Paluu Pelotaksesta

Nää postaukset menee nyt vähän nurinkurin, ku jo tosta patikkareissusta kirjottelin, mut eipä tuo maailmaa kaada.

Vikana Pelotas päivänä käytiin Maurin perheen kanssa shoppailemassa paikallisessa ostarissa. Ostoskeskus on muuten portugaliks Shopping. Hahah.

Maurin äitee nii tyylikkäänä meikän tuliaisrilleissä ja joululahja kaulakorussa!

Minha mae é um Docinho - My mom is a sweetie.

Taas näitä pakkokuvia mitä rakastan :D

Ostarissa oli tollasia elukoita mitkä toimi sähköllä ja lapsukaiset kävi niillä ratsastamassa. Ja ne elukat oli siis sellasia ohjattavia millä lapset veteli ympäri ostaria.

Löyty myös klassinen pelihalli! käytiin 6D elokuva kattelemassa.

Ostarissa ei tavikset käy shoppailemassa. Kaupat on niin kalliita. Siellä käydään lähinnä syömässä suolasta ja makeeta.
Meki käytiin syömässä jädet ja Calzonet. Ei ne oo pizzoja vaan sellasia vähän niinku taikinaisia lihapiirakoita. Mä otin omani juustolla ja kanalla ja muut tais ottaa jollain häränlihapaloilla.

Takasin kotona ei pidetty mitään kiirettä pakkaamisen kanssa. Bussi lähti vasta 11 illalla ja sitä ennen käytäis viel Maurin iskälle sanomassa morot.

Yheksältä rupesin sit pakkaamaan ja katoin matkalippuja missä lukee, että bussi lähtee 21.45. Eli siis vajaa tunnin päästä! PIENI KIIRE TULI MATKAAN!
Ihan hyvä, koska sit ei pahemmin keretty halailemaan ja itkeskelemään, mut huono sillä ettei keretty käymään Maurin iskällä ja Mauri toivo et iskä olis tullu käymään bussiasemalla, mut iskä ei sinne kerenny ja SUUTTU Maurille ja sano et pidetään sitä kakkosena tärkeysjärjestyksessä? Ei auttanu vaik Mauri sano et sori muistettiin aikataulu väärin et näin nyt vaan käy joskus et ei ollu tahallinen huomiotta jättäminen. Tuli vaan ironinen vastaus et "Joo ei siinä mitään, tervetuloa vaan uudestaan nauttimaan mun maksamista ruuista.." Niinku. Jos olis mun sukulaisesta kysymys ni ehkä pikkasen ärähtäisin.

Mauri oli muutenki jo pari päivää aikasemmin alkanu ahdistumaan siitä et pitää jättää taas perhe taakse ja mennä töihin Florianopolikseen.

Tommosissa tilanteissa mun tekee aina mieli sanoa, et muutetaan vaan tänne missä sun kaverit ja perhe asuu et eihän tässä oo mitään järkeä molempien asua kaukana perheistään.

Mut ei. En haluu asuu kaupungissa missä en voi mennä ulos ilman et pitää katella olkapään yli jos joku vaikka seuraa sua ja haluu sut ryöstää. En haluu asuu kaupungissa missä parvekkeen ikkunaan osuu harhaluoti, tai missä joesta ja kadulta löytyy sillon tällön ruumis.

Ei ei ei. Onneks Mauri kans ite tietää tän ja haluaa asua täällä Floripassa, koska täällä on enemmän mahdollisuuksia rakentaa parempi elämä.

Vuorista aina tietää et koti on lähellä!

Bussimatka on 10 tuntia. Mut se meni hirveen nopeesti ja Mauriki tajus et eihän tää oo oikeesti matka eikä mikään. Kaikkeen tottuu. Reissaamiseen tottuu.

Sanoinki et hei ihan hyvin voit sillon tällön tänne reissata viikonloppuna. Ei nää matkalippujen hinnat nyt meiän elämää kaada.

Plus Maurin pari kaveria on suunnitellu et tulee käymään täällä vielä ku on lomasesonki voimissaan ja koulut ei oo alkanu. Et kaikki hyvin nou hätä.

Kattokaa mun ihanaa pinkkiä matkatyynyä!

Kotiin ku tultiin ni minä olin tietenkin taas jo ihan varma et vesi on tullu katosta läpi tai jääkaappi on sulanu ja menny lattiasta läpi tai sit et kämppä on täynnä muurahaisia ja torakoita, koska ihan varmasti unohin viedä roskat ennen ku lähettiin.

No mikään näistä ei ollu totta. Koti vaan tuntu autiolta sen kaiken hulinan ja metelin ja ylimääräsen tavaran jälkeen mikä kuuluu Maurin äidin kotiin.
Ja Mauri huomas tän kanssa ja se sai samanlaisen shokin ku minä sillon ku tähän taloon ensimmäisen kerran astuin ja siitä voi lukea mun ihan ensimmäisestä postauksesta Äiti käski.

Mut nyt ku ollaan taas asetuttu taloks ni kyllä tää jo kodilta tuntuu.
Käytiin ostaa jo vasara ja nauloja, lisää ruuveja et saadaan taulut ja valokuvat seinälle.
Ja saadaan vahvistettua meiän verhotanko ettei se enää tippuis.

Ostettiin myös VIHDOIN se saamarin vesifiltteri.
Sen ku asensin edellisen tilalle ni suihkusta ei enää tullu vettä. Varsinainen putkimies Ronja palveluksessanne.
Laitettiin sit kaikki hanat päälle samaanaikaan ja vedettiin vessa ni johan rupes suihkuki toimimaan. Jostain meinaa googlasin et putkistoon pääs varmaan vaan liikaa ilmaa tän operaation aikana ja näin pitäs tehä.

SIINÄ!

Rautakauppamies kerto et suodatin tuolta sisältä pitää vaihtaa välillä, et siks meiän edellinen ei loppupeleissä varmaan enää oikein toiminu. Tän ku olisin tienny ni olisin tän talon omistajan laittanu ostaa meille uuden suodattimen ni ei olis sitä konettakaa tarvinnu sillon kuukausia sitten mennä rikkomaan.

Siinä näppäränä likkana laitoin myös hyttysverkon meiän ikkunaan ku vihdoin hommattiin vasara ni voidaan pitää ikkunat yöllä auki, ku ilmaki viilenee. Ni ei tarvi niin paljoa hikoilla.

Oltiin sit menossa pesee pyykkiä ni kappas kappas. Naapuri jonka konetta oltiin lainattu oli muuttanu pois sillä aikaa, kun oltiin Pelotaksessa. Nyt pitäis sit pesukone hommata ja sitä ennen saada sille pesukoneelle pyykkituvasta paikka. Paikkoja kun on rajotetusti.
Mauri sit sano et ei nyt saatana minä en mitään koneita rupee ostamaan, kyllä joku meille konetta lainaa! Ja joo'o kyllähän heti alakerran mummeli suostu meille konetta lainaamaan. Ilman mitään maksuja.
Mummeli sano, että hänellä on täällä ovet aina auki jos tulee joku hätä. Monesti on nukahtanu tähän riippumattoon pihalle ja yöllä huomannu että kappas tässä sitä ollaan ja ohhoh kotiovikin sepposenselällään.
Että vähän eri meininki ku Pelotaksessa!

Sunnuntaina illalla lähettiin kävelee tonne rannalle, vitsi sitä meren tuoksua ja merituulta oliki ikävä!
Oli jo hämärä ja sade tihkutti, muttei mitenkään inhottavasti. Just sillain sopivasti, että kuumalla viilensi. Mauri kävi nopsaan uimassa samalla ku meikäläinen hengitti raikasta ilmaa.

Yks parhaita fiiliksia ikinä. Ei tuullu eikä ollu kylmä ja aurinko laski nätisti.

Sanoin sit Maurille et "Vaikka sulla olis miten ikävä sun perhettä ni on sun pakko myöntää et täällä asuminen on aikamoinen etuoikeus." Ja Mauri oli samaa mieltä.
Musiikki suunnitelmat etenee ja kuten aikasemmin jo sanoin, 2017 vaikuttaa lupaavalta vuodelta.

Lagoinha do Leste - Idän pikkujärvi

Käytiin maanantaina patikoimassa.

Mun suomikaverin mies laitto aamulla Maurille viestiä et heipparallaa lähettekö patikoimaan!
Eipä meillä ollu muutakaan puuhaa, joten totta mooses!

En oikein tienny et mihin oon lähössä. Tiesin et täällä toi "tracking" on tosi suosittua, kun noita vuoria nyt on siellä sun täällä ja turistit niistä reissuista tykkää.

Otettiin mukaan kaks litraa vettä, hedelmiä, biksut ja pyyhkeet. Kuulemma patikointi päättyisi rannalle. Aattelin et turha ottaa liikaa vettä mukaan, et vaan sen verran mitä menomatkalla juodaan ja sit rannalta ostetaan lisää paluumatkalle.
Aurinkorasvaa tottakai niin paljon et valkoset raidat näky. Oon oppinu virheistä.
Mietin hetken et otanko hatun, mut sit meitä tultiin jo hakee, eikä kellään muulla ollu hattua, joten aattelin et en mäkää sitte. Et eihän me nyt tällä helteellä suoraan auringon alla voida olla.

Meiät tultiin hakemaan kotipihasta klo 12.00. Ajettiin patikointimestan parkkipaikalle.
Parkkipaikan omistaa vanha mies ja velottaa 10 realia per auto, mut eipä tarvi huolehtia ryöväreistä.

Ja sit lähettiin tarpomaan

Reitti on vähän päälle 2km pitkä. Puolet on jyrkkää ylämäkeä ja puolet jyrkkää alamäkeä.
Mäkiin on rakennettu luonnonkivistä portaat. Sinne tänne on lisätty puupalkkeja, ettei reitti olis pahimmissa mutapaikoissa niin liukas ja mutaista.

En oo mikään himourheilija. Oon semmosessa kunnossa et jos joku jostain syystä mua rupeis jahtaa ni jaksaisin juosta karkuun. Semmosessa peruskunnossa. Jos rupee tuntuu siltä et nyt oon istunu liikaa ja hiki valuu vaikkei mitään teekkään ni rupeen käymää aamusin puhdistuslenkeillä, missä voi kaikki hiet hikoilla pois. En siis mikään himourheilija.

Aattelin et tää patikkareissu olis sellanen et katellaan luontoa ja ihaillaan maisemia. Otetaan selfieitä ja hymyillään nätisti.
No ei todellakaan vaan ihan täysii mentiin koko reitti.

Voitte kuvitella sen hien ja tuskan. 30c hellettä, reitti menee keskellä trooppista metikköä, missä on kuuman kosteeta ja aika on kuumin päivästä. Kilometri pelkkää ylämäkeä. Ja täysiä mennään.
Olin ihan varma et Mauri saa kohta astmakohtauksen ja kaatuu naamalteen niihin kiviportaisiin tai et mä kaadun naamalteen niihin kiviportaisiin.
Mut urheena kiivettiin ylös asti!

Siinä meikäläinen menee jo alaspäin reippaasti!

Ajattelin et alasmeno on sit ihan helppohomma et ei mikää haaste enää sen ylämäen jälkeen.

Filtterinä hien huurtama linssi.

Tässä sama hikifiltteri

Mauri urheena kanto meiän reppua.

Mun takana tarpo espanjalainen nuori kelle sanoin et joo mee ohi mä otan kuvia. Ei ei ota vaan kuva ei mulla oo kiire.
Yritin vaa käyttää kuvausta tekosyynä et voisin haukkoo rauhassa happea.

Alamäki oliki tosi jyrkkä ja liukasta mutaa siellä täällä ja kivet portaina ei ainakaa kasvattanu mun itsevarmuutta tärisevillä jaloilla. Kävin kaikki pahimmat skenaariot läpi et mitä vois tapahtua jos liukastuisin tässä liukkaassa mudassa ja rullaisin tän jyrkän mäen alas. Et miten mut kannetaan täältä pois jos katkasen jalan tai halvaannun ku selkäranka murtuu.

Älkää nyt ottako mua ihan tosissaan. Mä oikeesti nautin ku saa hikoilla kunnolla ja must oli ihanaa käppäillä hikipäässä tuolla metikössä. Tuli niin hyvä fiilis ja oli niin mageeta ja satunnaiset maisemat oli tosi kauniita!

Mut mä nyt vaan aina käyn asioissa, kun asioissa kaikki pahimmat asetelmat läpi et osaan sit varautua jos jotain käy!

Siinä ku mietin näitä eri mahdollisuuksia varmaan kuolemaan ni Mauri huudahti et HEI MEREN KUOHUNTA KUULUU!

JES!!! Ollaan siis kohta perillä!

Aivan turhaa toivoa elättelin, ei oltu ees puolessa välissä alamäkeä vielä.

Huomasin sit jossainvaiheessa et holy fuck mähän oon ihan punanen! Et en kai oikeesti nyt oo voinu palaa, laitoin ihan sikana rasvaa ja ollaan enimmäkseen oltu metsässä, poissa auringonpaahteesta. Rupesin äkkiä hinkkaamaan lisää rasvaa. Mulla on vielä tuoreena mielessä se kipu ku poltin koko vatsan. Olis pitäny ottaa se saamarin hattu mukaan, koska mun naama oli ihan varmasti kans palanu.

Siinä sit ku panikoin mun palanutta ihoa ja mietin ettei olla ikinä perillä ja pari "mä melkein kuolin" liukastumista oli takana ni pari espanjalaista käveli ohi ja huus mulle "Only 400 meters! You can do it!"

Hahahah voin vaa kuvitella miten räjähtäneeltä näytin. Niin räjähtäneeltä et tuntemattomat ajatteli et tarttin tsemppausta.

Sit oli viimeset metrit käsillä ja näin jo sen meren ja hiekkarannan! Vettä antakaa vettä ja varjoa! En haluu palaa tän enempää. 

No ei ollu paljon varjoja mut VAU!

Varjoa ei missään oikein näkyny, mut aurinko rupes menee vähän pilveen.

Syötiin parit hedelmät ja lähettiin ettii hyvää tukikohtaa.

Tää kuva jos jatkuis vähän enemmän vasemmalle ni siellä näkyis pieni järvi ja olkikatos, missä myytiin vettä ja olutta ja eväsleipiä.

Käveltiin rannan toiseen päähän missä kuulemma oli pieni kiva järvi missä on mukava istuskella.

Nyt tuli vasta mieleen et toi Idän pikkujärvi nimi tulee varmaan tästä järvestä, koska merihän ei oo järvi. Ja en sit ottanu täst järvestä kuvaa.. Onneks on google.

Istuttiin järvessä hetki ja kalat kutitteli varpaita.

Tai "kutitteli" varpaita. En oo mikään luontoihminen, joten vihaan kaikkia (varsinki lentäviä) ötököitä, joten en sit ollu kauheen innoissaan näistä varvaskaloista. Vaikkei ne ötököitä ookkaan.

Järvi oli tosi lämmin ja mentiinki uiskentelemaan aika nopeesti mereen.

Jossain siinä meren aaltojen ja hiekalla makaamisen välissä mult lohkes hampaasta pieni pala.

Ei mikään maailmanloppu, koska ei sitä heti huomaa ellei tuijota. Mut oikeesti missä välissä?

Huomasin kans ku oltiin meressä uitu et enhän mä oo palanu. Enkä ees punanen. Et mul oli vaan hiki ja kuuma, joten koko kroppa muuttu punaseks. Sitäki ihan turhaan panikoin.

Päivä meniki siinä löhöillessä ja eväitä syödessä. Olis voinu olla kyl enempiki niitä hedelmiä mukana. Onneks olkikatoskioski myi vettä, koska muuten olis voinu olla aika tukalat oltavat.
Se kakslitraa meni meinaa tosi nopeesti tällä helteellä.

Ei oo kyllä meikällä tästä muodikkaasta rantatukasta tietoakaan.

Mun suomikaveri kerto sit et joku sen kaveri oli asunu tällä rannalla kolme kuukautta, välillä menny kaupunkiin hakee ruokaa. Teltta vaan ja mikäs siinä ollessa.

Mauri sit kysy et kuka sen kaveri oli asunu täällä kolmekuukautta ja suomikaverin mies sano et NO MINÄ! EIKÄ KUKAAN KAVERI! 

Hahah kuulin siis väärin.

Ilta rupes hämärtymään, kerättiin kamat kasaan ja edessä oli taas patikkaosuus.

Sitä ennen jäätiin juttelemaan tyypille joka piti tätä olkikattosta kioskia. Kuulemma asuu rannalla kahen koiransa kanssa. 

Täs on siis koko ranta. Eli ihan luonnon omassa tilassa.

Rannalla ei oo ees roskiksia, koska ideana on et mitä tuot tullessa ni myös viet mennessä. Ja tää ranta on nyt virallisesti sellanen kohde mihin ei ikinä tullakkaan rakentamaan mitään. Ja se on hyvä se.

Patikointi takaspäin meni yllättävän kevyesti. Eka tietty vähän väsytti ku kokopäivän auringossa ja eletty päivä hedelmillä, mut kyllä se siitä sitten.

Otettiin tosta lähteestä matkanvarrelta vettä pulloon. Juotiin suoraan lähteestä vettä. Kokemus sekin!

Ei ollu siis mikään vitsi et oli hiki ja kuuma

Meinasin lentää takastulomatkalla pari kertaa selälleen, mut muuten meni tosi nopsaan se reissu. 

Harmi vaan ettei nyt tällä takastulomatkalla palkintona ollu uskomatonta hiekkarantaa ja merta.

Kaikin puolin hyvä reissu! Oli kyllä niin sellanen hyvä olo. Suihkun jälkeen varsinki vaan hymyilytti. 

Uni ei tullu kauheen nopeesti vaikka niin olin tämmösen reissun jälkeen ajatellu. Oli vaan niin hemmetin kuuma et hiki oli vaikka haara-asennossa sängyssä makas märkä pyyhe päällä.

Tonne mestaan pääsee siis vaan patikoimalla (on kaks eri reittiä, toinen todella paljon pidempi) tai veneellä.

Vaikken mikään erämies ookkaan ni kyllä suosittelen ja onneks tuli mentyä!

Ei ole lahjakirjaa karvoihin katsominen

Keskiviikkona oli Telman toinen Zumbatunti ja me kaikki oltiin luvattu sinne mennä.

Myös minä jolla rytmijalka ei kauheesti vipata ja yläasteella yritin livistää kaikki koreografialliset liikuntatunnit, koska mulla menee vaan hermo jos en jotain osaa.

Keskiviikkona oli maailman hiostavin keli ikinä. 35 astetta, ei tuulta ja aamulla oli satanu. Selkä oli märkänä vaan ku seiso.

Voitte siis kuvitella sitä hien määrää ku Zumbas. Mut ihan saletisti zumbasin kaikki joulupyhien kuonat pois. Sanoin Maurille et jos mä kuolen tänään ni se johtuu siitä et hukun omaan hikeen.

Mun tanssit meni ihan päin persettä, jonka tiesin käyvän mut onneks meni monella muullaki! 

Mut oli tosi virkistävää hikoilla kaikki hiet pois ja loppuilta oli tosi energinen olo.

Zumba loppu yheksältä illalla ja sen jälkeen oli tarkotus mennä sinne Ronaldoon syömään.

Yllättäen KAIKKI oli valmiita ja käyny suihkussa kymmeneen mennessä ja oltiin Ronaldossa jo 20 yli kymmenen! (WHAT! Brasilia yllätit minut!)

Mun kaveri ja sen tyttöystävä molemmat saapu tästä jäätävästä tekstaridraamasta huolimatta, mistä olin vähän yllättyny. Ite en ehkä sinä tyttöystävänä olis kehannu tulla, mutta koska ollaan Brasiliassa niin poikaystävää ei päästetä yksin MIHINKÄÄN. Kyllähän mä tän jo kerkesin unohtaa.

Mauricio, Alisson, SE tyttöystävä ja sit se mun kaveri, Rafael, Bruna ja edessä tietenki meikäläinen. Sain juuri naurukohtauksen tässä kuvassa.

Kattokaa nyt näitä rasvasia mättö Lancheja! Ei oo parempaa mättöruokaa, kun tämä!

Mä nään unia näistä Lancheseista. Onneks käytiin zumbaamassa.

Tää draamanhakunen tyttöystävä otti vaan jätskipallon. Mitä hittoa. Kaikki ihmetteli vähän et oot Ronaldossa ja sä otat jätkipallon, koska tää mesta on niinku taivas.

No jokainen tavallaan.

Ilta meni ihan nopsaan ja kaikilla oli tosi mukavaa. 

Mä vähän odottelin jotain riitaa tai muuta draamaa, koska oon oppinu et jos on dramaattinen pariskunta ni sitä riidellään kokoajan ja ihan missä vaan. Mut ei onneks ollu mitään häslinkiä.

Tyttöystävä ei paljoon mitään puhunu, huomas heti et oli hirveen ujo ja lähinnä tuijotti puhelinta koko illan ajan. Niinku kuvastaki näkyy.
Seuraavana päivänä tää tyyppi lähetti mulle viestin et kiitos oli kivaa ja mä vaikutan tosi mukavalta ja hauskalta, et toivottavasti viel nähään.
No hard feelings siis. Se on hyvä.

Torstaina mentiin Maurin iskälle grillaamaan. Tarkotus oli lähtee kuudelta. Sanoinki sit Maurille, et eli jos oon 8 valmis ni se riittää. "Ei ei ku ihan oikeesti nyt mennään kuudelta."

Kello oli seittemän eikä Mauri tai sen veli ollu ees viel täällä kotona mistä olis lähetty sinne grillaamaan.

JA me lähettiin sillon kaheksalta. Oikeesti se maaginen kakstuntia. Aina heittää kaks tuntia.

Mä odotan aina innolla kaikkia grillipileitä, en todellakaan enää sitä grillatua lihaa ei kiitos. Mä oon mun tän vuoden lihat syöny ja olin valmistautunu et jes kohta saan sitä sipulisalaattia ja patonkia ja perunasalaattia. Jeessss mun lemppareita.

Mut ei. Nyt viimeset kaks grillauskertaa on grillattu vaan sitä kalleinta härkää ja jotain fancy makkaroita. Mä oikeesti tunnen miten mun maha on täynnä tätä lihaa.

No söin sen verran et nälkä meni.

Perjantaina oli sit TAAS grillipileet ja nyt olin kans aika innoissani, koska Maurin kaverin perhe järkkäs ne ja olin ihan varma et nyt sitä perunasalaattia ja odotin sitä onnellisena.

Tää Maurin kaveri Alisson asuu ghettoalueella ja vielä kotona, en oo ikinä perheen kotona käyny joten en odottanu ihan kauheella innolla sitä niitten kämppään menemistä. Oon yhen ghettokämpän nähny ja meinas itku tulla. Se kämppä oli ehkä korkeintaan 25 neliöö ja siellä asu 4 ihmistä, sänkyjä oli kaks yhen hengen säkyä, toinen oli keittiössä ja toinen jossain nurkassa. Ei ollu keittiönpöytää, koska ei semmonen olis sinne mahtunu. Oli uuni ja jääkaappi oli pihalla. Seinät ihan rappeutunu ja täynnä torakoita ja sisiliskoja. Ja sisällä niin saamarin kylmä.

Jotain tämmöstä siis nytki odotin.

Ajettiin auto portista sisäpihaan (tääl on kaikilla sisäpiha) ja mentiin autotalliin, siellä oli grilli ja siellä syötiin.

Ruokana oli perus grillattavaa, lammasta, possua ja härkää. Mut sit oli myös patonkia, SALAATTIA! HEDELMIÄ! Mut ei sitä hemmetin perunasalaattia, sitä ei kuulemma tehty ku sitä syödään aina ja ajattelivat, että siihen on jo kyllästytty.

Ihan sama söin kokonaisen ananaksen ja kiroilin ku kieleen kirveli.

Ruuan jälkeen oli jälkkäriä, kakkua ja Ambrosiaa. Oon ennenki ambrosiaa jossain buffassa syöny. En sillon tienny mitä se oli mut maistu piparkakuille.

Se on ilmeisesti munakokkelia mihin on lisätty kanelia, neilikkaa ja sokeria. Tai oliskohan kondensoitua maitoa. Ihan super hyvää. 

Google kerto et kreikkalaisten jumalien ruokaa. Miten niitten jälkkäri on tähän maahan ajautunu?

(Mauri tuli just tähän väliin mulle nyt ilmottaa, et lounas on valmis ja sen äiti teki mulle perunasalaattia!! Oi onnea!)

Kuva googlesta

Ruuan jälkeen Alisson halus näyttää niitten kämppää mulle. Olinhan mä nähny vaan autotallin.

Joo tälleen lyhyesti sanottuna kämppä oli ku kartano mut keskellä ghettoaluetta.

Talo oli niin tiukasti muurin takana et mul ei ollu mitään aavistustakaan miten hieno ja iso se talo oli. Ei ihme et Alisson asuu vielä kotona, ku tilaa on niin paljon ettei ketään omasta perheestä oo pakko nähä päiviin jos ei halua.

Alhaalla oli tosiaan autotalli ja sisäpiha mihin mahtu kolme isoa autoa. Keittiö, moderni ja iso. Ruokailuhuone, moderni ja iso ja tietty vessat.

Yläkerrassa oli iso iso iso parveke, josta oli tehty kasvimaa ja sinne oli rakennettu äitille oma iso huone. Uima-allas tulee sinne kuulemma seuraavaksi kesäksi.

Parveketta ennen oli olohuone, missä lasikatto ja 50 tuuman jätti telkkari. Isoja sohvia ja säkkituoleja.

Ja pleikkanelonen. Kenelläkään ei oo täällä pleikkanelosta. 

Sitte oli Alissonin huone, joka oli meiän Floripan kämpän kokonen ja Alissonin veljen huone.

Alissonilla oli oma parveke. Ja kans 50 tuuman telkkari. 

En mäkää tuolta haluis minnekkää lähtee!

Ja sit alakerrassa oli viel koiran omahuone, jossa se oli sen aikaa ku vieraat oli talossa.

Mauri, Pedro, Alissonin veli, Telma, Alissonin äiti ja häne edessä Alisson lattialla, sit Rafael, Bruna ja minä.
Olohuone. Varmaan kesällä aika kuuma, mut niin on jokapaikassa. Siel oli ilmastointi.

Alissonin äiti on Uruguaylainen ja siks koko perhe puhuu portugalin ja espanjan sekotusta. Ja sen takia koko perhe on ihan saamarin äänekäs.

Äiti varsinki. Äiti oli niin helkkarin hoikka ja pieni ja kaunis ja tukkaa olis voinu luulla peruukiks. Niin täydellisen musta ja paksu se oli. Mut hitto miten kova ääni äitistä lähti. 

Mul tinnitti korvat ihan huolella tän reissun jälkeen.

Mauri ja Alisson meni vielä johonki bileisiin niitten kavereille, muut lähti kotiin.

Tänään lauantaina me lähetään takas Florianopolikseen.

Tykkään täällä käydä mut alan olee aika rajoilla ja haluunki jo kotiin.

Haluun mennä ulos lenkille ja mul on ikävä meri-ilmaa ja sitä et kuumalla voi uida.

En malta odottaa et pääsen syömään sitä mitä kokkaan ja lihaan ei kumpikaan varmaan kosketa ainakaan kuukauteen.

Mauril tulee tietenki taas kova ikävä, ku ei tänne ihan tostanoinvaan tulla. Onneks tänävuonna monet pyhät osuu maanantaille ni on pitkiä viikonloppuja ja voidaan täällä tulla käymään.

Ja kohta alkaa karnevaalisesonki ja sillon ilmeisesti on vapaata.

Dramaattista toimintaa

Tää on kyllä dramaattinen maa.

Paripäivää sitten Mauri lähti perheensä kanssa Laranjalle. Laranja on ihan jäätävän iso järvi täällä. Siks luulin eka et kyseessä on meri. Järvelle menee todella pitkä laituri rannasta, aidasta on tietty suurinosa rikki ja lautoja puuttuu laiturista sieltä täältä, joten kuolemanpelko laituria kävellessä voi olla suuri.
Mut on kyllä mageeta istua keskellä isoa järveä pimeellä, kun valosaastetta tai pilviä ei ole ollenkaan. Taivas on tähtiloistosta todella kaunis.

Mä en tälläkertaa jaksanu lähteä mukaan sillä olin aika väsyny portugalin kuunteluun ja halusin antaa itelleni, sekä Maurille breikin etten oo koko ajan kyselemässä, että ai mitä sano, mitä tapahtuu, miks mun nimi mainittiin. Joten jäin kotiin kattomaan netflixiä.

Olis vaan pitäny mennä mukaan. Missasin kaiken äksönin.

Mauri tuli takas kotiin ja kerto et järvessä oli uimassa tyttö ja kaks poikaa (järvi ei todellakaan ole uimakelponen) ja ilmeisesti tää trio yritti vähän jotain seksijuttuja siellä veden alla.
No tän tytön äiti sit ilmesty jostain. Ihan hirveen lihava. Sellanen keilapallo. Oikeesti saman pitunen ku levynen. Äiti rupes jotain huutelemaan rannalta ja lähti kävelemään sinne järveen. Otti tyttöä tukasta kiinni ja veti rannalle. Haukku tyttöään lutkaksi ja tyttö äitiään huoraksi ja tällä mentiin. Mauri ja sen perhe katto tilannetta suu auki.

Äiti meressä

Ootteko nähny sen videon, missä äiti leikkaa partakoneella tyttönsä kaljuksi, koska tyttö ilmeisesti nauroi lapselle, jolla ei syöpähoitojen takia ollu hiuksia. Muistaakseni se oli Brasiliasta.
No samalla brutaalilla meiningilla meni tää homma.

Onks ihme et luulin tän olevan meri.

Yhessä sit mietittiin et kuka haukkuu tyttöään lutkaksi ja äitiään huoraksi?
Mauri sano et ne oli ghettoihmisiä.

Seuraavana iltana käytiin sit syömässä pizzaa. Samalla systeemillä, ku Floripassakin. 19,90 realia per naama ja syöt pizzaa niin paljon, kun jaksat. Tarjoilijat tarjoilee erilaisia pizzoja pöytään.

Saatiin myös fancyhattuja päähän.

Tän näkönen mesta

Jälkkäripizza. Ei mitään speciaalia, mut oli niin hauskan näkönen et oli pakko ottaa kuva.

En tiedä miks, mut haarukat ja veitset oli muovipusseissa pöydässä?

Pois lähtiessä piti kahen mennä bussilla, ku ei kaikki mahtunu autoon. Mauri ja sen kaveri Alisson sit uhrautu ja koko hemmetin automatkan Maurin äiti panikoi, että nyt ne pojat ryöstetään, että siellä ihan yksin kadulla kävelemässä. Rafael kommentoi aina välillä et äiti sä oot naurettava et ajattelet ihan absurdeja et rauhotu.

(Ei se paniikki ihan turhaa ollu. Eilen tässä näitten kadulla oli aseellinen ryöstö ja ryöstetty ammuttiin. Jep. Ihan tän talon vieressä ja keskellä päivää)

Heitettiin Rafaelin tyttöystävä kotiin. Tyttöystävä asuu ihan keskustan liepeillä katutasossa. Sanoin et en IKINÄ asuis siellä missä se asuu. Näyttää ihan hirveeltä se alue ja voin vaan kuvitella mitä hörhöjä siellä kävelee ja ravistelee ovee öisin.
Rafael sit sano et nykyään se alue on tosi vaarallista ja öisin ihmiset yrittää tosiaan päästä ovesta sisään. Siks varmaan Rafaelin tyttöystävä on aika usein yötä täällä Maurin äitillä.
Mut kaikki pääs hengissä kotiin. Myös bussilaiset.

Ollaan syöty täällä niin paljon et jopa Mauri sano et nyt sille riittäis kyl tää syöminen.

Aattelin pari viikkoa sitte, että meenpä lenkille. Kunnes tajusin et ei tässä kaupungissa noin vaan mennä lenkille. Et jonku olis pakko tulla mun mukaan. Mut kukaan ei innostunu tulee munkaa lenkkeilee ni en menny. Ollaan sit palloja.
Mut tästä opin etten enää IKINÄ ota itsestäänselvyytenä sitä et voin mennä ulos sillon ku huvittaa. Onneks Floripassa voin kulkee yksin.

No tiistaina päätettiin Maurin kanssa et mennään keskiviikkona Ronaldoon syömään koko kööri.
Ronaldo on tää taivaallinen lancheria paikka mistä joskus puhuin ja oon joskus sanonu Maurille et voisin muuttaa tänne pelkästää ton Lancheria ravintolan takia.

Meiän oli alunperin tarkotus mennä kahen kaverin luo illalliselle sillon keskiviikkona niin että kaveri kokkais ja juotais olutta ja sellasta. Mut sit jouduttiin perumaan kyseinen illallinen ku muistettiin, että Maurin äidillä on 8 illalla taas Zumba tunti ja nyt oltiin luvattu kaikki siihen osallistua. Jos mentäis sen jälkeen vasta illalliselle ni menis liian myöhäseks. (Ruokaa ruvetaan vasta valmistamaan täällä, ku vieraat illalliselle saapuu joten ruoka olis varmaan Brasilian aikataululla pöydässä vasta 12 yöllä ja siihen päälle tietty sit kaikki höpöttelyt joten ei kiitos.)
Joten aateltiin sit pyytää nää kaks kaveria meiän kanssa keskiviikko illaks sinne lancheriaan syömään. Pikaruokailu sujuis nopeemmin ja kerkeis paremmin juttelemaan ku yks ei keskity ruuanlaittoon.

No täähän ei sit todellakaan menny niiku oli suunniteltu.
Lähetin tiistaina tälle mun kaverille viestin et moro moro miten olis keskiviikko Lanchesit ja ota tyttöystäväs mukaan. No kaveri pyys sitte, et laitan hänen tyttöystävälleen erikseen oman henkilökohtasen viestin jossa kutsun hänet meiän kanssa syömään.
Ehkä vähän omituinen pyyntö, ku kuitenki sanoin jo et halutaan sen tyttöystävä mukaan et olis kiva siihen tutustua. Huom. TUTUSTUA. En oo siis ikinä tätä tyttöystävää vielä nähny.
No laitoin sitte tyttöystävälle viestiä että Moro moro, ollaan menos keskiviikkona syömään ja kysyin jo sun poikaystävältä et tulisitteko, mut jos ei sulle vielä mitään kerenny sanomaan ni tämmönen tilaisuus olis nyt tarjolla, et olis kiva tutustua.

Tyttöystävä oli tosi skeptinen ja kysy monesti että ai SINÄKÖ kutsut mut? SINÄ, henkilökohtasesti? Sanoin et joo, tottakai, miksei? ja kaikkien näitten skeptisten viestien keskellä kerkesin jo kysymään et onks tässä nyt joku ongelma. Ei olis kannattanu.

Heti tuli raivoa, että ihan varmasti hänen poikaystävä yllytti mut tähän, et mitä mulle on oikein kerrottu et ihan naurettavan lapsellista touhua salailla ja sopia asioita hänen seläntakana ja hän on nyt niin raivona ja vihanen miten ollaan liittouduttu häntä vastaan ja plaaplaaplaa.

Tuijotin vaa niitä raivoviestejä ja mietin et mihin helvettiin mä oon nyt itteni sotkenu.

Laitoin sit tälle tytölle viestiä, et leidi on hyvä ja rauhottuu, mulla ei oo mitään hajua et mitä täällä tapahtuu et jos teillä kahella on jotain ongelmia ni mä en niihin kyllä mitenkään haluu sotkeutua että selvittäkää sotkunne, mut kutsu on vielä voimassa, et toivottovasti nähään huomenna. Pusuja.

Sit rupee tulee poikaystävältä ja tyttöystävältä viestejä, toinen pyytelee tyttöystäväänsä anteeks ja toinen lähettelee mulle jotain salaliittoraivoviestejä ja mustasukkasuuskohtauksia ja poikaystävä ilmottaa et joutu nyt poistamaan hänen ja mun keskustelun kokonaan että: "Älä puhu sit ohi suus mistään mun tyttöystävälle, koska oon nyt todisteet poistanu!" JA VOI HYVÄÄ PÄIVÄÄ!

Kaikki tämä ku vaan halusin mun kaverin meiän kanssa syömään.

Ymmärtäisin jos kyseessä olis joku teinipariskunta, mut molemmat on melkein kolmekymppisiä.
Mua rupes hengästyttää jo tääki juttu ni voi juma mua käy sääliks kaikki brassipariskunnat jos homma on oikeesti tämmöstä.

Sanoin Maurillekki et jos joskus muutun tommoseks ni kalauta mua halolla päähän.

P.s mun blogi on VIRALLISESTI löytetty googlella.

Ja milläs muulla hakusanalla kun isot pyllyt! Ei mitkään muut hakusanat vaan sovi Brasiliasta kertovalle blogille :D!

Sieltä se löytyy googlen kolmannelta sivulta, mutta löytyy kuitenkin!

Brasilialainen uusivuosi

Uutenavuotena Maurilla veljensä kanssa on ollut tapana viettää uusivuosi isällään.
Illalla syödään hyvää ruokaa ja ennen keskiyötä mennään katsomaan ilotulituksia järvelle.
Maurin äiti on jääny kotiin Pedron (Maurin nuorin veli) ja Pedron isän kanssa ja ilotulituksien jälkeen on menty äidille syömään äidin ruokaa. Tää on ollu se perinne.

Nyt tälläkertaa oli homma vähän eri. Maurin iskän äiti on ollu jo jonkiaikaa tosi huonossa kunnossa ja maannu vaan sairaalassa. Nyt oli mummo tuotu Maurin iskälle ja meininki oli senki takia vähän hillitympi.

Mä en vieläkään oikein tiedä et miten joissain tilanteissa kuuluu käyttäytyä, varsinkin jos on kyse vanhemmista ihmisistä. Täällä vanhempia kunnioitetaan ihan eri tavalla, kun Suomessa.
Tästä kertoo jo sekin, että Mauri tutustutti itsensä mun vaarille sanomalla "I am Mauricio, it's nice to meet you sir."
En siis tienny oikein et olisko mun pitäny halata tätä mummoa joka ei tunnistanu oikein ees omia lapsenlapsiaan. Muistan vielä ku Maurin vaari eli ja syötiin kaikki samassa pöydässä aamupalaa. Puhuin Maurille jotain englanniksi ja Maurin vaari sano Maurille, että "Kuka on tämä vihollinen ja mitä kieltä hän puhuu!" Vaari oli myös muistisairas.
Ni en tienny mitä kuuluu tehä, mitä jos säikäytän vanhan naisen.
Mauri sit sano et joo mee vaan halaamaan ja pussaamaan, kyllä se siitä niin tykkäis.
Mauri selitti mummolle, että tässä on mun vaimo. Mummo sano, että voi kun hän on niin kaunis, sinulla on hyvä maku Rafael, mutta missä edellinen vaimosi on?
Vähän meni tyypit mummolla sekasin, mutta ei se ketään haitannu. Selitettiin vaan uusiksi ketä ollaan.

Maurin mummosta näki heti, että hän on ollut todella kaunis nuorempana. Silmät ihan kirkkaan siniset ja kasvojen piirteet olivat jotenkin todella miellyttävät ja pehmeät. Mauri kertoikin, että vielä 60-vuotiaana mummo käänsi päitä, kunnes sairastui.

Mä vaan pelkäsin kokoajan et mummo kuolee mun viereen siihen sohvalle. Niin huonossa kunnossa mummo oli.

Siinä otettiin pari perhepotrettia, syötiin ja lähettiin takas Maurin äidille.

Uusivuosi on monelle tärkeempi täällä ku joulu. Perhe kootaan kasaan ja on omituisempaa olla kavereitten kanssa uutenavuotena, kun jouluna. Meiän lähettyä tuli Maurin iskän vaimon suku paikalle.

Ruokana oli sormiruokaa, hedelmiä ja linssisoppaa. Maistu ihan hernekeitolle ja tuli koti-ikävä

Minä, Mauri, Maurin sisko, isä ja Rafael.

Mauri, minä, isä, sisko, Rafael ja äitipuoli.

Normaalisti oltais tosiaan menty kattomaan järvelle niitä ilotulituksia. Mauri sano et viimeks ku on ollu uudenvuoden kotona ni järvelle on lähetty kaks tuntia aikasemmin, että saadaan hyvä paikka autolle. Mutta ihmisiä oli niin paljon liikkeellä, etteivät olleet kahen tunnin jälkeen lähimaillakaan järveä. Takasintulo kesti neljätuntia, sillä järvelle asti oli pakko autolla ajaa ennen kun pääsivät kääntymään ympäri, joten se perinne on siitä lähtien jätetty väliin.

Maurin äidillä, äiti oli kaikessa rauhassa valmistellu ruuat. Pedro oli isällään ja Rafael meni tyttöystävälleen tyttöystävän pakottamana pyynnöstä, joten vuosi vaihtui kolmistaan: Minä, Mauri ja Maurin äiti.

Taas piti tietenkin ruokaa syödä. Otin kyllä mun mielestä ruuasta kuvanki, mutten nyt löydä sitä mistään.

Keskiyön lyödessä, rupes jokapaikassa paukkumaan. (Tai no tääl oli jo koko viikon paukkunu enemmän ja vähemmän. Ja raketit ei oo mitään pieniäänisiä vaan kuulostaa lähinnä pommeilta. Mulla sydän ainaki jätti pari tahtia välistä, ku pommit oli tarpeeks lähellä)
Katottiin raketteja parvekkeelta ja telkkarista. Pussattiin ja halattiin ja kilisteltiin siideriä. Siiderit myydäät kuoharipulloissa. En tiedä onks siiderit täällä myynnissä vaan tänä juhlana vai ympärivuoden? Kukaan ei ollu niitä aikasemmin täällä nähny.

Katsokaa miten kaunis raketti!

Uskomatonta loistoa Riosta!

Telkkarissa näytettiin ilotulituksia ympäri Brasiliaa. Niin Riosta kun meiän Florianopoliksestakin.
Youtubesta näkyy vähän paremmin nää videot ku tästä meiän pienenpienestä olkkarin telkkarista.
Rion raketit oli kyl oikeesti tosi hienot. Joku vuosi haluun mennä kyl jonnekki pääpaikalle kattomaan näitä esityksiä.

Siinä oli meiän uusivuosi. Rauhallinen ja mukava. Maha oli täynnä ja mummo on vieläkin hengissä.

Maurin kaveri oli 24h kestävissä Rave bileissä, koska kyseisen herran uudenvuoden lupaus oli löytää itelleen muidu kaks kertaa viikossa ja halus alottaa sit rähinällä.
Tääl nää bileet on pehmopornoa ja täynnä huumeita. Oon tosi onnellinen et Mauri ei oo mikää biletyyppi joka haluis tulla ja mennä kokoajan. En jaksais ollenkaa riekkua tuolla hullujen keskellä.
Sitku nää rave bileet oli ohi tuli kaveri potemaan krapulaa tänne Maurin äidille, kun oma koti oli liian kaukana.

Kaikenmoista.

Mun Mauricio

Millasta on rakentaa parisuhde tyypin kanssa, joka on ihan erilainen kun sinä.
No aika haastavaa sen jälkeen, ku vaaleenpunaset rillit on otettu pois päästä. Sen voin kertoa.

Käytiin yks päivä keskustassa shoppailemassa ja kattelin siinä koruja ja huomasin et kaupassa myytiin myös sellasia feikki nenärengaskoruja. Tiedättehän niitä mitkä on nyt muodissa.

Näitä just

Sanoin sit Maurille et mitä jos mä ottaisin tommosen lävärin et olisko se ihan ok.
Heti tuli Maurilta hirvee lista et sit mun pitäis kuunnella tämmöstä ja tämmöstä musiikkia et sovin genreen.
Yritin sit selittää et what ei todellakaan et tää on nyt vaa tämmönen trendi, enkä tosissani mitään reikiä ota enää naamaan, ku nää feikkikorutki on nii hienoja nykyään.
Et se on enemmänki sellanen muotijuttu nyt jos on lävistyksiä, kun joku harcord punk juttu.
No ei menny jakeluun.

Täällä laitetaan ihmiset laatikkoon heti jos oot vähän eri näkönen, ku tavallinen tyyppi.
Jos sul on lävistys, tatuointi tai Nirvanan toppi ni rokkityyppihän sä oot. Ei epäilystäkään.
Etkä kuuntele muuta musaa ku sitä sun rokkimusaa.

Jos sul on rastat ja jotain hippimäistä vaatetta ni sä poltat pilvee ja kuuntelet Bob Marleytä. Ei epäilystäkään.

Jos sul on sivuhiuksissa siili, lävistyksiä, sininen tukka, maiharit ja joku grunge mekko niin sä oot Feministi/vegaani. Ei epäilystäkään.

Jos sä tykkäät laittaa tukkaas ja näyttää kivalta ja käyttää vähän fiinimpiä vaatteita ni sä oot homo ja siis tarkemmin puhuen hintti. Keijukainen. Kyllä te tiiätte mitä tarkotan.

Tähän väliin sanon et mul on ollu enemmänki ku tää yks lävistys, tukka on ollu sininen, pinkki, punanen, musta ja on ollu rastat ja se sivukalju. Oon kävelly maihareissa mekko päällä rastat päässä ja mä kuuntelen sitä mitä radio mulle suoltaa. En oo vegaani enkä polta pilveä tai kuuntele Marleytä. En oo mikään himo feministi (vaikka Mauri kerran sano et oon feministein tyyppi kenet tietää ilman olematta stereotyyppinen, mut tää varmaan johtuu siitä et oon kasvanu muottiin "Minä kyllä itse osaan ja teen") Oon aina ollu sellanen. Tykkään Anna Puusta ja Antti Tuiskusta. Yritin tänki Maurille kertoa ja vastaus tais olla et sä ootki suomalainen! Kysyin sit et ai eiks brassit sit saa näyttää miltä haluaa ilman et laitat ne laatikkoon. Vastaus oli et mutku ei ne näytä!

Ja nää jatkuu.

Maurille, eikä pahemmin muillekaan tässä maassa mee jakeluun et sä voit pukeutua miten haluut vaan senki takia, että sä tykkäät näyttää siltä. Ihan sama mikä sä lokerossa oot.

Kun asuttiin Suomessa ni Mauriciolle tuli oikeesti shokkina et kaikilla mun kavereilla on tatskoja, yhen kaverin poikaystävä on todella tatuoitu ja taitaa naamassakin olla tatuointi eikä se tarkota mitään muuta ku et se tyyppi nyt vaan halus laittaa kuvia itteensä. Ei kuulu mihinkää rikollisjengiin tai oo mikään hardcore rokkari tai käytä huumeita tai muuta vastaavaa.
Kaikki värjää hiuksia, on pinkkiä, mustaa, oranssia, lilaa, eikä se tarkota mitään muuta ku et se on vaan sun hiusten väri sillä hetkellä.
Joku käyttää Ramonesin toppia, eikä se tarkota sitä et tyyppi välttämättä kuuntelee kyseistä bändiä vaan sitä et se paita nyt vaan sattuu näyttää kivalta.

Jos mul on yksisarvispaita päällä ni ei se tarkota et mul olis yksisarvinen.

Tää ei vaan mee Maurin kalloon koska se on kasvatettu siihen et ihmiset on laatikoissa ja Brasilia on itekki vielä niin laatikossa et on ihme jos joku näkee jotain muuta ku ihmiset laatikoissa.

Maurin yks opettajakaveri josta tuli Maurin tosi hyvä kaveri kerto jossain vaiheessa Maurille et joo oon homo. (Mauri tais jotain tyttöjen pyllyistä sille puhua ni halus selvittää tilanteen) Ja Mauri oli ihan puulla päähän lyöty: "SÄ HOMO?? Muttet näytä yhtään homolta!!"
Sit sanoin Maurille et joo homokin on ihan vaan ihminen :D

Ni tiiättekö ku välillä on vähän raskasta elää tämmösen kanssa ja sit ku herra vielä loukkaantuu siitä jos sanon et hän elää ehkä vähän vanhaa aikaa vielä, että olisko aika kattoa sivuillekki välillä eikä vaan suoraan.

Värjäsin osan mun hiuksista siniseks pari vuotta sitte ja värjäsin vaikka Mauri sano että älä värjää. Värjäsin koska halusin. Sen jälkee värjäsin puoliks pinkiks ja sit kokonaan lilaks ja sit kyllästyin ja nyt on tää mun luomu Ronja tukka.
Sanoin pari päivää sit Maurille, et ku meen kesällä Suomeen ni mä haluun kyl jotain muuta tähän tukkaan et en jaksa enää tätä blondia. Ni Mauri sano et "Joo tee mitä haluut, mua ei enää haittaa mitä itelles teet. Oon luovuttanu sen suhteen. Teet kuitenki mitä ite haluut." Ja sano tän ilman sarkasmia ja ihan rehellisellä mielipiteellä ja tää on mulle sellanen erävoitto!

Toinen erävoitto tuli viikko sitte, ku Maurin serkku sano et on miettiny jos ottais ton tommosen lävistyksen mistä puhuin tän tekstin alussa. Ja tää Maurin serkku on ihan tavallinen tyttö, töissä tietokonefirmassa, ilman mitään linkityksiä punk musiikkiin. Mauri oli taas ihan shokissa ja sano mulle et "Can you believe this shit! Hahaha" Sanoin et beibi mähä sanoin sulle et se on trendijuttu.
Sit se rupes jotain vänkkäämään et jos hakaristi tulis muotiin ni olisko mulla hakaristikuvioita vaatteissa? Hohhoijaa. En sanonu muuta ku et joo tottakai mulla olis, koska mähän oon muutenki kävelevä Trendin kansikuva, enkä omista omia aivoja. No se jäi sit siihen.

Ja mä siis tajusin tän Maurin elämänkatsomuksen syyn vasta hetki sitten. Kaikki täällä on tommosia. Usein puren hampaita yhteen jos juttelen Maurin veljen kanssa.
Oon suora tyyppi, sanon mitä ajattelen enkä sensuroi. Jos Mauri on mua kohtaan ihan perse ni mä sanon sille et Mauri sä oot kyl nyt ihan perse. Ja se on ihan okei. Nykyään Mauri nauraa ja kysyy et miks mä oon perse. Ja sit mä kerron sille ja se selviää sillä.
Maurin veli ku kuuli kerran tämmösen meiän keskustelun ei voinu uskoa, että minä puhun aviomiehelleni näin, että kyllä hän olisi kyseisestä niin mielensä pahoittanut ja hermostunut.
Kysyin sit et miks. No ei vaimon sovi puhua miehelleen noin.
Sanoin sit Rafaelille (veli), että oltiin ekana Maurin kanssa kavereita ja puhuin sille ja se puhu mulle sillä tavalla mitä kaverit nyt toisilleen puhuu. Piikittelee ja sanoo perseeks.
Sitku ruvettiin seurustelemaan ni jatkoin tätä samaa tyyliä ja yhtäkkiä se ei ollukkaa enää Maurille ok. Sanoin sit et hei hei hei ei homma näin toimi. Et tutustuin suhun semmosena tyyppinä kelle voi huudella mitä tyhmyyksiä vaan päähän tulee ja kuitattiin se naurulla et ei tää homma muutu vaan sen takia et nyt seurustellaan.
No siihen Mauri on onneks oppinu. Rafael ei ymmärtäny ollenkaan. Onnea vaan sen tulevalle vaimolle, joka luultavasti on se joka tekee aina sit ne kotityöt samalla ku mies pelaa Xboxia olkkarissa.

Toinen semmonen ymmärrys Mauriin tuli pari päivää sitten.
Oltiin grillaamassa ja istuttiin kaikki siinä ryhmässä ja juotiin olutta. Sinä aikana ku muut ihmiset oli kävelly kyseisissä bileissä 10 askelta oli Mauri kävelly noin 20 000 askelta ja sil oli hiki ja kädet hakkas rintoja ja rummutti ties mitä biittiä. Tää on siis ihan normaalia Mauritoimintaa, ei mikään huume.
Mulla tuli siitä mieleen yks keskustelu mikä käytiin Rafaelin kanssa Maurin koulunkäynnistä.
Mauri jäi "yläasteella" luokalle 3 kertaa, eikä valmistunu. Lopuks se laitettiin kouluun missä yläaste käytiin vuodessa ja sai paperit kouraan.
Maurin matematiikka ja numerohahmottaminen on surkee, oikeestaan olematon. Mut englanninkielen oppi kahessa kuukaudessa ilman oman maan aksenttia.
Musiikillisesti tosi lahjakas tyyppi. Moni jotka on opiskellu vuodet musiikkia on sanonu Maurille ettei oo kellään nähny niin hyvää rytmitajua ja rytmien luontikykyä ku Maurilla.
Jalat vispaa sohvalla ja sängyssä niin että koko sänky heiluu. Kädet hakkaa rintaa, pöytää, tuolia. Jalat hakkaa lattiaa. Pakko olla meteliä ympärillä ja paikalla ei voi pysyä paria minuuttia kauempaa.
Kannusta mehua kaatuu aina enemmän pöydälle, ku lasiin.
Voiks Maurilla olla jonku sortin keskittymishäiriö? Ei ehkä mikään ADHD, mut ei toi ehkä ihan normaalia energisyyttäkään ole. Se ainaki selittäis et kirjojen lukeminen jää aina kesken ja koulusta jääny vaa huonoja muistoja. Miks avaimet, puhelin, inhalaattori ja aurinkolasit on aina kateissa.
Miks samasta asiasta saa sanoa monta kertaa ja vastaus on usein et no mikset aikasemmin sanonu?
Miks Mauri änkyttää välillä ku puhuu liian nopeesti.
Tiiättekö mikä ahaa -elämys tää mulle oli!

Kärsivällisyys kannattaa :)

En voinu kirjotella uuden vuoden juhlasta, ku Mauricion isä ei oo viel lähettäny mulle kuvia.
Mut on tulossa!

Miten meni noin niinku omasta mielestä.. 2016

Mitä tuli tehtyä vuonna 2016.
Oli pakko selata facebook ja instagram ja pilvipalvelu (kirjotin eka pilipalvelu ja nauroin niin pahasti et tukehduin melkein omaan kuolaan) läpi et muistaisin mitä tapahtu.

Mulla oli oikeestaan hyvä vuosi ja nyt kun sitä muistelee ni nousee hymy huulille ja tulee omaa perhettä ja kavereita ikävä.

Pahoittelen kuvien laatua, se on vieläkin surkeempi ku yleensä. Meni hermot pilvivalvelun kanssa ja päädyin ottamaan vaan Print Screenejä. hehe.

Eilatin delfut, mun ja Maurin viimenen yhteinen selfie lumiukko Mortyn kanssa, kasvi jonka nimesin Mauriksi Maurin tilalle, Tädin kalavoilepäkakku ja kesän muikkuja.

Tammikuussa mentiin mun parhaista parhaimman kaverin kanssa käymään Israelissa. Säät ei ehkä ollu ihan parhaita, mut mikä tahansa voittaa tammikuisen Suomen.
Päällimmäisenä mieleen on jääny delfiiniranta missä pääs kurkkaa delfuja ilman aitoja.

Mun komea ja erikoinen "pikkuveli" vanhojentanssipuvussaan. Mukana äiti.

Helmikuussa Mauri lähti käymään kotonaan perhettään moikkaamassa ja lievittämässä ikävää. Kolme kuukautta oli reissun tarkotus kestää, mutta se vaihtuki sitten puoleen vuoteen ja mun muuttoon Brasiliaan elokuussa.
Helmikuussa mun pikkuveli tanssi vanhat ja oltiin niitä ihailemassa.

Pientä angstia

Ihan pari sanaa siitä fiiliksestä, kun heität toisen lentokentälle etkä oikeestaan tiedä seuraavaa kertaa millon näätte.
Mä mietin joskus et miten mä kuvailisin sitä tunnetta jollekin. Ja voisin kuvitella et siinä käydään samoja luopumisen fiiliksiä läpi, kun että joku tuttu kuolisi. Kuulostaa joo ehkä vähän extremeltä ja en todellakaan vähättele rakkaiden ihmisten viimestä henkäystä et älkää pliis kukaan loukkaantuko.

Viette sen rakkaanne sinne lentokentälle ja automatka on aika hiljanen, koska molemmat tietää et viimeset hetket on käsillä ja seuraavista yhteisistä hetkistä ei mitään tietoa.
Lentokentällä halaatte ja pussaatte, mut mikään ei riitä. Ei oo sellasta elettä mikä pitäis olon onnellisena seuraavat kuluvat kuukaudet. Ei siihen "moikka nähään.. joskus?" -sanomiseen voi varautua mitenkään.

Kaikista naurettavinta on mennä läpi laukuntarkastuksen ja porteista sisään ja odottaa sitä lentokonetta vielä ainakin tunnin. Ja tietää et toinen on edelleen siellä toisella puolella, mutta ette voi toisianne nähä. Ette voi koskea. Ette pitkään aikaan.
Sä tavallaan luovut siitä ihmisestä ja jatkat elämää siitä mihin se jäi ennen, ku kyseinen tyyppi tuli sun elämään.

Ekan kerran ku tulin takas Suomeen itkin varmaan neljä viikkoa putkeen. Mut sit oli helppo mennä niihin omiin rutiineihin.
Sovitte Skype treffejä ja whatsappi huutaa olemassaolollaan. Aikaero on 6 tuntia ja usein ei ees keretä moita sanomaan päivän aikana, ku mä oon töissä ja meen nukkumaan ennen, ku Mauri kerkee omilta toimiltaan koneen tai puhelimen ääreen.
Mä vihaan Skypeä. Sitä sen soittoääntä ja sinistä väriä.
Ei tekstata Maurin kanssa juuri ollenkaan täällä Brasiliassa vaikka oltais kokopäivä erossa, koska kumpikaan ei haluu enää kirjotella viestejä ellei oo ihan pakko.

Maurilla oli hankalampi tottua mun poissaoloon Brasiliassa, koska kaikki entinen ei tuntunu enää samalta. Mä olin ollu sen kotona ja nukkunu samassa sängyssä. Nähtiin yhessä sen kaverit ja mentiin jokapaikkaan yhessä ja yhtäkkiä en ollukkaa siinä. Oli vaa tyhjä paikka ja liikaa tilaa sängyssä ja tyynyliina tuoksu multa.

Muistan aina sen Maurin ilmeen, ku lähin ekan kerran Brasiliasta Suomeen etkä sä voi tehä sille mitään. Et voi lohduttaa.
Ei voida kumpikaan vieläkään kattoa meiän ensimmäisiä yhteisiä kuvia ilman et molemmilla tulee itku ja ikävä. Vaikka se toinen olis ihan siinä vieressä. Niin vahvana se ikävä vieläkin on siellä takaraivossa.

En voi kattoo elokuvia, missä on lentokenttä hyvästejä.

Ku Mauri lähti Suomesta helmikuussa ni koin samat fiilikset ku Mauri sillon ku mä lähin ekaa kertaa pois Brasiliasta.
Ajoin kotiin autolla silmät huurussa ja kyyneliä täynnä.
Koti tuntu tyhjältä. En voinu enää nukkua mun omassa sängyssä vaan nukuin sohvalla.
Kukaan ei ollu mua kotona vastassa ku tulin töistä.
Kukaan ei pussaillu ja halaillu tai koskenu hiuksia.
Ihan ku Mauria ei olis ollukkaan. Onneks mulla oli paljon töitä ni ei kerenny paljon miettimään. Olin aina illalla niin väsyny ettei kerenny olla nukahtamatta tai miettimään et mitähän Mauri nyt tekee.

No mut joo. Tämmöseltä se tuntu. Sitku kuuden kuukauden jälkeen nähtiin toisemme ni tuntu ettei aikaa olis ollu välissä ollenkaan. Jatkettiin siitä mihin jäätiin.

Vuosi meni mulla aikamoisessa sumussa. Näin kavereita ja sukulaisia, leivoin hääkakkuja ja synttärikakkuja. Vietin aika paljon aikaa mun tädin luona. Siitä tuli muutama vuosi sit sellanen henkireikä.
Rupesin olee tosi väsyny ja kesä oli taas vaihteeks ihan surkee säittensä puolesta. Vapaalla sato ja töissä paisto aurinko.

Serkkupoika sai kuulla tulevansa isäksi ja salakavalasti menivät naimisiin maistraatissa ja kävin vihkimistä todistamassa.
Mehän mentiin Maurin kanssa myös vähän salaa naimisiin, ni mua nauratti et tämmönenkö tää meiän suku nyt sit on :D!

Loppukesästä käytiin taas mun parhaistaparhaimman kaverin kanssa reissussa. Zakyntoksella.

Kroatia on edelleen paras löhöreissu missä ollaan käyty. Suosittelen Makarskan Rivieraa ja Villa Lara "hotellia".

Käytiin kesäteatterissa Äitin, tädin, mummon ja vaarin kanssa kattomassa, että missähän roolissa mummi tälläkertaa vaikuttaa. Rosvo-Roope oli esityksen nimi. Mummi oli humalainen.

Mun toinen parhaistaparaskaveri pyys mut ekstemporeen ilosaarirockiin. En oo ikinä ennen käyny missään festareilla ni en eka ollu kauheen innoissani, ku en oo mikään musamimmi enkä oikein tienny miten festareilla kuuluu olla. Onneks menin. Oli ihan super kivaa kiitos siitä.
Oikeestaan muistan kuinka havahduin tuolla festareilla et mulla ei oo koko vuonna ollu näin hyvää fiilistä.
Kaikki tuntuu vaan niin tyhjältä ja mitättömältä, ku toinen puoli susta asuu 12 000 kilometrin päässä toisella puolella Atlanttia.

Kiitti teille pojat

Pidin läksiäiset parhaille kavereille ja sain lahjaks kirjan mihin jokainen oli kirjottanu ensimmäisen muiston musta sen kanssa ja mun piti sit arvata et kuka on kirjottanu minkäki tekstin. Itkuhan siinä tuli, ku kirja oli täynnä kauniita ja rohkasevia sanoja.

Mulla tais olla kolmet läksärit. En oo mikään bilemuija ja ennen ekoja läksäreitä olin viimeks alkoholilla elämää juhlistanu 2014 joulukuussa et oli vähä rankka sit toi viimenen kuukausi Suomessa :D

No. Sitte tuli se hetki ku astuin lentokoneeseen ja muutin pois ja alotin sopeutumisen.

Ihan kivasti on menny ja paremmaks muuttuu, ku kaikkeen tottuu.

Loppuvuosi löytyyki sit tästä blogista!

Vihdoin Brasiliassa, selkä palo ja mun ainut joululahja minkä tänäjouluna ostin. Tein paketin tulostuspaperista ja ruusukkeen mehustimen ohjeista :'D

Hyvää uuttavuotta vuodelle 2017! Mulla on jotenkin kauheen toiveikas olo seuraavasta vuodesta. Tuntuu et nyt tulee muutoksen vuosi.

Ainoo lupaus seuraavalle vuodelle on et opin tän ***** kielen..

Tämmönen pulla serkkupojalle sit tupsahti. Pari viikkoa sen jälkeen, kun olin tänne saapunu.

En malta odottaa, et huhtikuussa pääsee morjenstaa tätä palloa.