Mehiläistarina

Hyi helvetti.

Mä oon nyt läpieläny yhen mun pahimmista painajaisista.

Muutama viikko takaperin, ku meikäläisen kaveri oli vielä kylässä, mä kirjottelin makkarissa edellistä blogikirjotusta, ku huomasin et pään ohi lens amppari.
Mua ei saa mikään muu niin nopeesti liikkeelle, kun nää pienet pörriäiset saatanasta. Kaikki rakkaus amppareille, tai no mehiläisille, jotka tätä maapalloa pyörittää mut ei oo hirveempää, kun ampiainen mun lähellä.

Mun rohkeaakin rohkeampi kaveri otti juomalasin ja Akkarin kouraan ja haki ampparin makkarista ja päästi vapauteen. Tai siis kaks ampparia. Sitä toista en onneks ollu huomannu.

Jatkoin kirjottelua keittiössä ja yhtäkkiä keittiössä oli uus ampiainen.
Okei yks bonari tässä maassa on et täällä ei ampiaisia näy. Ne ei tuu ovista ja ikkunoista sisään. Auton ikkunoita voi pitää auki ilman amppareitten pelkoa ja loppukesästä ei oo ampiaisia yrittämässä tunkeutua ruokalautaselle ja mehulasiin. Ja tätä olin Heidillekki hehkuttanu et täällä ampiaiset pysyy omissa oloissaan ja tekee sitä omaa tärkeetä työtään. Joten kolme ampiaista sisällä yhen aamun aikana oli aikamoinen what the hell hetki mulle.

Heidi pelasti ja nirhasi amppareita vuoronperään. Meillä oli ovi auki, joten ajateltiin et niitä pölähtää ovesta sisään. Neljännen ampparin jälkeen laitettiin ovi kiinni ja laitoin viestiä Annelle, mun kaverille joka asuu Lagoalla, et tuleeks tässäkin maassan kesän lopulla ampiaiset sisälle? Et onks niitten kesän tehtävä täytetty ja nyt ne sekoilee tuolla taivaalla ja eksyy sisälle. Ei kuulemma oo sellasta tässä maassa.

Ulko-oven ollessa kiinni sisälle ilmesty silti lisää ampiaisia, joten tultiin siihen tulokseen et ne tulee sisään jostain muualta. MISTÄ??
Heidi sai yhen ampparin kiinni yrittäessä luikahtaa hyttysverkon nurkasta takasin ulos. Mä oon siis tunkenu nastoilla meiän ikkunaan hyttysverkon ja pienestä kolosta ampparit meni ulos. Joten pääteltiin et okei sieltä ne tulee myös sisälle mut miks??

Mä sain Suomesta irtokarkkeja tuliaiseks ja piilotin ne mun sukkalaatikkoon. Se oli ainoo uus asia meiän makkarissa, joten mietin et voiks ampparit tulla mun karkkien perässä sisälle? Ei voi olla, mut se on ainoo mikä meillä oli makkarissa muuttunu.
Joten varmuudeks vein karkit pois makkarista ja lähettiin kauppaan.
Kotiin päästyä oli makkariin tullu lisää amppareita.

Ulkona ku kurkittiin et olisko jossain pesää ja pörräiskö jossain amppareita ni ei näkyny missään. Mut minä en makuuhuoneessa nuku mihin jostain tupsahtelee ampiaisia.
Heidi viel oikein lisäs nastoja meiän hyttysverkkoon ettei varmasti pääse mistään koloista kukaan sisään mut ei auttanu.

Mauri soitti isännöitsijälle. Joka on yhtä hyödytön, ku tän maan poliitikot eli siis mitään ei tapahdu vaikka kansa vaatii tai no tässä tapauksessa vaikka me vaaditaan.
Soitti isännöitsijälle ja sano et luultavasti ullakolla on ampiaistenpesä ja sieltä jostain katon kolosta ampiaisia eksyy meille sisälle. Saatiin vastaukseks et eii eiieiii ne ampiaset tulee luultavasti jostain takapihalta, ei meillä mitään pesää oo. Sulkekaa vaan ikkunat ja ovet.
Puhelun jälkeen huomattiin et suihkun päältä kuulu selkeetä surinaa ja laitettiin vielä perään viestiä, että pesä on jossain suihkun päällä. Et tee asialle jotain, me ei voida asua asunnossa, joka on näin pieni ja ampiaisia tupsahtelee makkariin ja vessaan. Varsinkaan, ku minä oon todellinen hermoheikko näitten ötököitten kanssa plus meillä oli vieraita lomalla.
"Joo no katotaan huomenna" oli vastaus.

Raahattiin meiän iso patja keittiöön, joka oli muutenki jo täynnä ihmisiä.

Aamulla päätettiin et nyt tälläkertaa me hoidetaan ite tää asia. Ei täällä voi nukkua. Ja vuokranantaja ei saa ikinä tätä hoidettua. Ei ikinä.
Aamulla makkarin ja vessan lattialla oli kuolleita ampiaisia.
Soitettiin ampiaismiehelle, 150 realia olis pesän tuhoominen ja siinä menis kolmisen tuntia. Ampiaismies tuli bermuda shortseissaan, fläbäreissään ja t-paidassaan.
Kurkkas ullakolle ja sano et joo siellä on 15 000 yksilön pesä afrikan mehiläsiä. (Jotka myös tappajamehiläisinä tunnetaan) ja pesä on niin iso et hinta on 250 realia. Mut ei mee kauaa. Hän tulee illalla takasin, kun kaikki mehiläiset on pesässä ja savustaa ne ulos eukalyptuksen lehdillä. Laittaa kuningattaren orjineen laatikkoon ja ottaa laatikon mukaansa. Simppeli homma.

Vuokranantaja oli vähän närkästyny ku hoidettiin homma itse, mutta sano, että huomioidaa vuokran hinnassa.

Illalla ampiaismies tuli ampiaispuvussaan ja varusteineen.
Aikasemmin päivällä oli sanonu et voidaan olla keittiössä ihan hyvin. Et pörräys kohdistuu makuuhuoneeseen.

Jotenki tää simppeli keissi vaihtu siihen et meiän makuuhuoneessa oli tuhansia TUHANSIA vihasia ampiaisia. Sisällä ei voinu olla. Vessan katonraja oli mustanaan savua pakenevia amppareita ja parvekkeella istuessa yhtäkkiä katolta tuli musta ampiaisPILVI liian lähelle meitä, joten minä, Heidi ja heidin muksuhan juostiin. Mauri oli vielä töissä.

Tosta pienestä kulmasta oikeella ne ampiaset lens ulos edellisenä päivänä ja siitä ne yritti savuakin pakoon.

Mikään kuva ei näytä sitä miten TÄYNNÄ toi huone oli noita pieniä hirviöitä.

Koko ilta meni sisäpihalla istuessa. Vuokranantaja lähetti Maurille viestin, että asunnosta 16 tuli valitus, kun ampiaisia tulee sisälle.
..
... Ei paljon meitä kiinnostanu siinä vaiheessa ku makkari oli mustana ampiaisia.
Mut Mauri meni kiltisti selittää tilanteen muille asukkaille. Vaikka koko tää homma olis pitäny alusta asti hoitua vuokranantajan toimesta. Mut herra lähti lätkimään kolmelta iltapäivällä ilman mitään uteliaisuutta tai kysymyksiä ampiaismiehelle. Kiinnostus omaa omaisuutta kohtaan ja asiakkaitaan kohtaan oli nolla. Eipä yllättäny.

Ampparimies sano et pesä oli ollu siellä ainaki vuoden. Ja ampiaisia oli yli 20 000. Ja kahen viikon päästä pesä olis levinny muuallekin asuntoihin ja ullakoille. Että OLE HYVÄ HERRA VUOKRANANTAJA!

Siinä tota pörinää kuunnellessa ja omaa sänkyä tuijotellessa mietin vaan et miksei ampparimies sanonu et tyhjentäkää makuuhuone. Siel oli kuitenki meiän kaikki vaatteet ja petivaatteet.
Mä vaan mietin sitä miten laitan jonku paidan päälle ja paidan sisältä löytyy kuollu ampiainen. Hyi hyi hyi hyi hyi.

Lopulta ampiaismies oli valmis. Sano, että makuuhuoneeseen ei mitään asiaa. Pesän otti mukaan itelleen hunajanvalmistukseen ja pesästä karanneet tappo alkoholilla.
Aamulla viimesetkin ampparit olis kuollu makuuhuoneessa ja vessan siivos ja sinne pysty kuulemma mennä. Nukkua voi olohuoneessa.

Siinä sit ku kävelin sisään iski kokopäivän mun sisällä jyllänny fobia ja rupesin vaa itkee enkä saanu happee ja siis mua vaan ahdisti ihan sikana.

Mä hyppään ylös suunnilleen jos nään kärpäsenki liian lähellä koska se vois ihan hyvin olla amppari. Mun pahin pelko on et ampiainen lentää liian lähelle ja osuu mua naamaa, menee mun suuhun tai sotkeutuu hiuksiin. Miettikää sitä. Hyi saamari.

Joten siinä sit itkeskelin ja panikoin ja Mauri Heidin kanssa etti vikoja ruumiita ja tuhos elossa olevia.

Seuraavana päivänä pystyin mennä vessaan ilman paniikkia.

Heidi ja Mauri siivos makuuhuoneen raadoista. Lattia oli niitä ihan täynnä.

Et sellasta. Yks maailman hirveimmistä päivistä ikinä. IKINÄ.

Mut saipa Heidi ja hänen muksu kokee tosielämää. Muurahaisia, sateella vuotavan katon ja nyt ampiaisten karkotuksen.

Mut uskokaa tai älkää meiän katto on korjattu!! Se ei enää vuoda! Joten 2/3 hoidettu ja muurahaiset ei mua häiritse, kuha muistan pitää kämpän pinnat sokerittomana ja sulkea kaikki herkkupussit tiiviisti.

Tänään on Maurin synttärit ja me mennään 5 illalla mun oleskelulupatapaamiseen. Katotaan mitä käy.

Ja googlasin Afrikan mehiläisistä sen verran et 1900-luvun alussa brasilialainen tutkija toi Afrikasta kymmenisen afrikkalaista mehiläiskuningatarta ja tarkotuksena oli sekottaa euroopan ja afrikan rotu keskenään. Sillä olis saatu mehiläisiä, jotka kestää paremmin tauteja ja tuottaa paremmin hunajaa. Tutkija kuitenki unohti jotkut luukut pesistä auki ja mehiläiset karkas ja risteyty luonnossa eurooppalaisten kanssa. Tuli vahvempi uusi laji mut aggressiivisuus afrikkalaisilta periyty eurooppalaisen lauhkeuden sijaan ja tällä hetkellä Brasilia on ainoo maa Etelä Amerikasta joka osaa tätä lajiketta käsitella ilman ongelmia.
Tappajamehiläisiä, koska jos meet liian lähelle pesää niin mehiläiset saattaa sua ruveta jahtaamaan, koska ovat aggressiivisia. Myrkkyä kuitenkin on kuulemma näissä vähemmän kun eurooppalaisissa.

Suomalaisena Brasiliassa

Käytiin Matadeirolla. Nyt ei tuullu ja kaikki oli hyvin. Lue teksi Matadeirosta TÄSTÄ

Täällä kun on nyt tän 7 kuukautta asunu ni on väkisinki luonu jo vähän sitä Suomi nahkaansa ja ruvennu kasvattamaan uutta nahkaa mikä sopeutuu paremmin tänne. Tän eron ja kontrastin huomaa varsinki nyt hirveen hyvin, kun mun kaveri on täällä kylässä ja joka on aika pitkälle luonteeltaan niin suomalainen kun voi vaan olla.

Tiedän et Heidi sä luet tän, joten älä ota mitään mitä sanon loukkauksena, se ei todellakaan oo mun tarkotus!

Niinan (joka löys mut blogin kautta) kanssa kun tavattiin viikko taaksepäin sunnuntaina kerto hän törmänneensä vahingossa mun blogiin ja ajatelleen, että kylläpä mä valitan paljon. Et aika negatiivista tekstiä. Kunnes muutti ite tähän samaan maahan ja törmäs kaikkiin samoihin valituksen aiheisiin, kun minä ja ymmärs tasan mistä kirjotin. Mua rupes naurattaa, koska muistan miten rankkaa KAIKKI mulle oli ja miten hirveetä se kaikkeen tottumisen prosessi oli. Nyt voin sanoo et ei oo montaa asiaa enää mistä mulla oikeesti menee tän maan kanssa hermot. Yks on se et sade tulee EDELLEEN katosta läpi ja toinen se et muurahaisten takia kaikki ruoka pitää laittaa heti rasioihin ja roskia ei vois pahemmin yönyli keittiöön jättää saman ongelman takia. 

Se miks jotenki hiffasin et hei mulhan menee ihan hyvin on Heidi ja hänen muksu.

Keskustan aamu"vilinä"

Tässä maassa pitää olla lehmän hermot. Niinku Heidi sano.

Meillä ei oo autoa, joten mennään jokapaikkaan bussilla. Ja se bussimatka saattaa kestää pariki tuntia, koska ruuhkat tukkii täällä tiet melkeinpä mihin kellon aikaan vaan ja ihan sama mihin suuntaan mennään.

Onki yleinen vitsi et ne jotka ei asu Florianopoliksessa luulee et meiän elämä on pelkkää surffausta ja rantaa ja aurinkoa, vaikka todellisuudessa suurinosa päivästä menee aina ruuhkassa jumittaessa.

Joten ihan sama mihin mennään, vaikka vaan käymään niin siinä menee koko päivä.

Heidin muksun vakiosanastoon täällä kuuluu: Millon se meiän bussi oikein tulee? Millon me oikein ollaan perillä? Onko vielä pitkämatka? Kestääkö vielä kauan? ja Miks me aina mennään rannalle?

Onneks on toi ranta tossa vieressä ni ei tarvii busseilla mennä eestaas parituntia. Se on kyl luksusta. Mauri sanooki et aina töitten ja bussihelvetin jälkeen ku astuu tohon rantahiekalle se muistaa et on se sen vaivan arvosta rannalla asua.

Kaupassa menee aina kauan. Siinä et sinne pääsee, kävellen tai bussilla ja sit se et jonottaminen kestää. Jonottaminen kestää lihajonossa ja leipäjonossa. Ei oo mitään pikakassoja (tai on mut ei ne sen nopeempia oo) tai tutkita mitään tehoja, eikä asiakkaat valita et ompa kassat hitaita. Kassat on mukavia. Ne rupattelee asiakkaille niitänäitä ja samalla pakkaa asiakkaiden ostoksia ja näpyttelee kassalle banaanien koodeja. Joskus sitä ruvetaan rupattelemaan muiden jonossa olevien asiakkaiden kanssa. Ja sen jälkeen mennään sinne bussipysäkille bussia odottelemaan: Äiti, onko toi se meiän bussi? ei oo.

Käsintekijöiden halli. Täältä lähti mukaan pari sormusta.

Täällä ei oo mitenkään hirveen halpaa ees euroissa. Ulkona syöminen on musta laadukkaampaa ja halvempaa, kun Suomessa, mutta poikkeuksiaki on. 

Käytiin paripäivää sit ostoskeskuksessa missä Heidin muksu halus mäkkiin ja kerettiin se jo luvata ennen ku tajuttiin et happy meal oli 20 realia eli joku 7euroa. Annos oli surkeen pieni. Ranskalaiset pierun kokoset. Mut se oli jo luvattu. Mut ostoskeskuksissa melkein kaikkeen lisätään aina muutama ylimääränen reali lisää ihan vaan koska ostoskeskus, missä käy vaan rikkaat.

Perusruoka on edullisempaa, mut on sit paljon juttuja mitkä on täällä kalliimpia. Laadukkaat vaatteet, elektroniikka, hygieniatuotteet kaikki mikä on muualta tänne tuotua. Maitotuotteet ja suklaa. 

Mauri sanoki et ihan sama mitä sä Suomessa ostat ni se on AINA laadukasta. Ihan aina. Täällä laadusta joutuu aina erikseen maksamaan. Ja tän mäki oon nyt tajunnu. Heidiki sano et on ruvennu arvostamaan Suomen hintoja ja sano jopa et Suomihan on aika halpa maa mihin Mauri isolla äänellä sano et "EXACTLY!!"

Mut näihin hintoihinki oon jo tottunu enkä enää jaksa niitä kauhistella. Välillä toivon et olispa sitä Pirkkaa.

Lagoalla, kun tuli yhtäkkiä hiljasuus ja keskustan möykkä jäi taakse ja korviin pelkkä tinninys.

Noin kolme kuukautta taaksepäin Mauri hermostu mulle rannalla ku astuin kiveen ja siitä tuli haava jalkaan ja sanoin et au mun jalka. Mauri sano et LOPETA SE VALITTAMINEN! SÄ VALITAT KOKOAJAN! Mä vedin herneet nenään ja huusin takas et vittu jos mua sattuu ja kaikki on paskaa ni saahan sitä saatana valittaa. Käännyin 180 astetta ja lähin raivolla kävelee takasin kotiin.

Se oli Maurin vuorenhuippu ja vasta nyt mä ymmärrän et mitennii valitin kokoajan.

Kirjotin joskus tekstin Valittaminen vituttaa ja linkkaan sen TÄHÄN.

Lyhyesti: Mua vituttaa ku kaikesta valitetaan, mut sit toisaalta must on kiva istuu alas kaverinkaa ja vaan valittaa.

Must ei oo enää kivaa istua alas kaverinkaa ja vaan valittaa. Mä en enää valita. Se on kynitty musta huomaamatta pois. Ainakin tässä maassa. Täällä en tykkää valittaa ja sitä on outo kuunnella. Luultavasti vanhat tavat ainaki osittain palaa takasin, kun Suomeen lähen käymään noin kuukauden päästä. Mut kukaan täällä ei valita vaikka kaikki on ihan päin helvettiä. Sillon vituttaa ja valitan ja kiroilen ku katto vuotaa tai jos Mauri on ääliö. En muuten.

Tää mun kaveri valittaa tosipaljon. Ei varmaan ees huomaa miten paljon. Koska en mäkää huomannu sillon ku mulle se valittaminen oli ihan normaalia. Se kuulu olla osana small talkkia. Ihan normaalia. Nyt ku oon 7 kuukautta asunu ympäristössä missä kukaan ei valita ja rupesin huomaamaan miten mun kaveri pienistäki asioista mainitsee negatiivisesti tai valittaa ni olin ihan ihmeissäni et oon varmaan kuulostanu ihan perseeltä Maurin korvissa tosikauan. Varsinki ku Maurille mun kulttuuri on ollu aina ihan tuntematon käsite ennen ku nyt. Ja sitä omaa valitusta Maurille puolustelin. En mä tajunnu miten karulta se sen korvaan oikeesti kuulosti.

Siis oon edelleen suomalainen eikä mua oikeesti haittaa jos valitetaan, koska tiedän mistä oon kotosin ja mistä tää valitus on lähtösin. Mut oli ihan uskomattoman valasevaa nähä itteni Maurin silmistä Heidin kautta. Oikee ahaa elämys. Joten älä Heidi loukkaannu, kukaan ei ajattele et vihaat kaikkea ja kaikkia täällä vaan tiedetään molemmat et sä oot suomalainen ja sä oot ihan normaali ihminen :D!

Käveltiin kohti Annen kotia Lagoalla.

Tiiättekö ku joillain ihmisillä on resting bitch face? Eli jotkut ihmiset kun niitten naama on peruslukemilla ni näyttää siltä et vihaa kaikkia ja kaikkea ja naamasta vaan näkee et ei jumalauta mikä bitch! Vaikka sit oliski luonteeltaan ihana ja herttanen ja bitchnaama on vaan se kaikkein syyttömin rentona oleva lepäävä ilme. Ja saattaa ajatella päänsä sisällä vaikka mitä syntyjä ja syviä, esimerkiks miten uskomatonta on se miten lapsi kehittyy mahan sisällä. (Mä mietin tätä välillä, et ihan uskomaton luonto). Sen sijaan, että miettis miten vihaa ton edessä olevan naamaa.

Musta suomalaisilla on resting angry face. Mä näytän vihaselta, ku kävelen kaupungilla. Sama mun sukulaisilla ja varmaan suurimmalla osalla suomalaisista on tää ilme.

Myös Heidillä ja sille bussissa Maurin kanssa naurettiinki, että Heidi kun sä näytät niin vihaselta. Mut se on vaan se resting angry face. Mauri sano et nii tolta säki Ronja näytät kokoajan.

Pitää varmaan ruveta tiedostaa omaa ilmettä ja ruveta muuttaa sitä pikkuhiljaa hahahaha.

Mut kaikkein parasta on musta huomata miten erilainen Heidin muksu on. Miten niin todella erilainen se on kun kukaan muu täällä.

Meillä ei oo täällä jalkakäytäviä, joten aluks muksulla oli hirveen vaikee hahmottaa, etä missä voi kävellä ja piti vähän niinku koko autotietä omana kävelytienään ja kokoajan sai olla huutamassa et EI, ÄLÄ, VARO, KATO ETEES!, ÄLÄ TEE NOIN!, SIELLÄ ON AUTOJA!, KUUNTELE NYT!, ÄLÄ JUOKSE!

Ekan viikon jälkeen muksu on musta ihan hyvin ruvennu handlaa et missä voi kävellä ja missä ei.

Rannalla jokainen aalto iski naamaan ja suu oli täynnä suolaa ja sieltä juostiin nopeesti pois. Nyt osaa jo varoa ja leikkiä ja suolavesikään suussa tai silmissä ei haittaa.

Käytiin "pienessä" lelukaupassa. Kerroksia 5. Mukaan lähti onneks vaan auto.

Täällä otetaan lapset hirveen hyvin huomioon ja lapsista tykätään. Ravintolassa tarjoilijat puristelee Heidin muksun poskia ja käsivarsia ja kehuvat kun on niin kaunis ja ihanat silmät, kun on valkonen tukka ja kirkkaan siniset silmät. Tarjoilijat heittelee ylävitosia ja fistpumppeja muksulle ja peukkua heilutellaan jokapaikassa ja kokoajan. Ostoskeskuksessa saa juosta ja riehua ja kaupoissa jos lapsi on villi niin sille hymyillään ja nauretaan. Ei tarvii vanhempien hävetä, ihan sama mitä lapsi tekee. Tässä olis Suomella opittavaa.

Oltiin Supermarketissa ja syötiin kahvilassa välipalat. Silläaikaa, kun minä ja Heidi maksettiin ostoksia, oli yks tarjoilija löytäny Heidin muksun ja puristeli onnellisena sen käsivarsia ja höpötteli mukavia samalla ku muksun hymy oli herkässä ja vähän ujostutti. 

Mietittiin et ei näin ikinä tapahtuis Suomessa. Heti leimattais pedariks tai ainaki jonkinsortin sekopääks ja sanottais joko lapselle tai puristelijalle, että tuu pois sieltä. Täällä ei ees mietitä sitä mahdollisuutta, ettö onkohan tämmönen nyt epäsopivaa.

Käytiin illalla rannalla kävelemässä ja voi sitä riemua, ku Heidin muksu sai juosta täysii PIMEESSÄ ja ILMAN KENKIÄ rantahietikolla samalla ku aallot osu varpaisiin. Nähtiin kans tähdenlento.

Ollaan käyty myös tän mun toisen Suomikaverin Annen luona kerran ja nähty parikertaa. Annella ja hänen miehellä on tyttö, joka on tottakai saanu osaksi brasilialaisen kasvatuksen ja on villi sekä kovaääninen. Mauri tykkää tästä lapsesta ihan hirveesti ja ne riehuu aina kahestaan ku mahollisuus on. 

Heidin muksulle tää oli ensin ihan liikaa. Tyttö oli Heidin muksun mielestä Hullu Täti kun halaili ja halus pitää kädestä kiinni ja säikytteli puluja ja kilju ja juoksi samaanaikaan ja yritti kutittaa Heidin muksua. Jossain vaiheessa kesken leikkien Heidin muksu sano tälle tytölle, että ei tarvi huutaa.. Hahahahahah. Sitku oli tästäkin kulttuurishokista selvitty ja yhteinen sävel löytyny ni sit oli kivaa. Hakuilla kaivettiin kuoppaa takapihalla ja yritettiin löytää kultasia suklaakolikoita puun sisältä. Leikkivät kauppaa vähän kahen kielen sekotuksella ja yhteinen riehuminen alko ja Heidin muksuki on täällä vähän jo jotenki villiintyny ja oppinu puhumaan kovempaa. En sit tiiä onko kotiin mentäessä hyvä vai huono juttu.

Ei olla muuten näitten puolentoista viikon aikana tehty mitään ihmeellistä. Käyty siellä täällä, nautittu rannoista ja auringosta. Nyt on pari sateisempaa päivää takana, mut kyllä me jotain keksitään!

Eilen käytiin riehumassa jättipallomeressä!

Ja loppukevennykseksi valkosuklaa-mansikka pizza. 

Matkalaisten ensimmäinen maanantai

Siis johan on ollu haipakkaa!

Mun kaveri ja hänen muksu tulivat kylään maanantaina. Lento oli täällä ennen puoltapäivää ja mentiin matkalaisia bussilla vastaan. Myöhästyttiin yhestä välibussista, joten reissaajat odottelikin meitä valmiiks jo parkkipaikalla.

Näitten matkalaisten lomamatka ei kyllä alkanu ilman sydämentykytyksiä.

Sao Paulossa Heidi (mun kaveri) hävitti mustan pikkulaukkunsa joka sisäls kaikki matkarahat. Myös pankkikortit ja henkkarit. Oli jäänyt luultavasti penkille missä istuivat, kun lähtivät käymään vessassa.
Mä olin ihan varma et noni siinä oli se laukku. Onneks on matkavakuutus. Harmi vaan et pitää kaikki kortit pistää nyt uusiks.
Pienessä itkupaniikissa Heidi sit kyseli ympärilläolijoiltaan josko laukkua olis näkyny ja muutama mukava ihminen tätä panikoivaa suomalaista auttoivat ja uskokaa tai älkää mut joku ihana rehellinen ihminen oli vieny laukun sille portille mistä Heidin ja hänen muksun lento lähti. Lippuleidi oli jo lompakosta kaivamassa henkkareita, että kenelle omaisuus kuuluu.
Onni potkas kyllä tässä tapauksessa. Muuten oli kuulemma reissu menny ihan mukavasti ja muksu ei ollu kiukutellu eikä muutenkaan valittanu mistään koko reissun aikana. Loistavaa.

Kaveri tuli tänne kesken karnevaalien. Ei oltu Maurin kanssa mitenkään mietitty, että mentäis näitä isompia rientoja kattomaan, mut jotain äksöniä meikäläinen halus nähä, joten päätettiin et mennään tänä samana maanantaina Lagoalle kattomaan niitten karnevaalikulkuetta. Yritin reissaajille vähän ehdotella et nukkuisivat vähän, mutta Heidi sano, että ei väsytä ja muksu sano, että ei väsytä.
Ei edes vaikka oltiin koko aamupäivä rannalla. Varmaan molempien kropat vielä vähän shokissa kaikesta matkaamisesta, muutoksista ja aikaerosta.

Rannalle mentiin heti taksin saapuessa kotiovelle. Paksut kerrokset rasvaa iholle, aurinkovarjo ja kangat mukaan. Eiku menoks.

Ei kauaan keretty siinä rannassa olla, kun huomattiin että Heidin lapsi on hävinny. Hävis ihan niinkin pitkälle, että moni rannalta liitty meiän mukaan etsintäjoukkoihin ja menin rantavalvojalle kertomaan kadonneesta todella valkoisesta suomalaisesta pojasta. 6-vuotias, valkonen tukka, siniset silmät, supersankari flipflopit.

Poika onneks löyty nopeesti ja kerrattiin miten toimitaan jos eksyy. Raukka ei ollu enää tunnistanu meiän aurinkovarjoa varjomerestä, vaikka oli leikkimässä melkein vieressä.
Säikähdyksellä selvittiin.

Illalla oltiin sit lähössä bussilla Lagoalle ja kysyin vielä et onks reissaajat varmoja, että haluavat mukaan. Lähetään kyllä pois ennen keskiyötä bussien takia, mutta ootteko varmoja. Juu juu me lähetään.

Odoteltiin bussia puolisen tuntia, karnevaaleilla on omat hitaat bussiaikataulut. Heidi ja muksu puhisivat, että johan kestää ja siinä vaiheessa tajusin, että hahaa! Meikäläistä ei enää ärsytä et busseilla aina kestää. Oon siihen tottunu!

Bussissa huomasin, että oon tottunu myös bussien ryminään. Siihen, että täysiä mennään kunnes tulee tiukka jarrutus ja töyssyihin ei hidasteta. On ihan normaalia, että bussin oven ikkunasta puuttuu lasi. Ompahan parempi ilmastointi.

Oon tottunu siihen et bussimatkaan saattaa mennä 2 tuntia toiseen kaupunginosaan, kuten meiltä nyt Lagoalle.
Tätä matkaa ei meiän reissaajat osannu arvata, miten olisivatkaan. En jotenki tajunnu et matka onki ehkä suomalaiselle väsyneenä ilta-aikaan aika raskas ja pitkä. Kun ollaan Suomessa totuttu, että kaikki on omassa kaupungissa n. 10 minuutin automatkan päässä. Ainakin etelässä Suomea.

Saavuttiin karnevaaleille melkein yheksän aikaan. Yheksältä piti kulkueen lähteä liikkeelle, mutta koska ollaan Brasiliassa niin aikataulu myöhästy melkein tunnilla. Heidi kanto muksua sylissä joka nukahti bussissa jo yöunille. 6-vuotias ei oo enään mikää pieni kannettava. Tavattiin Lagoalla mun Suomikaveri miehineen, jotka asuvat täällä Lagoalla ja tavattiin Niina, joka on Floripassa lomalla ja vietti meiän kanssa lomapäivää viime sunnuntaina. Ryhmällä lähettiin sit paikkaan josta kulkueen oli tarkotus alottaa. Heidin muksuki heräs aika nopeesti, kun samba ja rummut kajahti ilmaan. Varmaan oli aikamoinen herätys väsyneellä.

Seisoskeltiin tosiaan aika hyvän tovin siinä kadun vieressä ennen ku sambaajat alottivat. Meteliä oli enemmän, ku osasin arvata. Kovaääniset raikas rekasta, kun juontaja piti yllä karnevalistien fiilistä.
Vastaan tuli miehiä naisiksi pukeutuneita. Pienet lapset oli prinsessoja ja panttereita. Glitteriä oli naamat täynnä ja viina virtasi. Ei örvellystyyliin niin kun Suomessa vaan ilojuomana.

Matkalaisten silmät oli punaset väsymyksestä ja vaan toivoin, että voikun tää nyt alkais niin päästäis lähtemään kotiin. Ei viiti toisia kauaa kiduttaa.

Samba alkoi ja meikälläkin jalka vipatti. Olis sitä voinu kauemminkin fiilistellä. Sain jopa yhen kuvan napattua.

Nainen kauniissa mekossaan tanssahteli ketterästi

Ei lähetty seuraamaan rekkaa kulkueen kanssa muiden tavoin, koska bussi odotti. 

Jouduttiin rynnimään kuitenkin ryysiksen läpi terminaaliin, kun kulkue tanssahteli juuri siihen suuntaan.

Heidi mainitsi miten hyvin ihmiset anto tilaa ja pyytelivät anteeksi jos olivat edessä. Ei ollut kiukkusia raivosuomalaisia liikenteessä ja kaikki juhlijat olivat aidosti iloisia.

Muut mun suomikaverit jatkoivat juhlimista ja me oltiin kotona yhdeltä yöllä. Muksukin näki jopa ilotulitukset ja sai molemmat matkaajat hyvän vaikkakin väsyneen kokemuksen Brasilian yöstä.

Höpönpöppöä ja liibalaabaa

Mitä me ollaan viikko tehty. Ei paljon mitään.
Päivät on ollu kuumia, joten ne vietetään rannalla ja illalla mietitään et mitä ruokia vois kokata ilman et tarttis uunia tai hellaa. Salaatit on ollu kovassa huudossa ja eilen tein vahingossa kaks kattilaa keittoa. Siitä riittäis vaikka armeijalle.

Täällä on ollu niin kuuma, et meriki on lämmenny hujauksessa, jonka seurauksena rannalta ja merestä löytyy meduusoja. Tai no lähinnä meduusalapsosia kuolleina rannalta, joilla ei ees lonkeroita oo. Isoja en oo vielä nähny ja rantavalvojat sanoo, ettei niitä meiän rannalla oo. Mut aina ku on aaltonen päivä ni meduusat häviää. Ällöttävää silti. Saa nähä kauan ne tuolla viihtyy. Nyt toivoisin niitä sateita, kuulemma karkottavat näitä ällötyksiä.
Kuolleita on kiva tökkiä ja tänään mun Suomikaverin tyttö keräs sylin täyteen näitä löllyköitä ja huuteli: "Agua viva morte!" Mikä tarkottaa elävä vesi kuollut. Hahah. Hauska lapsi.

Näyttää lähinnä silikoonitisseiltä

Välillä meitä viihdyttää myös ravut rannalla.

Tää juoksi täysii mun kangaa kohti kunnes huomasin kaverin ja kiljasin. Lähti kaveri juoksee takasin omaan koloonsa. Hittolaine.

Mut salaateilla ja hedelmillä ei kyllä ikuisuutta elä. Eikä juustopalloilla.
Käyn aamusin ostamassa juustopalloja meiän lähikaupasta. En oo ikinä ollu juustosten leivottujen leipien ystävä mut nää juustopallot. Ja just uunista tulleina. Ai juma.

Juustopallo

Mua aina jännittää ostaa näitä palluroita tiskin takaa, kun pelkään vahingossa ostavani kuusi kikkeliä enkä leipää. Joskus mulle on naurettu joten oon varmaan vahingossa sanonu leivän tilalla sanan kikkeli. Pão de queijo on juustoleipä ja Pau de queijo on juustosta tehty kikkeli. Julmaa.

Tääl on karnevaaliaika. Lauantaina keskustassa on top 5 sambakoulujen esitykset ja siitä alkaa kulkue mikä ilmeisesti menee keskustan katuja pitkin. En oo ihan varma en oo kauheesti siihen perehtyny. Karnevaalit kestää kuulemma tiistaihin asti ja sunnuntaina meiän Campechellakin on ilmeisesti nähtävissä karnevaalien loistoa. Se mennään kyl kurkkaamaan. Toi keskustan hulina ei vaan ihan hirveesti innosta.
Maanantaille on luvattu Lagoaan vaikka mitä karnevaalihärdelleitä. Esimerkiks joku sambaesitys surffilautojen päällä Lagoan järvellä! Ensimmäinen laatuaan. Ihan pakko nähä miten se onnistuu.

Mut kaikkein eniten oon oikeestaan miettiny sitä et mun kaveri ja sen lapsi tulee tänne maanantaina!
Oon pitkin kuukausia antanu vinkkejä lentokenttien suhteen ja mitä tehdä jos lento myöhästyy ja että mä oon kokoajan puhelimenpäässä ja Mauri tulkkaa puhelimessa tarvittaessa ja ottakaa lupalappu pojan reissuun isältä mukaan ettei käännytetä takasin kidnappauksen pelossa. Näitäki tarinoita oon kuullu. Kertonu mitä rokotteita kannattaa ottaa ja paljon rahaa riittää kaheks viikoks ja oon ollu vaan niin superinnoissani et kohta mul on täällä joku joka juo mun kanssa aamukahvia ja rupattelee suomea ja oon miettiny miltä kaikki täällä näyttää tuorein silmin ja mitähän mun kummipoika tykkää pavuista. Ja se et mulle on tulossa kilokaupalla karkkia tuliaisena on vaan kirsikkana kakun päällä!

Tein myös ykspäivä juustokakkua, kun tuorejuusto oli tarjouksessa ja löysin kerman mikä jopa vaahtoutuu, mutta ei ole kermavaahdoks alunperin ollenkaan tarkotettu. Selvis et 5kpl liivatelehtiä maksaa täällä 20 realia joten ostin hyytelöön tarkotettua hyytymisainetta ja sehän hyydytti mun kakun! Heiluminen oli vähän hyytelömäistä, mutta maku erinomainen.
Nyt odottelen jos joku päivä olis vähän viileempi niin voisin leipoo laskiaispullia. Mun on tehny voisilmäpullia mieli nyt niin kauan et sais joku kylmä päivä tulla esiin. Mansikkahillon sijasta laitan sisälle tuoreita mansikoita.

Tuoreista mansikoista tuli mieleen meiän Campechen oma tuoretori. Se on joka perjantainen aamu ala-asteen edessä olevalla parkkipaikalla ja kertaakaan ei olla sielä vielä käyty. Joko ollaan nukuttu liian pitkään tai sit ollaan menty heti aamusta seikkailemaan muulle rannalle. Mut nyt tänään vihdoinki päästiin siellä käymään.
Hinnat on paljon edullisemmat, kun kaupoissa ja valikoima näyttää paljon herkullisemmalta.
Ostettiin reppu täyteen hedelmiä. Ei vihanneksia tälläkertaa

Meiän oma hedelmätori

Vihanneksista tuli mieleen, et suolakurkut tai maustekurkut on täällä hirveen kalliita, joten ostin kurkun ja koska meillä on Maurin chilikastikkeen teosta jääny melkein litra etikkaa jääkaappiin ni päätin et Mauri saa ite tehä nyt omat etikkaiset kurkkunsa ni ei tarvii odotella millon kaupan kurkut tulee alennukseen. Nyt on kaapissa purkillinen valkosipuli-etikkakurkkuja. Chilikastike on melkein lopuillaan, joten sitäki pitäis tehä lisää. Chilikastike on täällä kans hullun kallista, joten parasta on täällä ollessa opetella jutut tekemään ite.

Hedelmätorin lisäks oli paikalle ilmaantunu keksikiska. En ohikävellessä ollu sitä ennen siellä nähny.
Kiska oli täynnä erilaisia kotitekosia keksejä, hunajaa, savukypsennettyä makkaraa, itetehtyä hilloa, marenkeja, kotijuustoa ja pähkinöitä.
Valkkasin pussin täyteen irtokarkkityyliin keksejä, kaikilla sama kilohinta ja Mauri osti Feijoadaan savukypsennettyä ja kuivattua makkaraa.

Mauri miettii mitä makkaraa ostais

Kotiin kävellessa mussutin onnellisena mun ostamia keksejä ja mietin et miten hyviä nää on dipata aamukahviin.

Mauri lähti hedelmäseikkailun jälkeen töihin. Sil on nyt ollu tämmönen 24h kestävä nettikoulutus mitä on käyny tekemässä 5 tuntii päivässä ja tänään oli jäljellä vaan oman tunnin kuvaaminen ja lähettäminen koulutuksen tekijöille. Opiskelijat on lomalla ja koulu alkaa vasta 2.3, mutta video pitää olla jo sillon kouluttajien käsissä. Joten Mauri joutu tekemään opettajista oppilaita ja saman joutu tekee muut opettajat joten päivä, jonka piti kestää pari tuntia venyki koko päiväks.
Mikä ei onneks haitannu, koska viestiä tuli Suomikaverilta, että ovat tulossa Campecheen, ollaanko kotona? Siinähän se meikäläisen päivä heilahti ennen ku Mauri liitty seuraan.

Oon ruvennu pikkuhiljaa tottumaan tähän et täällä juodaan olutta ja nykyään aika usein ostan itelleniki yhen oluen.

Mut sä oot kuulemma brasilialainen jos olut maistuu ja kieli taipuu ja jalkapallosta jotain tietää. Kaikki sopeutumisen eteen vai kuinka.

Meiän oli tarkotus tänään mennä naapurin synttäreille, mut ne alko niin aikasin ja Mauri pääski myöhään töistä niin jouduttiin perumaan.
Mistä tuli mieleen et meiän naapurilla on vieraita ja tänään pyykkejä ripustellessa jouduin keskusteluun ja yks näistä vieraista kysy multa missä olis hyvä paikka syödä ruokaa, liharuokaa, illallista. Kerroin sit pari vinkkiä ja sujuvasti vieras sujautti rivien väliin josko lähtisin hänen kanssaan illalliselle. Ei paljoa kiinnostanu ku aikasemmin kerroin et asun täällä mun brasilialaisen miehen kanssa. Mauri otti vähän kierrosta ku sille myöhemmin kerroin. Näitä harvemmin sattuu ku en oikein kulje missään yksin.

Ah ja sunnuntaina tapaan yhen tytön joka on työharjottelussa Brasiliassa ja löys mun blogin ja on nyt ite täällä Floripassa lomalla. Uskomatonta et tää on jo toinen suomalainen kuka on löytäny mut blogin kautta. Uskomatonta.

Kutsumattomia vieraita

 Maurilla ei oo tällä saarella läheisiä kavereita, koska ei oo täältä kotosin ja omalle kotipaikkakunnalle on 10 tunnin ajomatka, joten kavereita ei täällä kauheen usein näy.

Valitettavasti tällä saarella asuu kuitenki yks kaveri ja kaverin tyttöystävä. Valitettavasti, koska tää kaveri ei oo Maurin mikään parhaista paras kaveri ja valitettavasti, koska mä en tästä kaverista tykkää.
En oikeesti edes tiedä miksen tästä kaverista tykkää. Joku sen naamassa ja käyttäytymisessä ja puhetyylissä vaan tökkii. Ja tän kaverin tyttöystävä vaikuttaa ihan mukavalta, mut se on NIIN hiljanen ja vaan hymyilee hiljaa aina tässä sohvalla tehden mulle tosi epämukavan olon ja siks näiden ilmaantuessa paikalle meen aina karkuun makuuhuoneeseen. Tää pariskunta on muuten se joka aina vaan ilmaantuu paikalle ja viipyy koko päivän. Ollaan pari kertaa peruttu suunnitelmat näitten kahen takia ihan ku en vaan haluu olla se joka sanoo et nyt ei käy.

Tää tulee niin muuttumaan.

Nyt torstaina oltiin siellä Costa da Lagoalla kokopäivä ja oltiin bussissa tulossa kotiin, kun huomattiin et Maurin kaveri oli laittanu meille molemmille whatsappissa ja facebookissa viestiä. Ensimmäinen viesti oli tullu neljältä iltapäivällä ja me oltiin perillä kotona vasta 11 illalla. "Missä ootte? Me ollaan teiän pihassa, meneeks vielä kauan, missä ootte nyt, moi Ronja ootko Mauricion kanssa?" Varmaan yli kymmenen viestiä.

No 11 illalla, ku väsyneenä käveltiin kotiin bussipysäkiltä ja saavuttiin omalle pihalle niin ketä siellä onkaan meitä vastassa. Maurin kaveri ja sen tyttöystävä.. Olivat oottaneen meitä kokopäivän.

Aikasemmin noin viikko sitte tää pariskunta tuli meille kymmenen aikaa illalla, toi mukanaan laatikon astioita ja moottoripyöräkypärät. Ilmottivat, että lähtevät nyt autolla kohti Pelotasta ja muuttavat takasin sinne kun ei täällä asumiseen riitä rahat ja hakevat tavarat sitte kuukauden päästä, kun tulevat tänne karnevaaleiksi. Ja jättivät sen moottoripyörän tänne.

Taustatietoa:

Tää pariskunta tekee töikseen mainosten jakamista kaduilla. Ja palkka huitelee korkeintaan siellä 800 realin tietämillä. Ehkä tienaavat vähän vähemmän, koska mitä oon ymmärtäny ni hirveen usein näitä työpäiviä ei ole.
Mut sit kuitenki käyvät ulkona syömässä melkein jokapäivä, ostivat moottoripyörän lisäksi auton (moottoripyörä on teinivuosilta kotosin) ja sit tulevat tänne aina kaljapäkin kanssa ja molemmat polttaa pilveä. Mut sit ei oo rahaa ruokaan eikä vuokraan ja vuokranantaja on potkimassa pihalle. Et mikä meni pieleen? Mihin sä tarviit autoa jos sul on moottoripyörä ja molemmat mahtuu sen kyytiin? Bensalitra on melkein 5 realia (Verrattavissa 5e litra) ja sit kaljaa ja pilvee? Sitä sit yhessä Maurin kanssa ihmeteltiin.
Ja mietin et jos molempien palkka on about 800 realia kuussa eli 1600 yhteensä. Vuokra 500 realia jossain pienessä kolossa sähköineen vesineen ja telkkaria ei ole, ei nettiä ja puhelimessa käyttävät "kredittejä" eli ns. prepaidia. Ni toi vuokra on sillon ainoo maksu mitä ne maksaa plus sit varmaan ton auton osti osissa. Et miten surkee voi oikeesti olla raha-asioissa ja MIKS TÄÄ ÄRSYTTÄÄ MUA NÄIN PALJON!

Eli jättivät tänne tavaransa ja kertoivat lähtevänsä Pelotakseen. Paitsi seuraavana päivänä ilmestyivät tänne ja hakivat autolla astiansa pois ja sanoivat etteivät lähekään. En tiedä älkää kysykö.

Joten nyt torstaina he olivat päättäny hakea moottoripyöränsä kypärineen meiltä ja me ei oltu kotona. Pariskunnalla ei ollu rahaa mennä kotiin takasin bussilla joten siks odottivat meitä kokopäivän, koska tarttivat sen moottoripyörän.

Toivoin vaan ettei ne jää meille asumaan, koska oltiin molemmat tosi väsyneitä.
Hakivat kypärät ja lähtivat. Onneks.
Kunnes minuutin päästä kuuluu ovelta koputus. Siellä oli kaverin tyttöystävä.
Poikaystävä oli lähteny kotiin ilman häntä, kun olivat riidelly kokopäivän. Joten jätti tänne meille ilman rahaa et pääsis kotiin.

No annettiin sit bussirahaa tyttöystävälle ja sieltä tuliki itku. Itku joka kesti kaks tuntia. Mauri kuunteli kaks tuntia mistä olivat riidelleet. Lämmitettiin ruokaa ja sanottiin et voi nukkua täällä ettei tarvi kotiin mennä.

Ilmeisesti tällä pariskunnalla menee tosi huonosti ja riita alkaa aina rahasta, koska sitä ei ole.
Mut tää poikaystävä ei haluu tehä töitä. Ei haluu tehä mitään sen eteen et voisivat elää yhtään missään yhessä. Kuulemma myös haukkuu tyttöystäväänsä huoraks ja muistaa aina kertoa miten haluis olla monen muun muijan kanssa paitsi tyttöystävänsä. Tapoihin kuuluu toi minnelie kyydistä jättäminen ilman rahaa ja riidan tullessa haukkua voi mikskä tahansa. Velkaa on poika äidilleen ja isälleen, kun lainaa vaan rahaa kokoajan, mutta ei tee töitä tienatakseen velan takasin ja ongelma tuli siinä kohtaa ku vanhemmat haluu rahat takasin.
Ilmeisesti tää mainosten jakaminen loppu tai sit sillä ei tienaa tarpeeks koska molemmat on ruvennu myymään vettä ja olutta rannoilla. Tää on tosi yleistä ja sillä voi saada ihan hyvät rahat kasaan, koska kuuma on ja brasilialaiset on olut kansaa.
Tyttöystävä oli sit ykspäivä myyny vettä kokopäivän tuolla helteessä ja saanu ihan hyvän tilin.
Samana päivänä Mauri oli laittanu tälle sen kaverille viestin et moro tuutko soittelee kitaraa sitku pääset töistä. Ni vastauksena tuli et "Pääsin jo nyt, lähen tulee!" Todellisuudessa oli tyyppi lopettanu myyntihommat siihen ja tienestit mitkä sai käytti bensaan et pääs meille.

Löytyhän se syy miksen oo ikinä koko tyypistä tykänny. Kyllä kusipään naamasta näkee.

Mauri sano sit tyttöystävälle et mene kotiin takasin Pelotakseen, palaa takasin kouluun ja ota oma elämä haltuun et tommonenhan on ihan naurettavaa ja toisen alistamista. Ei toista kohdella noin jos oikeesti rakastaa ja välittää. Ihan naurettavaa. Tyttöystävä on kuitenki vasta 21.

Mauri sano sit illalla ku oltiin menossa nukkumaan et mietti vaan niitä tilanteita mitä tää sen kaveri on tyttöystävälleen tehny ja et mitä jos Mauri olis tehny nää jutut mulle. Ruvettiin molemmat nauraa.

Tottakai aamulla tyttöystävä sit kiltisti odotti et poikaystävä hakee sen kotiin. Ei anteekspyyntöjä ei mitään. Hohhoijaa. Varmaan alko riitely heti ku pääsivät kotiin.

No sitten toisiin aatoksiin!

Mauri on opettaja kuten moni jo varmaan tietää ja nyt lauantaina oli sit ensimmäiset valmistujaiset Maurin oppilaille.
Lähettiin aamulla aikasin liikenteeseen ja teki niin hyvää hengittää sitä raikasta aamuilmaa! Oli ehkä vaan 26 astetta lämmintä.

Oli ihanaa ku aamulla keskusta ei ollu ruuhkanen, eikä kukaan kävelly sua päin.

Koulu oli koristeltu valmistuvien kuvilla ja ilmapalloilla.

Itse seremoniassa oli sitten ensimmäisenä video, joka inspiroi ihmisiä elämään.

Oikeesti kattokaa tää video. Mä vihaan kaikkee lässynlää liibalaaba ota oma elämäsi haltuun juttuja ja oon aina ollu sitämieltä ettei kaikki vaan voi seurata omaa unelmaansa, mut nykyään oon vähän sitä mieltä et jokainen voi seurata omaa unelmaansa. Luultavasti joudut tekee päätöksiä, mistä kaikki ei tykkää tai mitkä vaikeuttaa omaa elämää, mut pitää olla rohkee ja yrittää. Helpommin sanottu ku tehty mut kattokaa tää video, siit tulee tosi sellanen vomaannuttava tunne.

Tän videon jälkeen opettajat piti puheita. Mauri alotti ja piti hyvin Maurimaisen puheen: Kerto et muistaa oman alkunsa englannin kanssa ja ne ihmiset, jotka inspiroi kielen oppimiseen.
Sano et jos on saanu ees yhen ihmisen tsemppaamaan et jaksaa kaikki kurssit loppuun asti ni jo se on voitto hänelle. Joku huus välissä et "Ai ees yhen ihmisen... just". Olin samaa mieltä.
Mauri on kaikkien lemppariope ja sen kaikki kyllä tietää.

Sitte piti oppilaat puheita ja kiitti opettajia ja sano et tästä tää oppiminen vasta alkaa ja ihmiset itki ja voi veljet.
Kaikki oli tosi kiitollisia ja tunteellisia ja lämminhenkisiä ja mietin vaan et ei meillä Suomessa.

Olisin ite varmaan sanonu et "Kiitos olitte hyviä oppilaita ja olin kaikkein paras opettaja, nähää"
Mut mä oonki tämmönen.

Jaettiin todistukset, otettiin kuvia, juotiin skumppaa, laulettiin lauluja ja syötiin.

Maurin oppilaat. Kaks puuttuu. Isä ja tytär, tytär on Kanadassa vaihdossa ja isä reissaamassa Euroopassa.

Yks opettaja oli kesäloman Tanskassa. Hänen sisko asuu Tanskassa tanskalaisen miehen kanssa ja opiskelee nyt siellä lääkiksessä. Kyselin et mitä tykkäs, oliko lunta, kokeilitko luistelua tai laskettelua, oliko kylmä, oliko kivaa! Oli kuulemma uskomatonta. Talot on sisältä niin kotosia ja moderneja. Sisällä on lämmin vaikka ulkona kylmä. Kadut on siistejä siis puhtaita ja ryhdikkäitä. Talot on ihan ku elokuvista. Et se maa on ku toinen maailma. Oon samaa mieltä. Sanoinki et Mauri sano Suomen talojen näyttävän unelmataloilta mitä voi rakentaa Simssissä. Mikä on ihan totta. Ei kellään täällä oo niin hienoja taloja ku Suomessa. Hienoja ja hyviä. Ei rikkailla ei kellään. Mut oli lunta ja oli kylmä. Ei lasketellu ku ei ollu matkavakuutusta, koska ne on täällä uskomattoman kalliita.

Juttelin parin muunki kanssa. Moni oppilas ja opettaja on mulla jo facessa kavereina, joten tietävät et me seikkaillaan aika lailla. Tai mä luulin et ei kauheen paljoo mut moni tuli mulle kertomaan et me ollaan nähty enemmän saarta kun he vaikka ovat asuneet täällä kymmeniä vuosia.
No mä nyt vaan haluun tietää mikä tää mesta on missä asutaan. Ja käydä kaikilla 42 rannalla. (Vaikka paikalliset sanoo et rantoja on yli sata?).

Koulun jälkeen lähettiin lauantaitorin kautta kotiin. Kello oli 12 aamupäivällä ja asteita 36 katumittarin mukaan. Siltä tuntuki.

Käytiin paikallisessa tiimarissa. Täällä alkaa kouluvuosi maaliskuusta, joten kaupat on täynnä koulun alotus tilpehööriä.

Papuja vaikka mitä lajia kilohinnoilla. Ostettiin punasia papuja.

Ostettiin banaaneja, luumuja, limejä, papaijaa ja Maracuja. Eli passionhedelmä.

Keskustasta

Bussiterminaaliin kävellessä on käsintekijöiden kojuja viikonloppusin vieriviereen. Löytyy mattoja, kenkiä, alusvaatteita, nukkeja, tyynyliinoja, koruja ja vaikka mitä.

Kotona juostiin äkkiä rannalle ja oltiin siellä koko loppuilta!

Maracuja eli passionhedelmä.

Costa da Lagoa - Järven ranta

Mä en oikeesti ymmärrä miten nää paikalliset elää täällä ja ilman mitään siestaa. Ei kuuluu tähän maahan siestaaminen.

Mä oon kahelta päivällä jo niin väsyny et ihan ku olis ollu pitkä työputki takana ja haluu vaan maata sohvalla. Tätä tää helle teettää.

Sen takia aina ku on mahollisuus ni ollaan ulkona. Ulkoilma virkistää. Viheliäisimpiä on ne päivät ku lämmintä on yli 30 astetta mut sataa. Sillon sitä hikee vasta pukkaaki. Varsinki ku meiän viilennyksenä on vaan yks tuuletin. Joka on ihan liian heikko tuulettamaan Maurin hiet pois.

Pari päivää sitte sovittiin mun Suomikaverin kanssa et mennään käymään Costa da Lagoalla.

Ei olla nähty pitkään aikaan ja viimeks joudun perua, kun iski migreenikohtaus. Mut nyt mentiin.

Lagoa on yks kaupunkialue tällä saarella. Sellanen aika boheemi ja hippimäinen ja tää mun Suomikaveri asuu siellä. Lagoa tarkottaa järveä ja tää kaupunki on rakennettu ison järven ympärille.

Ja tää Costa da Lagoa on tän järven pohjoispäässä. Sinne pääsee vaan veneellä.

Joten otettiin vene Lagoan keskustasta. 10 realia turisteille ja 2,5 realia niille, jotka asuu matkanvarrella. Vähän niinku suomenlinnaan menis.

Tämmöstä pöheikköä oli saari koko matkan, ei autoteita, ei ambulansseja, ei apua jos jotain käy.

Matka kesti puolisen tuntia ja pitkin matkaa asukkaita hyppi veneestä laitureille veneen vielä lipuessa. Näppärästi.

Siinä mietin, että kyllä erakolla olis hyvä asua tuolla pöheikössä ku on niin hiljasta ja naapureita ehkä kolme.

Me hypättiin pois laiturilla numero 16. Siitä alko ravintolat turisteille. Ei jääty niihin ravintoloihin istumaan vaan käveltiin vähän ylemmäs kattomaan mitä löytyy.

Löyty pieni kylä. Tuntu et oltais oltu ihan jossain muussa maassa. Mieleen tuli pienet kreikkalaiset kylät vuorilla. Ei autoteitä. Ei moottoripyöriä. Ei pyöriä. Muutama hassu asuintalo, ohut kävelytie, koiria, kirkko, kolme turistikauppaa ja pöheikköä. Tänne pitää mennä jos haluaa rauhottua. Turistiaikakin on jo ohi, joten ei ollu vilinää eikä vilskettä.

Löyty paikallinen terveyskeskuskin, mutta se oli suljettu kun työntekijät olivat lakossa.

Kun oltiin kylä niin sanotusti nähty haluttiin istua alas ja syödä jotain. Mentiin kauemmas turistirysä ravintoloista ja istuttiin Paraíso Néia ravintolaan mikä oli melkein tyhjä. Istuttiin siinä järven vieressä kuumalla kelillä ja nautittiin tuulenvireestä. Mietittiin mitä syötäis.

Oon jo kauan halunnu syödä täällä katkarapuja, kun ne on kuulemma helkkarin hyviä. Mutta aina niin julmetun kalliita. Täällä ne makso vaan 35 realia, joten otettiin kimppaan sellanen snäkilautanen. Mauri ja Suomikaveri joi olutta ja minä limpparia. Tai oikeestaan limpparin ja vissyn sekotusta.

Laituri numero 18. Sen vieressä istuttiin ja siihen oikeestaan päättyi ravintolat ja turistit. Siitä eteenpäin olisi paikallisten koteja.

Siinä tuhotut katkaravut. Vaan päät ja pyrstöt on jäljellä. Mauri söi lopuks kyllä ton kasan päitäkin.

Katkikset oli tosi hyviä. En tiiä miten ne oli kokattu mut mausteena oli valkosipuliöljy.

En katkiksista niin välitä yleensä, mut oonki maistanu vaan niitä pakastejuttuja mitä laitetaan pizzan päälle. En ikinä tuoreita. Hyviä oli. Ihan ku olis sipsejä syöny.

Katkaravut kun oli popsittu niin tuli ehdotus, että käydään kattomassa paikallinen vesiputous. Kiipeemistä olis ehkä 10 minuttia, mutta lyhyt matka.

En oo ikinä nähny minkäänlaista vesiputousta ni tottakai halusin sen nähä.

Cachoeira eli vesiputous.

Joku jäbä myi näitä. Keinuja ja amppeleita.

Helppo reitti. 5 minuuttia ja bambut kolisi tuulessa.

Mauri

Mauri

Olihan se vesiputous ihan magee vaikka ei se nyt mikään vesiputous ollu. Myöhemmin sain tietää et putous on kuivunu, koska on satanu niin vähän. Anteeks vähän? 

Pitää mennä kurkkaa se uusiks sitku on satanu reippaasti. Mut alue oli tosi kiva ja viidakkoinen. Mauri kävi uimassa kylmässä vesiputousvedessä. 

Jokapaikassa oli kylttejä, et älkää menkö tän pidemmälle, et kunnioittakaa luontoa.

Kuulemma jokavuosi kuolee turisteja vesiputouksilla, kun kiipeevät korkeelle kiville ja haluavat ottaa kuvia. Nytkin sielä näky pariskunta pussailemassa. Toivottavasti ei liukastunu alas tullessa.

Mun vakio seikkailasu: sininen hattu ja punaset sydänrillit.

Mul on niin vähän kesävaatteita täällä, et ei tuu paljon pyykkiä, kun on aina samat vaatteet päällä. Vaatteet on täällä niin huonolaatusia ja kalliita et odotan suomireissua ja ostan H&M:n kesätyhjennyslaarin tyhjäks kaikista hassuista shortseista.

Putoukselta alastullessa meitä vastaan tuli joku surffarihippi joka huus mulle: "COOL GLASSES!! VERY NICE PINK AND ALL!!" kiitos kiitos on hienot ja surffari jatko matkaa huudellen miten ite hävitti omat pinkit lasinsa.

Käveltiin takas siihen ravintolaan mistä lähettiin. Mauri ja Suomikaveri joi vielä muutamat oluet ja sit otettiin puolikuuden vene takasin Lagoan keskustaan.

Muitakin laivalla poistuvia.

Tää järvi on tosi suosittu leijasurfauksessa. Eli Kite surf. En tiedä oikeeta suomennosta.

Takasin Lagoalla mietittiin et mitä tehtäis.

Käytiin kaupasta ostaa tölkit olutta (myös minä!), pussi sipsiä ja pussi jotain muuta snägiä ja käveltiin mun Suomikaverille.

Siellä istuskeltiin parvekkeella ja höpöteltiin. Sit tuli nälkä. Päätettiin mennä pizzalle.

Täällä pizzat on ihan superhyviä ja koko pizzeria idea on ihan eri ku Suomessa.

Ravintola mihin mentiin oli hieno ja rustiikki. Jokaisessa pöydässä oli pulmapeli mitä pysty ratkoa sen aikaa kun odotettiin menuja ja ruokaa. Ihan loistava idea! Ei tullu kurkittua puhelinta vaan käytettyä aivoja!

Täs piti saada kaikki palikat laatikkoon. Tää tais olla ainoo peli missä onnistuin.

Oon käyny nyt monessa pizzeriassa täällä ja teemana on kaks eri tapaa:

On Rodizio eli maksat summan kassalle ja istut pöytään. Sit tarkoilijat rupee tuomaan sulle erilaisia pizzapaloja ja kyselevät, että otatko tätä kanansydänpizzaa? Entäs tätä juustopizzaa? Tai tätä kanakastikepizzaa? ja sit jälkkäripizzat pääruokien jälkeen. Suklaapizzaa mansikoilla, kookoksella, pähkinöillä. Ja sä vaan istut ja syöt.

Ja sit on tämmöset pizzapaikat mihin nyt mentiin.

Päätät ensin minkä kokosen pizzan otat, pieni, medium, iso tai tosi iso. Ikinä sä et tilaa pizzaa siis itelles vaan koko porukka syö sitä samaa pizzaa. Joten me otettiin kaks isoa pizzaa. Mitä isompi pizza sitä enemmän saat valita siihen täytteitä.

Tää pizza on eri ravintolasta, mut ajatus sama.

Täs on kolmee eri täytettä. 1/3 on neljän juuston pizzaa missä seassa lihaa, 1/3 on ananasta ja jotain makkaraa ja 1/3 on oliiveja, tomaattia, lihaa, katkarapuja ja jotain muuta.

Must tää idea on ihan paras, koska saa maistaa kaikenmoisia makuja eikä vaan sitä yhtä ja samaa. Plus täällä täytteet on tuoreita. Tuore ananasta, katkaravut suoraan meresta, vihannekset viereiseltä torilta. Ei mitään purkkijuttuja ollenkaan. 

Plus näyttääks tää perus pizzaravintolalta? Valko- ja punaviiniä. Kynttilän valossa.
Tää on illallisruokaa parhaimmillaan.

Nää pizzat ei oo kans sit mitään halpoja krapulalättyjä vaan laadusta joutuu vähän maksamaan. Mut kyl mä ainaki odotan koko kuukauden et pääsen taas syömään herkkupizzaa. Tai no en ehkä kuukautta, koska mun kaveri ja sen lapsi tulee meille kylään viikon päästä maantaina ja aivan varmasti vien ne pizzalle. Molempien tapojen pizzaravintoloihin.

Mä heräsin tänään seittemältä aamulla, pirtee ku peipponen. Näin aamusin on viel aika "viilee" ni pystyin ottaa läppärin ja kirjottaa tän tarinan. Mul on ihan hirveesti kaikkia juttuja mitä haluisin ja mitä pitäis kirjotella (mm.yks blogitunnustus), mut nyt kellon ollessa kymmenen on taas niin hiki et pakko lopettaa!

Me muuten siirryttiin täällä viimeyönä talviaikaan, eli eroa on nyt 5 tuntia Suomeen nähden. "Talviaikaan" ihan oikeesti..

Minä ja Mauri

Mulle esitettiin toive mistä kirjottaisin. Siitä miten minä ja Mauri tavattiin.

Alunperin kun rupesin blogia kirjottamaan niin perheellehän se oli tarkotettu, joten ei ollu tarvetta kirjottaa tästä ja myöhemmin ajattelin et ketä kiinnostaa, mutta kuulemma kiinnostaa!

Aattelin eka et annan Maurin kirjottaa tän tekstin, koska se muistaa enemmän yksityiskohtia, mut ei ollu ukko kauheen innoissaan tästä urakasta (:D)

Oli vuosi 2010 ja minä olin 19-vuotias neitokainen mustalla tukalla.

Menin internettiin semmoseen paikkaan kun Omegle. Siihen aikaan se oli semmonen chatti missä pysty nimettömänä jutella ihmisille ympäri maailman ja mä tykkäsin englannista ihan hirveesti ja halusin tietää muitten kulttuureista ja tavoista, joten paikka oli ihan ideaali.
Tutustutin myös mun pikkuveljen Oton tän nettisivun saloihin ja Otto oli sillon 12-vuotias innokas englannin oppija!
Nykyään tolla nettisivulla on myös mahollisuus webkameraan joten kikkeleitähän sieltä aika paljon näkee. Ei sillon kyllä.

Otto sit rupes juttelee yhen jenkkiläisen kanssa, joka kerto olevansa Missourista ja nimensä Donavan.
Siihen aikaan käytettiin vielä MSN messengeriä eli meseä. Otto vaihto meseosotteita Donavanin kanssa ja jatkovat juttelua siellä. Oltiin tällön mummolla molemmat.
Otto meni sit vessaan ja mä ryntäsin haukkana läppärille ja huomasin et Otolla oli mesekeskustelu auki jonku kanssa joka puhu englantia. Kerroin et Otto lähti johonki et tulee kohta takasin, täs on nyt Oton sisko Ronja et älä ihmettele ku Otto ei vastaa.

No sit ruvettiin juttelee ja selvis et Donavan on kans 19-vuotias.

Mesen profiilikuvana oli tämä.

Sanoin sit Donavanille et näytät vähän latinolta et onks sussa latinoverta? "Eeei ei oo" Sano "Donavan".

Me jatkettiin tätä mesessä ja sit myöhemmin ku mese lakkautti ittensä ni Skypessä juttelua koko vuosi. Samana vuonna löysin itelleni poikaystävän, jonka luulin olevan "The one" ja innoissani kerroin siitä "Donavanille" et mul on poikaystävä jee. Me juteltiin usein tosi pitkälle yöhön aikaeron takia.
Jälkeenpäin tajusin miten paljon vaivaa Maurin piti nähä oikeesti ylläpitääkseen tätä valhetta.
Olin tosi innoissani et tää tyyppi on jenkeistä ja seurattiin mm. lätkän MM-kisoja USA - SUOMI ja heiteltiin siitä kommentteja. Kyselin aina paljon kello on Missourissa ja paljon siel on asteita tai siis fahrenheittejä ja aina tuli vastaus ku apteekin hyllyltä.

Me juteltiin aina ku mahollista ni kameroitten kautta eikä kirjoittaen, joten joku saattaa miettiä et miten ihmeessä luulin brasilialaista jenkkiläiseks, et eiks muka aksentti jo paljasta?

Kuulisitte ku Mauri puhuu, aksentti on suoraan Hollywoodin leffoista. Ei yhen yhtä aksentti "virhettä" kuulu herran suusta.

Suunniteltiin et "Donavan" tulee Suomeen ja mitä tuliaisia haluun ja semmosta kaikkea jännää. Sitte 2011 "Donavan" kerto mulle tietyn päivän et tollon tulee Suomeen ja olin tosi innoissani. Mut sit yhtäkkiä ei "Donavanista" enää kuulunukkaa mitään.
Mun vuosi 2011 oli hirvein vuosi ikinä. Olin kahessa duunipaikassa ja kondiittorikoulussa samaan aikaan plus mun parisuhde oli nähny parempiaki päiviä ja "Donavan" oli aina ollu se mun henkireikä kelle kerroin kaiken ja sit se vaan katos.

Jossain vaiheessa mulla meni hermo ku ei ukosta mitään kuulunu ja kopioin Skypen ja mesen ja "Donavanin" facebookin sähköpostiosotteet tyypin tiedoista ja googlasin ne, jos vaikka olis joku muu reitti ottaa yhteyttä?

Ja mitä mä löysin. Löysin kolme facebook profiilia. Kaikissa "Donavanin" naama mut kuvat ja nimet aina eri. Nimet oli: Mauricio Palheta, Mauricio Goulart ja Mauricio Goulart Palheta.
Pistin sit sähköpostia jokaiseen sähköpostiosotteeseen et anteeks mut kuka sä oikeen oot ja ootko valehdellu mulle kaks vuotta?

Äitin kanssa hämmästeltiin näitä profiileja.

Sitte tuli yhestä sähköpostista vastaus.

Pitkä kirje.

"Donavan" kerto et on Mauricio ja asuu Brasiliassa. Pyys monesti anteeks ja kerto et ei ikinä omeglessä ajatellu et oikeesti lois jonku ystävyyssuhteen kenenkään kanssa joten kuhan heitti olevansa Jenkeistä, sit se valhe meni vaan pidemmälle ja pidemmälle ja aina oli vaan vaikeempi kertoa et mikä on se totuus.
Anto oikeen facebook profiilinsa ja poisti loput kolme.
Kysyin äsken et miks sil oli niin monta profiilia: Koska unohin aina mun salasanan enkä osannu palauttaa niitä ni loin aina vaa uuden profiilin hahahah (Ihan oikeesti niin perus Mauria).

Tollon facebook ei ollu vielä niin iso juttu ja Maurillaki tai olla joku 30 kaveria omassa oikeessa profiilissaan.

No sit vaan jatkettiin juttelua siihen mihin jäätiin. Amerikan yksityiskohdat muuttu vaa Brasilian yksityiskohdiks mut ihminen oli kuitenki ihan se sama.

Sit rupesin lähettelee paketteja Suomesta. Villasukkia, karkkia, joulukortteja ja kalentereita, sanakirja, CD-levyjä ja kirjeitä.

Kaikenmoista

Maurillaki oli tyttöystävä tossa välissä ja mulla se poikaystävä.

Muistan ku nauroin miten juntti Mauricio oli poikaystävänä ja annoin kaikkia vinkkejä. Mauricio kerto et tyttöystävä söi jotain takapuolta ja tissejä kasvattavia hormoneja, koska olis jonku mallisopparin saanu jos pylly olis isompi. Mietin vaa et just joo.

Joutu Mauri käymään kirkossaki sunnuntaisin tän tyttöystävän perheen takia vaikka ite piti koko touhua naurettavana. Sillekki usein naurettiin.

Sit 2012 vuoden lopussa ilmotin et tuun käymään Brasiliassa. Mauri oli vähän et what oikeesti, siis ihan oikeesti?

Ja 2013 vuoden puolessa välissä ostin lentoliput Brasiliaan kuukauden reissuun ja reissu tapahtu 2014 tammi-helmikuussa.

Mä erosin mun poikaystävästä 2012.
Maurilla oli tää tyttöystävä viel sillon ku ostin liput joten ajatuksena oli et "Kuin siistii tuntee joku tyyppi toiselta puolelta maapalloa ja voin mennä sinne hengaa tälleen vaan!"

Tyttöystävä ei luultavasti ollu kauheen innoissaan ja ero tuli pari kuukautta ennen ku mun lento lähti Suomesta.

Mua ei oikeestaan jännittäny etukäteen se Brasiliassa oleminen yhtään. En ajatellu mitään rikollisuutta tai väkivaltoja, koska panikoin niin saamaristi niitä lentoja. Eka kerta ku yksin matkustin mihinkään.
Lento lähti aamuyöstä, joten en tietenkään nukkunu tai saanu syötyä ja laitoin vaan viestiä kavereille et EN LÄHE MIHINKÄÄN! ET EI SAATANA MÄ JÄÄN KOTIIN!
Pari rohkasevaa sanaa ja sit lentokentälle.

Kaikki matkustukseen liittyvä meni TOSI hyvin. Lento lens Portugalista SUORAAN Porto Alegreen eli vaan kaks lentoa! En oo ikinä sen jälkeen löytäny suoria lentoja.

No 6 tuntii Portugali-Porto Alegre lennosta vaan oksensin koska päätä särki niin jumalattomasti. Varmaan nukkumattomuuden ja jännityksen takia.
Mauri oli luvannu tulla autolla isänsä kanssa vastaan, koska Porto Alegresta oli vielä 3 tunnin automatka Pelotakseen.

Olin vannottanu viimeset 2 kuukautta et tulee mua vastaan, koska mulla on osote kyllä tiedossa ja taksi kulkee et varo vaan tai mörökölli sinut syököön.

Lentoemäntä anto mulle koneessa jonku tosi vahvan pillerin millä särky lähti pois ja kävin vessassa laittamassa itteni ihmisen näköseks.
Sit lento laskeutu ja mua väsytti ihan sikana. En ollu nukkunu ainakaan 24 tuntiin, en nukkunu kotona sinä yönä ku lento lähti ja lento oli Brasiliassa keskiyöllä Brasilian aikaa.

Mua ei jännittäny ollenkaa. Laukkua odottaessa mun laukku tuli viimesenä, joten Mauri odotteli tunnin ylimäärästä sen takia ja kuulemma ihan hirveessä stressissä käveli aulaa edestakasin.

Sitte laukun löydyttyä astelin ovista ulos ja siellähän se Mauri oli. Hoikempi ja pidempi mitä olin kuvitellu ja ihan kivan näkönen parran kanssa.

Mauri on jälkeen päin kertonu et heti ku näki mut niin ties että: "I'm gonna marry that girl!"

Korvissa Maurin lähettämä synttärilahja mulle Suomeen ja feikkirillit päässä etten olis näyttäny nii väsyneeltä.
Meiän eka yhteiskuva.