ja moottoripyöräkypärät. Ilmottivat, että lähtevät nyt autolla kohti Pelotasta ja muuttavat takasin sinne kun ei täällä asumiseen riitä rahat ja hakevat tavarat sitte kuukauden päästä, kun tulevat tänne karnevaaleiksi. Ja jättivät sen moottoripyörän tänne.

Taustatietoa:

Tää pariskunta tekee töikseen mainosten jakamista kaduilla. Ja palkka huitelee korkeintaan siellä 800 realin tietämillä. Ehkä tienaavat vähän vähemmän, koska mitä oon ymmärtäny ni hirveen usein näitä työpäiviä ei ole.
Mut sit kuitenki käyvät ulkona syömässä melkein jokapäivä, ostivat moottoripyörän lisäksi auton (moottoripyörä on teinivuosilta kotosin) ja sit tulevat tänne aina kaljapäkin kanssa ja molemmat polttaa pilveä. Mut sit ei oo rahaa ruokaan eikä vuokraan ja vuokranantaja on potkimassa pihalle. Et mikä meni pieleen? Mihin sä tarviit autoa jos sul on moottoripyörä ja molemmat mahtuu sen kyytiin? Bensalitra on melkein 5 realia (Verrattavissa 5e litra) ja sit kaljaa ja pilvee? Sitä sit yhessä Maurin kanssa ihmeteltiin.
Ja mietin et jos molempien palkka on about 800 realia kuussa eli 1600 yhteensä. Vuokra 500 realia jossain pienessä kolossa sähköineen vesineen ja telkkaria ei ole, ei nettiä ja puhelimessa käyttävät "kredittejä" eli ns. prepaidia. Ni toi vuokra on sillon ainoo maksu mitä ne maksaa plus sit varmaan ton auton osti osissa. Et miten surkee voi oikeesti olla raha-asioissa ja MIKS TÄÄ ÄRSYTTÄÄ MUA NÄIN PALJON!

Eli jättivät tänne tavaransa ja kertoivat lähtevänsä Pelotakseen. Paitsi seuraavana päivänä ilmestyivät tänne ja hakivat autolla astiansa pois ja sanoivat etteivät lähekään. En tiedä älkää kysykö.

Joten nyt torstaina he olivat päättäny hakea moottoripyöränsä kypärineen meiltä ja me ei oltu kotona. Pariskunnalla ei ollu rahaa mennä kotiin takasin bussilla joten siks odottivat meitä kokopäivän, koska tarttivat sen moottoripyörän.

Toivoin vaan ettei ne jää meille asumaan, koska oltiin molemmat tosi väsyneitä.
Hakivat kypärät ja lähtivat. Onneks.
Kunnes minuutin päästä kuuluu ovelta koputus. Siellä oli kaverin tyttöystävä.
Poikaystävä oli lähteny kotiin ilman häntä, kun olivat riidelly kokopäivän. Joten jätti tänne meille ilman rahaa et pääsis kotiin.

No annettiin sit bussirahaa tyttöystävälle ja sieltä tuliki itku. Itku joka kesti kaks tuntia. Mauri kuunteli kaks tuntia mistä olivat riidelleet. Lämmitettiin ruokaa ja sanottiin et voi nukkua täällä ettei tarvi kotiin mennä.

Ilmeisesti tällä pariskunnalla menee tosi huonosti ja riita alkaa aina rahasta, koska sitä ei ole.
Mut tää poikaystävä ei haluu tehä töitä. Ei haluu tehä mitään sen eteen et voisivat elää yhtään missään yhessä. Kuulemma myös haukkuu tyttöystäväänsä huoraks ja muistaa aina kertoa miten haluis olla monen muun muijan kanssa paitsi tyttöystävänsä. Tapoihin kuuluu toi minnelie kyydistä jättäminen ilman rahaa ja riidan tullessa haukkua voi mikskä tahansa. Velkaa on poika äidilleen ja isälleen, kun lainaa vaan rahaa kokoajan, mutta ei tee töitä tienatakseen velan takasin ja ongelma tuli siinä kohtaa ku vanhemmat haluu rahat takasin.
Ilmeisesti tää mainosten jakaminen loppu tai sit sillä ei tienaa tarpeeks koska molemmat on ruvennu myymään vettä ja olutta rannoilla. Tää on tosi yleistä ja sillä voi saada ihan hyvät rahat kasaan, koska kuuma on ja brasilialaiset on olut kansaa.
Tyttöystävä oli sit ykspäivä myyny vettä kokopäivän tuolla helteessä ja saanu ihan hyvän tilin.
Samana päivänä Mauri oli laittanu tälle sen kaverille viestin et moro tuutko soittelee kitaraa sitku pääset töistä. Ni vastauksena tuli et "Pääsin jo nyt, lähen tulee!" Todellisuudessa oli tyyppi lopettanu myyntihommat siihen ja tienestit mitkä sai käytti bensaan et pääs meille.

Löytyhän se syy miksen oo ikinä koko tyypistä tykänny. Kyllä kusipään naamasta näkee.

Mauri sano sit tyttöystävälle et mene kotiin takasin Pelotakseen, palaa takasin kouluun ja ota oma elämä haltuun et tommonenhan on ihan naurettavaa ja toisen alistamista. Ei toista kohdella noin jos oikeesti rakastaa ja välittää. Ihan naurettavaa. Tyttöystävä on kuitenki vasta 21.

Mauri sano sit illalla ku oltiin menossa nukkumaan et mietti vaan niitä tilanteita mitä tää sen kaveri on tyttöystävälleen tehny ja et mitä jos Mauri olis tehny nää jutut mulle. Ruvettiin molemmat nauraa.

Tottakai aamulla tyttöystävä sit kiltisti odotti et poikaystävä hakee sen kotiin. Ei anteekspyyntöjä ei mitään. Hohhoijaa. Varmaan alko riitely heti ku pääsivät kotiin.

No sitten toisiin aatoksiin!

Mauri on opettaja kuten moni jo varmaan tietää ja nyt lauantaina oli sit ensimmäiset valmistujaiset Maurin oppilaille.
Lähettiin aamulla aikasin liikenteeseen ja teki niin hyvää hengittää sitä raikasta aamuilmaa! Oli ehkä vaan 26 astetta lämmintä.

Oli ihanaa ku aamulla keskusta ei ollu ruuhkanen, eikä kukaan kävelly sua päin.

Koulu oli koristeltu valmistuvien kuvilla ja ilmapalloilla.


Itse seremoniassa oli sitten ensimmäisenä video, joka inspiroi ihmisiä elämään.

Oikeesti kattokaa tää video. Mä vihaan kaikkee lässynlää liibalaaba ota oma elämäsi haltuun juttuja ja oon aina ollu sitämieltä ettei kaikki vaan voi seurata omaa unelmaansa, mut nykyään oon vähän sitä mieltä et jokainen voi seurata omaa unelmaansa. Luultavasti joudut tekee päätöksiä, mistä kaikki ei tykkää tai mitkä vaikeuttaa omaa elämää, mut pitää olla rohkee ja yrittää. Helpommin sanottu ku tehty mut kattokaa tää video, siit tulee tosi sellanen vomaannuttava tunne.


Tän videon jälkeen opettajat piti puheita. Mauri alotti ja piti hyvin Maurimaisen puheen: Kerto et muistaa oman alkunsa englannin kanssa ja ne ihmiset, jotka inspiroi kielen oppimiseen.
Sano et jos on saanu ees yhen ihmisen tsemppaamaan et jaksaa kaikki kurssit loppuun asti ni jo se on voitto hänelle. Joku huus välissä et "Ai ees yhen ihmisen... just". Olin samaa mieltä.
Mauri on kaikkien lemppariope ja sen kaikki kyllä tietää.

Sitte piti oppilaat puheita ja kiitti opettajia ja sano et tästä tää oppiminen vasta alkaa ja ihmiset itki ja voi veljet.
Kaikki oli tosi kiitollisia ja tunteellisia ja lämminhenkisiä ja mietin vaan et ei meillä Suomessa.

Olisin ite varmaan sanonu et "Kiitos olitte hyviä oppilaita ja olin kaikkein paras opettaja, nähää"
Mut mä oonki tämmönen.

Jaettiin todistukset, otettiin kuvia, juotiin skumppaa, laulettiin lauluja ja syötiin.

Maurin oppilaat. Kaks puuttuu. Isä ja tytär, tytär on Kanadassa vaihdossa ja isä reissaamassa Euroopassa.

Yks opettaja oli kesäloman Tanskassa. Hänen sisko asuu Tanskassa tanskalaisen miehen kanssa ja opiskelee nyt siellä lääkiksessä. Kyselin et mitä tykkäs, oliko lunta, kokeilitko luistelua tai laskettelua, oliko kylmä, oliko kivaa! Oli kuulemma uskomatonta. Talot on sisältä niin kotosia ja moderneja. Sisällä on lämmin vaikka ulkona kylmä. Kadut on siistejä siis puhtaita ja ryhdikkäitä. Talot on ihan ku elokuvista. Et se maa on ku toinen maailma. Oon samaa mieltä. Sanoinki et Mauri sano Suomen talojen näyttävän unelmataloilta mitä voi rakentaa Simssissä. Mikä on ihan totta. Ei kellään täällä oo niin hienoja taloja ku Suomessa. Hienoja ja hyviä. Ei rikkailla ei kellään. Mut oli lunta ja oli kylmä. Ei lasketellu ku ei ollu matkavakuutusta, koska ne on täällä uskomattoman kalliita.

Juttelin parin muunki kanssa. Moni oppilas ja opettaja on mulla jo facessa kavereina, joten tietävät et me seikkaillaan aika lailla. Tai mä luulin et ei kauheen paljoo mut moni tuli mulle kertomaan et me ollaan nähty enemmän saarta kun he vaikka ovat asuneet täällä kymmeniä vuosia.
No mä nyt vaan haluun tietää mikä tää mesta on missä asutaan. Ja käydä kaikilla 42 rannalla. (Vaikka paikalliset sanoo et rantoja on yli sata?).

Koulun jälkeen lähettiin lauantaitorin kautta kotiin. Kello oli 12 aamupäivällä ja asteita 36 katumittarin mukaan. Siltä tuntuki.

Käytiin paikallisessa tiimarissa. Täällä alkaa kouluvuosi maaliskuusta, joten kaupat on täynnä koulun alotus tilpehööriä.

Papuja vaikka mitä lajia kilohinnoilla. Ostettiin punasia papuja.

Ostettiin banaaneja, luumuja, limejä, papaijaa ja Maracuja. Eli passionhedelmä.

Keskustasta
Bussiterminaaliin kävellessä on käsintekijöiden kojuja viikonloppusin vieriviereen. Löytyy mattoja, kenkiä, alusvaatteita, nukkeja, tyynyliinoja, koruja ja vaikka mitä.

Kotona juostiin äkkiä rannalle ja oltiin siellä koko loppuilta!

Maracuja eli passionhedelmä.