maanantai 22. toukokuuta 2017

Ihmiset haisee

Ku ekaa kertaa ikinä menin Brasiliaan ni multa jatkuvasti kyseltiin et miten usein käyn suihkussa.
"Monta kertaa viikossa käyt suihkussa?" Siis melkein jokainen joka kuuli et oon Euroopasta tätä kysy kunnes lopulta ärähdin yhelle Maurin kaverille et MIKÄ TÄÄ JUTTU ON MIKS KAIKKI HALUU TIETÄÄ KUINKA USEIN KÄYN SUIHKUSSA??
"No ollaan kuultu et eurooppalaiset haisee, eikä käy suihkussa?"

Ja muistan kans nyt etäisesti jonkun huhun kuulleen et ranskalaiset ja italialaiset ei pahemmin peseydy. En tiedä mikä juttu tää on.

Nyt sit ku oon taas Suomessa töissä ni. Ihmiset haisee.

Ihan oikeesti Suomessa asutaan ja jos sulla on varaa käydä kaupassa niin luultavasti asut jossain paikassa missä on suihku. Mut silti IHMISET HAISEE!
Henki haisee, pistävä hiki haisee, krapula haisee, kusi haisee.
Nyt ku täällä on ollu pari hellepäivää niin voi pyhä paavali ihmiset haisee.
Kyllä te nyt tiedätte sellasen oikein pistävän hienhajun, joka saa haukkomaan henkeä ja hengittämään suun kautta.

Brasiliassa ei KUKAAN IKINÄ haissu. Vaikka asteita oli 40 ja märät kainalot monella kaverina, mut ei haissu. Ja kenenkään henki ei haissu ikinä. Siellä pidetään huolta hygieniasta ihan kunnolla.

Joten nyt ymmärrän mistä tää "Eurooppalaiset ei peseydy" -huhu on lähtösin.
Hygienia ihan hukassa.

Ihmiset, peskää hampaat, ettei tuu tulehdusta. Peskää kainalot ja käyttäkää dödöä ja jos paidan kainalot haisee vaikka se olis pesty niin heitä se paita roskiin, koska se haju ei siitä mihinkään enää häviä.


Hajusta herkkuihin.

Meillä juhlittiin äitienpäivää sunnuntain sijasta tiistaina, koska meikäläinen ja pari muutakin oli sunnuntaina töissä.

Juhlittiin samalla mun synttäreitä, äitin synttäreitä ja sitä äitienpäivää. Tästä huolimatta äiti tänään ilmotti, että haluu kyllä kakun omille synttäreilleen ettei tarvi muuta lahjaa sit hankkia.

Yhen kakun kerkesin tilauksesta sutasta mummon siskolle.

Ei mulla muuta! Kämppään purkasin yhen matkalaukun ja yhen ison sohvan sain sinne ostettua ja sukulaisten avulla kotiin kannettua. Vielä en oo sitä purkanu kun päivät on ollu niin täyteen buukattuja.
Pari kakkua on tullu taas tilaukseen ja kesäkuussa meen juhlimaan häitä. Tänään Bruno Mars.

Halusin oikeestaan tulla vaan avautumaan siitä miten ihmiset haisee.

Ainiin unohin melkein kuitenki kertoa.
Kerran mun tullessa bussilla Florianopoliksen keskustasta kotiin, istu mun viereen lihava ja ällöttävä mies kuka veti melkein vertoja Suomen ällöttäville lihaville Karhupaitasille miehille. Tiiättehän sen olutmerkki karhun niitä T-paitoja mitkä on ihan kuluneita ja reikäsiä.
No tää mies istu siis mun viereen bussissa vaikka tilaa oli ihan reilusti istua yksinäänkin.
Ei siinä muuta, mutta se haju oli niin kamala ja en sitä päässy karkuun ja miehen käsi ikäänkuin "vahingossa" jatkuvasti eksy mun reidelle. Todella todella kuvottavaa.
Tää on kuitenki ainoo kerta ku on Brasiliassa tullu vastaan haiseva ällöttävä ihminen.

Pitäkää huolta hygieniastanne!

Bonarina saatte nähä meikäläisen vuosien varrelta! Lihava possun näkönen poika mun sylissä on meikäläisen pikkuveli.

torstai 11. toukokuuta 2017

Eka viikko takasin Suomessa

Suomessa ollaan ja on oltu nyt vähän reilu viikko. Mauriciolle ostin just liput heinäkuun lopulle, joten meikäläisellä on lähinnä työarkea tässä seuraavat pari kuukautta.

Viimeset viikot Brasiliassa meni aika nopeesti tavaroita myyden ja satunnaisia aurinkoisia hetkiä hyväkskäyttäen.

Sumua

Meikäläinen unohti miltä aurinko tuntuu ja unohettiin aurinkovarjo kotiin, joten housut päässä ettei tuu pistosta. 
Tuulisena päivänä oli ranta täynnä näitä leijasurffareita



Siinä tavaroita myydessä ja Suomeen muuttoa miettiessä ei tullu ollenkaan sellasta oloa, että inhottavaa lähteä tai harmi ku Mauria taas pitää Suomessa odotella. Ei ollu iskeny jotenki tajuntaan koko lähtö.
Sitte viimesenä kokonaisena päivänä, kun pakkasin loput kamat ja talossa ei ollu yhtäkään mun tavaraa, iski ikävä. Mauri oli töissä ja mä itkin ja pakkasin, itkin ja pakkasin.

Mut se meni sit siinä aika nopeesti ohi. Olin Maurinki saanu jotenki ylipuhuttua et hyvä ettet tuu mun kanssa samaan aikaan, ku pitää kaikkia juttuja hoitaa ja rahaa olis kiva saada säästöön, eikä pari kuukautta tunnu missään ku yleensä ollaan se puolivuotta erossa.
Jotenki Mauriki oli ihan ok.
Syötiin vikat pizzat.



No sitte. Mähän olin ollu laittomasti puolisen vuotta maassa, kun en ikinä sitä oleskelulupaa saanu.
Joten mun piti maksaa sitten sakkoja yliajasta. Mun olis jokatapauksessa pitäny maksaa niitä sakkoja yliajalta vaikka olisin oleskeluluvan saanu. Tää tuli mulle ja Maurille ihan yllärinä.
Mauri soitti etukäteen poliisille, että miten mun pitää tän sakkojutun kanssa toimia. Kuulemma lentokentälle mennä vähän aikasemmin ja sen poliisiasemalta hakea sitten tää sakko. Saan sakon mukana leiman passiin, että sakko haettu ja yliaika on hoidossa. Mauri sitten sakon maksaa ja tuo kuitin mukanaan Suomeen, joten seuraavalla kerralla mulla ei tuu ongelmia rajalla, kun Brasiliaan matkustan. Maksimi sakko on 830 realia, ei väliä kuinka kauan oot maassa yliaikaa ollu. Eli joku 250 euroa öbaut.
Näin meille kerrottiin.

No lähtöpäivä sitten koitti ja sakkoa mentiin hakemaan. Poliisisetä sano ettei oikein  nyt ymmärrä miks mun pitäis jotain sakkoa maksaa, kun ollaan naimisissa. Oli oleskelulupaa tai ei. Poliisimies sit soitteli ympäri kyliä, että mikä läppä tää nyt on, mutta ylläri ylläri kukaan ei vastannu hälle puhelimeen, joten lykkäs sit sakon kouraan ja leiman passiin ja sano Maurille, että nyt vähän kyllä kyseenalaistan tän, että selvitä tää juttu pitääks tätä ees maksaa. Saatte nyt tän sakon ni ei tuu missään ainakaan mitään ongelmia.

Sitte vaa tiputtamaan laukut hihnalle ja tsekkaamaan itteni sisään, turvatarkastuksesta sisään ja porttia ettimään.
Maurin kanssa siinä nopeesti halattiin ja vähän meikällä tippa tuli linssiin, mutta Mauri ei siihen jääny venailemaan vaan käänty 180 astetta ja käveli kentältä pihalle. Ei jääny pitkittämään niitä nähään kolmen kuukauden päästä hyvästejä. Ihan hyvä. Hirveimpiä hetkiä ikinä. Nyt meni ihan sutjakkaasti.

Lento Sao Pauloon meni minuutissa. Kone nousi ja laski ja se oli siinä.

Sao Paulossa passintarkastuksessa mut otettiin sitte syyniin ja kyseltiin, että miks oon ollu yliaikaa ja näytin, että homma hoidossa ja leima on passissa. Tarkastaja otti passin ja lipun ja meni toiseen huoneeseen. Puolisen tuntia siellä viihty ja toi mulle nipun papereita allekirjotettavaks.
Siinä niitä allekirjottaessa tarkastaja kysy multa: "Jos oot Brasilialaisen kanssa naimisissa, niin miksette hommannu sulle Brasilialaisia henkkareita ni ei olis näitä yliaika ongelmia?"
Teki mieli lyödä sitä kengällä päähän ja huutaa, että ME YRITETTIIN HITTO MELKEIN TÄÄ 9 KUUKAUTTA!
Sanoin vaan, että mä YRITIN, se ei ihan noin vaan täällä onnistunukkaa!
Tarkastaja sano, että "Isso e Brasil" -Tämä on Brasilia.

Sao Paulosta Madridiin lento oli yhtä helvettiä. Mun vieressä istu lapsi joka oksens koko matkan. Itki ja oksens. En sitte nukkunu ollenkaan ja edellisenä yönä heräsin 2 aamulla, ku ahdisti enkä saanu unta.

Madridissa piti tsekata itteni uusiks sisään ja odottelin kolme tuntia ennen ku tsekkauspiste aukes.
Aina tsekkauksessa virkailijat ääneen voivottelee, kun mulla on ollu pitkä matka. "Florianopolis Brasil, wow!"

Toisella puolella menin StarBucksiin ja ostin amerikkalaisen kahvin, eli kahvia maidolla. Ei ollu Unicorn hottöjuomaa tällä lentokentällä. Mut kahvia kyllä tarttin. Ostin itelleni palkinnoks kalliita meikkejä ja tuijotin kaks tuntia skriiniä, että miltä portilta lento lähtee.



Portti, kun selvisi ja sinne löysin niin törmäsin siihen, että Suomalaiset on kovia poikia jonottamaan vaikka ei edes tarttis.

Tunti ennen koneeseen nousua oli portilla suomalaisten pitkä jono vaikka jokaisella matkustajalla on lipussa ryhmänumero ja sen mukaan kutsutaan koneeseen. Ihan turhaan siis jonottivat, kun näin tosiaan sitten kävi ja pitkään jonottajat näyttivät hapanta naamaa.

Lento Madridista Suomeen kesti viissataavuotta. Siis ikuisuuden. 4 tuntia muistaakseni. Ihan liian kauan ilman ruokaa ja omia telkkariscreenejä. Mut liian vähän et ruokaa ja screenejä sais.
Yritin nukkua, mut ei tullu mitään.

Suomessa kaveri oli kentällä vastassa ja mul oli ihan epätodellinen olo, ku väsytti niin saatanasti ja ekat kommentit oli moi mitä kuuluu et oo kyllä yhtään ruskee. Hahahahha.
No vikan kuukauden olin melkein kokonaan vaan sisällä ku sato jokapäivä. Väri tuli väri meni. Kuvia on todisteena.

Räntäsade oli mut toivottamassa tervetulleeks. Kiitos Suomi. On kiva olla kotona.



Mun toisen kaverin lapsella oli seuraavana päivänä ristiäiset ja olin sinne luvannu leipoa voileipäkakut, joten kun kyyti vei mut äidille, niin äidiltä lähettiin heti kauppaan aineksia ostamaan.
Ostin kahta kalaa, tuorejuustoja, vihanneksia, leipää, lihaleikkeleitä ja mitä kaikkea nyt voileipäkakkuihin meneekään. Hirvee kasa kaikkea. Olin varautunu johonki 120 euron laskuun ja siinä vaiheessa, kun kassaleidi sano, että 45 euroa meinasin kysyä et ottiko nyt kaikki tuotteet.
Siinä sit tuijotin sitä summaa ja mun ruokamäärää ja äitiä ja sanoin et voiks nää oikeesti maksaa näin vähän?? Kyllä voi. Väkisin vertaa Brasiliaan. Se olis ollu monta monta sataa realia se kasa ruokaa.

Autolle kävellessä vieläki ääneen pohdin et miten voi olla noin halpaa.

Kakut tein.



Frendut muijan ristiäisissä.

Fancy Ronjalla ei oo hiki, eikä hiekkaa päänahassa.

Kakut tein ja pääsin vihdoin nukkumaan 40 tunnin valveillaolon jälkeen ja nukuin helkkarin hyvin.

Myöhästyin vähän ristiäisistä ja siellä mua odoteltiin. Mä olin ihan syväjäässä ja kädet tärisi, ku juoksentelin kappelia eestaas, kun otin päivänsankarista kuvia.

Oli kiva nähä pitkästä aikaa kavereita, vaikka en oikein muista siitä päivästä mitään.

Olin unohtanu miten ankeita suomalaiset tämmöset jeesusjuhlat on.
Ei taustamusiikkia ja kaikki omassa pöydässään hiljaa syö ja hörppii kahvia.
Se hiljasuus oli kyllä niin äänekästä et rupes ihan naurattaa. Ei ollu ketään soittamassa kitaraa ja laulamassa, tai laittamassa sambaa soimaan. Suomalainen hiljasuus. Hahah.
Mulla ei oo mitään hajua ketä ne kutsutut vieraat siellä oli, kun ei täällä tutustuteta ihmisiä toisiinsa niinku Brasiliassa. Jokaiselle poskipusua ja pieni tarina et ketä just pussasin.

Mutta juhlapaikka oli kyllä kaunis ja ruoka hyvää.

Töihin menin kakspäivää suomeen palaamisen jälkeen. Tunsin itteni ihan kesätyöntekijäks ku mitään en oikein osaa kunnolla enää ja kokoajan mokailen. Yks työkaveri sano, että mua pitää vahtia, kun lasta konsanaan ja monelle oon jo sanonu et potkuja odotellessa. Hahah.
Suomeaki sönkötän miten sattuu ja sanat katoaa. Retiisit on nauriita ja mun uuteen kämppään pääsee suoraan mutkitellen. Pilkatkaa vaan, ei tunnu missään!
Kyllä se siitä.

Ekalla viikolla tuntu siltä et kokoajan kävelen vähän ku liukkaalla jäällä. Tai et yritän liikkua eteenpäin mut jalat ei vaan ota tarttuakseen mihinkään. Varmaan johtuu ihan siitä, kun mulla ei oo mitään tukikohtaa. Asun äitillä ja mummolla ja mun tädillä. Reppu kulkee mukana.
Autossa ku ajelen töihin tulee usein se fiilis et mitä mä täällä teen. Tuntuu etten osaa olla.
Ihan odottamatonta, koska ei reilu 8 kuukautta kuitenkaa nyt niin kauaa oo, mut silti on sellanen epätodellinen olo.
Kaikki kysyy et miltä nyt tuntuu olla Suomessa.
Mä en oikein tiedä miltä musta tuntuu. On ihan kivaa, mut omituista. Mua ei kylmä haittaa vaikka vähän vituttaa et toukokuussa sataa viel päivittäin lunta, mut jotenki koko tän maan fiilis on niin erilainen et menee hetki et muokkaudun takas tähän. Vaikka en ees haluu muokkautua tähän kokonaan, koska mä tykkäsin enemmän siitä Ronjasta, joka oli Brasiliassa.

Mut tää on jo reippaasti parempaan päin ja tattadaa mä muutan ensviikolla!

Ihan tyhjästä tuli hyvä kämppä eteen hyvällä paikalla ja hyvällä hinnalla. Tarkotus oli muuttaa vasta elokuussa ja kerätä siihen asti rahaa ja olla reppureissari, mut kyl mä tarviin sen oman kodin ja oman tukikohdan.

Että ETEENPÄIN! Sano mummo lumessa.