torstai 9. maaliskuuta 2017

Suomalaisena Brasiliassa


Käytiin Matadeirolla. Nyt ei tuullu ja kaikki oli hyvin. Lue teksi Matadeirosta TÄSTÄ

Täällä kun on nyt tän 7 kuukautta asunu ni on väkisinki luonu jo vähän sitä Suomi nahkaansa ja ruvennu kasvattamaan uutta nahkaa mikä sopeutuu paremmin tänne. Tän eron ja kontrastin huomaa varsinki nyt hirveen hyvin, kun mun kaveri on täällä kylässä ja joka on aika pitkälle luonteeltaan niin suomalainen kun voi vaan olla.
Tiedän et Heidi sä luet tän, joten älä ota mitään mitä sanon loukkauksena, se ei todellakaan oo mun tarkotus!

Niinan (joka löys mut blogin kautta) kanssa kun tavattiin viikko taaksepäin sunnuntaina kerto hän törmänneensä vahingossa mun blogiin ja ajatelleen, että kylläpä mä valitan paljon. Et aika negatiivista tekstiä. Kunnes muutti ite tähän samaan maahan ja törmäs kaikkiin samoihin valituksen aiheisiin, kun minä ja ymmärs tasan mistä kirjotin. Mua rupes naurattaa, koska muistan miten rankkaa KAIKKI mulle oli ja miten hirveetä se kaikkeen tottumisen prosessi oli. Nyt voin sanoo et ei oo montaa asiaa enää mistä mulla oikeesti menee tän maan kanssa hermot. Yks on se et sade tulee EDELLEEN katosta läpi ja toinen se et muurahaisten takia kaikki ruoka pitää laittaa heti rasioihin ja roskia ei vois pahemmin yönyli keittiöön jättää saman ongelman takia. 

Se miks jotenki hiffasin et hei mulhan menee ihan hyvin on Heidi ja hänen muksu.

Keskustan aamu"vilinä"


Tässä maassa pitää olla lehmän hermot. Niinku Heidi sano.

Meillä ei oo autoa, joten mennään jokapaikkaan bussilla. Ja se bussimatka saattaa kestää pariki tuntia, koska ruuhkat tukkii täällä tiet melkeinpä mihin kellon aikaan vaan ja ihan sama mihin suuntaan mennään.
Onki yleinen vitsi et ne jotka ei asu Florianopoliksessa luulee et meiän elämä on pelkkää surffausta ja rantaa ja aurinkoa, vaikka todellisuudessa suurinosa päivästä menee aina ruuhkassa jumittaessa.
Joten ihan sama mihin mennään, vaikka vaan käymään niin siinä menee koko päivä.
Heidin muksun vakiosanastoon täällä kuuluu: Millon se meiän bussi oikein tulee? Millon me oikein ollaan perillä? Onko vielä pitkämatka? Kestääkö vielä kauan? ja Miks me aina mennään rannalle?
Onneks on toi ranta tossa vieressä ni ei tarvii busseilla mennä eestaas parituntia. Se on kyl luksusta. Mauri sanooki et aina töitten ja bussihelvetin jälkeen ku astuu tohon rantahiekalle se muistaa et on se sen vaivan arvosta rannalla asua.



Kaupassa menee aina kauan. Siinä et sinne pääsee, kävellen tai bussilla ja sit se et jonottaminen kestää. Jonottaminen kestää lihajonossa ja leipäjonossa. Ei oo mitään pikakassoja (tai on mut ei ne sen nopeempia oo) tai tutkita mitään tehoja, eikä asiakkaat valita et ompa kassat hitaita. Kassat on mukavia. Ne rupattelee asiakkaille niitänäitä ja samalla pakkaa asiakkaiden ostoksia ja näpyttelee kassalle banaanien koodeja. Joskus sitä ruvetaan rupattelemaan muiden jonossa olevien asiakkaiden kanssa. Ja sen jälkeen mennään sinne bussipysäkille bussia odottelemaan: Äiti, onko toi se meiän bussi? ei oo.

Käsintekijöiden halli. Täältä lähti mukaan pari sormusta.


Täällä ei oo mitenkään hirveen halpaa ees euroissa. Ulkona syöminen on musta laadukkaampaa ja halvempaa, kun Suomessa, mutta poikkeuksiaki on. 
Käytiin paripäivää sit ostoskeskuksessa missä Heidin muksu halus mäkkiin ja kerettiin se jo luvata ennen ku tajuttiin et happy meal oli 20 realia eli joku 7euroa. Annos oli surkeen pieni. Ranskalaiset pierun kokoset. Mut se oli jo luvattu. Mut ostoskeskuksissa melkein kaikkeen lisätään aina muutama ylimääränen reali lisää ihan vaan koska ostoskeskus, missä käy vaan rikkaat.
Perusruoka on edullisempaa, mut on sit paljon juttuja mitkä on täällä kalliimpia. Laadukkaat vaatteet, elektroniikka, hygieniatuotteet kaikki mikä on muualta tänne tuotua. Maitotuotteet ja suklaa. 
Mauri sanoki et ihan sama mitä sä Suomessa ostat ni se on AINA laadukasta. Ihan aina. Täällä laadusta joutuu aina erikseen maksamaan. Ja tän mäki oon nyt tajunnu. Heidiki sano et on ruvennu arvostamaan Suomen hintoja ja sano jopa et Suomihan on aika halpa maa mihin Mauri isolla äänellä sano et "EXACTLY!!"
Mut näihin hintoihinki oon jo tottunu enkä enää jaksa niitä kauhistella. Välillä toivon et olispa sitä Pirkkaa.

Lagoalla, kun tuli yhtäkkiä hiljasuus ja keskustan möykkä jäi taakse ja korviin pelkkä tinninys.


Noin kolme kuukautta taaksepäin Mauri hermostu mulle rannalla ku astuin kiveen ja siitä tuli haava jalkaan ja sanoin et au mun jalka. Mauri sano et LOPETA SE VALITTAMINEN! SÄ VALITAT KOKOAJAN! Mä vedin herneet nenään ja huusin takas et vittu jos mua sattuu ja kaikki on paskaa ni saahan sitä saatana valittaa. Käännyin 180 astetta ja lähin raivolla kävelee takasin kotiin.
Se oli Maurin vuorenhuippu ja vasta nyt mä ymmärrän et mitennii valitin kokoajan.

Kirjotin joskus tekstin Valittaminen vituttaa ja linkkaan sen TÄHÄN.

Lyhyesti: Mua vituttaa ku kaikesta valitetaan, mut sit toisaalta must on kiva istuu alas kaverinkaa ja vaan valittaa.

Must ei oo enää kivaa istua alas kaverinkaa ja vaan valittaa. Mä en enää valita. Se on kynitty musta huomaamatta pois. Ainakin tässä maassa. Täällä en tykkää valittaa ja sitä on outo kuunnella. Luultavasti vanhat tavat ainaki osittain palaa takasin, kun Suomeen lähen käymään noin kuukauden päästä. Mut kukaan täällä ei valita vaikka kaikki on ihan päin helvettiä. Sillon vituttaa ja valitan ja kiroilen ku katto vuotaa tai jos Mauri on ääliö. En muuten.

Tää mun kaveri valittaa tosipaljon. Ei varmaan ees huomaa miten paljon. Koska en mäkää huomannu sillon ku mulle se valittaminen oli ihan normaalia. Se kuulu olla osana small talkkia. Ihan normaalia. Nyt ku oon 7 kuukautta asunu ympäristössä missä kukaan ei valita ja rupesin huomaamaan miten mun kaveri pienistäki asioista mainitsee negatiivisesti tai valittaa ni olin ihan ihmeissäni et oon varmaan kuulostanu ihan perseeltä Maurin korvissa tosikauan. Varsinki ku Maurille mun kulttuuri on ollu aina ihan tuntematon käsite ennen ku nyt. Ja sitä omaa valitusta Maurille puolustelin. En mä tajunnu miten karulta se sen korvaan oikeesti kuulosti.
Siis oon edelleen suomalainen eikä mua oikeesti haittaa jos valitetaan, koska tiedän mistä oon kotosin ja mistä tää valitus on lähtösin. Mut oli ihan uskomattoman valasevaa nähä itteni Maurin silmistä Heidin kautta. Oikee ahaa elämys. Joten älä Heidi loukkaannu, kukaan ei ajattele et vihaat kaikkea ja kaikkia täällä vaan tiedetään molemmat et sä oot suomalainen ja sä oot ihan normaali ihminen :D!

Käveltiin kohti Annen kotia Lagoalla.

Tiiättekö ku joillain ihmisillä on resting bitch face? Eli jotkut ihmiset kun niitten naama on peruslukemilla ni näyttää siltä et vihaa kaikkia ja kaikkea ja naamasta vaan näkee et ei jumalauta mikä bitch! Vaikka sit oliski luonteeltaan ihana ja herttanen ja bitchnaama on vaan se kaikkein syyttömin rentona oleva lepäävä ilme. Ja saattaa ajatella päänsä sisällä vaikka mitä syntyjä ja syviä, esimerkiks miten uskomatonta on se miten lapsi kehittyy mahan sisällä. (Mä mietin tätä välillä, et ihan uskomaton luonto). Sen sijaan, että miettis miten vihaa ton edessä olevan naamaa.

Musta suomalaisilla on resting angry face. Mä näytän vihaselta, ku kävelen kaupungilla. Sama mun sukulaisilla ja varmaan suurimmalla osalla suomalaisista on tää ilme.
Myös Heidillä ja sille bussissa Maurin kanssa naurettiinki, että Heidi kun sä näytät niin vihaselta. Mut se on vaan se resting angry face. Mauri sano et nii tolta säki Ronja näytät kokoajan.
Pitää varmaan ruveta tiedostaa omaa ilmettä ja ruveta muuttaa sitä pikkuhiljaa hahahaha.

Mut kaikkein parasta on musta huomata miten erilainen Heidin muksu on. Miten niin todella erilainen se on kun kukaan muu täällä.

Meillä ei oo täällä jalkakäytäviä, joten aluks muksulla oli hirveen vaikee hahmottaa, etä missä voi kävellä ja piti vähän niinku koko autotietä omana kävelytienään ja kokoajan sai olla huutamassa et EI, ÄLÄ, VARO, KATO ETEES!, ÄLÄ TEE NOIN!, SIELLÄ ON AUTOJA!, KUUNTELE NYT!, ÄLÄ JUOKSE!
Ekan viikon jälkeen muksu on musta ihan hyvin ruvennu handlaa et missä voi kävellä ja missä ei.
Rannalla jokainen aalto iski naamaan ja suu oli täynnä suolaa ja sieltä juostiin nopeesti pois. Nyt osaa jo varoa ja leikkiä ja suolavesikään suussa tai silmissä ei haittaa.


Käytiin "pienessä" lelukaupassa. Kerroksia 5. Mukaan lähti onneks vaan auto.


Täällä otetaan lapset hirveen hyvin huomioon ja lapsista tykätään. Ravintolassa tarjoilijat puristelee Heidin muksun poskia ja käsivarsia ja kehuvat kun on niin kaunis ja ihanat silmät, kun on valkonen tukka ja kirkkaan siniset silmät. Tarjoilijat heittelee ylävitosia ja fistpumppeja muksulle ja peukkua heilutellaan jokapaikassa ja kokoajan. Ostoskeskuksessa saa juosta ja riehua ja kaupoissa jos lapsi on villi niin sille hymyillään ja nauretaan. Ei tarvii vanhempien hävetä, ihan sama mitä lapsi tekee. Tässä olis Suomella opittavaa.
Oltiin Supermarketissa ja syötiin kahvilassa välipalat. Silläaikaa, kun minä ja Heidi maksettiin ostoksia, oli yks tarjoilija löytäny Heidin muksun ja puristeli onnellisena sen käsivarsia ja höpötteli mukavia samalla ku muksun hymy oli herkässä ja vähän ujostutti. 
Mietittiin et ei näin ikinä tapahtuis Suomessa. Heti leimattais pedariks tai ainaki jonkinsortin sekopääks ja sanottais joko lapselle tai puristelijalle, että tuu pois sieltä. Täällä ei ees mietitä sitä mahdollisuutta, ettö onkohan tämmönen nyt epäsopivaa.

Käytiin illalla rannalla kävelemässä ja voi sitä riemua, ku Heidin muksu sai juosta täysii PIMEESSÄ ja ILMAN KENKIÄ rantahietikolla samalla ku aallot osu varpaisiin. Nähtiin kans tähdenlento.


Ollaan käyty myös tän mun toisen Suomikaverin Annen luona kerran ja nähty parikertaa. Annella ja hänen miehellä on tyttö, joka on tottakai saanu osaksi brasilialaisen kasvatuksen ja on villi sekä kovaääninen. Mauri tykkää tästä lapsesta ihan hirveesti ja ne riehuu aina kahestaan ku mahollisuus on. 

Heidin muksulle tää oli ensin ihan liikaa. Tyttö oli Heidin muksun mielestä Hullu Täti kun halaili ja halus pitää kädestä kiinni ja säikytteli puluja ja kilju ja juoksi samaanaikaan ja yritti kutittaa Heidin muksua. Jossain vaiheessa kesken leikkien Heidin muksu sano tälle tytölle, että ei tarvi huutaa.. Hahahahahah. Sitku oli tästäkin kulttuurishokista selvitty ja yhteinen sävel löytyny ni sit oli kivaa. Hakuilla kaivettiin kuoppaa takapihalla ja yritettiin löytää kultasia suklaakolikoita puun sisältä. Leikkivät kauppaa vähän kahen kielen sekotuksella ja yhteinen riehuminen alko ja Heidin muksuki on täällä vähän jo jotenki villiintyny ja oppinu puhumaan kovempaa. En sit tiiä onko kotiin mentäessä hyvä vai huono juttu.

Ei olla muuten näitten puolentoista viikon aikana tehty mitään ihmeellistä. Käyty siellä täällä, nautittu rannoista ja auringosta. Nyt on pari sateisempaa päivää takana, mut kyllä me jotain keksitään!

Eilen käytiin riehumassa jättipallomeressä!

Ja loppukevennykseksi valkosuklaa-mansikka pizza. 

6 kommenttia:

  1. Ahhahaa, resting bitch face! :D En ollut koskaan kuullutkaan tätä termiä, hyvä että sille on olemassa oma ilmaisunsa! Multa usein udellaan Italiassa miksi näytän niin vihaiselta kun kuljen kadulla, tai oon vaikka tiskillä ostamassa bussilippua. Minähän maksan siitä, eli eikö myyjän silloin pitäisi olla se joka on hymy pyllyssä eikä minun, joka menetän rahani. Niin :D Kaiken kaikkiaan on vaan huojentavaa lukea kohtalotovereiden kokemuksia, kiitos tästä(kin) postauksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaha ollaan me vaan uniikki kansa Kaikenkaikkiaan :D

      Kiitos!

      Poista
  2. On tosi mielenkiintoista lukea tàtà postaustasi, ja ihana huomata hyvàksyvàn asenteen synty! Mietin lukiessani miten erilailla, ja miksi, itse suhtauduin Italiaan muuttooni silloin joskus, vuonna 1978, jolloin hyvinvointi-Suomi oli vielà nupullaan, ja eli eristàytyneisyyden loppumetrejà. Itseàni kylmàsi ihmisten jàykkyys ja kurja ilmasto. Olin yhtà eloisa ja puhelias selvànà kuin muut kànnissà, kuten muutkin làhisukulaiseni, ja sukua lukuunottamatta piti aina "jarrutella" ettei jengi olisi pitànyt hulluna. Italia oli minulle ensihetkestà se "oikea" paikka. Vaikka kaikki ei ollutkaan ruusuista, niin sille lòytyi aina syy tai puolustus. Siis vain yksi sukupolvi sitten Suomi josta làhdin maailmalle oli vielà syrjàinen pikkumaa, Nokia tuotti kumirenkaita ja luistimensuojuksia, sosiaalipalveluita saivat vain rutikòyhàt, ja niiden saamista hàvettiin kuollakseen. Ei kyllà ollut mitààn leipàjonojakaan. Jengi oli tosi karua, ja Ruotsista otettiin mallia kaikessa, karsean alemmuuskompleksin vallassa. Italiassa asuin kaksi ekaa vuotta ilman mitààn làmpòpattereita, ei niità Firenzessà useallakaan vielà ollut, lisàà vaan villaa niskaan, ja sisàllà oli talvisin usein kylmempàà kuin ulkona...mutta se oli niin IHANAN italialaista! Sain duunin, ihan pimeesti, ja sai olla varovainen ettei tullut mitààn viranomaisten tarkastuksia! Ruokatunnilla, kun muut sòi ja lepàili, itse nielaisin jonkun sàmpylàn ja juoksin Konservatorioon joko tunnille tai harjoittelemaan, kun kotona ei ollut pianoa...ja sitten juoksin toiseen pimeeseen duuniin! Tulin maahan maan vuoksi enkà rakkaan ihmisen peràssà,se varmaan antoi ihan toisen làhtòkohdan kaikkeen, ja auttoi "nielaisemaan sammakoita" kun niità eteen hyppi. Muistojeni suomalaiset eivàt valitelleet, vaan kàrsivàt tuppisuina, puurastivat...ja joivat sitten viikonloppuna, làhinnà vaan miehet, joskin minun sukupolveni "tytòt" olivat jo sen verran vapautuneet kahleista, ettà olutta tai jotain kamalaa unkarilaista punaviinià (=etikkaa!) taisivat jo kàyttàà,mutta sitàhàn en sitten ole ollut todistamassa,kun tàlle tielle jàin.
    Muualle muuttaminen avartaa ihan hurjasti, jos uskaltaa jàttàà tyhjàkàynnille sen "alkuminànsà", ja kaikkein parasta on se ettà omaa elàmàànsà voi rakentaa kummankin kulttuuripiirin parhaista palikoista,kun valintoja tekee.
    P.S.
    Italialaisetkin valittavat kyllà kerkeàsti, ja varsinkin sààstà! Jospa ne tietàisivàt! Puolen pàivàn sateen jàlkeen:"aina sataa, ei tàtà kestà enàà!" Aurinkoa: "kuolee kuumuuteen!" jne...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahahah! On se ollu erilaista vuosikymmenet sitten!

      Kiva kuulla miten sunki tarina on lähteny käyntiin :)!

      Poista
  3. Tää postaus on niin paras! :D todellaki suomalasiten small tall on valittaminen. Jotku kitisee enemmän ja jotku vähemmän. Joskus yhdessä valittaminen on rentouttavaa, ja joskus haluis sanoo sille kaverilleen et suu kiinni! :D Ihana lukee miten hyvin suomilapsi pärjää Brasiliassa. Terkkuja sinne ja toivottavasti nähdään pian!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos terkut tuli perille ja toivottavasti nähään!

      Poista

Lähetä nyt edes vaikka terveisiä! :)