Me muutetaan takas Suomeen

Tää ei oo klikkiotsikko.

Me ollaan Maurin kanssa tässä viimeaikoina käyty välillä kiivaitakin keskusteluita siitä, että mihin meiän elämä on menossa ja mitä halutaan ja mitä pitää tehä et päästään siihen mitä halutaan. Ollaan oltu molemmat asioista samaa mieltä.

Eilen Mauri istutti mut sohvalle ja kerto et haluu muuttaa takasin Suomeen. Et on tätä miettiny jo monta kuukautta ja miettiny et miten tän voi mulle kertoa. Koska täähän on mun unelma asua etelässä, merenrannalla ja nauttia auringosta. Ja minä halusin pois Suomesta ja elää jotain muuta elämää. Maurin unelma on tehä musiikkia, täällä se ei onnistukkaan, koska Maurin on niin vaikee luoda suhteita ja tutustua ihmisiin. Ja nyt kun mä lähtisin Suomeen töihin neljäks kuukaudeks ni Mauri jäis tänne ihan yksin. Ku mun Suomikaveri ja sen mies lähtivät myös kesäks Suomeen.
Ja Maurilla on ikävä sen perhettä ja mun perhettä ja vaikka miten täällä pyristelee niin ei liikuta eteenpäin ja nyt on mieheltä patterit loppu ja ei vaan jaksa, koska takaraivo huutaa et EI TÄSSÄ OLE MITÄÄN JÄRKEÄ! Mun perhe Suomessa ja Maurin 10 tunnin ajomatkan päässä. Ja lomaa kerran vuodessa ja sillon pitäis päättää et meneekö Suomeen vai Pelotakseen. Ja mä en Pelotakseen ammuttavaks ja murhattavaks muuta joten Mauri haluu muuttaa takasin Suomeen.

Kerto et sillon ku Suomessa asuttiin niin ei osannu sitä elämän helppoutta arvostaa, koska muutti Suomeen suoraan äidin helmoista ja katuu kaikkea mitä ei tullut tehtyä.
Suomessa olis valmiina kavereita ja mun sukulaisia, joista on tullu Maurille ystäviä.

Tajusin sit et jäbä on oikeesti ihan tosissaan et tää ei oo mikään vitsi.

No hetken mietin ja sanoin sille et ymmärrätkö et sä meet sit suomenkielen kurssille. Ja sä hommaat ammatin ja et meillä tulee olee rahallisesti tiukkaa ainaki jonku aikaa. Mun pitää löytää vakkariduuni. Ehkä haluunki mennä opiskelemaan, ehkä perustan oman firman. Ihan mitä tahansa mut mä haluun sit juurtaa itteni Suomeen ainaki noin viideks vuodeks. Et sä et voi tulla mulle vuodenpäästä sanomaan, että haluut takasin Brasiliaan et sit saat luvan lähtee yksin.
Ja joo ymmärtää ja sitä just haluaa.

Sit rupes tulee sellanen pieni viha. Koska mulla oli kaikki Suomessa jo valmiina. Käsiraha asuntoon, auto ja vakkariduuni, huonekaluja ja säästöt. Nyt mulla on vaan rippeitä.
Mut sit toisaalta jos ei oltais lähetty ku mahollisuus oli ni mä olisin aina katunu sitä. Enkä olis oppinu itestäni niin paljon asioita ja oppinu arvostamaan tiettyjä asioita Suomesta. En olis ehkä miettiny tekeväni semmosia asioita tulevaisuudessa mitä nyt mietin.
Tavallaan mua surettaa. En ollu valmis siihen et tän kuun lopussa mä lähen enkä tuu takasin. En nähny niitä kaikkia rantoja, olisin nauttinu auringosta ihan eritavalla. Uinu enemmän.
Mut tavallaan mä oon innoissani ja helpottunu. Nyt mä pääsen mun reviirille. Mä pääsen hoitaa asioita ja nyt Maurin täytyy vaan luottaa muhun ja siihen et mä hoidan. Tai voi Mauriki sen tehä koska Suomessa puhutaan englantia.
Yleinen fiilis on tyhmä. Mulla on tyhmä olo, sellanen uskomatonta et oon nyt tässä tilanteessa. Et vuotavasta katosta, termiiteista, ampiaisista, kulttuurishokeista ja kielimuurista huolimatta se on Mauri joka haluu takas Suomeen. Kylmään pimeeseen Suomeen.

Mä oon koko eilisen yön ja tän päivän suunnitellu ja selvittäny asioita ja mä tiedän mitä mä haluan ja Mauri tietää mitä se haluaa ja me tiedetään miten siihen tulokseen päästään. Koska Suomessa asiat toimii.

Joten kirjottelen ehkä blogia vielä kuukauden verran. Ehkä vähän fiiliksiä Suomesta ja sit loppu. Alotan tavallaan uuden jakson elämässä vaikka en kauaa ookkaa ollu poissa. Mut fiilis on ihan eri.

No katotaan sitku Marraskuun loskasateet iskee maahan et mikä on fiilis.

Ja mun viimevuodet on ollu kyllä sellasta riemunkirjoa, että mistä sitä tietää vaikka vuoden päästä oltais muuttamassa Kiinaan. Elämä yllättää.

Nyt meen meiän kylmään suihkuun, koska se on rikki ja lämmintä vettä ei tule.

Taas meni ohi aiheen

Arki on todella täällä. Mauri on maanantaista perjantaihin töissä ja mä siivoon ja kokkaan ja opettelen portugalia maanantaista perjantaihin motivaation vaihdellen nollasta nollaan.
Vielä edelleen pitäis se omajuttu löytyä.

Taas tuli huutia byrokratian osalta mut en jaksa siitä ees enää mitään kirjotella, kun ei se vauhkoominen mitään auta ja rupee vaan ärsyttää.
Suurimman raivon ollessa vallassa lähetin mun kavereiden whatsapp ryhmäkeskusteluun viestin, että jos joku heistä menee naimisiin ja eroaa alle vuodessa niin työnnän paskaa postiluukusta, koska KAIKILLA EI OLE NIIN HELPPOA.
Sanoin myös, että vaikka kymmenen vuoden päästä minä ja Mauri vihattais toisiamme ja molemmat pettäis mennentullen ja keskustelut käydään heittelemällä tavaroita toisiamme päin ni ei varmasti pistetä avioeroa vireille. Enkä varmasti muuta yhtään mihinkään ikinä tästä maasta, kun sitten joskus se oleskelulupa saadaan. Koska sitku paperisodat on voitettu ni voitosta en ikinä luovu. Ihan sama jos musta tulee katkera vanha kurppa.

No mutta se siitä aiheesta.

Kohta on pääsiäinen ja pääsiäinen me vietetäänki Pelotaksessa! Eli kerkeen vielä morjenstaa Brasilian sukua ennen, ku lähen Suomeen moikkaamaan omaa perhettä!
En ollu ees aatellu et pääsiäinen olis joku juttu täällä, mut kuulemma Maurin äiti on suunnitellu jo kuukauden mitä ruokia on pitkänä perjantaina tarjolla. Ja sunnuntaina on kuulemma suklaapäivä.
Jostain syystä punasta lihaa ei täällä syödä pääsiäisenä ollenkaan vaan ruokana on lähinnä kalaa.
No en kyllä nyt oo muutenkaan lihaa syöny sen jälkeen kun lihaskandaali tuli esille.
Lihaskandaali ei näy ihmisten perusarjessa mitenkään. Ei ainakaan täällä. Paitsi, että lihaa on nyt aika paljon tarjouksessa ja lihan hinta luultavasti alenee. Tai no pakkohan hinnan on alentua, kun ei ulkomaan osta enää maihinsa brassilihaa. Mut johonki se myymätön liha pitää tunkea.
Tässä sitä sit odotellaan millon tulee infoa, että mitkä lihamerkit on ok.
Yllättäen presidentin puolue on lahjottujen puolueiden joukossa.
Oikeesti eipä yllättäny. Sanoinki Maurille et liha on se jolla te teette rahaa ympäri maailman ja senki meette kusemaan et ei nyt jumalauta eikö mikään onnistu.

Tosin jos juttelisin jonku hipin kanssa tästä niin hän luultavasti kertois mulle, että tottakai tämmöstä Brasiliassa tapahtuu, kun ollaan vielä niin nuori maa ettei oikein tiedetä ja osata miten maata kuuluisi hallita ja miten meidän pitäisi muuttua.

Käveltiin ykspäivä tossa rannalla ja ostin sit joltain hipiltä koruja kun ne niin kimmelsi auringossa. Siinä sitten koruja valitessa rupes hippi juttelemaan Maurin kanssa.
Oon nyt oppinu et tääl ollaan aikalailla jokotai kansaa. Että joko oot ihan sitä porvarikansaa ja ovat aborttia vastaan ja köyhät kyykkyyn ja grillilihapileet jokapäivä. Tai sit oot niitä jotka on ihan totaali vihreitä ja nukkuu teltoissa ja pyyhkii pyllyn luonnonlehtiin ja ovat vegaaneja ja kaikki on saman arvosia -tyyppejä. Näin ihan SUPER kärjistetysti ja juntisti sanottuna. Tottakai on sit niitä puolivälissäkin olevia. Mut puhutaan oikeesta ja vasemmasta ajatusmaailmasta.

No anyway tää hippi joka jutteli maurin kanssa oli sit ihan totaali vasen. Eli pyyhki pyllyn luonnonlehtiin ja rupes siinä Maurin kanssa politiikasta puhumaan. Mauri, tai no oikeestaan aika moni vihaa täällä politiikasta puhumista koska politiikka on niin päin hevonhelvettiä et niistä keskusteluista ei rupee ku vaan vituttaa. Joten Mauri sit siinä kuunteli ja ei paljon mitään sanonu ku oli kaikesta niin erimieltä.
No tää hippi sit sano et on Riosta kotosin ja siellä ihmiset välittää enemmän ulkonäösta ja vaatteista, kun täällä saarikaupungissa. Mauri sit sano, että hänen mielestä ei oo mitään järkeä ostaa osareilla kalliita merkkivaatteita ja näyttää siltä, että rahaa on vaikka todellisuudessa katto vuotaa ja seinät on kotona homeessa ja just on rahaa ruokaan.
No tää hippi sit sano että "Sun pitää ymmärtää et Brasilia on niin nuori maa, ettei meillä oo ollu aikaa oppia elämään muulla tavalla."

Tiiättekö tässä vaiheessa vähän rupes naurattaa. Brasilian portugalilaiset löys joskus 1500-luvulla ja 1800-luvulla maa sai itsenäisyyden. Eli siis 500-200-vuotias maa riippuu mistä kattoo. Mut ei toi oo mikään syy miks Brasilia on mikä on! Suomi täyttää tänävuonna 100! Onneks olkoon ja missä me ollaan? No aika moni kortistossa ja masennuksessa mut missä me muuten ollaan? No aika hemmetin hyvässä jamassa. Ku vielä mietitään et toinen maailmansota oli toissapäivänä ja viel eilen oltiin köyhiä viljelijöitä mut se yhteinen rakkaus omaa maata kohtaa pakotti kaikki vetämään yhtä köyttä ja se on jatkunu tähän päivään asti. Yleisesti suomalaiset haluu pitää Suomen hyvänä maana asua. Hyvänä maana asua siellä kaikki yhdessä.
Mut ei täällä. Brasiliassa ei oo sitä oman maan ylpeyttä ja autetaan tuntematonta hädässä ajatusta. Ja tää sama ajatusmaailma jatkuu aina sinne maanjohtajiin asti. Kun joku maata johtava tyyppi palkataan tähän hyväpalkkaseen duuniin niin ajatellaan "JES! Nyt MUSTA tulee rikas ja MINÄ ja MUN perhe voi tehä mitä vaan!" Mut ei oo sitä sellasta "JES! Nyt mä voin vihdoinkin yrittää vaikuttaa tän maan asioihin ja tehä meiän maasta paremman paikan elää ja asua ja jokupäivä me voidaan olla ylpeitä siitä mitä ollaan saatu aikaan!" Omaa maata rakastetaan vaan jalkapallon maailmancupissa.

Sit mietin yks päivä Maurin yhen työkaverin kanssa Brasilian veroja ja puhuttiin mitä Suomessa veroilla sit saadaan "ilmaseks". Ja täällähän minimipalkka on sen öbaut 800 realia kuussa. Mut veroja ruvetaan maksamaan vasta, kun tienataan 1600 realia kuussa (en oo ihan varma mut jotain tämmöstä muistaakseni) ja sanoin tälle työkaverille et mieti jos jokainen minimipalkkaa saava maksais 1% veroja omasta palkastaan. Et mitä kaikkee sillä rahalla sais aikaan ku suurinosa tienaa minipalkkaa 200 miljoonan ihmisen maassa. No pyörsin sit heti mun ajatuksen, koska unohdin et ne rahat menis jonku poliitikon taskuun (laittomasti) ja kansalaiset ei näistä rahoista hyötyis mitään.

Eli siis mennään pääsiäiseks Pelotakseen ja Niina tulee taas kylään huomenna!

Satanu on kaks viikkoa putkeen, paitsi nyt näyttäis paistavan aurinko.

Pahoittelen jos joku true Brasilian tietäjä lukee tämän ja toteaa tekstini hevonpaskaksi.

Loput arjesta näette nyt kuvina.

Käytiin Maurin kanssa kaupassa ja kurpitsa oli tarjouksessa

Mauri teki ruokaa 

Mulla oli paita ja housut väärinpäin

Leikkasin ite Maurin hiukset ja säästin. 

Mauri leikkas sipulia

Toi kiipes mun varpaille ja meinasin katkasta jalan poikki, mut loppupeleissä en tiedä miten sen sain koskematta pois varpailta, ku olin niin paniikissa.

Oon ollu nyt vähän laiska kirjottamaan tai en tiedä oonko ollu laiska vai eiks mua oo vaan huvittanu ku ei oo mikään menny oikeen niinkö Strömsössä ja se on sit vieny kaiken mun elämän ilon.

Bussipohdintoja

Mä istun tällähetkellä Maurin kanssa bussissa. Ollaan menossa Lagoalle meiän kavereita moikkaamaan vielä ennen ku lähtevät tän kuun lopussa kesäks Suomeen.

Bussit on kyllä parhaita paikkoja vaan mietiskellä.

Sanoin Maurille et pitäisköhän meiän juhlia joulua tälleen syksyllä? Ilma pysyy jo alle 30 asteen. Sisällä ei oo kylmä vaan sopivat 20 astetta tai vähän enemmän. Hämärällä laitan meiän jouluvalot päälle ettei tarvii pitää epätunnelmallista kattovaloa päällä. Oon meinaa ettinu jalkalamppua. Sellasta kivaa minkä voi laittaa johonki nurkkaan seisomaan ja siitä tulis sit sellanen hyvä tunnelmavalo. En oo missään sellasia vielä nähny, joten ei olla otettu jouluvaloja pois.

No anyway siis viilenemään ilmat on ja se toi mulle kaikkia fiiliksiä. Joulufiiliksiä.
Haluisin nyt leipoo torttuja, ku sisälämpötila on siedettävä ja keittää glögiä ja laittaa sen hirveen räikeen joulupöytäliinan pöydälle.

Mauri rupes nauraa mun idealle mut ehkä silti viel toteutan tän. Yks sellanen joulunen viilee ilta ja joululeffoja telkkarista.
Tätä joulua mä tässä bussissa mietin.

Sit mietin kans et ku nyt tääl sataa ja on pimeetä ni vitsi tuntuu kotosalta. Sade imee kaiken valon ja fläbäreissä tulee kylmä. Tosi kotonen olo. Villasukkia en kyllä vielä laatikosta kaiva. Mut flanelliyökkärit on jo iltasin jalassa.

Toisaalta tää bussi kaahailee ihan hirveesti ja oon jo kerran meinannu liukua mun istumapaikalta kurvissa pois et ei nyt ihan mihinkään rauhalliseen tunnelmaan täällä pääse. Ei tosiaan.

Joskus kans mietin et mitä jos bussin ovesta sisään tulee ryöstäjä. Et kyl sillain voi käydä ja vähänkö olis kätevä semmonen lentopussukka mikä laitetaan kaulaan ja paidan alle ja siellä pidetään passit ja rahat. Et olisinkohan mä enemmän pulassa jos mul ei olis mitään annettavaa vai et jos ryöstäjä löytäis mun salapiilon.

Tämmösiä mä mietin bussissa.

Nyt tultiin terminaaliin.

Kohti ääretöntä ja sen yli!

Meillä oli eilen tosiaan mun oleskelulupahakemukseen liittyvä aika varattu poliisille.
Oltiin miljoona kertaa tarkistettu kaikki paperit ja et onhan meil nyt kaikki. Silti olin 99% varma et joku menee pieleen ja ei saada vieläkään laitettua papereita eteenpäin.

Me käytiin kuuskuukautta aikasemmin jo yrittämässä laittaa papereita eteenpäin ja käveltiin vaan policia Federaliin sisään, kun ei mistään oikein löytyny mitään infoa, että miten pitäisi toimia.
No meille sanottiin, että pitää varata aika ja hän voi varata ajan meille nyt heti ja se aika meni maaliskuulle, eli puolenvuoden päähän.

Mua ärsyttää tämmöset asiat ihan sikana, koska jos netistä tai puhelimessa täällä päässä asiat pystyis selvittää ni mehän oltais aikoja sitte selvitetty et ahaa netistä aika pitää varata ja oltais saatu aika paljon aikasemmalla aikataululla.
Alunperinhän meille siis sanottiin, että mun pitää mennä Argentiinaan hakemaan itelleni viisumi..
Toi kertoo aikapaljon siitä et täällä ei oikeestaan kukaan tiedä mistään yhtään mitään.

No se puolvuotta me ollaan sit odoteltu. Vaikka toi oleskelulupa ei mun elämää tällähetkellä mitenkään pahemmin muuta ni jotenki se on silti ollu sellanen et ennen ku mä sen saan ni oon vähän jumissa sen kanssa et mitähän täällä nyt tekis. Joten siitä jumista olis kiva päästä eroon.

Nyt ku meillä oli toi aika ni meille selvis, että toimisto jonka kanssa ollaan aikasemminki tapeltu, unohti meiän virallisesta vihkitodistuksesta meiän vanhempien nimet. Ja tää mies joka otti meiät poliisiasemalla vastaan ei voinu uskoa et miten on voitu tehä tommonen moka. Se sano monta kertaa Maurille et ei voi uskoa et näin on nyt käyny.

Tiiättekö sen fiiliksen ku sä oot puolvuotta venannu jotain ja sul on siitä kokoajan sellanen pieni stressi päällä. Ihan huomaamatta sä siitä stressaat ja sit ku se hetki tulee mikä vois pyyhkii sen stressin pois ja sitku se hetki meneeki pieleen eikä onnistu.

No ei saatu siis mun papereita eteenpäin ja seuraava vapaa aika poliisilaitokselle on vasta elokuussa ja mä oon sillon Suomessa, joten odotus menee vielä kauemmas. Ellei saada peruutusaikoja. Mitä ei ainakaan edellistä aikaa odotellessa tapahtunu. Täähän tarkottaa nyt sitä et oon ollu täällä siis laittomasti ja en tiedä miten paljon lentokentällä siitä pitää sakkoa nyt sit maksaa, enkä tiedä vaikuttaaks se mun takasintuloon jotenki. Poliisi sano et ei pitäis vaikuttaa takasintuloon, koska oon yli 3kk Suomessa, "mutta ei sitä ikinä tiedä."

Mä oon niin helvetin kyllästyny tähän hyppyyttämiseen ja pompottamiseen ja MAKSAMISEEN. Sanoin Maurille et sun maa elää mun rahoilla, ku oon niin paljon maksanu kaikenmaailman lipuista ja lapuista.

Lähin sit poliisiasemalta kyyneleet silmissä raivokävelee kohti keskustaa. Kaikki mitä oli sylissä ni lens ties minne puskaan. Mä en olis nyt jaksanu yhtään mitään tämmöstä. Muutenki on kokoajan vähän sellanen haikee olo ku tietää et kuukauden päästä on TAAS lentokenttähyvästien aika ja TAAS jätän Maurin yksin ja sit menee 4 kuukautta ennen ku taas nähään toisemme. No 4 kuukautta taitaa olla tähän mennessä lyhkäsin erossa olo aika.
Ja molemmilla on ollu tästä meiän vuokrakämpästä stressiä ja normaalia elämä ja rahastressiä ja sit must tuntuu et kokoajan tulee joku uus este minkä yli pitäis kävellä ja tän oleskeluluvan piti olla yks pois alta hoidettu asia, et voidaan keskittyä enemmän sit muihin. MUT EI VÄKISIN.

Söin raivooni vähän kallista ja pientä Burger Kingin hampparia ni ei enää ärsyttäny niin paljoo. Nyt vaan odotellaan taas. Ei voi mitään.

Eilen Maurilla oli kaikenlisäks viel synttärit. Mut päätettiin siirtää ne tälle päivälle. Tänään on pyhä eli ei töitä ja ilma on viilee ja kohta ehkä sataa, joten täydellinen päivä luoda jotain herkkua uunissa ja kattoa leffoja ja istua sohvalla. Ehkä jopa innostun kokkaamaan jotain sairaan hyvää ruokaa.
Tai no mitä mä valehtelen, en kuitenkaan mitään kokkaa, kun Mauri siitä tykkää ja on mua parempi kokki. Mut jotain herkullisuutta varmasti leivon.

Eilen ku raivoitkun puuskassa sit viimein pysähdyin mun raivokävelyltä ja istuin penkille kiroilemaan sitä toimistovirkailijaa alimpaan helvettiin, istu Mauri mun viereen ja siinä sit valitin et miks mä edes yritän asuu tämmösessä maassa joka ei haluu mua tänne, et miksen vaa jääny Suomeen, siellä kaikki on niin helppoa ja asioista ei tarvii tapella.
Ni Mauri sit sano et ei ongelma oo siinä, että tää maa ei sua haluais tänne vaan tää ongelma on siinä et tää maa ei osaa pitää sua täällä. Kiroiltiin siinä penkillä sit vähänaikaa molemmat.

Käveltiin sit viel Maurin koululle ja rupesin juttelee Maurin pomon kanssa ja kerroin meiän ongelmasta ja Maurin pomo sano et sen sisko on sellanen viilipytty et hän saa asiat hoidettua jämäkästi mutta rauhallisesti, kun taas tää pomo ite on sellanen räjähtävä raivopommi jos joku menee pieleen tai joku mokaa jotain. Niinku minäki. Pitää ihailla sellasia ihmisiä, jotka pystyy pitää melut mahassaan eikä oo sitä tarvetta päästellä höyryjä.

Viikko takaperin meiät kutsuttiin Maurin entisen oppilaan Mauron vaimon synttäreille. Mulle ei kukaan kertonu et kyseessä oli synttärit, joten luulin et tavallinen sunnuntailounas tiedossa. Oli aikamoinen yllätys sit mennäkki keskelle 40 hengen sukulaisjuhlia. Mauri väittää et kyllä mulle kerto... Kyllä mä muistaisin. Olisin hommannu lahjan ja sanonu Maurille ettei laita fläbäreitä jalkaan.
Ruoka oli hyvää ja juhlat oli kivat. Mauro ja sen vaimo on kyllä sellanen pariskunta et niistä pitäis kaikkien kattoa mallia. Aidosti onnellisia ja se onnellisuus levitty koko taloon.
Kun vaimo puhals 50v kakustaan kynttilät ja Mauro käski toivoa, sano vaimo, että:
"Toivoisin, että jos pystyisin niin menisin Mauron kanssa uudelleen naimisiin!"

Saatiin kutsu veneilemään ja syömään katkarapuja joku kaunis purjehduspäivä

Mauro, joku nainen, vaimon sisko, vaimo, Mauri ja minä

Saatiin kutsu myös vauvasuihkuun. Hahah. Ei vaan mikä se on suomeks? Vauvakutsut?
Maurin työkaveri on viimesillään raskaana ja käytiin sit vauvakutsuilla vähän syömässä ja kattomassa mikä meininki.

Aimee tulee tytön nimeks

Vauvakutsut oli täynnä lapsia ja ihmisiä ja juhlakalua ei pahemmin kerenny jututtaa, kun ihmisiä oli niin paljon. Ei haitannu, ruoka oli hyvää ja muut vieraat mukavia.
Kun saatiin kutsu tonne juhliin niin lahjaksi piti viedä vaippoja. Paketti per juhlija. Vietiin kaks pakettia. Kaks pakettia vaippoja makso melkein 100 realia ! Ei ihme et toivoivat lahjaks pelkästään vaippoja. Vauvajutut on täällä ihan hirveen kalliita. Pilttipurkit on 5 realia kappale. Kysyin Maurilta et syötetääks täällä vauvoille kaupasta ostettua vauvan ruokaa, ku noi on niin kalliita ni kuulemma välillä joo mut yleensä ihan perusruoka kotona vaan muussataan ja tehään ilman suolaa. Näin vähän aattelinki.

Mut nyt lähen käymään kaupassa ennen ku Mauri herää ja teen täydellisen synttäriaamiaisen!

Mehiläistarina

Hyi helvetti.

Mä oon nyt läpieläny yhen mun pahimmista painajaisista.

Muutama viikko takaperin, ku meikäläisen kaveri oli vielä kylässä, mä kirjottelin makkarissa edellistä blogikirjotusta, ku huomasin et pään ohi lens amppari.
Mua ei saa mikään muu niin nopeesti liikkeelle, kun nää pienet pörriäiset saatanasta. Kaikki rakkaus amppareille, tai no mehiläisille, jotka tätä maapalloa pyörittää mut ei oo hirveempää, kun ampiainen mun lähellä.

Mun rohkeaakin rohkeampi kaveri otti juomalasin ja Akkarin kouraan ja haki ampparin makkarista ja päästi vapauteen. Tai siis kaks ampparia. Sitä toista en onneks ollu huomannu.

Jatkoin kirjottelua keittiössä ja yhtäkkiä keittiössä oli uus ampiainen.
Okei yks bonari tässä maassa on et täällä ei ampiaisia näy. Ne ei tuu ovista ja ikkunoista sisään. Auton ikkunoita voi pitää auki ilman amppareitten pelkoa ja loppukesästä ei oo ampiaisia yrittämässä tunkeutua ruokalautaselle ja mehulasiin. Ja tätä olin Heidillekki hehkuttanu et täällä ampiaiset pysyy omissa oloissaan ja tekee sitä omaa tärkeetä työtään. Joten kolme ampiaista sisällä yhen aamun aikana oli aikamoinen what the hell hetki mulle.

Heidi pelasti ja nirhasi amppareita vuoronperään. Meillä oli ovi auki, joten ajateltiin et niitä pölähtää ovesta sisään. Neljännen ampparin jälkeen laitettiin ovi kiinni ja laitoin viestiä Annelle, mun kaverille joka asuu Lagoalla, et tuleeks tässäkin maassan kesän lopulla ampiaiset sisälle? Et onks niitten kesän tehtävä täytetty ja nyt ne sekoilee tuolla taivaalla ja eksyy sisälle. Ei kuulemma oo sellasta tässä maassa.

Ulko-oven ollessa kiinni sisälle ilmesty silti lisää ampiaisia, joten tultiin siihen tulokseen et ne tulee sisään jostain muualta. MISTÄ??
Heidi sai yhen ampparin kiinni yrittäessä luikahtaa hyttysverkon nurkasta takasin ulos. Mä oon siis tunkenu nastoilla meiän ikkunaan hyttysverkon ja pienestä kolosta ampparit meni ulos. Joten pääteltiin et okei sieltä ne tulee myös sisälle mut miks??

Mä sain Suomesta irtokarkkeja tuliaiseks ja piilotin ne mun sukkalaatikkoon. Se oli ainoo uus asia meiän makkarissa, joten mietin et voiks ampparit tulla mun karkkien perässä sisälle? Ei voi olla, mut se on ainoo mikä meillä oli makkarissa muuttunu.
Joten varmuudeks vein karkit pois makkarista ja lähettiin kauppaan.
Kotiin päästyä oli makkariin tullu lisää amppareita.

Ulkona ku kurkittiin et olisko jossain pesää ja pörräiskö jossain amppareita ni ei näkyny missään. Mut minä en makuuhuoneessa nuku mihin jostain tupsahtelee ampiaisia.
Heidi viel oikein lisäs nastoja meiän hyttysverkkoon ettei varmasti pääse mistään koloista kukaan sisään mut ei auttanu.

Mauri soitti isännöitsijälle. Joka on yhtä hyödytön, ku tän maan poliitikot eli siis mitään ei tapahdu vaikka kansa vaatii tai no tässä tapauksessa vaikka me vaaditaan.
Soitti isännöitsijälle ja sano et luultavasti ullakolla on ampiaistenpesä ja sieltä jostain katon kolosta ampiaisia eksyy meille sisälle. Saatiin vastaukseks et eii eiieiii ne ampiaset tulee luultavasti jostain takapihalta, ei meillä mitään pesää oo. Sulkekaa vaan ikkunat ja ovet.
Puhelun jälkeen huomattiin et suihkun päältä kuulu selkeetä surinaa ja laitettiin vielä perään viestiä, että pesä on jossain suihkun päällä. Et tee asialle jotain, me ei voida asua asunnossa, joka on näin pieni ja ampiaisia tupsahtelee makkariin ja vessaan. Varsinkaan, ku minä oon todellinen hermoheikko näitten ötököitten kanssa plus meillä oli vieraita lomalla.
"Joo no katotaan huomenna" oli vastaus.

Raahattiin meiän iso patja keittiöön, joka oli muutenki jo täynnä ihmisiä.

Aamulla päätettiin et nyt tälläkertaa me hoidetaan ite tää asia. Ei täällä voi nukkua. Ja vuokranantaja ei saa ikinä tätä hoidettua. Ei ikinä.
Aamulla makkarin ja vessan lattialla oli kuolleita ampiaisia.
Soitettiin ampiaismiehelle, 150 realia olis pesän tuhoominen ja siinä menis kolmisen tuntia. Ampiaismies tuli bermuda shortseissaan, fläbäreissään ja t-paidassaan.
Kurkkas ullakolle ja sano et joo siellä on 15 000 yksilön pesä afrikan mehiläsiä. (Jotka myös tappajamehiläisinä tunnetaan) ja pesä on niin iso et hinta on 250 realia. Mut ei mee kauaa. Hän tulee illalla takasin, kun kaikki mehiläiset on pesässä ja savustaa ne ulos eukalyptuksen lehdillä. Laittaa kuningattaren orjineen laatikkoon ja ottaa laatikon mukaansa. Simppeli homma.

Vuokranantaja oli vähän närkästyny ku hoidettiin homma itse, mutta sano, että huomioidaa vuokran hinnassa.

Illalla ampiaismies tuli ampiaispuvussaan ja varusteineen.
Aikasemmin päivällä oli sanonu et voidaan olla keittiössä ihan hyvin. Et pörräys kohdistuu makuuhuoneeseen.

Jotenki tää simppeli keissi vaihtu siihen et meiän makuuhuoneessa oli tuhansia TUHANSIA vihasia ampiaisia. Sisällä ei voinu olla. Vessan katonraja oli mustanaan savua pakenevia amppareita ja parvekkeella istuessa yhtäkkiä katolta tuli musta ampiaisPILVI liian lähelle meitä, joten minä, Heidi ja heidin muksuhan juostiin. Mauri oli vielä töissä.

Tosta pienestä kulmasta oikeella ne ampiaset lens ulos edellisenä päivänä ja siitä ne yritti savuakin pakoon.

Mikään kuva ei näytä sitä miten TÄYNNÄ toi huone oli noita pieniä hirviöitä.

Koko ilta meni sisäpihalla istuessa. Vuokranantaja lähetti Maurille viestin, että asunnosta 16 tuli valitus, kun ampiaisia tulee sisälle.
..
... Ei paljon meitä kiinnostanu siinä vaiheessa ku makkari oli mustana ampiaisia.
Mut Mauri meni kiltisti selittää tilanteen muille asukkaille. Vaikka koko tää homma olis pitäny alusta asti hoitua vuokranantajan toimesta. Mut herra lähti lätkimään kolmelta iltapäivällä ilman mitään uteliaisuutta tai kysymyksiä ampiaismiehelle. Kiinnostus omaa omaisuutta kohtaan ja asiakkaitaan kohtaan oli nolla. Eipä yllättäny.

Ampparimies sano et pesä oli ollu siellä ainaki vuoden. Ja ampiaisia oli yli 20 000. Ja kahen viikon päästä pesä olis levinny muuallekin asuntoihin ja ullakoille. Että OLE HYVÄ HERRA VUOKRANANTAJA!

Siinä tota pörinää kuunnellessa ja omaa sänkyä tuijotellessa mietin vaan et miksei ampparimies sanonu et tyhjentäkää makuuhuone. Siel oli kuitenki meiän kaikki vaatteet ja petivaatteet.
Mä vaan mietin sitä miten laitan jonku paidan päälle ja paidan sisältä löytyy kuollu ampiainen. Hyi hyi hyi hyi hyi.

Lopulta ampiaismies oli valmis. Sano, että makuuhuoneeseen ei mitään asiaa. Pesän otti mukaan itelleen hunajanvalmistukseen ja pesästä karanneet tappo alkoholilla.
Aamulla viimesetkin ampparit olis kuollu makuuhuoneessa ja vessan siivos ja sinne pysty kuulemma mennä. Nukkua voi olohuoneessa.

Siinä sit ku kävelin sisään iski kokopäivän mun sisällä jyllänny fobia ja rupesin vaa itkee enkä saanu happee ja siis mua vaan ahdisti ihan sikana.

Mä hyppään ylös suunnilleen jos nään kärpäsenki liian lähellä koska se vois ihan hyvin olla amppari. Mun pahin pelko on et ampiainen lentää liian lähelle ja osuu mua naamaa, menee mun suuhun tai sotkeutuu hiuksiin. Miettikää sitä. Hyi saamari.

Joten siinä sit itkeskelin ja panikoin ja Mauri Heidin kanssa etti vikoja ruumiita ja tuhos elossa olevia.

Seuraavana päivänä pystyin mennä vessaan ilman paniikkia.

Heidi ja Mauri siivos makuuhuoneen raadoista. Lattia oli niitä ihan täynnä.

Et sellasta. Yks maailman hirveimmistä päivistä ikinä. IKINÄ.

Mut saipa Heidi ja hänen muksu kokee tosielämää. Muurahaisia, sateella vuotavan katon ja nyt ampiaisten karkotuksen.

Mut uskokaa tai älkää meiän katto on korjattu!! Se ei enää vuoda! Joten 2/3 hoidettu ja muurahaiset ei mua häiritse, kuha muistan pitää kämpän pinnat sokerittomana ja sulkea kaikki herkkupussit tiiviisti.

Tänään on Maurin synttärit ja me mennään 5 illalla mun oleskelulupatapaamiseen. Katotaan mitä käy.

Ja googlasin Afrikan mehiläisistä sen verran et 1900-luvun alussa brasilialainen tutkija toi Afrikasta kymmenisen afrikkalaista mehiläiskuningatarta ja tarkotuksena oli sekottaa euroopan ja afrikan rotu keskenään. Sillä olis saatu mehiläisiä, jotka kestää paremmin tauteja ja tuottaa paremmin hunajaa. Tutkija kuitenki unohti jotkut luukut pesistä auki ja mehiläiset karkas ja risteyty luonnossa eurooppalaisten kanssa. Tuli vahvempi uusi laji mut aggressiivisuus afrikkalaisilta periyty eurooppalaisen lauhkeuden sijaan ja tällä hetkellä Brasilia on ainoo maa Etelä Amerikasta joka osaa tätä lajiketta käsitella ilman ongelmia.
Tappajamehiläisiä, koska jos meet liian lähelle pesää niin mehiläiset saattaa sua ruveta jahtaamaan, koska ovat aggressiivisia. Myrkkyä kuitenkin on kuulemma näissä vähemmän kun eurooppalaisissa.

Suomalaisena Brasiliassa

Käytiin Matadeirolla. Nyt ei tuullu ja kaikki oli hyvin. Lue teksi Matadeirosta TÄSTÄ

Täällä kun on nyt tän 7 kuukautta asunu ni on väkisinki luonu jo vähän sitä Suomi nahkaansa ja ruvennu kasvattamaan uutta nahkaa mikä sopeutuu paremmin tänne. Tän eron ja kontrastin huomaa varsinki nyt hirveen hyvin, kun mun kaveri on täällä kylässä ja joka on aika pitkälle luonteeltaan niin suomalainen kun voi vaan olla.

Tiedän et Heidi sä luet tän, joten älä ota mitään mitä sanon loukkauksena, se ei todellakaan oo mun tarkotus!

Niinan (joka löys mut blogin kautta) kanssa kun tavattiin viikko taaksepäin sunnuntaina kerto hän törmänneensä vahingossa mun blogiin ja ajatelleen, että kylläpä mä valitan paljon. Et aika negatiivista tekstiä. Kunnes muutti ite tähän samaan maahan ja törmäs kaikkiin samoihin valituksen aiheisiin, kun minä ja ymmärs tasan mistä kirjotin. Mua rupes naurattaa, koska muistan miten rankkaa KAIKKI mulle oli ja miten hirveetä se kaikkeen tottumisen prosessi oli. Nyt voin sanoo et ei oo montaa asiaa enää mistä mulla oikeesti menee tän maan kanssa hermot. Yks on se et sade tulee EDELLEEN katosta läpi ja toinen se et muurahaisten takia kaikki ruoka pitää laittaa heti rasioihin ja roskia ei vois pahemmin yönyli keittiöön jättää saman ongelman takia. 

Se miks jotenki hiffasin et hei mulhan menee ihan hyvin on Heidi ja hänen muksu.

Keskustan aamu"vilinä"

Tässä maassa pitää olla lehmän hermot. Niinku Heidi sano.

Meillä ei oo autoa, joten mennään jokapaikkaan bussilla. Ja se bussimatka saattaa kestää pariki tuntia, koska ruuhkat tukkii täällä tiet melkeinpä mihin kellon aikaan vaan ja ihan sama mihin suuntaan mennään.

Onki yleinen vitsi et ne jotka ei asu Florianopoliksessa luulee et meiän elämä on pelkkää surffausta ja rantaa ja aurinkoa, vaikka todellisuudessa suurinosa päivästä menee aina ruuhkassa jumittaessa.

Joten ihan sama mihin mennään, vaikka vaan käymään niin siinä menee koko päivä.

Heidin muksun vakiosanastoon täällä kuuluu: Millon se meiän bussi oikein tulee? Millon me oikein ollaan perillä? Onko vielä pitkämatka? Kestääkö vielä kauan? ja Miks me aina mennään rannalle?

Onneks on toi ranta tossa vieressä ni ei tarvii busseilla mennä eestaas parituntia. Se on kyl luksusta. Mauri sanooki et aina töitten ja bussihelvetin jälkeen ku astuu tohon rantahiekalle se muistaa et on se sen vaivan arvosta rannalla asua.

Kaupassa menee aina kauan. Siinä et sinne pääsee, kävellen tai bussilla ja sit se et jonottaminen kestää. Jonottaminen kestää lihajonossa ja leipäjonossa. Ei oo mitään pikakassoja (tai on mut ei ne sen nopeempia oo) tai tutkita mitään tehoja, eikä asiakkaat valita et ompa kassat hitaita. Kassat on mukavia. Ne rupattelee asiakkaille niitänäitä ja samalla pakkaa asiakkaiden ostoksia ja näpyttelee kassalle banaanien koodeja. Joskus sitä ruvetaan rupattelemaan muiden jonossa olevien asiakkaiden kanssa. Ja sen jälkeen mennään sinne bussipysäkille bussia odottelemaan: Äiti, onko toi se meiän bussi? ei oo.

Käsintekijöiden halli. Täältä lähti mukaan pari sormusta.

Täällä ei oo mitenkään hirveen halpaa ees euroissa. Ulkona syöminen on musta laadukkaampaa ja halvempaa, kun Suomessa, mutta poikkeuksiaki on. 

Käytiin paripäivää sit ostoskeskuksessa missä Heidin muksu halus mäkkiin ja kerettiin se jo luvata ennen ku tajuttiin et happy meal oli 20 realia eli joku 7euroa. Annos oli surkeen pieni. Ranskalaiset pierun kokoset. Mut se oli jo luvattu. Mut ostoskeskuksissa melkein kaikkeen lisätään aina muutama ylimääränen reali lisää ihan vaan koska ostoskeskus, missä käy vaan rikkaat.

Perusruoka on edullisempaa, mut on sit paljon juttuja mitkä on täällä kalliimpia. Laadukkaat vaatteet, elektroniikka, hygieniatuotteet kaikki mikä on muualta tänne tuotua. Maitotuotteet ja suklaa. 

Mauri sanoki et ihan sama mitä sä Suomessa ostat ni se on AINA laadukasta. Ihan aina. Täällä laadusta joutuu aina erikseen maksamaan. Ja tän mäki oon nyt tajunnu. Heidiki sano et on ruvennu arvostamaan Suomen hintoja ja sano jopa et Suomihan on aika halpa maa mihin Mauri isolla äänellä sano et "EXACTLY!!"

Mut näihin hintoihinki oon jo tottunu enkä enää jaksa niitä kauhistella. Välillä toivon et olispa sitä Pirkkaa.

Lagoalla, kun tuli yhtäkkiä hiljasuus ja keskustan möykkä jäi taakse ja korviin pelkkä tinninys.

Noin kolme kuukautta taaksepäin Mauri hermostu mulle rannalla ku astuin kiveen ja siitä tuli haava jalkaan ja sanoin et au mun jalka. Mauri sano et LOPETA SE VALITTAMINEN! SÄ VALITAT KOKOAJAN! Mä vedin herneet nenään ja huusin takas et vittu jos mua sattuu ja kaikki on paskaa ni saahan sitä saatana valittaa. Käännyin 180 astetta ja lähin raivolla kävelee takasin kotiin.

Se oli Maurin vuorenhuippu ja vasta nyt mä ymmärrän et mitennii valitin kokoajan.

Kirjotin joskus tekstin Valittaminen vituttaa ja linkkaan sen TÄHÄN.

Lyhyesti: Mua vituttaa ku kaikesta valitetaan, mut sit toisaalta must on kiva istuu alas kaverinkaa ja vaan valittaa.

Must ei oo enää kivaa istua alas kaverinkaa ja vaan valittaa. Mä en enää valita. Se on kynitty musta huomaamatta pois. Ainakin tässä maassa. Täällä en tykkää valittaa ja sitä on outo kuunnella. Luultavasti vanhat tavat ainaki osittain palaa takasin, kun Suomeen lähen käymään noin kuukauden päästä. Mut kukaan täällä ei valita vaikka kaikki on ihan päin helvettiä. Sillon vituttaa ja valitan ja kiroilen ku katto vuotaa tai jos Mauri on ääliö. En muuten.

Tää mun kaveri valittaa tosipaljon. Ei varmaan ees huomaa miten paljon. Koska en mäkää huomannu sillon ku mulle se valittaminen oli ihan normaalia. Se kuulu olla osana small talkkia. Ihan normaalia. Nyt ku oon 7 kuukautta asunu ympäristössä missä kukaan ei valita ja rupesin huomaamaan miten mun kaveri pienistäki asioista mainitsee negatiivisesti tai valittaa ni olin ihan ihmeissäni et oon varmaan kuulostanu ihan perseeltä Maurin korvissa tosikauan. Varsinki ku Maurille mun kulttuuri on ollu aina ihan tuntematon käsite ennen ku nyt. Ja sitä omaa valitusta Maurille puolustelin. En mä tajunnu miten karulta se sen korvaan oikeesti kuulosti.

Siis oon edelleen suomalainen eikä mua oikeesti haittaa jos valitetaan, koska tiedän mistä oon kotosin ja mistä tää valitus on lähtösin. Mut oli ihan uskomattoman valasevaa nähä itteni Maurin silmistä Heidin kautta. Oikee ahaa elämys. Joten älä Heidi loukkaannu, kukaan ei ajattele et vihaat kaikkea ja kaikkia täällä vaan tiedetään molemmat et sä oot suomalainen ja sä oot ihan normaali ihminen :D!

Käveltiin kohti Annen kotia Lagoalla.

Tiiättekö ku joillain ihmisillä on resting bitch face? Eli jotkut ihmiset kun niitten naama on peruslukemilla ni näyttää siltä et vihaa kaikkia ja kaikkea ja naamasta vaan näkee et ei jumalauta mikä bitch! Vaikka sit oliski luonteeltaan ihana ja herttanen ja bitchnaama on vaan se kaikkein syyttömin rentona oleva lepäävä ilme. Ja saattaa ajatella päänsä sisällä vaikka mitä syntyjä ja syviä, esimerkiks miten uskomatonta on se miten lapsi kehittyy mahan sisällä. (Mä mietin tätä välillä, et ihan uskomaton luonto). Sen sijaan, että miettis miten vihaa ton edessä olevan naamaa.

Musta suomalaisilla on resting angry face. Mä näytän vihaselta, ku kävelen kaupungilla. Sama mun sukulaisilla ja varmaan suurimmalla osalla suomalaisista on tää ilme.

Myös Heidillä ja sille bussissa Maurin kanssa naurettiinki, että Heidi kun sä näytät niin vihaselta. Mut se on vaan se resting angry face. Mauri sano et nii tolta säki Ronja näytät kokoajan.

Pitää varmaan ruveta tiedostaa omaa ilmettä ja ruveta muuttaa sitä pikkuhiljaa hahahaha.

Mut kaikkein parasta on musta huomata miten erilainen Heidin muksu on. Miten niin todella erilainen se on kun kukaan muu täällä.

Meillä ei oo täällä jalkakäytäviä, joten aluks muksulla oli hirveen vaikee hahmottaa, etä missä voi kävellä ja piti vähän niinku koko autotietä omana kävelytienään ja kokoajan sai olla huutamassa et EI, ÄLÄ, VARO, KATO ETEES!, ÄLÄ TEE NOIN!, SIELLÄ ON AUTOJA!, KUUNTELE NYT!, ÄLÄ JUOKSE!

Ekan viikon jälkeen muksu on musta ihan hyvin ruvennu handlaa et missä voi kävellä ja missä ei.

Rannalla jokainen aalto iski naamaan ja suu oli täynnä suolaa ja sieltä juostiin nopeesti pois. Nyt osaa jo varoa ja leikkiä ja suolavesikään suussa tai silmissä ei haittaa.

Käytiin "pienessä" lelukaupassa. Kerroksia 5. Mukaan lähti onneks vaan auto.

Täällä otetaan lapset hirveen hyvin huomioon ja lapsista tykätään. Ravintolassa tarjoilijat puristelee Heidin muksun poskia ja käsivarsia ja kehuvat kun on niin kaunis ja ihanat silmät, kun on valkonen tukka ja kirkkaan siniset silmät. Tarjoilijat heittelee ylävitosia ja fistpumppeja muksulle ja peukkua heilutellaan jokapaikassa ja kokoajan. Ostoskeskuksessa saa juosta ja riehua ja kaupoissa jos lapsi on villi niin sille hymyillään ja nauretaan. Ei tarvii vanhempien hävetä, ihan sama mitä lapsi tekee. Tässä olis Suomella opittavaa.

Oltiin Supermarketissa ja syötiin kahvilassa välipalat. Silläaikaa, kun minä ja Heidi maksettiin ostoksia, oli yks tarjoilija löytäny Heidin muksun ja puristeli onnellisena sen käsivarsia ja höpötteli mukavia samalla ku muksun hymy oli herkässä ja vähän ujostutti. 

Mietittiin et ei näin ikinä tapahtuis Suomessa. Heti leimattais pedariks tai ainaki jonkinsortin sekopääks ja sanottais joko lapselle tai puristelijalle, että tuu pois sieltä. Täällä ei ees mietitä sitä mahdollisuutta, ettö onkohan tämmönen nyt epäsopivaa.

Käytiin illalla rannalla kävelemässä ja voi sitä riemua, ku Heidin muksu sai juosta täysii PIMEESSÄ ja ILMAN KENKIÄ rantahietikolla samalla ku aallot osu varpaisiin. Nähtiin kans tähdenlento.

Ollaan käyty myös tän mun toisen Suomikaverin Annen luona kerran ja nähty parikertaa. Annella ja hänen miehellä on tyttö, joka on tottakai saanu osaksi brasilialaisen kasvatuksen ja on villi sekä kovaääninen. Mauri tykkää tästä lapsesta ihan hirveesti ja ne riehuu aina kahestaan ku mahollisuus on. 

Heidin muksulle tää oli ensin ihan liikaa. Tyttö oli Heidin muksun mielestä Hullu Täti kun halaili ja halus pitää kädestä kiinni ja säikytteli puluja ja kilju ja juoksi samaanaikaan ja yritti kutittaa Heidin muksua. Jossain vaiheessa kesken leikkien Heidin muksu sano tälle tytölle, että ei tarvi huutaa.. Hahahahahah. Sitku oli tästäkin kulttuurishokista selvitty ja yhteinen sävel löytyny ni sit oli kivaa. Hakuilla kaivettiin kuoppaa takapihalla ja yritettiin löytää kultasia suklaakolikoita puun sisältä. Leikkivät kauppaa vähän kahen kielen sekotuksella ja yhteinen riehuminen alko ja Heidin muksuki on täällä vähän jo jotenki villiintyny ja oppinu puhumaan kovempaa. En sit tiiä onko kotiin mentäessä hyvä vai huono juttu.

Ei olla muuten näitten puolentoista viikon aikana tehty mitään ihmeellistä. Käyty siellä täällä, nautittu rannoista ja auringosta. Nyt on pari sateisempaa päivää takana, mut kyllä me jotain keksitään!

Eilen käytiin riehumassa jättipallomeressä!

Ja loppukevennykseksi valkosuklaa-mansikka pizza. 

Matkalaisten ensimmäinen maanantai

Siis johan on ollu haipakkaa!

Mun kaveri ja hänen muksu tulivat kylään maanantaina. Lento oli täällä ennen puoltapäivää ja mentiin matkalaisia bussilla vastaan. Myöhästyttiin yhestä välibussista, joten reissaajat odottelikin meitä valmiiks jo parkkipaikalla.

Näitten matkalaisten lomamatka ei kyllä alkanu ilman sydämentykytyksiä.

Sao Paulossa Heidi (mun kaveri) hävitti mustan pikkulaukkunsa joka sisäls kaikki matkarahat. Myös pankkikortit ja henkkarit. Oli jäänyt luultavasti penkille missä istuivat, kun lähtivät käymään vessassa.
Mä olin ihan varma et noni siinä oli se laukku. Onneks on matkavakuutus. Harmi vaan et pitää kaikki kortit pistää nyt uusiks.
Pienessä itkupaniikissa Heidi sit kyseli ympärilläolijoiltaan josko laukkua olis näkyny ja muutama mukava ihminen tätä panikoivaa suomalaista auttoivat ja uskokaa tai älkää mut joku ihana rehellinen ihminen oli vieny laukun sille portille mistä Heidin ja hänen muksun lento lähti. Lippuleidi oli jo lompakosta kaivamassa henkkareita, että kenelle omaisuus kuuluu.
Onni potkas kyllä tässä tapauksessa. Muuten oli kuulemma reissu menny ihan mukavasti ja muksu ei ollu kiukutellu eikä muutenkaan valittanu mistään koko reissun aikana. Loistavaa.

Kaveri tuli tänne kesken karnevaalien. Ei oltu Maurin kanssa mitenkään mietitty, että mentäis näitä isompia rientoja kattomaan, mut jotain äksöniä meikäläinen halus nähä, joten päätettiin et mennään tänä samana maanantaina Lagoalle kattomaan niitten karnevaalikulkuetta. Yritin reissaajille vähän ehdotella et nukkuisivat vähän, mutta Heidi sano, että ei väsytä ja muksu sano, että ei väsytä.
Ei edes vaikka oltiin koko aamupäivä rannalla. Varmaan molempien kropat vielä vähän shokissa kaikesta matkaamisesta, muutoksista ja aikaerosta.

Rannalle mentiin heti taksin saapuessa kotiovelle. Paksut kerrokset rasvaa iholle, aurinkovarjo ja kangat mukaan. Eiku menoks.

Ei kauaan keretty siinä rannassa olla, kun huomattiin että Heidin lapsi on hävinny. Hävis ihan niinkin pitkälle, että moni rannalta liitty meiän mukaan etsintäjoukkoihin ja menin rantavalvojalle kertomaan kadonneesta todella valkoisesta suomalaisesta pojasta. 6-vuotias, valkonen tukka, siniset silmät, supersankari flipflopit.

Poika onneks löyty nopeesti ja kerrattiin miten toimitaan jos eksyy. Raukka ei ollu enää tunnistanu meiän aurinkovarjoa varjomerestä, vaikka oli leikkimässä melkein vieressä.
Säikähdyksellä selvittiin.

Illalla oltiin sit lähössä bussilla Lagoalle ja kysyin vielä et onks reissaajat varmoja, että haluavat mukaan. Lähetään kyllä pois ennen keskiyötä bussien takia, mutta ootteko varmoja. Juu juu me lähetään.

Odoteltiin bussia puolisen tuntia, karnevaaleilla on omat hitaat bussiaikataulut. Heidi ja muksu puhisivat, että johan kestää ja siinä vaiheessa tajusin, että hahaa! Meikäläistä ei enää ärsytä et busseilla aina kestää. Oon siihen tottunu!

Bussissa huomasin, että oon tottunu myös bussien ryminään. Siihen, että täysiä mennään kunnes tulee tiukka jarrutus ja töyssyihin ei hidasteta. On ihan normaalia, että bussin oven ikkunasta puuttuu lasi. Ompahan parempi ilmastointi.

Oon tottunu siihen et bussimatkaan saattaa mennä 2 tuntia toiseen kaupunginosaan, kuten meiltä nyt Lagoalle.
Tätä matkaa ei meiän reissaajat osannu arvata, miten olisivatkaan. En jotenki tajunnu et matka onki ehkä suomalaiselle väsyneenä ilta-aikaan aika raskas ja pitkä. Kun ollaan Suomessa totuttu, että kaikki on omassa kaupungissa n. 10 minuutin automatkan päässä. Ainakin etelässä Suomea.

Saavuttiin karnevaaleille melkein yheksän aikaan. Yheksältä piti kulkueen lähteä liikkeelle, mutta koska ollaan Brasiliassa niin aikataulu myöhästy melkein tunnilla. Heidi kanto muksua sylissä joka nukahti bussissa jo yöunille. 6-vuotias ei oo enään mikää pieni kannettava. Tavattiin Lagoalla mun Suomikaveri miehineen, jotka asuvat täällä Lagoalla ja tavattiin Niina, joka on Floripassa lomalla ja vietti meiän kanssa lomapäivää viime sunnuntaina. Ryhmällä lähettiin sit paikkaan josta kulkueen oli tarkotus alottaa. Heidin muksuki heräs aika nopeesti, kun samba ja rummut kajahti ilmaan. Varmaan oli aikamoinen herätys väsyneellä.

Seisoskeltiin tosiaan aika hyvän tovin siinä kadun vieressä ennen ku sambaajat alottivat. Meteliä oli enemmän, ku osasin arvata. Kovaääniset raikas rekasta, kun juontaja piti yllä karnevalistien fiilistä.
Vastaan tuli miehiä naisiksi pukeutuneita. Pienet lapset oli prinsessoja ja panttereita. Glitteriä oli naamat täynnä ja viina virtasi. Ei örvellystyyliin niin kun Suomessa vaan ilojuomana.

Matkalaisten silmät oli punaset väsymyksestä ja vaan toivoin, että voikun tää nyt alkais niin päästäis lähtemään kotiin. Ei viiti toisia kauaa kiduttaa.

Samba alkoi ja meikälläkin jalka vipatti. Olis sitä voinu kauemminkin fiilistellä. Sain jopa yhen kuvan napattua.

Nainen kauniissa mekossaan tanssahteli ketterästi

Ei lähetty seuraamaan rekkaa kulkueen kanssa muiden tavoin, koska bussi odotti. 

Jouduttiin rynnimään kuitenkin ryysiksen läpi terminaaliin, kun kulkue tanssahteli juuri siihen suuntaan.

Heidi mainitsi miten hyvin ihmiset anto tilaa ja pyytelivät anteeksi jos olivat edessä. Ei ollut kiukkusia raivosuomalaisia liikenteessä ja kaikki juhlijat olivat aidosti iloisia.

Muut mun suomikaverit jatkoivat juhlimista ja me oltiin kotona yhdeltä yöllä. Muksukin näki jopa ilotulitukset ja sai molemmat matkaajat hyvän vaikkakin väsyneen kokemuksen Brasilian yöstä.