sunnuntai 5. helmikuuta 2017

Olen Ronja, hauska tutustua. Olen todella suomalainen.

Tässä nyt ku on täällä asunu melkein puolivuotta niin sitä on väkisinkin vähän niinku tutustunu itteensä uudestaan.

Oon aina ajatellu et oon aika lupsakka tyyppi enkä ihan hirveesti narise turhista asioista ja annan kaikkien kukkien kukkia ja kaikki on mulle ok, et semmonen rento muija.
Töissäki yks työkaveri ku kuuli et mulla on brasilialainen mies ja muutan Brasiliaan ni ensimmäinen kommentti oli et "Vau! Mut sen kyl huomaa susta sen brasilialaisen miehen, oot jotenki niin rento ja sellanen hälläväliä tyyppi, mut selvispä senki syy." En sit tiiä et muuttiks Mauri mua oikeesti Suomessa niin paljon et tommosen kommentin voi heittää vai oonks aina ollu vähän sellanen et no ihan sama -tyyppi.

Äiti siellä varmasti nauraa kyyneleet silmissä ku oot niitä mun nillityspuheluita kuunnellu, I know.

Mä en oikeestaan tiedä et miks ajattelen et oon lupsakka tyyppi. Varmaan siks ku mua ei haittaa jos kotona on vähän sotkusta tai jos herään 10 minuuttia ennen ku pitää töihin lähteä ja töissä oltiin sit eilisillä ripsareilla ja tukka takussa nutturalla.
Tai et meillä syödään sohvalla ja se on ihan ok. En jaksa napista jos maito kaatuu sohvalle. Kyl sen saa siivottua.
Tai koska käytän eriparisukkia, enkä jaksa pahemmin miettiä mitä laitan päälle et kunhan on mukava olla. Et ihan sama. Ehkä näitten takia.

Mut nyt täällä on tullu vastaan sellasia haasteita ihan itteni kanssa etten olis ikinä arvannu mitä kaikkea sitä joutuukaan miettimään.

1. Mä en ole spontaani.
En oo ikinä ajatellu koko asiaa Suomessa asuessa mut täällä oon huomannu et mulla rupee sydän oikeesti tykyttää jos Mauri kertoo et joku asia tehdään nyt. Pari esimerkkiä.

Maurin kaveri on ollu täällä nyt viikon yötä ja joka ilta on satanu.
Eilen illalla sit ei satanukkaa ja Mauri päätti kaverinsa kanssa et mennään tohon viereiseen baariin juomaan olutta. Ja mitkä oli mun ensimmäiset ajatukset?
Ei en haluu mennä, ai nyt vai? Mun pitää käydä suihkussa ja mitä mä laitan päälle ja eikä olin jo niin valmistautunu siihen ettei lähetä mihinkään ja nyt mun pitää saada se viihde olotila päälle ja eikä en jaksa sit Mauri ja Alisson on vähän humalassa ja molemmat unohtaa etten puhu portugalia tai tykkää oluesta eli en oo ees hiprakassa ja sit ne rupee valittaa ku oon niin hiljaa, ku en pääse niitten kahen juttuihin mukaan ollenkaan.
Noin mä ajattelin.
Kävin ihan hirveetä taistelua mun pään sisällä et meenkö. En halunnu mennä mutten halunnu sanoa et en halua mennä. En halunnu sanoa sitä ääneen koska mua hävettää sanoo melkein aina ei, kun jotain spontaania olis tiedossa. Mut en haluu pakottaakkaa itteeni mihinkään ja sit meen sellaseen lukkotilaan ja mietin et MITÄ MÄ TEEN??

Oliski ollu joku tekosyy.


Alissonin serkku ja sen kaveri tuli autolla kylään out of nowhere ja he halusivat mennä kiertelee saarta autolla meiän kaikkien kanssa. Oikeesti tosi kiva idea, mut mä en oo viel ees juonu aamulla kahvia. Aurinko paisto ja olin aatellu et ollaan varmaan kokopäivä rannalla et IHANAA, ku vihdoin pääsee taas rannalle. Sit yhtäkkiä tuleeki tää serkkujuttu. Rupesin miettimään et kokopäivä autossa pysähdyksiä siellä täällä, neljä brasilialaista ja taas ajatukset portugalista tuli pinnalle ja mä en vaan halua mennä mukaan. Mauri yritti sanoo et joo mut ei sun tarvii mitenkää kommunikoida et voit istuskella yksin jossain jos haluut mut olis kiva mennä johonki. Ei se oo se pointti et haluisin olla yksin vaan se et tunnen mun olon niin epämukavaks ku kaikki muut puhuu sun ympärillä jotain ja suurinosa menee ihan ohi.
En jaksa koko ajan kysyä Maurilta et mitä tapahtuu nyt, entä nyt, mitä se sano, entä nyt.
Joka kerta Mauri sanoo et tälläkertaa mä tulkkaan sulle enemmän ja sit se tulkkaus on tämmöstä:
Auto pysähtyy, ihmiset puhuu jotain autossa. Kuski nousee ylös autosta ja muut avaa turvavyöt, mut kukaan ei liiku. Joudun kysyy et öö mitä nyt tapahtuu? -Aa joo kuski hakee tost jonku jutun.
Tai jos ihmiset keskustelee jostain ja kysyn et mitä tapahtuu ni Maurin vastaus: "We are talking about music". Okei. Niinku mitä te puhutte musiikista? Puhuttekste tapahtumista, bändeistä, biiseistä, sun musajutuista, jostain uudesta artistista MISTÄ TE PUHUTTE?

Ni on vaan kaikille mukavempaa jos en mee mukaan tommosiin. Kenenkää ei tarvii tulkkaa kellekkää mitään ja mä voin sit illalla rauhassa miettiä et no nyt voisin lähteä ajelee et nyt olis asia käyty päässä läpi.

Tai sit jos kävellään jossain ja Mauri puhuu kaverinsa kaa portugalia, minä kävelen sateenvarjon kanssa ja kattelen ihmisten jalkoja ku sataa ja tuulee samaan aikaan. Yhtäkkiä kävelenki erisuunnassa ku muut. Ainii ei Ronja ymmärrä jos keskustellaan portugaliks et mihin suuntaan mennään.

Mut siis tämmöset asiat vaan saa mut haluamaan lukittautumaan makkariin ja menemään mihinkään pelkästään Maurin kanssa.

Meni ehkä vähä osittain ohi idean, mut haluisin tietää ainaki päivän etukäteen et ollaan menossa johonki missä on muitaki ihmisiä et voin oman pääni sisällä valmistautua siihen henkisesti.

2. En tykkää siitä et muut on spontaaneja.
Naapuri tuli kylään pari päivää sitte. Ilmesty avoimelle ovelle ja sano et Moi oon Debra, asun naapurissa. Puhutte englantia ja haluisin osaa puhua sitä paremmin ni voisin tulla kylään.
Ei ei ei ei eieeieieieieiei. EI. Mulla oli päällä Maurin iso T-paita. Ei housuja, tukka likasena nutturalla ja hiki. Ei ei ei Ei kiitos.
No aattelin kuitenki et ihan kiva jos joku naapureista puhuu englantia ni voi mennä joskus kylään et Ronja nyt tsemppiä. Ilta meniki ihan kivasti, kunnes: Tunnen yhen hotellin omistajan, voisin kysyy jos haluut sieltä töitä. !!!!AAAAA EIII. Oikeesti ihana ajatus mut ei ei ei ei mä oikeesti yritän viel kotiutua tänne ja tää ei oo helppoa enkä todellakaan mitenkää oo valmis menee töihin johonki ihan vieraalla kielellä, ku en ees tunne maan tapoja kunnolla.
Sit siinä yritin soperrella et kiitos hyvä idea, mut mä en eti tässä just työpaikkaa et byrokratia juttujaki on tässä vielä ja- "Ei haittaa jos sul ei oo papereita! Kyl täält silti saa töitä!" Joo ei se nyt OLLU SE POINTTI TÄSSÄ ja äiti auttakaa mua en haluu töihin älkää pakottako mua äääää..

Sit seuraavaks: Hei tossa viereisellä rannalla tanssitaan tänään (jotain salsan ja samban sekotusta) semmosta tanssia ja oon menossa siihen nyt tunnin päästä et tuu mukaan!
!!APUA! Yritin sit sanoa et joo kiitos kiva idea ja ehdottomasti joku toinen päivä, mut Mauricion pitää herää aamulla aikasin ja- "Mut ei Mauricion tarvii tulla mukaan! Mennään tyttöporukalla!" Joo kiva mut EI SE OLLU SE POINTTI TÄSSÄ!

Oikeesti tämmöset tilanteet saa vaan ahdistusta mun hengessä aikaan ja tulee hiki ja sydän hakkaa tuhatta sataa ja haluun vaa olla ja pelata mun pleikkapelejä.



En oikeesti tienny et oon jotenki NÄIN juminen! Ku ei tämmösiä tilanteita tule ikinä Suomessa. Korkeintaan et lähetäänks kahville parin tunnin päästä. Mut harvemmin niitäkään. Kaikki aina suunnitellaan töiden mukaan ja kalenteri on täynnä suunnitelmia ja mä tykkään siitä. Mä tykkään miettiä ja pohdiskella mun suunnitelmia ja märehtiä niitten kanssa illalla ja miettiä et mitähän sitä laittais päälle ja mihinköhän sitä menis kahville ja minkähän munkin sitä söis vai olisinko SPONTAANI ja ottaisinkohan sittenki jäätelön..
Se miettiminen ja fakta et on jotain mitä odottaa on puoliruokaa koko touhusta!

Ja nyt sit tää viimesin mikä sai mut ihan pois raiteiltaan ja teki mieli heittää Alisson parvekkeelta.

Alisson ilmotti siis ihan vaan ilmotti tänään, että hänen serkku ja serkun kaveri jäävät meille tänään yöksi. Että lupas jo heille et meille se on ok.

Niinku MITÄ. Oikeesti tänne saa tulla ihan mielellään kaveri ja sukulaiset tulkaa tulkaa mut kaverin sukulaiset ja sen sukulaisen kaverit? Ilman kysymistä ilman mitään. Meil on siis sohva ja patja eli nukkumapaikat kahdelle ihmiselle, et ei kolme mahu. No tällä kolmannella herralla on oma patja mukana.
Eli mä herään aamulla keittää itelleni kahvia ja hypin krapulaisten yli olkkari-keittiössä, koska tilaa ei pahemmin ole.
Ehkä vahingossa tiputan haarukan kriittiselle alueelle tai vahingossa astunki jonku sormien päälle. Ehkä Alissonin.
Mut tästä jopa Mauri sano et tosi tosi tosi törkeesti tehty. Et ei tommosta noin vaan tuntemattomille luvata ja Alissonia hävetti.

Kerroin tästä yökyläjutusta mun kaverille siis ihan Suomessa asuvalle suomalaiselle kaverille ja hän kerto, että ei vois kuvitellakaan kenenkään nukkuvan hänen sohvalla samalla ku ite nukkuu makkarissa ukkonsa kanssa.

Eli mä en oikeesti oo mikään hullu. Täällä oon vaan tosi extreme tän mun vaivautuneisuuden ja "kylmyyden" kanssa.

Eiku viel yks juttu. Tänään äsken illalla naapuri tuli ja kysy et hei tuutko grillibileisiin, et olis kiva. Meit on 14 tyttöö ja sit jos sinä tuut ni 15.

Kai kaikki spottas et NELJÄTOISTA? Neljätoista brasilialaista tyttöä, joista yksi puhuu jotenki englantia. Taas hiki nousi otsalle ku mietin et miten paska ihminen olen ku en vaan haluu tostanoinvaan spontaanisti mennä isoihin bileisiin mistä en oikeesti tunne ketään et miten taas sanon ei.

Ja kaikki nää olis ihan okei jos nää olis kerrottu mulle 1-2 päivää etukäteen ja olisin voinu käydä nää tapahtumat läpi mun pään sisällä.


Ajatuksia? Ideoita? Yhteystietoja hyville psykiatreille?

Kuvat on Finnish Nightmares facebook sivulta. Parasta huumoria on voida nauraa itelleen. Ja muille samanlaisille.

10 kommenttia:

  1. Ota iisisti: etelàmaalaiset ovat enemmin laumaelàimià kuin Suomessa kasvaneet; me olemme yksinàisià susia. JA...JOIKAISELLA ON OIKEUS OLLA SELLAINEN KUIN ON! Vaikka sitten olisi ainoa maailmassa. Kirjoituksistasi pààtellen kàrsit ulkopuolisuuden tunteesta, joka johtuu siità ettei kieli ole kunnolla auennut. Sen sijaan ettà hautautuisit yhà syvemmàlle erillisyyden tunteeseen jossa elàt kuplassasi seratilanteissa, olisi mielekàstà tarttua hàrkàà sarvista, ja olkaa todenteolla opiskelemaan kieltà jollain kurssilla, ja katselemalla lastenohjelmia ja lukemalla sarjakuvia. Itse tein vuonna 0 nàin. Olet tilanteessa jossa et voi mitenkààn edes valita seuraasi, koska et ymmàrrà mità ympàrillàsi koko ajan tapahtuu.Ei ole ilman muuta selvàà ettà ne tyypit olisivat parasta seuraa, vaikka kàsittàisit joka sanan. Hyvà pointti on ettà teet itsetutkistelua, ja huomaat ettà jotkut faktat itsestàsi eivàt pidàkààn paikkaansa. Sità kutsutaan henkiseksi kasvuksi. Sinulta puuttuu ilmiselvàsti mielekàs tekeminen...ja se sinun on nyt itse lòydettàvà! Sinulla on aivan mieletòn mahdollisuus repià elàmàstàsi irti joku ihan UUSI Ronja, joku jota et olisi ikinà ajatellutkaan Suomen turvallisilla raiteilla, joilla "spontaanisuus" oli sotkuinen nuttura tutussa tyòpaikassa. Spontaanisuus ei ole sitàkààn ettà ajaudutaan kuin joku uppotukki tukalassa seurassa tukalissa paikoissa. Se ei ole kylmyyttà vaan ihan vaan kyllàstyneisyyttà.Et voi elàà jatkuvalla syòtòllà vain Mauricion elàmàà kylkiàisenà, vaan sinun tòytyy lòytàà oma elàmàsi hànen rinnallaan. Sinussa on KAIKKI sateenkaaren vàrit, sinun pitàà vain nàhdà ne. Kirjoituksesi osoittavat ettà olet hyvin luova ja ettà todella nàet ja koet kaiken ympàrillàsi, mutta ainoa kanava jolla pystyt itse kokemaan tàmàn rikkautesi on netti, ja kaukana asuvat suomalaiset. Nyt otat itseàsi niskavilloista kiinni, ja opettelet sen kielen vaikka kantapààn kautta ennenkuin inhoat sità niin ettei siità tule mitààn!
    Se, mità muut ajattelevat sinusta on heidàn asiansa: ei sinusta tule kylmàà tai làmmintà ihmistà muiden ajatusten perusteella, vaan omiesi! Elàmààn nyt vaan mahtuu kaikenlaista, ja se ettà on muuttanut kauas làmpimààn ja tuntemattomaan rakkaan ihmisen kanssa ei tee siità sen helpompaa, vaikeudet ovat se kannustin jonka kautta opit kokemaan sisàisen voimasi, koska se on ainoa oikea tiennàyttàjà, kaikki muu on vain rekvisiittaa. Et ole yksin, sinulla on afficionado lukijasi, ja ennenkaikkea sinulla on maailman paras seura: sinà itse!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta joka sana. Sanoinki Maurille et mun pitää luoda itteni ihan kokonaan alusta. Et se jota oon kasvattanut kohta 26-vuotta ei ookkaan täällä käypä. Asiat mistä Suomessa tykkäsin ja millä sain itteni viihtymään ei täällä ihan noinvaan onnistukaan.
      Mut onneks oon tän nyt tajunnu ja tän kanssa tässä nyt märehdin ennen ku meen asiassa eteenpäin.

      Täällä noi Portugalin kurssit on liian kalliita et sellaselle osallistuisin.
      Oppikirjoja ei kielen opiskeluun täältä löydy joka olis mulle se ideaali vaihtoehto, joten opiskelen monen puhelin appsin kautta jokapäivä ja just siihen tappiin et tulee Portugalioksennus.

      En jokakerta ole lähtemättä mukaan, mutta usein olen kielikylvyn kanssa jo sen päivän osalta ihan valmis ja väsynyt ja vielä ku pitäis lisää kuunnella niin ei kiitos.

      Joo lastenohjelmia kattelenki portugaliks, mutta kyllä tässä menee ikuisuus ennen ku puhekieltä ymmärrän ja osaan napata sanat ihmisten puheesta ihan sama miten nopeesti puhuvat.

      Suomesta kesällä nappaan mukaan kirjan opiskelua varten.

      Kiitos kommentista!

      Poista
  2. Täällä on kans yks joka ei oikein syty noille spontaaneille päähänpistoille! Suomessa asuessani pidin myös itseäni aika rentona hälläväliä-tyyppinä, jolle kävi kaikki, mutta Italiassa asuessani tunnen itteni enemmän suomalaiseksi kuin ikinä. Just nuo sosiaaliset tilanteet tuo edelleen haasteita, ei pelkästään kielen kanssa vaan siksi että ne toimii myös ihan eri logiikalla kuin Suomessa: huudetaan toinen toisten päälle mahdollisimman kovaa, mikä on musta lähinnä töykeän kuuloista enkä ite ole parinkaan vuoden jälkeen oppinut keskeyttämään toisten puhetta, vaan kuuntelen sit mieluummin hiljaa vieressä, mikä käy taas pitemmän päälle tylsäksi. Poikaystävä välillä virkkoo, että voisin olla avoimempi noissa tilanteissa, enkä yhä useammin sanoa ensin 'ei' kun tulee 5 min varoitusajalla lähtö jonnekin. Onneksi kukaan ei kuitenkaan halua tulla meille yöksi, kun asutaan kimppakämpässä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tota kans just jo valmiiks pelkään ku täällä kans keskustelurytmi on ihan erilainen. Varmaan sen kielenki oppis nopeemmin jos paikalliset puhuis yhtä rauhallisesti ku Suomessa ja keskustelun rytmit olis sama.

      Mut joo saa nähä mitä tästä tulee. Joskus tekee mieli vaan heittää hanskat tiskiin, ku vaikka miten opettelee opettelee opettelee ja silti keskustelussa on ihan tyhmänä ku ei mitään ymmäräkkään.

      Mut katellaan :D

      Poista
  3. Mä ymmärrän niin hyvin mistä puhut ja täällä Turkissa on aivan samaa :) Mä luulen että osin kyse on juuri siitä epävarmuudesta vieraassa ympäristössä -- ei hallitse kieltä eikä voi siksi itse hallita täysin elämäänsä. Noi tunteet on normaaleja ja niiden kanssa oppii elämään.

    Mulla tää on nyt kolmas kerta kun asun ulkomailla ja oon saanut itsevarmuutta toimia omilla keinoillani paremmin;

    Eli saat sanoa ei. Täällä Turkissa mua kutsutaan melko aina kaikkialle mutta sanon silti nykyisin ei jos en oikeasti jaksa. Ja saan silti yhä kutsuja tilaisuuksiin yms.

    Jos löytäisit vaikka muita ulkkarikavereita, se voisi auttaa. Tai brasseja jotka osaavat englantia. Omat kaverit ja rutiinit auttaa, mutta mullakin alkaa vasta nyt puolen vuoden päästä kunnolla löytymään niitä. Tsemppiä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon niin huono tutustumaan uusiin ihmisiin Suomessakin, että tiedän ton uusien kavereiden löytämisen olevan mulle haaste. Onneks melko lähellä asuu yks muukin suomalainen ja naapurissa tyttö joka puhuu englantia ja on nyt ottanu tehtäväkseen tutustua muhun, mikä on tosi kiva.

      Kyllä tää tästä! Päivä kerrallaan!

      Poista
  4. Uuh, palasin lukiessa mielessäni vuosien taakse. Se väsymys, kun yrittää ymmärtää keskustelua, eikä vaan enää jaksa. Päästää ajatukset hetkeksi harhailemaan - ja just silloin joku kysyy jotain. Eikä tietenkään pysty vastaamaan. Eikä välttämättä olis pystynyt vaikka olis keskittynytkin. Tuntee itsensä idiootiksi myös silloin, kun puhutaan aiheista, joista olisi paljonkin sanottavaa. Uuh.

    Mä en koskaan käynyt millään portugalin kursseilla, vaan opin kielen alusta asti arjessa. Toisaalta siinä oppi käyttämään kieltä sillä lailla auttavasti tosi nopeasti, mutta sanasto karttui aika hitaasti. Sarjikset, saippuasarjat, päivälehdet (ne vähätekstisimmät) ja naistenlehdet oli mulle iso apu (mistä lisää täällä: http://linkulla-riossa.blogspot.fi/2015/12/aprendendo-portugues-eli-kuinka-opin.html).

    Kovasti tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon hei lukenu sun blogia aika paljon! ;)
      Hömppälehtiä oon yrittäny lueskella aika paljon ja ihan uutisia, että tietäs mitä vähän täällä tapahtuu (Lähinnä murhia joten pidän itteni varmaan hömppä lehdissä).

      Tutustunki heti kohta tohon sun kirjottamaan postaukseen!

      Ja toi ku ajatukset harhailee ja sit on ihan ulkona et mitä tapahtuu hohhoijaa.. Sinne meni neki pienet osaamisen rippeet!

      Kiitos!

      Poista
  5. Kuulostaa aika tutulta vaikka turkkilaiset on kylla piirun verran sisaanpainvetaytyvia melakolisteja kuin latinot eika naista saa aantakaan niin paljon aikaiseksi :) Monta tilannetta on ollut varsinkin alkuvuosina etten tuntenut oloani kotoisaksi, juuri kielitaidon puutteellisuuden ja tapojen eparöinnin vuoksi niin ja sitten se sosiaalisuus. Jossain vaiheessa aloin vetaa rajoja ja kiitan siita nyt itseani, mun sukulaiset ja ystavat tajusi etta musta ei tule ikina sosiaalista turkkilaista, ma en tuu tykkaamaan niiden kaikista juhlista tai osallistumaan kaikkeen. Ma saatan vetaytya vieraiden ollessa lukemaan ja meen aina 10 sankyyn vaikka muut tuijottaa telkkarisarjaa ainakin 12 asti. Kylla ne tottuu siihen, alussa on vaan vaikea olla tiukkana ja varsinkin kun kielitaito on viela rajallinen. Pida paasi, sulla on suomalaista sisua eika kaikkeen tartte sopeutua. Tsemppia ja ihania juttuja sun blogissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tässä menee kyllä hetki kun periaatteessä kyseenalaistaa ittensä ja luo ittensä kokonaan uusiks ja sit yrittää ittensä kuitenki omana ittenään jotenki sopeuttaa uuteen maahan. Mut päivä kerrallaan ja sillä sisulla!

      Kiitos!

      Poista

Lähetä nyt edes vaikka terveisiä! :)