Mun Mauricio

Millasta on rakentaa parisuhde tyypin kanssa, joka on ihan erilainen kun sinä.
No aika haastavaa sen jälkeen, ku vaaleenpunaset rillit on otettu pois päästä. Sen voin kertoa.

Käytiin yks päivä keskustassa shoppailemassa ja kattelin siinä koruja ja huomasin et kaupassa myytiin myös sellasia feikki nenärengaskoruja. Tiedättehän niitä mitkä on nyt muodissa.

Näitä just

Sanoin sit Maurille et mitä jos mä ottaisin tommosen lävärin et olisko se ihan ok.
Heti tuli Maurilta hirvee lista et sit mun pitäis kuunnella tämmöstä ja tämmöstä musiikkia et sovin genreen.
Yritin sit selittää et what ei todellakaan et tää on nyt vaa tämmönen trendi, enkä tosissani mitään reikiä ota enää naamaan, ku nää feikkikorutki on nii hienoja nykyään.
Et se on enemmänki sellanen muotijuttu nyt jos on lävistyksiä, kun joku harcord punk juttu.
No ei menny jakeluun.

Täällä laitetaan ihmiset laatikkoon heti jos oot vähän eri näkönen, ku tavallinen tyyppi.
Jos sul on lävistys, tatuointi tai Nirvanan toppi ni rokkityyppihän sä oot. Ei epäilystäkään.
Etkä kuuntele muuta musaa ku sitä sun rokkimusaa.

Jos sul on rastat ja jotain hippimäistä vaatetta ni sä poltat pilvee ja kuuntelet Bob Marleytä. Ei epäilystäkään.

Jos sul on sivuhiuksissa siili, lävistyksiä, sininen tukka, maiharit ja joku grunge mekko niin sä oot Feministi/vegaani. Ei epäilystäkään.

Jos sä tykkäät laittaa tukkaas ja näyttää kivalta ja käyttää vähän fiinimpiä vaatteita ni sä oot homo ja siis tarkemmin puhuen hintti. Keijukainen. Kyllä te tiiätte mitä tarkotan.

Tähän väliin sanon et mul on ollu enemmänki ku tää yks lävistys, tukka on ollu sininen, pinkki, punanen, musta ja on ollu rastat ja se sivukalju. Oon kävelly maihareissa mekko päällä rastat päässä ja mä kuuntelen sitä mitä radio mulle suoltaa. En oo vegaani enkä polta pilveä tai kuuntele Marleytä. En oo mikään himo feministi (vaikka Mauri kerran sano et oon feministein tyyppi kenet tietää ilman olematta stereotyyppinen, mut tää varmaan johtuu siitä et oon kasvanu muottiin "Minä kyllä itse osaan ja teen") Oon aina ollu sellanen. Tykkään Anna Puusta ja Antti Tuiskusta. Yritin tänki Maurille kertoa ja vastaus tais olla et sä ootki suomalainen! Kysyin sit et ai eiks brassit sit saa näyttää miltä haluaa ilman et laitat ne laatikkoon. Vastaus oli et mutku ei ne näytä!

Ja nää jatkuu.

Maurille, eikä pahemmin muillekaan tässä maassa mee jakeluun et sä voit pukeutua miten haluut vaan senki takia, että sä tykkäät näyttää siltä. Ihan sama mikä sä lokerossa oot.

Kun asuttiin Suomessa ni Mauriciolle tuli oikeesti shokkina et kaikilla mun kavereilla on tatskoja, yhen kaverin poikaystävä on todella tatuoitu ja taitaa naamassakin olla tatuointi eikä se tarkota mitään muuta ku et se tyyppi nyt vaan halus laittaa kuvia itteensä. Ei kuulu mihinkää rikollisjengiin tai oo mikään hardcore rokkari tai käytä huumeita tai muuta vastaavaa.
Kaikki värjää hiuksia, on pinkkiä, mustaa, oranssia, lilaa, eikä se tarkota mitään muuta ku et se on vaan sun hiusten väri sillä hetkellä.
Joku käyttää Ramonesin toppia, eikä se tarkota sitä et tyyppi välttämättä kuuntelee kyseistä bändiä vaan sitä et se paita nyt vaan sattuu näyttää kivalta.

Jos mul on yksisarvispaita päällä ni ei se tarkota et mul olis yksisarvinen.

Tää ei vaan mee Maurin kalloon koska se on kasvatettu siihen et ihmiset on laatikoissa ja Brasilia on itekki vielä niin laatikossa et on ihme jos joku näkee jotain muuta ku ihmiset laatikoissa.

Maurin yks opettajakaveri josta tuli Maurin tosi hyvä kaveri kerto jossain vaiheessa Maurille et joo oon homo. (Mauri tais jotain tyttöjen pyllyistä sille puhua ni halus selvittää tilanteen) Ja Mauri oli ihan puulla päähän lyöty: "SÄ HOMO?? Muttet näytä yhtään homolta!!"
Sit sanoin Maurille et joo homokin on ihan vaan ihminen :D

Ni tiiättekö ku välillä on vähän raskasta elää tämmösen kanssa ja sit ku herra vielä loukkaantuu siitä jos sanon et hän elää ehkä vähän vanhaa aikaa vielä, että olisko aika kattoa sivuillekki välillä eikä vaan suoraan.

Värjäsin osan mun hiuksista siniseks pari vuotta sitte ja värjäsin vaikka Mauri sano että älä värjää. Värjäsin koska halusin. Sen jälkee värjäsin puoliks pinkiks ja sit kokonaan lilaks ja sit kyllästyin ja nyt on tää mun luomu Ronja tukka.
Sanoin pari päivää sit Maurille, et ku meen kesällä Suomeen ni mä haluun kyl jotain muuta tähän tukkaan et en jaksa enää tätä blondia. Ni Mauri sano et "Joo tee mitä haluut, mua ei enää haittaa mitä itelles teet. Oon luovuttanu sen suhteen. Teet kuitenki mitä ite haluut." Ja sano tän ilman sarkasmia ja ihan rehellisellä mielipiteellä ja tää on mulle sellanen erävoitto!

Toinen erävoitto tuli viikko sitte, ku Maurin serkku sano et on miettiny jos ottais ton tommosen lävistyksen mistä puhuin tän tekstin alussa. Ja tää Maurin serkku on ihan tavallinen tyttö, töissä tietokonefirmassa, ilman mitään linkityksiä punk musiikkiin. Mauri oli taas ihan shokissa ja sano mulle et "Can you believe this shit! Hahaha" Sanoin et beibi mähä sanoin sulle et se on trendijuttu.
Sit se rupes jotain vänkkäämään et jos hakaristi tulis muotiin ni olisko mulla hakaristikuvioita vaatteissa? Hohhoijaa. En sanonu muuta ku et joo tottakai mulla olis, koska mähän oon muutenki kävelevä Trendin kansikuva, enkä omista omia aivoja. No se jäi sit siihen.

Ja mä siis tajusin tän Maurin elämänkatsomuksen syyn vasta hetki sitten. Kaikki täällä on tommosia. Usein puren hampaita yhteen jos juttelen Maurin veljen kanssa.
Oon suora tyyppi, sanon mitä ajattelen enkä sensuroi. Jos Mauri on mua kohtaan ihan perse ni mä sanon sille et Mauri sä oot kyl nyt ihan perse. Ja se on ihan okei. Nykyään Mauri nauraa ja kysyy et miks mä oon perse. Ja sit mä kerron sille ja se selviää sillä.
Maurin veli ku kuuli kerran tämmösen meiän keskustelun ei voinu uskoa, että minä puhun aviomiehelleni näin, että kyllä hän olisi kyseisestä niin mielensä pahoittanut ja hermostunut.
Kysyin sit et miks. No ei vaimon sovi puhua miehelleen noin.
Sanoin sit Rafaelille (veli), että oltiin ekana Maurin kanssa kavereita ja puhuin sille ja se puhu mulle sillä tavalla mitä kaverit nyt toisilleen puhuu. Piikittelee ja sanoo perseeks.
Sitku ruvettiin seurustelemaan ni jatkoin tätä samaa tyyliä ja yhtäkkiä se ei ollukkaa enää Maurille ok. Sanoin sit et hei hei hei ei homma näin toimi. Et tutustuin suhun semmosena tyyppinä kelle voi huudella mitä tyhmyyksiä vaan päähän tulee ja kuitattiin se naurulla et ei tää homma muutu vaan sen takia et nyt seurustellaan.
No siihen Mauri on onneks oppinu. Rafael ei ymmärtäny ollenkaan. Onnea vaan sen tulevalle vaimolle, joka luultavasti on se joka tekee aina sit ne kotityöt samalla ku mies pelaa Xboxia olkkarissa.

Toinen semmonen ymmärrys Mauriin tuli pari päivää sitten.
Oltiin grillaamassa ja istuttiin kaikki siinä ryhmässä ja juotiin olutta. Sinä aikana ku muut ihmiset oli kävelly kyseisissä bileissä 10 askelta oli Mauri kävelly noin 20 000 askelta ja sil oli hiki ja kädet hakkas rintoja ja rummutti ties mitä biittiä. Tää on siis ihan normaalia Mauritoimintaa, ei mikään huume.
Mulla tuli siitä mieleen yks keskustelu mikä käytiin Rafaelin kanssa Maurin koulunkäynnistä.
Mauri jäi "yläasteella" luokalle 3 kertaa, eikä valmistunu. Lopuks se laitettiin kouluun missä yläaste käytiin vuodessa ja sai paperit kouraan.
Maurin matematiikka ja numerohahmottaminen on surkee, oikeestaan olematon. Mut englanninkielen oppi kahessa kuukaudessa ilman oman maan aksenttia.
Musiikillisesti tosi lahjakas tyyppi. Moni jotka on opiskellu vuodet musiikkia on sanonu Maurille ettei oo kellään nähny niin hyvää rytmitajua ja rytmien luontikykyä ku Maurilla.
Jalat vispaa sohvalla ja sängyssä niin että koko sänky heiluu. Kädet hakkaa rintaa, pöytää, tuolia. Jalat hakkaa lattiaa. Pakko olla meteliä ympärillä ja paikalla ei voi pysyä paria minuuttia kauempaa.
Kannusta mehua kaatuu aina enemmän pöydälle, ku lasiin.
Voiks Maurilla olla jonku sortin keskittymishäiriö? Ei ehkä mikään ADHD, mut ei toi ehkä ihan normaalia energisyyttäkään ole. Se ainaki selittäis et kirjojen lukeminen jää aina kesken ja koulusta jääny vaa huonoja muistoja. Miks avaimet, puhelin, inhalaattori ja aurinkolasit on aina kateissa.
Miks samasta asiasta saa sanoa monta kertaa ja vastaus on usein et no mikset aikasemmin sanonu?
Miks Mauri änkyttää välillä ku puhuu liian nopeesti.
Tiiättekö mikä ahaa -elämys tää mulle oli!

Kärsivällisyys kannattaa :)

En voinu kirjotella uuden vuoden juhlasta, ku Mauricion isä ei oo viel lähettäny mulle kuvia.
Mut on tulossa!

Miten meni noin niinku omasta mielestä.. 2016

Mitä tuli tehtyä vuonna 2016.
Oli pakko selata facebook ja instagram ja pilvipalvelu (kirjotin eka pilipalvelu ja nauroin niin pahasti et tukehduin melkein omaan kuolaan) läpi et muistaisin mitä tapahtu.

Mulla oli oikeestaan hyvä vuosi ja nyt kun sitä muistelee ni nousee hymy huulille ja tulee omaa perhettä ja kavereita ikävä.

Pahoittelen kuvien laatua, se on vieläkin surkeempi ku yleensä. Meni hermot pilvivalvelun kanssa ja päädyin ottamaan vaan Print Screenejä. hehe.

Eilatin delfut, mun ja Maurin viimenen yhteinen selfie lumiukko Mortyn kanssa, kasvi jonka nimesin Mauriksi Maurin tilalle, Tädin kalavoilepäkakku ja kesän muikkuja.

Tammikuussa mentiin mun parhaista parhaimman kaverin kanssa käymään Israelissa. Säät ei ehkä ollu ihan parhaita, mut mikä tahansa voittaa tammikuisen Suomen.
Päällimmäisenä mieleen on jääny delfiiniranta missä pääs kurkkaa delfuja ilman aitoja.

Mun komea ja erikoinen "pikkuveli" vanhojentanssipuvussaan. Mukana äiti.

Helmikuussa Mauri lähti käymään kotonaan perhettään moikkaamassa ja lievittämässä ikävää. Kolme kuukautta oli reissun tarkotus kestää, mutta se vaihtuki sitten puoleen vuoteen ja mun muuttoon Brasiliaan elokuussa.
Helmikuussa mun pikkuveli tanssi vanhat ja oltiin niitä ihailemassa.

Pientä angstia

Ihan pari sanaa siitä fiiliksestä, kun heität toisen lentokentälle etkä oikeestaan tiedä seuraavaa kertaa millon näätte.
Mä mietin joskus et miten mä kuvailisin sitä tunnetta jollekin. Ja voisin kuvitella et siinä käydään samoja luopumisen fiiliksiä läpi, kun että joku tuttu kuolisi. Kuulostaa joo ehkä vähän extremeltä ja en todellakaan vähättele rakkaiden ihmisten viimestä henkäystä et älkää pliis kukaan loukkaantuko.

Viette sen rakkaanne sinne lentokentälle ja automatka on aika hiljanen, koska molemmat tietää et viimeset hetket on käsillä ja seuraavista yhteisistä hetkistä ei mitään tietoa.
Lentokentällä halaatte ja pussaatte, mut mikään ei riitä. Ei oo sellasta elettä mikä pitäis olon onnellisena seuraavat kuluvat kuukaudet. Ei siihen "moikka nähään.. joskus?" -sanomiseen voi varautua mitenkään.

Kaikista naurettavinta on mennä läpi laukuntarkastuksen ja porteista sisään ja odottaa sitä lentokonetta vielä ainakin tunnin. Ja tietää et toinen on edelleen siellä toisella puolella, mutta ette voi toisianne nähä. Ette voi koskea. Ette pitkään aikaan.
Sä tavallaan luovut siitä ihmisestä ja jatkat elämää siitä mihin se jäi ennen, ku kyseinen tyyppi tuli sun elämään.

Ekan kerran ku tulin takas Suomeen itkin varmaan neljä viikkoa putkeen. Mut sit oli helppo mennä niihin omiin rutiineihin.
Sovitte Skype treffejä ja whatsappi huutaa olemassaolollaan. Aikaero on 6 tuntia ja usein ei ees keretä moita sanomaan päivän aikana, ku mä oon töissä ja meen nukkumaan ennen, ku Mauri kerkee omilta toimiltaan koneen tai puhelimen ääreen.
Mä vihaan Skypeä. Sitä sen soittoääntä ja sinistä väriä.
Ei tekstata Maurin kanssa juuri ollenkaan täällä Brasiliassa vaikka oltais kokopäivä erossa, koska kumpikaan ei haluu enää kirjotella viestejä ellei oo ihan pakko.

Maurilla oli hankalampi tottua mun poissaoloon Brasiliassa, koska kaikki entinen ei tuntunu enää samalta. Mä olin ollu sen kotona ja nukkunu samassa sängyssä. Nähtiin yhessä sen kaverit ja mentiin jokapaikkaan yhessä ja yhtäkkiä en ollukkaa siinä. Oli vaa tyhjä paikka ja liikaa tilaa sängyssä ja tyynyliina tuoksu multa.

Muistan aina sen Maurin ilmeen, ku lähin ekan kerran Brasiliasta Suomeen etkä sä voi tehä sille mitään. Et voi lohduttaa.
Ei voida kumpikaan vieläkään kattoa meiän ensimmäisiä yhteisiä kuvia ilman et molemmilla tulee itku ja ikävä. Vaikka se toinen olis ihan siinä vieressä. Niin vahvana se ikävä vieläkin on siellä takaraivossa.

En voi kattoo elokuvia, missä on lentokenttä hyvästejä.

Ku Mauri lähti Suomesta helmikuussa ni koin samat fiilikset ku Mauri sillon ku mä lähin ekaa kertaa pois Brasiliasta.
Ajoin kotiin autolla silmät huurussa ja kyyneliä täynnä.
Koti tuntu tyhjältä. En voinu enää nukkua mun omassa sängyssä vaan nukuin sohvalla.
Kukaan ei ollu mua kotona vastassa ku tulin töistä.
Kukaan ei pussaillu ja halaillu tai koskenu hiuksia.
Ihan ku Mauria ei olis ollukkaan. Onneks mulla oli paljon töitä ni ei kerenny paljon miettimään. Olin aina illalla niin väsyny ettei kerenny olla nukahtamatta tai miettimään et mitähän Mauri nyt tekee.

No mut joo. Tämmöseltä se tuntu. Sitku kuuden kuukauden jälkeen nähtiin toisemme ni tuntu ettei aikaa olis ollu välissä ollenkaan. Jatkettiin siitä mihin jäätiin.

Vuosi meni mulla aikamoisessa sumussa. Näin kavereita ja sukulaisia, leivoin hääkakkuja ja synttärikakkuja. Vietin aika paljon aikaa mun tädin luona. Siitä tuli muutama vuosi sit sellanen henkireikä.
Rupesin olee tosi väsyny ja kesä oli taas vaihteeks ihan surkee säittensä puolesta. Vapaalla sato ja töissä paisto aurinko.

Serkkupoika sai kuulla tulevansa isäksi ja salakavalasti menivät naimisiin maistraatissa ja kävin vihkimistä todistamassa.
Mehän mentiin Maurin kanssa myös vähän salaa naimisiin, ni mua nauratti et tämmönenkö tää meiän suku nyt sit on :D!

Loppukesästä käytiin taas mun parhaistaparhaimman kaverin kanssa reissussa. Zakyntoksella.

Kroatia on edelleen paras löhöreissu missä ollaan käyty. Suosittelen Makarskan Rivieraa ja Villa Lara "hotellia".

Käytiin kesäteatterissa Äitin, tädin, mummon ja vaarin kanssa kattomassa, että missähän roolissa mummi tälläkertaa vaikuttaa. Rosvo-Roope oli esityksen nimi. Mummi oli humalainen.

Mun toinen parhaistaparaskaveri pyys mut ekstemporeen ilosaarirockiin. En oo ikinä ennen käyny missään festareilla ni en eka ollu kauheen innoissani, ku en oo mikään musamimmi enkä oikein tienny miten festareilla kuuluu olla. Onneks menin. Oli ihan super kivaa kiitos siitä.
Oikeestaan muistan kuinka havahduin tuolla festareilla et mulla ei oo koko vuonna ollu näin hyvää fiilistä.
Kaikki tuntuu vaan niin tyhjältä ja mitättömältä, ku toinen puoli susta asuu 12 000 kilometrin päässä toisella puolella Atlanttia.

Kiitti teille pojat

Pidin läksiäiset parhaille kavereille ja sain lahjaks kirjan mihin jokainen oli kirjottanu ensimmäisen muiston musta sen kanssa ja mun piti sit arvata et kuka on kirjottanu minkäki tekstin. Itkuhan siinä tuli, ku kirja oli täynnä kauniita ja rohkasevia sanoja.

Mulla tais olla kolmet läksärit. En oo mikään bilemuija ja ennen ekoja läksäreitä olin viimeks alkoholilla elämää juhlistanu 2014 joulukuussa et oli vähä rankka sit toi viimenen kuukausi Suomessa :D

No. Sitte tuli se hetki ku astuin lentokoneeseen ja muutin pois ja alotin sopeutumisen.

Ihan kivasti on menny ja paremmaks muuttuu, ku kaikkeen tottuu.

Loppuvuosi löytyyki sit tästä blogista!

Vihdoin Brasiliassa, selkä palo ja mun ainut joululahja minkä tänäjouluna ostin. Tein paketin tulostuspaperista ja ruusukkeen mehustimen ohjeista :'D

Hyvää uuttavuotta vuodelle 2017! Mulla on jotenkin kauheen toiveikas olo seuraavasta vuodesta. Tuntuu et nyt tulee muutoksen vuosi.

Ainoo lupaus seuraavalle vuodelle on et opin tän ***** kielen..

Tämmönen pulla serkkupojalle sit tupsahti. Pari viikkoa sen jälkeen, kun olin tänne saapunu.

En malta odottaa, et huhtikuussa pääsee morjenstaa tätä palloa.

Miten käyttäydytään Brasiliassa

Jouluna mokailin minkä kerkesin ja tein kaikenmoisia "etikettivirheitä" ni aattelin koota tämmösen listan mahdollisista virheistä ja mitä kannattaa tehä, jos joku Brasiliaan vaikka joskus lomalle lähtee.

1. Vaikka kieltä ei puhuisi niin peukalolla pääsee pitkälle. 

Tilanne voi olla ihan mikä vaan, mutta jos peukkua näyttää niin se on aina jees.

Joku päästää sut tien yli -peukku, ruoka on hyvää -peukku, joku huutelee sulle kadulla -peukku, joku auttaa sua jossain -peukku, et tarvii kuittia kaupasta ja luikit jo ulko-ovelle päin -peukku.

Jokapaikkaan vaan peukku.

Mutta älä vaan näytä peukun pahinta vihollista, Ok merkkiä.

OK merkki tarkottaa persreikää tai sellasta ironista "haistavittu" peukkua. 

2. Kengät pidetään jalassa. 

Jos sut kutsutaan kylään, ni pidä kengät jalassa.

On tosi törkeetä, jos otat kengät pois jalasta. Se meinaa sitä et ihan ku asuisit kyseisessä talossa tai omistaisit kyseisen talon.

Maurin paraskaveri pitää täällä Maurin äitillä kengät jalassa vaikka tyyppi on Maurille enemmän veli ku kaveri. Kengät lähtee jalasta vasta, jos kaveri jää vaikka yöksi ja menee sänkyyn.

Mä oon jo niin sukua et otan kengät pois Maurin äitillä ja iskällä. Ja niin tekee muuten Mauriki nykyään, ku meillä kotona ei pidetä kenkiä :D

Kuljin viikon kengät pois jalasta ku saavuin ekan kerran Brasiliaan ennen ku tajusin et näin ei ehkä kuulu tehä.

3. Kaikki jaetaan.

Jos meet pubiin tai baariin, ni älä tilaa vaan itelles sitä litran pulloa. Se on tosi outoa jos jokainen pöydästä tilaa oman ison pullon, ku se litra on tarkotus jakaa pöydässä istuville. Pullon mukana tuodaan aina pienet olutlasit. Ostakaa sit uus pullo ku edellinen loppuu.

Jos olut ei oo jääkylmää niin sen voi palauttaa.

Jos olut on jääkaappikylmää niin brasilialaiset sanoo oluen olevan kuumaa. Siks ennen oluen hörppäämistä kotona, oluet laitetaan pakastimeen.

Ja se joka ensimmäisenä kaataa itelleen pullosta sitä olutta, niin hänen on myös tarkotus kaataa muillekin pöydässä istuville se olut.

Jouluna oli vähän noloa, kun Maurin isä pyys jos leikkaisin sen kakun minkä leivoin.

Leikkasin joo ja laitoin itelleni palan ja menin takas istumaan. Mut mun odotettiin leikkaavan koko jouluseurueelle ne kakkupalat ja jakamaan lautaset sitte henkilöille. Enhän mä tätä tajunnu ennen ku vasta myöhemmin. Sanoin kyl sit siinä et sori sori en tajunnu. Suomessa otetaan ite omat ruuat lautaselle!

On myös ravintoloita, jossa listalta tilataan vähän kaikennäköstä ruokaa KAIKILLE! Nää monet ruuat tuodaan sitte pöytään ja siitä jokainen saa omalle lautaselleen rakentaa oman annoksensa.

On normaalia ja automaattista, että kun joku syö tai juo jotain, ihan mitä vaan ni aina kysytään kaikilta paikalla olevilta et haluuksä? Myös lapset on jo oppinu tähän, et saattaa joutuu jakamaan karkkinsa aikuisten kanssa.

Muistat vaan, että KAIKKI jaetaan.

Ensimmäinen kokemus kaiken jakamisesta oli Chimarrao.

Chimarrao

Tätä yrttistä teetä juodaan täällä Etelämmässä Brasiliassa ihan urheiluna. Tää kuppi ja kahen litran termari täynnä kuumaa vettä otetaan jokapaikkaan mukaan. Puistoon, rannalle, oppitunneille, shoppailemaan. Aina on aikaa Chimarraolle. 

Kuppi täytetään kuumalla vedellä ja annetaan tyypille. Tyyppi juo sen tyhjäksi ja se täytetään uudelleen vedellä ja annetaan uudelle tyypille.

Ekana olin vähän et aika ällöö jakaa tätä monen tyypin kanssa, mut eipä oo tullu tauteja. Kaikkeen tottuu.

Toinen outo jakamistilanne sattu pubissa. Meitä oli kolme ja Mauri kysy et haluunko Caipirinhan. Sellanen lime-ruokoviina drinkki. Olin et joo kyl mulle drinkki maistuu ja sit me kolmisteen tilattiin yks drinkki. Niinku. Mitä?

4. Ah joo. Ei kannata kauheen kovaan ääneen ihailla Suomeks kuuta. Cu on portugaliks persreikä.

5. Yritäppä ojentaa kättä tutustuessasi uuteen ihmiseen, joka on jo valmiiksi miehesi tai tuttusi tuttu.

Tästä tulee vaan epämukava olo kaikille, joten rohkeasti halaamaan ja pussaamaan.

Mulle nauretaan vieläkin, kun ekaa kertaa ikinä tulin Brasiliaan ja näin Maurin ja tarjosin kouraa reippaaseen käsien heilutteluun ja Mauri kauhas mut isoon sylii ja pussas poskelle.

Tein tän saman virheen myös Maurin isän ja veljen kanssa.. ja äidin. Ja äitipuolen. Aikalailla kaikkien kanssa. Ei sitä helpolla sinnikäs suomalainen rupee halailemaan.

6. Musta on virhe pakata Brasilian matkalle ne kaikkein hienoimmat hepenet. Ellet sitten mene jollekin rikkaiden saarelle tai rikkaiden alueelle lomailemaan. Ei kukaan täällä merkkivaatteilla leveile. Tai no jotkut joo, mut jos oot turistin värinen eli blondi vaaleilla silmillä ja sulla on päällä hienoja vaatteita ja koruja ja valkosia puhtaita kenkiä ni. No eihän siinä hyvin käy.

Mukavuus kunniaan. Pakkaa kaikki topit ja legginssit matkalaukkuun, koska täällä on okei käyttää leggareita housuina.

Tähän samaan kategoriaan kuuluu myös rahojen vilauttelu ja kalliin järkkärikameran kanniskelu laukun ulkopuolella. Älä.

Ostin just uudet kengät ku oli alessa

7. Älä vedä perskännejä. Ei kukaan muukaan vedä. Se on vaan tosi noloa.

8. Ei kannata olla ajoissa missään. Stressaat ja ärsyynnyt vaan sit ihan turhaan ku odotat ja odotat ja mitään ei tapahdu.

Maurin äiti oli tunnin myöhässä lääkäriltä ja oli silti ajoissa. 

Mun kaveri laitto mulle neljältä iltapäivällä viestiä et lähtee nyt tulemaan ja oli melkein kolmen tunnin päästä oven takana. Matkaa 5 minuuttia autolla.

Meiän piti olla kuudelta illalla Maurin iskällä grillaamassa ja lähettiin Maurin äitiltä vasta kaheksalta illalla.

Aamulla Maurin veljen piti olla 8.30 työhaastattelussa, mut lähti sinne vasta 9.30 kotoota ja oli ajoissa. Ja sai työpaikan.

9. Älä hermostu kaupassa. Jonot on pitkiä joo ja kassat hitaita joo, mut ketään ei hyödytä et hikoilet ja puuhkutat edessä olevan niskaan ja kiroilet vieressä olevalle tyypille ettei näin IKINÄ Suomessa.

10. Vanhukset ja lapsiperheet saa kiilata bussiin ja niille on omat kassajonot kaupoissa, niin kattele kylttejä kassojen yläpuolella.

+1 Ihan vaan ku ei stressaa ja hymyilee paljon ja heiluttelee sitä peukaloa ni kaikki menee just hyvin.

Tähän loppuun.

Mun kaveri on tulossa lapsensa kanssa kylään helmikuussa ja oon niin superinnoissani. Mut vitsi mua ottaa päähän, ku kaveri onnellisena laskee facebookissa päiviä et JES KOHTA ON LOMA IHANAAAA! Ni tulee kommenttia et mitä sä sinne Brasiliaan lähet, siellä on vaarallista, varsinki ku et ota miestäs mukaan. Samaten töissä saa kuulemma selitellä miks lähtee Brasiliaan, ku ei kellään oo paikasta mitään hyvää sanottavaa. Siis kaikki fakta on tietenkin otettu uutisista missä näytetään lähinnä Rion faveloja.

Oikeesti jos ihmisellä on vähän järkeä päässä ni täällä selviää ihan yhtähyvin ku Helsingissä asuessa. Ei kukaan ammu sua samalta seisomalta ku astut lentokoneesta ulos. Tai ryöstä.

Missä sä muka oikeesti oot nykypäivänä varmassa turvassa. No et missään.

Ps. Kaikki vinkit omakohtaisia mokia. Oppikaa minun virheistä.

Ai fak vielä yks! Älä heitä vessapapereita pönttöön tai juo hanavettä!

Real life Telenovela

Carlos on tavallinen tyyppi. Siskoja on kaksi ja veljiä kolme.
Isä muutti metsään kasvattamaan karjaa Carloksen ollessa pieni, äiti on kotona ja perhe elää isän elatusmaksuilla.
Makuuhuoneita maalaisasunnossa on kaksi, toinen äidille ja toinen sisarusparvelle.
Elämä on vaatimatonta, mutta kukaan ei valita. Samba soi, aurinko lämmittää ja rikkinäistä kattoa korjaillaan, kun keretään.
Carloksen kasvaessa vahvemmaksi ja varmemmaksi hän päätti ettei halua samaa, köyhää elämää itselleen tai tulevaisuuden perheelleen. Hän oli kyllästynyt miten isosiskot ja veljet makaavat riippumatossa päivät pitkät ja juovat olutta. Äiti tekee ruokaa suurelle perheelleen pienessä keittiössä vanhalla rikkinäisellä uunilla.

Seuraavana päivänä Carlos lähti kaupunkiin ettimään töitä. Ihan sama mitä töitä. Ei mitään väliä. Kunhan saa käsiin omaa rahaa ja mahdollisuuden muuttaa maalta ja aloittaa oman elämän.
Työpaikka löytyi pankista juoksupoikana. Jostain on pakko aloittaa.
Carlos oli työssään kuitenkin hyvä ja nousi nopeasti juoksupojasta kassalle ja kassalta toimistoon.
Toimistotyössä palkka oli jo niin hyvä, että oli mahdollista muuttaa pois maalta.
Matkanvarrelta oli mukaan tarttunut myös tyttöystävä ja vaimo, naapurin Maria.
Maria oli kaunis ja fiksu. Opiskeli liiketaloutta.

Carlos ja Maria muuttivat kaupunkiin. Ostivat oman asunnon.
Asunto ei ollut hääppöinen. Torakoiden tuntosarvet kurkkivat pistorasioiden takaa ja sisiliskot parveilivat katossa, mutta asunto oli oma.
Huonekaluja ei ollut, mutta pienellä pärjää. Ainakin näin aluksi.
Pikkuhiljaa ilmestyi kotiin jääkaappi, uuni ja keittiönkaapit. Sänky ja verhot. Koti rupesi näyttämään kodilta ja elämä hymyili. Tiedettiin, että parempaan mennään.

Maria valmistui ja sai heti töitä. Carlos jatkoi hommiaan pankissa ja ylennyksiä tuli tasaiseen tahtiin. Niin hyvään tahtiin, että syntyi lapsi.
Lapsella oli kova kuri. Carlos oli sen päättänyt. Hän ei halunnut pojastaan kasvavan samanlaista luuseria mitä omista veljistään.
Carloksen sisaruksista kolme oli vankilassa ja loput alkoholisteja ja äiti edelleen laittoi ruokaa näille kahdelle alkoholistille.

Marian ja Carloksen välit alkoivat kiristyä. Marialla on pehmeä sydän, eikä tiukka kuri hänestä sovi pojalleen. Poika on ujo ja hiljainen. Harvoin hymy käy kasvoilla.
He yrittävät pelastaa tilanteen uudella lapsella. Ja kaikki näyttääkin jo paremmalta. Syntyy terve poika.
Carlos ei voisi olla onnellisempi.

Hyvin menee. Palkka nousee ja koti näyttää jo varsin varakkaan perheen kodilta. Carloksella on kunniaa ja valtaa töissä. Oma toimisto ja sihteeri.
Perhe-elämä kuitenkin kyllästyttää ja kuin tilauksesta, seuraavalla viikolla on firman isojen pomojen kokous. Klubilla. Afroditella.
Afrodite on tunnettu kauniista ja kurvikkaista maksullisista naisistaan ja hienoista kokoushuoneista.

Marialle ei voi ihan kertoa koko totuutta ja Carlos kertookin kokouksen olevan toisessa kaupungissa.
Kertoo jäävänsä yöksi hotelliin ja olevansa heti aamulla kotona.

Kokouksen alkaessa tilataan pari pulloa olutta ja rasvaista ruokaa. Kanaa ja ranskalaisia. Kravaatit kaulassa isot pomot vuorotellen eksyvät pimeisiin huoneisiin seuraten kauniita naisia.
Myös Carlos.
Aamulla on pieni häpeä, mutta miehet on miehiä ja vaihtelu virkistää. Turha sitä on hävetä. Näinhän ne kaikki muutkin tekevät.

Silmät punaisena Carlos avaa omaa kotioveaan aamupalan ollessa jo pöydässä. Lapset näyttävät onnellisina isälleen piirustuksiaan ja kertovat miten löysivät eilen sisiliskon vessasta ja miten hauskalta sen punaiset silmät näytti ja häntä lähti irti, kun siitä nykäisi.
Carlos kuuntelee ja yrittää hymyillä vaikka päähän koskee. Maria tuo Carlokselle kuuman kahvin.

Aika kuluu ja Carlos saa puhelun. Kuulemma joku nainen soittaa.
Puhelimessa on tuttu ääni. Ääni kuukausien takaa.
Carlos saa kuulla naisen olevan raskaana ja vaativan rahaa, sillä sai raskauden takia potkut.
Iski paniikki, mitä nyt tapahtuu? Mitä kertoa Marialle? Rahaa, paljonko?
Carlos ehdottaa, että saisi lapsen itselleen kasvatettavaksi. Lapsi saisi hyvän elämän, ei tarvitsisi elää elämäänsä prostituoidun äidin varjossa.
Ei. Nainen haluaa rahaa.
Alkaa Carloksen ensimmäiset elatusmaksut.

Maria on vihainen ja pettynyt. Mutta asia ei tullut yllätyksensä. Kyllä kaikki tiesivät mitä paikallisten miehien kokoukset tarkottivat.
Tulee avioero. Maria pitää lapset ja jatkaa töitään kirjanpitäjänä. Maria pitää myös talon ja sen Carlos Marialle suo. Hänhän se virheen teki.

Menee vuosi, eikä Carlos pääse yli avioerosta ja Mariastaan. Elämä ei tunnu miltään. Kenen kainaloon sitä illalla hakeutuu? Satunnaiset suhteet ei ole minkään arvosia.
Carlos rukoilee Mariaa ottamaan hänet takaisin, muutetaan jonnekin muualle. Voin pyytää töistä siirtoa. Aloitetaan alusta.
Maria suostuu. Hän ei halua rikkinäistä perhettä.
Perhe muuttaa muualle ja vuokraa omistamansa asunnon uudelle pariskunnalle.

Uusi kaupunki vaikuttaa lupaavalta ja Maria saa nopeasti ystäviä. Lapsetkin ovat saaneet uusia koulukavereita. Carlos saa palkankorotuksen ja lähtee juhlimaan uusien ystäviensä kanssa.
Juhlista Carlos löytää valloittavan naisen kiharilla hiuksillaan. Sama kaava toistuu.
Aamulla taas punasilmäisenä Carlos saapuu aamupalapöytään.
Ja kuukauden päästä puhelin soi. Kiharatukkainen nainen on raskaana ja hänen vanhempansa eivät hyväksy äpärälasta. Heidän on pakko mennä naimisiin.
Lamaantuneena Carlos kertoo tilanteen Marialle, joka lapsineen muuttaa takaisin omistamaansa asuntoon ja tälläkertaa pysyvästi.

Carloksella on nyt kolme lasta elätettävänään ja neljäs tulossa. Häätkin pitäisi järjestää.

Kuluu kymmenen vuotta. Carlos on yhä naimisissa kiharapäisen rakkaansa kanssa ja virheitä ei ole enää tullut tehtyä.
Puhelin soi.

Puhelimessa on 12 vuotta sitten tehty harhalaukaus Afrodite klubilla. Jessica.
"Isä, sain juuri lapsen, tartten apua."
Carlos kutsuu lapsensa ja juuri syntyneen lapsenlapsensa luokseen ja tarjoaa apua ja rahaa. Kyllä minä autan. Jessica on kiitollinen, että voi jäädä yöksi.
Aamulla Carlos on laittanut aamupalan pöytään ja käy kutsumassa nuoren äidin syömään.
Ovelta hän kuitenkin kuulee Jessican puhuvan puhelimessa.
"Joo äiti, jätän vauvan tänään illalla tänne ja lähden pois, ole alaovella vastassa."

Siihen loppui Carloksen avuliaisuus. Hän kertoo Jessicalle 12 vuotta sitten ehdottaneensa Jessican äidille, että voi kasvattaa tämän lapsen ja antaa hänelle hyvän elämän ja turvatun alun tulevaisuudelle, mutta äiti kieltäytyi.
Carlos antaa kyydin omalle lapselleen ja lapsenlapselleen ja ojentaa tytölle rahaa ja toivoo parasta.

-------

Tää on siis tositarina, nimet muutettu.
Ku ekan kerran mulle kerrottiin tää, ni olin ihan järkyttyny millasta telenovelaa näitten elämä täällä Brasiliassa on. Prostituutio on laillista ja abortti laitonta. En tiedä vielä onko laillista abortoida jos kyseessä on raiskaus tai vatsassa olevan lapsen jo tiedettävissä oleva vaikea sairaus. Tiedän, että näitä ainakin yritetään saada laillisiksi syiksi abortoimiseen.

Mulla on muutama muukin uskomaton saippuaoopperatarina varastossa, jos jotain kiinnostaa.
Mun oli ihan pakko vaan kertoa tää teille, koska kuulostaa niin absurdilta :D

Brasilialainen joulu

Olin koko eilisen päivän koomassa. Tarviin aina välillä semmosen oman hetken, et kukaan ei puhu mulle mitään ja saan vaan olla. Suomessa mulla oli aika usein näitä päiviä töitten takia, mut täällä mulle riittää aamut ku Mauri on töissä.
Eilen aamupalaa syödessä huomasin et mua ärsytti miten kovaa Maurin veli puhu mun vieressä ni siitä tajusin, et nyt on pakko ottaa pieni breikki tästä metelistä.

Mutta se joulu.

Me oltiin sovittu, että joulu pidetään Maurin isän luona. Maurin äiti ja isä on eronnu ja perheessä on vuoden aikana tapahtunu muitaki muutoksia, niin Maurin äiti ja nuorin veli olis ollu kahestaan aaton jos ei olis otettu niitä mukaan Maurin isälle.

Joten meillä täällä karhuemon luolassa ei ollu mitään joulukiireitä. Kukaan ei tehny mitää ruokaa, kun kaikki lupas hoitaa Maurin iskä, joululahjoja ei pakkailtu, kun niitä ei täällä pahemmin ostella, kukaan ei syöny kauheesti mitään, koska tiesivät mikä heitä odottaa illalla.

Mä olin edellisenä päivänä päättäny et leivon jonkun kakun. Jonku hyvän ja kirpeen. Halusin jotain omaan makuun sopivaa herkkua sinne joulupöytään. Ja koska tääl on täys kesä ni ei kauheesti tehny leipoo mitään joulusta, joten mansikka-sitruunakakku tuli tehtyä.

Maurin iskälle mentiin kaheksan aikaan (vaikka puhuttiin, että kuudelta. Mutta ollaan siellä Brasiliassa niin kuudelta Maurin äiti rupes vasta leikkaa Rafaelin (Maurin vanhempi pikkuveli) hiuksia) ja heti ku sain kakun kädestä jääkaappiin ni alko se koko suvun yhteen hokeminen: "Oooh katso Mauri miten kaunis vaimo sulla on! Ihan kun nukke! Katso noita kasvoja!" "Kyllä mun miniä on tän asunnon kaunein nainen, katsokaa nyt häntä!" ja hetken päästä "Vaimo, huomasitko miten kaunis mun miniä on?" Ja sit sitä kaunista prinsessaa hoettiin koko ilta ja otettiin satamiljoonaa kuvaa. Ensin pelkät naiset, sit Maurin iskän suku, sit äitin suku, sit pariskunnat, sit koko konkkarokka, sit taas pelkät naiset. Mä oikeesti vihaan näitä kuvaustilanteita, koska en osaa olla mitenkään luonnollinen. 

Maurin sisko, äiti, minä ja äitipuoli ja hullumauri taustalla

Tää mun ilme kertoo tässä kaiken siitä miten hyvin hallitsen nää tilanteet.

Mauri, sen iskä, minä ja äitipuoli.

Mauri, sen iskä ja Maurin veli. (Miten Maurista ja sen veljestä tuli noin pitkiä?)

Mauri, minä ja Pedro (nuorin veli)

Kaikki. Siel oli äitipuolen vanhemmat ja veli ja sen vaimo ja lapsi. Ja sit Riosta oli tullu äitipuolen eno ja sen vaimo.

Mauri ja sen veljet

Sitku oltiin otettu nää satamiljoonaa kuvaa ni ruvettiin jakaa Seacret Santa lahjoja. Mul oli ihan hirvee nälkä, samaten kaikilla muilla. Kaikki kaihoisasti katteli joulupöytään missä ruoka nökötti, mutta ei vielä ei saa syödä. Ensin lahjat.

Maurin iskä alotti ja piti jonku pitkän puheen ja kiitti ku ollaan tultu kylään ja sellasta lässynlää juttua. Tai siis mun korvaan lässynläätä. Ei meiän perheessä mitään hempeillä.

Sit alotti kertomaan, että kuka hänen salainen ystävänsä on. "Hän on osa perhettä.." - HAHA ME KAIKKI OLLAAN! "Haha totta, eli hän on osa perhettä ja minulle rakas tyyppi, ahkera ja ystävällinen.." Ja lopulta lahja löysi omistajan. Tarkotuksena muitten oli sit arvata, et kenestä on kyse.

Mä sain lahjan Pedrolta, Maurin nuorimmalta veljeltä. Pari kynsilakkaa, just mitä toivoinki. Pedro kerto puheessaan et tää henkilö on viisas ja tosi kaunis, hirveen mukava ja hyvä pleikkapeleissä. Tää tyyppi on tosi kiva, vaikka kiusaaki mua välillä mut ei se haittaa. Ja tää tyyppi on Ronja.

Hahaha. Oli tosi söpö puhe.

Mä annoin lahjan Maurin äitille. Kaulakorun ja lahjakortin. Ja homma jatku.

Maurin äitipuolen isä kerkes sanoo, että "tämä henkilö on mulle hyvin tärkeä.." Ja sit rupes tulee itku, joten heitti lahjan omalle lapsenlapselleen. Äitipuolen veljen pojalle. Poika on ehkä 4-vuotias. 

Ihana liikkis se vaari.

Noniin nyt oli sit kaikilla salakaverilahjat (melkein kaikki sai fläbärit lahjaks hahaha) ja porukka rupes jakamaan sit omia lahjojaan muille.

Maurin iskä oli aikasemmin kysyny Maurilta, et mitä Mauri haluais lahjaks ja Mauri tuli automaattisesti kysymään multa et mitä haluaa lahjaks (:'D), koska ei kuulemma tarvinnu mitään. Sanoin sit et sukkia, boksereita, kunnon vyön ja ehjän lompakon. Ja Mauri sai ne kaikki ja reippaasti sukkia sekä boksereita.

Olin niin onnellinen. Oon heittäny niin paljon Maurin sukkia ja kalsareita roskiin, ku ovat ollu ihan reikäsiä tai muuten kuminauhat kuolleita. On ollu sukkalaatikko aika tyhjä.

Vanha vyö oli ihan hirvee ja risa repaleinen ja lompakko oli niin hirveessä kunnossa et ei sinne mitään rahaa oo voinu laittaa.

Mä sain tommosen ison rantakassin. Vedenkestävän. Tosi tarpeellinen, ei tarvi enää raahata reppua rannalle ja imuroida sitä hiekasta.

Sit päästiin ruokapöydän kimppuun.

Sorminaposteltavaa, hedelmiä, mun kakku, kuivakakkuja, suolasia tuulihattuja ja kotitekosia konvehteja, sekä pari voileipäkakkua. Ja kalkkuna. Ja tietty olutta ruokajuomana. Ja skumppaa.

Ja kalkkunaa odoteltiin sinne keskiyöhön et sitä sai syödä.

Mä olin oikeesti tosi pettyny tähän joulupöytään. Tässä osavaltiossa ruoka on tosi iso juttu ja kaikki tän osavaltion ruokaa muissa paikoissa hirveesti kehuu ja sit tää on joulupöytä? Missä kaikki lisukkeet, perunasalaatti, riisi, pasta, salaatit? Ei mitään sellasta. Ainoo lämmin ruoka oli toi kalkkuna mikä seki oli kylmää sit jo keskiyöllä. Ei tää oo mikään joulupöytä. Tää näyttää uudenvuoden snäkipöydältä.

Eikä ruoat ollu mitenkään ihmeellisen makusia. Ihan perus huttua. Musta sunnuntain grillilounaatki on ihan superpaljon parempia, kun tää joulupöytä. 

No sai niillä mahan täyteen ei siinä.

Kaikki tykkäs mun tekemästä kakusta, myös pöydässä istuva leipuri kehu sitä. Sano oikein, että minä olen leipuri ja tämä kakku on hyvää. 

Sen tekemä voileipäkakku taas oli niin suolasta et jäi kyllä pöytään syömättä. Oikee leipuri.

Loppuilta meniki siinä et odoteltiin kellon lyövän keskiyötä et voitiin syödä kalkkuna ja kattoa ilotulituksia.

Jep uusvuos fiilikset. Kun kello löi 12 yöllä, kaikki juoksi ikkunoille ja parvekkeille kattomaan kaupungissa ympäriinsä leiskuvia ilotulituksia ja sen jälkeen jokainen ihminen siinä asunnossa käytiin läpi halauksilla ja poskipusuilla ja toivotettiin hyvää joulua. Edelleen uusvuosi fiilikset.

Sit mentiin syömään kalkkunaa.

Tottakai olisin mieluummin ollu Suomessa joulun. Ei kysymystäkään. Ja siihen tähtään ensivuonna. Ainoo kiva juttu tässä joulussa oli, että ei tullut sitä lahjahelvettiä. Ei stressiä et pakko ostaa pakko ostaa, eikä siten tullut keneltäkään mitään turhia lahjoja, mitä kukaan ei tarvite, mutta on vaan ostettu lahjaksi, kun "pakko ostaa".

"Ainoo kiva.." Oli mulla oikeesti muutenki kiva joulu, vaikka uudelleen luettuna tää teksti vaikuttaaki kauheen negatiiviselta. Oli vaan pieni pettymys tää joulu, vaikka kaikki oliki uutta ja jännittävää.

Mulla oli ikävä jouluruokaa ja lautapelejä. Joululeffoja ja terästettyä glögiä ja sitä kynttilänvalofiilistä. Joulukonvehteja ja tietenkin omaa perhettä.

Ehkä senki takia halusin sit koko eilisen olla yksin.

Loppukevennys! Mikä on tämä kuva? Se on luodinreikä anopin parvekkeen ovessa. Jep.

Tossa lähellä on vankila ja siellä oli jotain riehumista pari viikkoa sitten ja harhaluoti iski oveen. Luoti vietiin poliisille ja oli kuulemma kotitekoisesta aseesta luoti kotosin. Tämmöstä.

Tää Maurin kotikaupunki on kyllä muuttunu ihan hirveeseen suuntaan.

Busseja ei odoteta bussipysäkillä vaan jossain syrjässä, koska pysäkiltä on niin helppo ihmiset ryöstää. Bussissa saa kokoajan katella kuka tulee sisään ja pelätä, että joltain pysäkiltä tulee ryöstäjä sisään.

Tai no "pelätä". Oon ehkä niin tyhmä etten tajuu et ehkä välillä pitäis vähän jännittää.

AINIIN! Ja hyvää synttäripäivää mun parhaalle pikkuveljelle!

Harras katolinen nunna

Maurin äiti on ala-aste opettaja ja opetti viimeset neljä vuotta jossain yksityisessä nunnakoulussa missälie.
Pari päivää sitten hänelle tuli puhelu, että tuu käymää täällä koululla, pomolla on asiaa.
Tunnin päästä soi Maurin veljen Rafaelin puhelin ja Maurin äiti ilmotti että: moro moro sain just potkut, tuutko hakee mut ja mun tavarat. Mauri ja Rafael lähti kahestaan hakemaan äitiään, tarkotuksena vähän ravistella pomoa että wtf??
Pomo ei ollu paikalla.
Potkut tuli siis ilman mitään syytä. Tai no syyksi annettiin, että "Aika-ajoin vaihdamme koulussa opettajia ja nyt on sinun vuorosi lähteä." Tästä syystä koulun kuuluu nyt maksaa Telmalle (Maurin äiti) jonkun aikaa palkkaa ja jotain muuta rahaa. Rangaistuksena "laittomasta" irtisanomisesta.
Telma oli eka ihan raivona täällä ja kerto kaikkia tarinoita miten tämä pomo (joka on nunna ja harras katolinen) on vuosien aikana yrittänyt lannistaa häntä ja työkavereitaan. Maurin äitillä on pitkät paksut mustat hiukset, "jotka eivät ole ollenkaan sopivat opettajalle". Joten pomo vaati Telmaa leikkaamaan hiukset (ei leikannut), Zumba on kuulemma syntiä ja se pitäisi omalla vapaa-ajalla lopettaa (??).  Vuosi sitten täällä lähistöllä paloi eräs baari ja siellä kuoli ihmisiä, mutta nunnan mukaan tämä oli oikein kuolleille, sillä he eivät olleet kunnon katolisia. Niinku. Mitä. Kelatkaa jos teiän pomo olis tollanen ja uhkailis teitä sillä mitä teette omalla vapaa-ajalla??

Täs on yks syy miksen vaan ymmärrä näitä tosi uskovaisia. Eihän toi oo mitään inhimillistä käytöstä.

Päivän päästä kävi selville et tää nunnapomo oli potkinu melkein kaikki pihalle, myös henkilön joka oli ollu paikassa töissä 20 vuotta.

Maurin äiti sai sit tänään aika tuntuvan korvauksen käteisenä tosta irtisanomisesta ni mietin et paljonkohan toi 20 vuotta siellä työskennelly tyyppi sai korvauksia.
Tai oikeestaan paljonkohan tällä koululla menee yhteensä nyt rahaa irtisanomisiin ihan koska yhellä tyypillä meni hermo?
Ja irtisanottujen tilalle otettiin tietenkin uudet opettajat.

No ei huolta, Maurin äiti on saanu jo 4 työtarjousta ja palkka on reippaasti enemmän kun aikasemmassa.
Vähän aikaa kerettiin olla huolissaan sillä tää nunnakoulu on yksityinen ja hyvä koulu, opettajana olon kautta Telma sai nuorimmalle pojalleen stipendin kouluun ja kuukausimaksu on ollut vain 60realia. Normaalihinta 500realia. Eikä siihen ole kenelläkään normaalilla ihmisellä varaa. Eikä Maurin äiti haluis laittaa nuorimmaistaan julkiseen kouluun missä opetustaso on nolla.

Nyt kuitenkin näyttää ihan lupaavalta, hyvä tukku taskussa rahaa ja monta työtarjousta kourassa.
Telman facebookseinä on täynnä oppilaidensa vanhempien pahoitteluja ja valitteluja, sillä hän on opettajana todella pidetty ja hyvä. Moni on myös sanonut, että siirtävät lapsensa siihen kouluun opiskelemaan mihin Telma ikinä palkataankaan.
Joten loppu hyvin kaikki hyvin.

Tää kuva ei liity mihinkään mitenkään. Meil oli pari päivää sitte grillibileet ja täs kuvassa on:
Rafael (Maurin veli) Alisson (Maurin paras kaveri) Minä ja Mauri, Edessä Maurin nuorin veli ja Maurin äiti ja oikeella sivussa Tomas joka on myös Maurin paras kaveri.

Tänään tän kaiken kunniaks Telma sit päätti et nyt mennään johonki syömään, että nyt juhlitaan.
Liikuttiin tohon lähistöllä sijaitsevaan buffaravintolaan.
Mä en oikein aina tajuu et miten nää buffettijutut menee ja kysyin sit Maurilta et onks toi 19,99realia niinku kertamaksu vai kilohinta. Ja kuuluuks siihen nää jälkkärit vai miten tää homma toimii.
Mun selän takaa yks työntekijä vastas sit selvällä englannilla, et se on kilohinta tälle buffalle, mut jos lisäks haluu viel grillisapuskaa ni kilohinta on 40 realia. Jäädyin eka ihan totaalisesti koska tässä kaupungissa ei KUKAAN puhu englantia. Sain sit (juntti ku oon) sanottua et "God damn someone speaks english in this city, that's something!"
Työntekijä kerto et on asunu 5 vuotta jenkeissä ja siks puhuu englantia ja siinä huumoria heitettiin sit hetki puolin ja toisin.

Mentiin sit Maurin kanssa sinne grillisapuskoiden luokse ja sanoin aika kovaan ääneen Maurille (et sanoo sille grillaajalle): "UUUuuuu I want those grilled onions those look so good!!" Ja sit se grillaaja rupes nauraa ja kysy et "Hahaha how much you want these good onions??" Olin taas ihan hämmentyny et KAKS ihmistä samasta ravintolasta puhuu englantia et mitä täällä tapahtuu? Otin aika paljon sipuleita.

Excuse my ballface
Kuvassa Mauri, minä, Telma, nuorin veli ja Rafael (se vanhempi pikkuveli)

Syötiin kaikki ittemme ähkyyn, Maurin äiti ihastu paikan vesilaseihin ja kävi kysymässä mistä ne on hankittu. No tosta viereisestä kaupasta!
Lähettiin sit laseja metsästämään.

Kauppareissulla alko tän pikkuveljen tunnettu vinkuminen sit melkein heti joka asiasta ja mä päätin liueta paikalta ettimään kuppikakkutarvikkeita (löysin meinaa pari päivää sit minikuppikakkupellin kaupasta ja ostin sen!). Mä ku olin saanu kaikki kamat syliin ni löysin Maurin perheineen juomaosastolta missä pienin veli vinku et saisko tän vesipullon (tässä kaupungissa voi juoda hanavettä).
Eilen just käänsin ton Raivo Ronja tekstin Maurille ja seki tajus et ei hyvää päivää miten paljon sen veli muuten vinkuuki, joten tässä vesipullo tilanteessa Mauri sano et: Nyt loppu, meil on vettä kotona ku avaat vaan hanan, laita se vesipullo takasin, ei aina oo pakko saada jotain.
Veli oli tosi hämmentyny tästä tilanteesta eikä oikein tienny et mitä olis pitäny tehä, joten piti sitä vesipulloa kädessä jonku aikaa ennen ku laitto sen takasin sinne hyllyyn. Olikohan eka kerta ku kuuli sanan ei?

Jonossa veli kuitenki yritti vielä kerran et saanko tän suklaapatukan (vaikka just oltiin kaikki syöty ihan liikaa, mukaanlukien todella tuhdin jälkiruoan) ja sai sit (tottakai) sen suklaapatukan.
Autossa huomasin et ei patukka oikein uponnu miniherran suuhun, KOSKA OLTIIN JUST SYÖTY!!

Sanoin siitä Maurille, et ihan naurettavaa touhua ja Mauri siitä vähän jutteli äitilleen, et pitäskö vähän kattoa tota pikkuveljen syömistä. Et eihän täs oo mitään järkeä.

Saa nähä.

Kattokaa tätä muovipussi määrää!!!! Oikeesti mua sattuu sydämeen ku yks munakenno pakataan yhteen pussiin ja litra maitoa kahteen. Nää pussit hajoo suunnilleen tuulessa.
Ainaki tiiän et enskerran tuliainen Telmalle on muumikestokassit.

Mauri meni veljineen ulos pelaa hiekkakentälle paljasvarvas fudista. Mä jäin tällä helteellä suosiolla sisälle. Plus tässä mun viimekerran jalkapallo damage:

Anteeksi manikyyrini

Koska olen heikko ihminen (Mauri sano, vaikka selitin sille et kuule naisen iho on 25% ohuempaa, kun miesten) ni päätin sit otella vaan kuvia.

Raivo Ronja

Tiiättekö ku tulee eteen niitä tilanteita et tekis mieli sanoo jotain mut ei vaan voi.

Mun tädillä on kaks koiraa, toinen on niin vanha et haukkuu kaikelle ku ei enää tunnista et mitkä on haukkumisen arvosia, toinen koira on niin aasi et haukkuu tän ensimmäisen mukana ja pyörii ympyrää. Oon tottunu ruiskimaan niitä sumutepullolla, huutamaan et HILJAA tai haukkumaan mukana ku mikään ei toimi.

Maurin iskä on hommannu koiran. Semmosen puudelin minkä silmät harittaa jokasuuntaan.
Koko lauantain grillibileet se koira haukku ja komensi. Komensi ku Maurin iskä leikkas makkaraa. (Hauhau anna tänne se makkara sinä orja) ja kukaan ei komentanu tai sanonu mitään. Sit se makkara löys tiensä jossain vaiheessa sen räksyn suuhun.
Haukku ku makkaralautanen kiers kädestä käteen et hau hau antakaa tänne sitä makkaraa orjat.
Hyppi syliin ku istuttiin ruokapöydässä, raapi jalkoja ja puri Maurin sormia. Mä oon allerginen koirille ni yritin pitää sitä koiraa aika kaukana itestäni ja ku tunki väkisin syliin ja yritin työntää sitä pois ilman mahdollista kieli-iskua naamalle ni teki mieli huutaa ET VOITTEKO NYT JUMALAUTA HEITTÄÄ TÄN SAATANAN KOIRAN VAIKKA IKKUNASTA ULOS!
Oikeesti tykkään eläimistä ihan sikana ja oon tosi eläinrakas, enkä ikinä tekis väkivaltaa eläimelle et älkää nyt raivotko, mut tiiättekö fiiliksen?
Maurille sit sanoin vähän silleen hampaitten välistä et heitä nyt tää stnan rakki lattialle ennen ku mul loppuu happi.

Ja missään vaiheessa kukaan ei tehny elettäkää sen koiran hallitsemiseen. Niinku. What.

Toinen tilanne oli eilen ku mentiin keskustaan koko konkkaronkka (Minä, Mauri, Maurin veljet ja äiti). Heitettiin Maurin äiti eka lääkäriin ja odoteltiin siinä parkissa, kun piti olla ihan nopee keissi. Oli aika kuuma, eikä tuullu ollenkaan ja lääkärireissu kestiki vähän kauemmin ja autossa oli aika tiivistunnelma, ku istuttiin Mauri, maurin nuorin veli ja minä takana. Maurin nuorin veli on siis kymmenen ja mua ehkä 20 kiloo painavampi, eli ei mikään pikkupoika, mut ei silti ymmärrä miten paljon vie oikeesti tilaa ja siinä vaiheessa ku oon ihan rutussa siellä toisessa laidassa ja Mauri toisessa ja tää veli istuu ku mikäki maanomistaja siinä keskellä ja rupee jotain mekastaa ja riehuu ja kaikilla on hiki ja kuuma ni teki mieli sanoo monta kertaa et mene ulos, rauhotu, istu aloillas, lopeta, voitko yrittää istuu sillain et muutki mahtuu, ANNA HAPPEE.

Mut ei. Kukaan ei sano mitään, koska ketää muuta ei häiritse. Jos kyseessä olis ollu vaikka mun kummipoika ni olisin heti sanonu jotain, koska siihen oon tottunu ja koska tää riehuminen ja mekastaminen olis muitakin Suomessa häirinny.

Kolmas tilanne tapahtu ku käveltiin keskustassa ja oltiin jo itseasiassa lähössä pois ni tää Maurin nuorin veli keksi et haluu jonku jäätelöherkun ja rupee sitä sit vinkumaan. Oikeesti vinkumaan. Maurin äiti yritti ignoorata koko tilanteen, mut ei missään vaiheessa sanonu ei. Sitku se ei jaksanu enää olla välittämättä ni vaan osti vinkuvalle veljelle sen herkun. Mä en niinku. Oikeesti oonko ihan hirviö, ku mua ärsyttää et vinkumisella saa tahdon läpi?

Omppujen päässä näkyy istuvan kaks punapaitasta tyyppiä. Niiten työ on punnita hedelmät.
Kyllä se on täällä yksi työ. Hedelmien punnitsija ja ihmiset jonottaa.

Neljäs tapaus sattu ku kotiin ajellessa päätettiin käydä kaupassa ja sit kaupassa alko taas tää tuttu vinkuminen "Äitiiiii mul on jano" -Meil on mukana vettä. "No ei mitään vettä ku jotain HYVÄÄ!" No sit Maurin äiti otti hyllystä urheilujuoman (jotain makeeta litkua) ja avas sen veljelle et ostetaan tää. (Tääl on siis ihan tapana et syödään vielä maksamattomia tuotteita kaupassa. Tää ei oo mitenkään epänormaalia vaan yleistä.)
Sitku tää makee litku oli melkein juotu ja jo lämmintä (otettiin se siis kylmäkaapista) ni sit veli rupes vinkuu et ÄITI TÄÄ LOPPU HALUUN LISÄÄ!
Sit meni Maurin vanhemmalla pikkuveljellä Rafaelilla hermo ja sano et nyt loppuu se saamarin vinkuminen.

Mä tykkään näitten hedelmäosastoista ihan hirveesti

Mä kiehuin sisältä jo tossavaiheessa. Tulee pikkuveljelle vaikee elämä vanhempana, ku ei kaikkee tahtomaansa aina saakkaa läpi.

Sen lisäks seuraavana aamuna todistin, ku äiti laitto sukkia ja kenkiä tän kymmenenvuotiaan jalkaan, joka hyppyytti äitiänsä kokopäivän (hae mehua, anna toi, laita ruokaa, tee kaakaota, anna sipsejä).

En haluu ees tietää onks Mauri ollu yhtä ärsyttävä pienenä. Jos on ni ainaki on tullu sit satasella lätty naamaan, ku mut tapas.

Tääl on niin löysä kuri (tai ei kuria ollenkaan) et en varmaan ikinä totu tähän. En kyllä haluakaan tottua. Nää on taas näitä tilanteita ku mietin et mitä jos joskus saadaan Maurin kanssa muksu ni millasena hirviönä ihmiset mua pitää ku julkisella paikalla komennan kiukuttelevaa lasta tai sanon 5-vuotiaalle et pue ite :D